Masennus

Masennus
Vincent van Gogh, Treurende oude man, 1890. Van Gogh kärsi masennuksesta ja maalasi tämän teoksen vain muutama päivä ennen kuin ampui itsensä.
ICD-10	F32, F33
ICD-9	296.2, 296.3
OMIM	608516
MedlinePlus	003213
MeSH	D003865

Masennus eli depressio on mielialahäiriöiden (ICD-10 F3) ryhmään kuuluva psykiatrinen sairaus. Sitä luonnehtii koettu ja usein muillekin nähtävissä oleva apeuden, melankolian, alavireisyyden ja toivottomuuden tila. Masennus usein häiritsee sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa elämänlaatua. Masennukseen liittyy monesti myös erilaisia somaattisia oireita, kuten kipua, fyysistä voimattomuutta ja unettomuutta. Masennukseen liittyy usein myös itsetuhoisuus tai itsetuhoiset ajatukset. Masennusta ei pidä kuitenkaan sekoittaa suruun eli elämän traagisia tapahtumia seuraavaan ei-patologiseen reaktioon.

Masennus on varsin yleinen sairaus, sillä arviolta noin 5–6 % suomalaisista kärsii masennuksesta. Masennus on yleisin sairauslomaan johtava diagnoosi: se on syynä kolmasosasta puoleen määrätyistä sairauslomista. Depressio on yleinen sairauslomadiagnoosi, koska Kansaneläkelaitos ei hyväksy uupumusta sairausloman syyksi.

Joskus masennuksesta tai masentuneisuudesta puhutaan, kun tarkoitetaan alakuloista mielialaa, mutta ei kuitenkaan kliinistä masennusta. Jotkin aivotoiminnan häiriöt, kuten krooninen unettomuus lisävät riskiä sairastua masennukseen.

Masennuksesta yleistietoa

Ihminen voi sanoa olevansa masentunut, kun on alakuloinen. Sairaudeksi luokiteltava masennus eli depressio on kuitenkin eri asia. Depressio on yleinen ja edelleen alidiagnosoitu sairaus. Lähes jokaisella on jossain vaiheessa vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyviä ohimeneviä mielialan laskun tai surun tunteita, mutta suurimmalla osalla tilanne ei pahene masennukseksi. Siinäkin tapauksessa, että masennus puhkeaa, se jää usein toteamatta. Vakavimmillaan masennus voi johtaa itsemurhaan. Masennus lisää myös fyysisen sairastuvuuden riskiä: kliinisestä masennuksesta kärsivän ihmisen riski saada esimerkiksi sepelvaltimotauti on muuhun väestöön verrattuna jopa 2–3-kertainen, ja ajankohtaisen masennuksen katsotaan olevan esimerkiksi korkean kolesterolin veroinen riskitekijä ajatellen sydäninfarkteja.

Masennuksen syyt

Masennus ei ole sairastuneen omaa syytä eikä välttämättä kenenkään tai minkään yksittäisen tekijän aiheuttama. Se voi johtua monesta eri seikasta, joista yleisimpiä ovat esimerkiksi heikko sosiaalinen tuki, yhteiskunnan raskailta tuntuvat odotukset ja stressi.^lähde?

Elämänmuutosten, niin kielteisten kuin joskus jopa myönteistenkin, on todettu altistavan masennukselle. Myös psyykkisen kehityksen häiriöt altistavat masennukselle.

Myös perimällä ja muilla biologisilla tekijöillä on osuutta masennuksen kehittymiseen. Samoin jotkut kemialliset aineet (alkoholi, muut päihteet, lääkkeet) ja sairaudet voivat aiheuttaa masennusta . Eräissä endokriinisissa tai metabolisissa sairauksissa, kuten diabeteksessa tai kilpirauhasen toimintahäiriöissä, depressio voi olla taudin yksi oire. Myös keskushermostosairauksiin liittyy lisääntynyt riski masentua.

Murrosikä hormonimuutoksineen voi laukaista herkimmille nuorille lievän pitkittyneen epävarmuuden tunteen ja masennuksen kaltaisen tilan, mikä on yleensä aivan normaalia, mutta jos tällöin nuori vielä kokee muita vastoinkäymisiä, on olemassa riski todelliseen masentumiseen. Pelkästään jo ikätovereihin verrattuna poikkeuksellisen varhainen tai myöhäinen kehittyminen voi aiheuttaa suuria haittoja nuorelle. Nuorilla myös koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen ja vanhempien eroaminen voivat altistaa masennukselle.

Masennus yhteiskunnallisena ilmiönä

Valtiotieteen tohtori Jukka Tontti on tutkinut masennusta yhteiskunnallisena ilmiönä. Hänen mukaansa masennus ilmenee erilaisissa kulttuureissa eri muodoissa. Yksilöllistä menestystä arvostavissa teollistuneissa yhteiskunnissa masennusta pidetään kansantautina, kun taas yhteisöllisissä kulttuureissa mm. Afrikassa masennus on usein vaikeasti tunnistettavissa.

Yksilöllisyyttä korostavissa yhteiskunnissa jokainen on vastuussa omista tekemisistään, myös epäonnistumisistaan. On jatkuva paine selviytyä ihmissuhteiden, työn, omien pyrkimysten ja tarpeiden, tunteiden, lapsuuden ja kanssaihmisten asettamien odotusten ristivedosta niin, että pärjäisi, tuottaisi ja kehittyisi – menisi koko ajan eteenpäin, toteaa Tontti Lääkärilehdessä 27.11.2009 no. 48. Kun sitten odotukset eivät toteudu, tulee halu vetäytyä, hakea omaa aikaa ja pysähtyä. Kun tähän ei ole mahdollisuutta, ihminen masentuu. Masennus on Tontin mukaan luonnollinen selviytymiskeino.

Kaikki eivät omaa masennustaan tiedosta, vaikka huomaamattaan hoitavat masennuksensa oireita arkirutiineillaan. Tontti jakaa masennuksen tehokkaan itsehoidon kolmeen ”reseptiin” : rutiinit ja raataminen, irti arjesta ja työstäminen, yhdessäolo ja avautuminen. Jos itsehoito ei onnista, hakeudutaan ammattiauttajalle.

Muita masennuksen syitä

Univelka

Myös pitkään jatkunut univelka aiheuttaa masennusta. Univajeen vaikutus on kaksisuuntainen. Se aiheuttaa masennusta, joka lisää univajetta ja muita masennusoireita kuten maniaa, ylivilkkautta ja haastavaa käytöstä.

Kaamosmasennus

Pohjoisen kansat kokevat, kuinka syksyllä päivien lyheneminen vaikuttaa mielialaan. Joillekin se aiheuttaa alakuloisuutta, toisille vakavaa masennusta. Kaamoksen on todettu vaikuttavan aivojen välittäjäaineisiin hyvinkin voimakkaasti. Kanadalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että kaamosmasennuksesta kärsivillä on normaalia vähemmän aivojen välittäjäainetta serotoniinia, joka säätelee tunnetiloja ja energiatasapainoa. Serotoniinin kuljettajamolekyyli siivoaa ylimääräisen serotoniinin pois aivoista. Mitä aktiivisemmin kuljettajamolekyylit toimivat, sitä vähemmän aivoissa on serotoniinia. Kuljettajan aktiivisuus oli huomattavasti korkeampi talvella kuin kesällä. Tämä johtaa siis serotoniinivajeeseen, joka saattaa selittää, miksi terveetkin ihmiset kokevat alakuloisuutta ja voimattomuutta talven kynnyksellä. Vaikka kaamosmasennus on tunnettu jo kauan, sen biologinen syy on ollut epäselvä.

Masennuksen oireet

Masennuksen oireet voivat olla monenlaisia ja tämän takia varsinkin nuorilla ja vanhuksilla sitä voi olla vaikea havaita. Oireet, jotka toisilla viittaavat masennukseen, voivat toisilla olla normaalia käytöstä. Masennuksen voi kuitenkin tunnistaa muutamien yleisten oireiden perusteella.

Masennuksen keskeinen oire on vakava ja pitkäkestoinen mielialan lasku. Tämän lisäksi esiintyy tarmon ja toimeliaisuuden puutetta.

Masentuneen kyky nauttia asioista ja tuntea niihin mielenkiintoa on heikentynyt ja pienikin ponnistus johtaa uupumukseen. Kyky nauttia asioista ja tuntea niihin mielenkiintoa on heikentynyt.

Masennukseen saattaa liittyä myös itsetuhoisuutta ja ajatuksia tai puhetta kuolemasta tai itsemurhasta. Lisäksi masentuneella voi olla perusteettomia tai kohtuuttomia itsesyytöksiä, ruokahalun muutoksia, unettomuutta tai liikaunisuutta sekä keskittymiskyvyn ja muistitoimintojen heikkenemistä. Lisäksi saattaa esiintyä arvottomuuden tunnetta, ärtyneisyyttä, itkuisuutta tai vaikeuksia itkeä, vähentynyttä seksuaalista mielenkiintoa ja aktiivisuutta, painon muutoksia, päänsärkyä, vatsavaivoja ja epämääräisiä kipuja.

Masennusta ei pidä sekoittaa suruun eli traagisen tapahtuman, kuten läheisen ihmisen menetyksen, aikaansaamaan pitkäaikaiseen, ei-patologiseen mielialan muutokseen.

Masennuksen diagnostiset kriteerit (ICD-10 tautiluokitus)

ICD-10-sairausluokitus jakaa masennustilat lieviin (4 oiretta, koodi F32.0), keskivaikeisiin (6 oiretta, koodi F32.1), vaikea-asteisiin (8 oiretta, koodit F32.2 ja F32.3) sekä psykoottisiin masennustiloihin. Jos masennusjakso toistuu, jakson vakavuutta ei merkitä diagnoosiin, vaan se nimetään toistuvaksi masennusjaksoksi (F33).

Lievän, keskivaikean ja vaikea-asteisen masennustilan erottaminen toisistaan perustuu paitsi oireiden lukumäärään myös niiden laatuun ja vaikeusasteeseen. Oirekuvan vaikeusaste korreloi yleensä selvästi myös siihen liittyvän toimintakyvyn laskun kanssa. Tavanomaista on, että masennustilan ollessa lievä potilas saattaa kyetä käymään töissä. Keskivaikeasta masennustilasta kärsivä potilas taas ei yleensä kykene työssäkäyntiin eikä suoriudu tavanomaisista roolivelvoitteistaan. Vaikeasta tai psykoottisesta masennustilasta kärsivä potilas tarvitsee jatkuvaa seurantaa ja huolenpitoa, mikä järjestyy usein parhaiten sairaalaympäristössä.

Masennukseksi ei yleensä lasketa sellaisia tapauksia, joissa oireet ovat normaali reaktio esimerkiksi läheisen ihmisen menetykseen, ellei oireilu jatku epätavallisen pitkään.

Lievä masennustila (F32.0)

Huomautukset: Masentunut mieliala, kiinnostuksen puute ja lisääntynyt väsymys ovat tavallisimpia masennusjakson oireita. Näistä tulee todeta vähintään kaksi ja niiden lisäksi vähintään kaksi muuta alla kohdassa C mainittua oiretta. Mikään oireista ei ole kuitenkaan vaikea-asteinen. Lievä masennustila aiheuttaa jonkin verran häiritseviä oireita ja tavanomaisen toimintakyvyn heikkenemistä, mutta ei johda täydelliseen lamaantumiseen. Jakson kokonaiskesto on vähintään kaksi viikkoa.

• A. Häiriö täyttää masennusjakson yleiset diagnostiset kriteerit (F32):
  1. Masentuneen mieliala ei päivittäin juuri vaihtele eikä yleensä riipu olosuhteista. Joskus ahdistuneisuus, tuskaisuus ja fyysinen levottomuus voivat olla hallitsevampia oireita kuin masennus. Mielialan muutos saattaa peittyä myös ärtyneisyyden, alkoholin liikakäytön, huomionhakuisen käyttäytymisen, lisääntyneiden foobisten oireiden, pakko-oireiden tai hypokondristen oireiden alle.
  2. Yleensä diagnoosi edellyttää, että oireita on esiintynyt vähintään kahden viikon ajan, mutta lyhyempikin aika riittää, jos oireet ovat poikkeuksellisen voimakkaita tai niiden alku on hyvin äkillinen.
  3. Henkilöllä ei ole aiemmin ollut hypomaanista tai maanista jaksoa (F30) eikä todettu oireisto johdu esimerkiksi päihteiden käytöstä tai niiden vieroitusoireista (F10-F19) taikka elimellisestä mielenterveyden häiriöstä (F00-F09).

• B. Todetaan vähintään kaksi seuraavista oireista:
  1. Suurimman osan päivää ja useimpina jakson päivinä esiintyvä masentunut mieliala, joka on henkilölle poikkeuksellinen. Tämä mieliala ei ole ulkoisista tekijöistä riippuvainen ja se on kestänyt vähintään kahden viikon ajan.
  2. Kiinnostuksen tai mielihyvän menettäminen sellaisia asioita kohtaan, joista henkilö on tavallisesti ollut kiinnostunut tai jotka ovat tuottaneet hänelle mielihyvää.
  3. Vähentyneet voimavarat tai poikkeuksellinen väsymys.

• C. Jokin tai jotkut seuraavista oireista niin, että oireita on yhteensä vähintään neljä (kohdasta B tulee vähintään kaksi oiretta):
  1. itseluottamuksen tai omanarvontunnon väheneminen
  2. perusteettomat tai kohtuuttomat itsesyytökset
  3. toistuvat kuolemaan tai itsemurhaan liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käyttäytyminen
  4. subjektiivinen tai havaittu keskittymisvaikeus, joka voi ilmetä päättämättömyytenä tai asioiden jahkailuna
  5. psykomotorinen muutos (kiihtymys tai hidastuneisuus), joka voi olla subjektiivinen tai havaittu
  6. unihäiriöt
  7. ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen, johon liittyy painon muutos

Somaattinen oireyhtymä

Lievän ja keskivaikean masennuksen (F31.3 - kaksisuuntaisen mielialahäiriön lievä tai kohtalainen masennusjakso, F32.0, F32.1, F33.0 ja F33.1) yhteydessä ilmaistaan viidennellä merkillä niin sanotun somaattisen oireyhtymän olemassaolo. Somaattisen oireyhtymän diagnoosi edellyttää, että potilaalla todetaan neljä seuraavista oireista:

• mielenkiinnon ja mielihyvän tunteen menettäminen
• herääminen aamuisin monta tuntia tavanomaista aiemmin
• masennuksen paheneminen aamuisin
• huomattava psykomotorinen (ajatuksenjuoksun ja liikehtimisen) hidastuminen
• kiihtymys
• ruokahaluttomuus
• painon lasku
• sukupuolisen halun heikkeneminen

Masennuksen arviointi

Koska masennus kuuluu terminä arkikielenkäyttöön, mutta se on lisäksi diagnosoitavissa oleva mielialahäiriö, on tärkeätä määritellä tarkasti mitä masennuksella kliinisessä mielessä tarkoitetaan. Isometsän (1999) mukaan masentuneella mielialalla tarkoitetaan pysyvämmäksi muuttunutta masentunutta tunnevirettä. Ohimenevän tunteen sijasta on kysymys pitkäaikaisesta vireestä, joka voi kestää yhtäjaksoisesti päiviä, viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Mikäli masentuneen mielialan ohella esiintyy myös muita siihen liittyviä oireita, puhutaan masennusoireyhtymistä eli masennustiloista. Tällöin on kyseessä mielenterveyden häiriö.

Arveen (1999) tekemässä tutkimuksessa todettiin, että depressiiviset henkilöt tunnistavat itse depressionsa paljon useammin kuin heitä hoitavat henkilöt. Hoitohenkilökunta tunnisti masennuksen vain 40 %:lla niistä potilaista, jotka Zungin skaalan mukaan olivat masentuneita. Samalla todettiin, että masentuneet henkilöt erottuvat selvästi ei-masentuneista asenteissaan elämää kohtaan. Masentuneet eivät olleet tyytyväisiä elämäänsä, he eivät tunteneet olevansa tarpeellisia, eikä heillä ollut tulevaisuuden suunnitelmia. Masentuneet tunsivat itsensä myös yksinäisemmiksi ja tapasivat vähemmän ystäviään. Arveen mukaan juuri tämän kaltaisia kysymyksiä kuin ”Tunnetko olevasi tarpeellinen?” tai ”Onko sinulla suunnitelmia tulevaisuudelle?”, on käytetty liian vähän hyväksi depression tunnistamisessa. Depressiivisen henkilön tutkimus ei pääty diagnoosin määritykseen. Vaikka masennuksen toteamisen jälkeen hoitosuunnitelma olisikin jo laadittu ja hoito käynnistetty, potilasta on edelleen arvioitava kaikkien tapaamisten yhteydessä. Joka kerta arvioidaan masennuksen syvyys, mahdollinen itsemurhavaara, sairaalahoidon tarve sekä lääkehoidon hyödyt ja mahdolliset haitat.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä teetti tutkimuksen depression arviointiin käytetyn Lyhyen kartoittavan depressioasteikon käyttökelpoisuutta, kun käyttäjänä ovat erilaatuisten vanhustyön koulutuksen saaneet työntekijät. Tässä tutkimuksessa Markkanen ja Ruohonen (1995)^{lähde tarkemmin?} vertailivat kotisairaanhoitajien ja kotiavustajien samoilla mittareilla samoilla koehenkilöillä suorittamia arviointeja. Asteikko osoittautui arvioijasta riippumatta luotettavaksi. Pearsonin korrelaatiokerroin 0.82, eli tulos oli erittäin merkitsevä. Tulokset osoittivat, että LKDA:n käyttäjänä voi toimia työntekijä, jolla ei ole varsinaista psykologista koulutusta. Mitä useammalla hoidon suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuvalla työntekijällä on käytettävissään luotettavia työvälineitä, sitä paremmat mahdollisuudet on tunnistaa ajoissa masennusoireista kärsivä ja estää ennenaikaista laitokseen joutumista. Käytön on kuitenkin oltava perusteltua ja työntekijöiden perehdyttäminen koulutuksella on välttämätöntä.

Huttunen (1996) kirjoittaa,^{lähde tarkemmin?} että diagnostisesti on tärkeä muistaa, että vakavastakaan masennuksesta kärsivä ei välttämättä subjektiivisesti koe olevansa varsinaisesti masentunut, eikä lääkärille tarjoutuva oirekuva tuo ensisijaisesti mieleen masennustilaa. Masennustilan oireena voi täten olla väsymys, ärtyneisyys, erilaiset pitkittyneet särkytilat ja somaattiset oireet, ahdistuneisuus, unettomuus, nuorilla epäsosiaalinen käytös, alkoholin tai lääkkeiden liikakäyttö ja vanhuksilla erilaiset kognitiiviset häiriöt ja pseudodementia.

Arve (1999) painottaa, että usein masennus tulee ilmi vasta, kun se on jo vakava ja haittaa huomattavasti potilaan toimintakykyä. On lisäksi havaittu, että esimerkiksi vanhukset ovat usein kärsimättömiä pitkille ja tungetteleville kyselyille. Tämän vuoksi olisi hyvä kehittää välineitä, jotka kartoittaisivat kerralla laajasti potilaan psykopatologiaa, fyysisiä sairauksia ja sosiaalisia vaikeuksia. Nykyään suositellaan käytettäväksi kaksivaiheista mallia, jossa ensimmäisessä vaiheessa karsittaisiin pois ne henkilöt, joilta puuttuu tutkittava oire, sekä toisessa vaiheessa tutkittaisiin tarkemmin henkilöt, jotka mahdollisesti kärsivät masennuksesta.

Diagnostikot nimeävät useita vaikean masennuksen alatyyppejä. ICD-10 ei sisällä melankolista alatyyppiä, mutta erottaa kyllä psykoosin olemassaolon tai poissaolon.

• Masennus melankolisilla piirteillä: Melankolian tunnuspiirteitä ovat
  • Mielihyvän tunteen puuttuminen (anhedonia) suurimmassa osassa toiminnasta
  • Osittain tai kokonaan puuttuvat mielihyväreaktiot
  • Masentuneen mielialan laatu on jyrkempi kuin esimerkiksi menetyksessä tai surussa
  • Oireiden pahentuminen aamutunteina
  • Herääminen aikaisin aamulla
  • Psykomotorinen uupuminen
  • Anoreksia (voimakas painonlasku, ei saa sekoittaa lääketieteellisen syömishäiriön anoreksia nervosan kanssa)

• Masennus epätyypillisillä piirteillä: Epätyypillinen masennuksen tunnuspiirteitä ovat
  • Mielialareaktiivisuus (paradoksaalinen anhedonia) ja positiivisuus
  • Huomattava painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu
  • Liiallinen nukkuminen tai unisuus (hypersomnia)
  • Voimattomuus
  • Huomattava sosiaalinen kyvyttömyys johtuen yliherkkyydestä tulla muiden ihmisten torjumaksi

Nimestään huolimatta epätyypillinen masennus on masennuksen yleisin muoto.

• Masennus psykoottisilla piirteillä: Joillain henkilöillä, joilla on vakava masennus tai maaninen vaihe, saattaa olla psykoottisia piirteitä. Heillä saattaa olla hallusinaatioita tai harhoja, jotka ovat joko mielialaan liittyviä (sattuvat yhteen depressiivisen vaiheen kanssa), tai eivät liity mielialaan (eivät satu yhteen depressiivisen vaiheen kanssa).

Masennuksen arviointi Hamiltonin depression arviointiasteikolla

Tieteellisissä tutkimuksissa käytetään usein virallisten diagnoosikriteereiden sijaan 17 arviointikriteeriä sisältävää ns. Hamiltonin asteikkoa, jossa potilaan viimeisen viikon aikana kokemat oireet pisteytetään systemaattisesti siten, että pisteiden kokonaismäärän on teoriassa mahdollista vaihdella välillä 0-52. Esimerkiksi itsemurhayritys, äärimmäinen toivottomuus ja toimintakykyä pahasti alentava päänsärky tuottavat kukin neljä pistettä, kun taas pikkuasioiden murehtiminen, menneiden tekojen katuminen, potilaan vastaanotolla antama hermostunut vaikutelma, nukahtamisen hitaus, jatkuva voimakas väsymys sekä ruokahalun täydellinen katoaminen lasketaan kukin kahden pisteen oireiksi.

Jos yhteispisteiden määräksi tulee 8-16, potilas arvioidaan lievästi masentuneeksi. Vakavan masennuksen raja ylittyy 25 pisteellä. Hamiltonin arviointiasteikko poikkeaa Suomessa käytetystä tautiluokituksesta muun muassa siinä, että kyseistä asteikkoa käytettäessä potilas voidaan arvioida masentuneeksi, vaikka hänessä ei todettaisi lainkaan masentunutta mielialaa tai mielenkiinnon laskua.

Muita masennustiloja

Epätyypillinen masennus

Pääartikkeli: Epätyypillinen masennus

Epätyypillinen masennus on mielialahäiriö, jossa masennukseen kuuluu "käänteisiä vegetatiivisia oireita", kuten liikaunisuutta, kohonnut ruokahalu ja lihominen. Kielteiset ja myönteiset ympäristötekijät vaikuttavat selvästi masentuneen tunnevireeseen, joka on hyvin reaktiivinen (herkkä). Vaikka näiden oireiden katsotaan olevan tyypilliseen masennukseen kuulumattomia, myös näiden potilaiden katsotaan kärsivän kliinisestä depressiosta.

Dystymia

Pääartikkeli: Dystymia

Dystymia on pitkäaikainen, lievä masennus, joka kestää minimissään kaksi vuotta. Siinä täytyy olla pysyvää, jatkuvaa masentuneisuutta vähintään kahden vuoden ajan. Oireet eivät ole yhtä voimakkaita kuin vakavassa masennuksessa, mutta dystymiasta kärsivillä on suurempi todennäköisyys myös kokea vakavan masennuksen jaksoja. Tämä häiriö usein alkaa nuoruudessa ja jatkuu koko elämän ajan. Henkilöillä, joilla on todettu vakavia masennusjaksoja ja joilla on myös dystymia, sanotaan olevan kaksoismasennus. Dystyyminen häiriö kehittyy ensin ja sitten yksi tai useampi vakavan masennuksen jakso ilmenee myöhemmin.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Pääartikkeli: Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä I on jaksoittainen sairaus, jossa mielialat vaihtelevat manian ja masennuksen välillä. Kaksisuuntaista mielenhäiriötä kutsuttiin ennen maanis-depressiiviseksi mielialahäiriöksi. Tätä termiä ei enää käytetä lääketieteellisessä yhteisössä, vaikkakin masennuksella (koskien kyvyttömyyttä ja itsetuhoisuutta) on tässä sairaudessa suurempi osa. "Maanis-depressiivisyys" on yhä usein käytetty lääketieteellisten piirien ulkopuolella. Kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä II on jaksollinen sairaus, jossa esiintyy enemmän masennusta, mutta todisteita hypomaniasta on.

Jos potilas on jo kokenut maanisen vaiheen tai huomattavasti kohonneen mielialan, diagnosoidaan sairaus usein vakavan masennushäiriön sijasta kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Masennusta ilman ilon tai manian jaksoja kutsutaan siksi joskus unipolaariseksi masennukseksi, koska mieliala vaihtelee tavallaan vain yhteen suuntaan eli ei koskaan kohoa normaalia paremmaksi.

Melankolinen masennus

Pääartikkeli: Melankolinen masennus

Melankolinen masennus tai "masennus melankolisilla piirteillä" ilmenee kyvyttömyytenä tuntea mielihyvää positiivisista asioista yhdistettynä fyysiseen levottomuuteen, unettomuuteen, tai vähentyneeseen ruokahaluun. Noin 10%:lla masennuksesta kärsivillä on melankolinen masennus.

Muut häiriöt

Masennusoireyhtymän kanssa yhtäaikaisesti ilmenee monesti myös muiden psyykkisten sairauksien oireita. Tyypillisiä ovat pelkotilat, hypokondria, paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, alkoholi- ja muut päihdeongelmat, unihäiriöt sekä joskus syömishäiriöt tai vakavat psykoottiset häiriöt (psykoottinen masennus, skitsoaffektiivinen häiriö). Huomattavaa on, että peräti 25–80 % anorektikoista on elinaikanaan vakavasti masentuneita. Masennuspotilaista noin 20–30 % kokee paniikkikohtauksen.

Miesten ja poikien masennus

Sairastumisriski on 13 prosenttia. Miehet kasvatetaan kestämään vastoinkäymisiä. Myös hormonaaliset tekijät estävät miehiä masentumasta. Miesten on myös vaikeampi tunnistaa masennustaan kuin naisten. Miehet helposti torjuvat tunteita ja turvautuvat mieluummin toimintaan. Usein miesten piilomasennus ilmenee vihana, jatkuvana alakuloisuutena, välinpitämättömyytenä, vakavuutena, lisääntyneenä sosiaalisena kankeutena, huumorintajun katoamisena ja haastavana käytöksenä. Monet miehet turvautuvat alkoholiin. Syinä voivat tapahtumat omassa elämässä, kuten työ- tai kouluasiat. Myös jatkuvat epäonnistumiset parisuhteissa ja ihmissuhdesioissa voivat saada miehessä aikaan epämiehekkyyden ja kelvottomuuden tunteita, mitkä taas voivat johtaa depressioon. Huonouden ja kelvottomuuden tunne ja erityisesti avioero on miehille vaikeammin käsiteltäviä kuin naisille.

Naisten ja tyttöjen masennus

Sairastumisriski on runsaat 20 prosenttia. Yhtenä syynä voi olla se, että naiset pohtivat tunteitaan. Muita syitä ovat onneton avioliitto, tyytymättömyys ulkoiseen olemukseen varsinkin teini-ikäisillä ja myös ihmissuhdeasiat. Masennus voi kroonistua, ja parannuttuaankin se uusiutuu helposti. Kirsi Tuohela on tutkinut 1800-luvun lopun naiskirjailijain henkilökohtaisia tunteita paljastavien tekstien yhteyttä koettuun masennukseen. Tekstit liittyivät naiseuteen, sukupuolitettuun elintilaan ja ilmaisumahdollisuuksiin. Kirjailijoilla oli psyykkisen sairastumisen vaiheita, joita he käyttivät hyväkseen tuottaen alakuloon, väsymykseen ja pessimismiin vaipuvan naisen muotokuvia, jotka olivat usein (oma)elämäkerrallisia. Tuohelan tutkimus tarjoaa kiinnostavan taustan ymmärtää naisten masennus, sen sosiaaliset ja psykologiset ulottuvuudet. Moderneissa länsimaissa masennus heikentää noin kaksi kertaa useammin naisten kuin miesten toimintakyvyn ja terveyden.

Nuoren masennus

Keskeisinä taustatekijöinä nuoren masennukseen pidetään lapsuudenaikaisia erokokemuksia, menetyksiä, laiminlyöntejä tai väkivaltaa. Muita syitä nuorten masennukseen ovat muun muassa ikätovereiden muodostamien ryhmien ulkopuolelle jääminen, kavereiden puute, koulukiusaaminen ja sairaudet. Unenpuute aiheuttaa masennusoireita nuorille. Myös itsetuhoiset ajatukset liittyvät usein unen puutteeseen .

Masentunut nuori kokee olonsa tyhjäksi ja itsensä arvottomaksi. Hän saattaa olla ärtynyt ja menettää mielenkiintonsa tavallisesti kiinnostaviin asioihin. Hän kärsii unihäiriöistä, väsymyksestä ja voimattomuudesta. Masentunut voi myös oireilla fyysisesti: paino muuttuu, ruumiintoiminnot hidastuvat. Runsas päihteiden käyttö, ilkivallan teko ja irralliset seksisuhteet voivat ilmentää masennukseen liittyvää levottomuutta ja vaikeutta huolehtia itsestään. Masennus vaikuttaa lähes aina myös koulutyöhön.

Nuoruusiällä alkanut masennus paranee lähes aina, mutta saattaa kuitenkin uusiutua myöhemmin. Varhainen hoito, kuten psykoterapia usein lyhentää masennuksen kestoa ja jopa ehkäisee uusien masennusjaksojen syntyä. Kun masennuksen syynä on unettomuus, masennuslääkkeet eivät auta. Tällöin hyviä tuloksia on saatu vanhempien ja nuoren opastuksesta säännöllisten nukkumaanmenoaikojen noudattamiseen riittävän unen takaamiseksi nuorelle.

Synnytysmasennus

Pääartikkeli: Synnytysmasennus

Synnytyksen jälkeinen masennus on masennus, joka esiintyy kahden vuoden kuluessa synnytyksestä. Fyysisen, henkisen ja tunne-elämän uupumisen sekä unen vähenemisen vuoksi nainen helposti altistuu masennukselle. Myös synnytyksen jälkeiset muutokset estrogeenin tuotannossa voivat altistaa masennukselle.

Raskaudenaikainen masennus

Raskaudenaikainen masennus lähes yhtä yleistä kuin äidin synnytyksen jälkeinen masennus, on todettu 2000-kymmenluvun lopulla julkaistussa tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan äidin raskaudenaikainen masennus lisää merkittävästi lapsen vaaraa sairastua myöhemmin skitsofreniaan, jos lapsella on lisäksi perinnöllinen alttius sairaudelle.

Masennus kehitysmaissa

Monien mielenterveysongelmien oireet vaihtelevat kulttuurista toiseen. Näin on myös masennuksen laita. Esimerkiksi monissa Afrikan kielissä ei edes ole vastinetta sanalle masennus. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteikö masennusta esiintyisi myös kehitysmaissa .

Masennuksen seuraukset

On arvioitu, että masennus olisi kansaterveysongelmista haitallisin sekä elämän laadun huononemisen että kustannusten vuoksi. Pessimistisen elämänasenteen on todettu lyhentävän elinikää. Masentunut ihminen näkee ja kokee asiat usein kielteisesti. Tämä johtaa ehkä turhiinkin pettymyksiin ja mielipahaan. Tulevaisuus voi vaikuttaa niin synkältä ettei masentunut halua jatkaa kärsimystään sen tuntuessa loputtomalta. Usein masentunut ihminen kokee ettei häntä arvosteta tai että muut ihmiset pitävät häntä huonona, mikä voi johtaa omanarvontunnon heikkenemisen ja häpeän tunteen kautta sosiaalisten kontaktien välttelyyn. Lapsilla masennus voi näkyä haastavana käytöksenä .

Masennus voi johtaa liikunnan vähäisyyteen ja tätä kautta fyysisen kunnon heikkenemiseen ja edelleen itsearvostusta laskevaan kehään. Pitkään jatkunut masennus voi vaikuttaa muistin huononemiseen, ja jopa aivojen kuvantamisessa havaittavissa oleviin muutoksiin (esimerkiksi hippokampuksen alueella tilavuuden pienenemisenä.) Masennus aiheuttaa siitä kärsivälle pitkäaikaisia kärsimyksiä, sairastavuuden lisääntymistä.

Masentuneena on vaikea keskittyä työhön, eikä jaksa puhua ihmisten kanssa tai aloittaa projekteja. Masennuksen takia jäädään eläkkeelle nykyisin lähes kaksi kertaa useammin kuin 1990-luvun puolivälissä. Suomessa on 38 000 masennuksen takia eläkkeellä olevaa henkilöä. Masennus on yleisin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeen syy. Osa masennuksen vuoksi työkyvyttömistä henkilöistä on kuitenkin menettänyt työkykynsä ensisijaisesti alkoholi- tai benttsodiatsepiiniriippuvuuden seurauksena, mutta oireiden on tulkittu johtuvan masennuksesta.

Masentunut ihminen on muita alttiimpi päätymään itsemurhayritykseen - jopa itsemurhaan ja ääritapauksissa muiden murhaamiseen. Vakavasti masentunut ihminen voi psykoottisena tulkita oman tilanteensa toivottomaksi ja äärimmäisissä tapauksissa hän voi tulkita etteivät hänen kuolemansa jälkeen lapset tai läheisemmätkään pärjäisi ilman häntä ja seurauksena voi olla jopa niin kutsuttu laajennettu itsemurha, jossa tekijä tappaa ensin muita (esimerkiksi perheensä) ja lopuksi itsensä.

Masennuksen hoito

Lievä masennus voi parantua ja usein paraneekin hoitamatta ajan myötä. Toipumisen kannalta edullisia ovat positiiviset muutokset elämässä. Masennuksen itsehoitona voi olla esimerkiksi säännöllinen ulkoilu, kunnollinen syöminen, monipuolinen ruokavalio, säännöllinen unirytmi, hyvät yöunet, ylimääräisen stressin välttäminen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen Lisäksi on suositeltu päiväkirjan pitämistä ja realististen suunnitelmien luomista elämässä.

Jos masennus on vakava ja se aiheuttaa merkittävää haittaa, tai jos siihen liittyy itsetuhoriski, on hoito välttämätöntä. Vakavasti tai psykoottisesti masentuneen ja itsetuhoisen hoitoon on syytä ottaa mukaan myös omaisia tai läheisiä ja hoitaa tilannetta moniammatillisesti.

Jos masennus johtuu unen puutteesta, pitäisi hoitaa ensisijaisesti unettomuuden syitä.

Masentunut kokee usein syyllisyyttä ja voi olla kykenemätön uskomaan, että kukaan voisi auttaa häntä. Lievimmässä tapauksessa auttaa keskustelu ystävien tai psykologin kanssa. Vaikeampaa masennusta hoidetaan psykoterapialla ja reseptilääkkeillä. Lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa psykoterapiat ja lääkitys ovat keskenään teholtaan vertailukelpoisia. Myös sairaalahoitoa käytetään, jos itsetuhoriski on suuri.

Psykoterapia

Tehokkaaksi osoitettuja psykoterapiamuotoja masennuksen hoidossa ovat kognitiivinen psykoterapia, ratkaisukeskeinen psykoterapia, interpersoonallinen psykoterapia ja psykodynaaminen lyhytpsykoterapia. Pitkäkestoinen psykodynaaminen psykoterapia on perusteltu hoitomuoto silloin, kun masennus esiintyy muun monimuotoisen tai pitkäaikaisen oireilun tai persoonallisuushäiriöiden yhteydessä . Masennusoireiden on havaittu helpottuvan nopeimmin lyhytkestoisilla terapioilla, kuitenkin pidemmällä seurannalla on havaittu vaikutuksen olleen suurin pitkällä terapialla. Puhuminen auttaa joskus, ja se kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain, sillä pitkittyessään masennus saattaa paheta ja sen hoito vaikeutua. Psykoterapia ei ole pelkkää puhumista, vaan päämäärätietoista pyrkimystä siihen, että potilaan oireet kommunikaation avulla helpottuisivat, sairaus tulisi hoidettua ja potilas toipuisi työ- tai opiskelukykyiseksi.

Lääkehoidon lisäksi on syytä hyödyntää myös psykososiaalista hoitoa potilaan tarpeiden mukaisesti, sillä masennuslääkkeen katsotaan olevan vain osa hoitokokonaisuutta. Tätä suositusta ei suosituksista huolimatta noudateta Suomessa, sillä vain 20 prosentille masennuksesta valittavista potilaista tarjotaan psykososiaalista hoitoa.

Lääkitys

Erään tutkimuksen mukaan masennuksen pitkäkestoinen lääkehoito suojaa työkyvyttömyydeltä. Masennuksesta johtuvien sairauseläkkeiden määrä on kuitenkin lähes kaksinkertaistunut samaan aikaan kun masennuslääkkeiden käyttö on yli kolminkertaistunut. Masennuksen määrä ei ole lisääntynyt merkittävästi tarkasteltuna ajanjaksona.

SSRI-lääkitys ei ole osoittautunut kliinisesti lumelääkettä tehokkaammaksi lievän tai keskivaikean masennuksen hoidossa. Tämän vuoksi jotkut tutkijat ovat päätyneet suosittamaan, että SSRI-lääkkeitä määrättäisiin vain vakavaa masennusta sairastaville potilaille, joihin on kokeiltu tuloksetta muita hoitoja.

Perinteinen masennuslääke amitriptyliini ja niinkutsutut kaksikanavalääkkeet ovat jonkin verran tehokkaampia kuin SSRI-lääkkeet. Amitriptyliinin kuten muidenkin trisyklisten masennuslääkkeiden ongelmana on se, että ne ovat yliannosteltuna hengenvaarallisia. Hoitoresistentin masennuksen lisähoitona käytetään joskus uusia atyyppisia antipsykootteja, kilpirauhashormonia tai litiumia.

Psykoottisen masennuksen hoidossa masennuslääkkeiden teho on osoitettu hyväksi. Psykoottista masennusta hoidetaan lääkkeellisesti usein yhdistämällä masennuslääke ja psykoosilääke, vaikka onkin näyttöä siitä, että pelkkä masennuslääkitys on psykoottisenkin masennuksen hoidossa yhtä tehokas kuin masennuslääkkeen ja antipsykoottisen lääkkeen yhdistelmä.

Muut hoitomuodot

Sähköhoitoa (ECT) käytetään yhä toisinaan vaikean ja psykoottisen masennuksen hoitoon.

90-luvulla kehiteltiin aivokuoren sähköistä magneettistimulointia, jossa aivoihin johdetaan sähkövirtaa voimakkaan magneettikentän avulla. Samoin kuin muita sähköhoitoja, sitäkin on markkinoitu täysin turvallisena hoitomuotona. Magneettistimuloinnin ajaksi potilasta ei tarvitse nukuttaa. Vantaan Peijaksen sairaalassa on ensimmäisenä maailmassa saatu alustavia lupaavia tuloksia masennusta sairastavien nuorten lääkkeettömästä TMS-laitehoidosta.

Viime aikoina on vaikeimpien masennusten kohdalla kokeiltu ns. DBS-hoitoa (engl. Deep Brain Stimulation), jossa osaan pihtipoimun seudusta asennetaan stimuloivat elektrodit.

Päihteet ja masennus

Alkoholin tai muiden päihdyttävien aineiden käyttö helpottaa masentuneen oloa tilapäisesti. Alkoholi ja masennus ovat kuitenkin keskenään erittäin huono yhdistelmä, ja itsemurhan riski kasvaa selvästi. Lisäksi alkoholin säännöllinen käyttö voi aiheuttaa itsessään masennusta. Alkoholin käytön uskotaan pitemmällä tähtäimellä syventävän masennustilaa, sillä se hajottaa välillisesti tryptofaanihappoa, mikä heikentää mielialahormonin muodostumista. Myös tupakointia tulisi välttää, sillä se vaikuttaa kielteisellä tavalla aivojen dopamiiniaineenvaihduntaan ja kasvattaa masennuksen riskiä.

Katso myös

• Itsemurha
• Luettelo tunnetuista mielialahäiriöisistä
• Masennuslääke
• Selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä

Lähteet

• Neil Hardwick: Hullun lailla. Käsikirjoituksesta I’m still here: An unsuccesful suicide note suomentanut Juhani Lindholm. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15127-4.
• Masennuksen luokitusta (PPT) Vihdin yhteislyseon lukio.
• Haarasilta, Linnea ja Marttunen, Mauri: Nuorten masennus (PDF) Kansanterveyslaitos.

Kirjallisuutta

• Mark Williams, John Teasdale, Zindel Segal & Jon Kabat-Zinn: Mielekkäästi irti masennuksesta: tietoisen läsnäolon menetelmä. Basam Books, 2009. ISBN 978-952-5534-98-6.
• Tontti, Jukka: Monimielinen masennus: Arjen reseptejä elämäntaudin hoitoon. Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-229-9.

Aiheesta muualla

• Depressio, Käypä hoito -suositus
• Masennus, Terveyskirjasto: Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2009
• Artikkeleita masennuksesta, Pohjalaiset masennustalkoot, Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirit
• Mielenterveystalo, HUS
• Persoonallisuus vaikuttaa masennukseen
• Ylen Elävä arkisto: Lääkitty mieli
• Ylen Elävä arkisto: Masennuksesta kansantauti
• Outi Kokko: Pillerillä töihin – miten elämästä tuli tällaista? Taloussanomat 19.4.2012.