Suoneniskentä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lääkäri suorittamassa suoneniskentää, kuva keskiajalta.
Suoneniskentäkohtia.

Suoneniskentä oli vanhassa lääketieteessä lääkintämuoto, jolla pyrittiin potilaan verta ulos laskemalla parantamaan tai ehkäisemään sairauksia. Se oli laajasti käytetty hoitomuoto antiikin ajoista aina 1800-luvulle saakka monissa eri kulttuureissa. Keskiajalla se oli tärkeimpiä hoitoja melkeinpä kaikkiin sairauksiin. Suoneniskentä perustui antiikin ajan lääketieteen humoraalioppiin, joka ei vastaa modernin lääketieteen käsityksiä. Sen toimivuutta ei ole koskaan tieteellisesti todistettu, ja se hylättiinkin 1900-luvun alkuun mennessä tehottomana ja jopa vahingollisena, vain perinteisiin olettamuksiin perustuneena hoitomuotona.

Suoneniskennässä iskettiin suoniraudalla laskimoverisuonten kohdalle haava, josta verta juoksutettiin veriastiaan. Paikallisessa parannushoidossa iskentäpaikka valittiin jo antiikin Hippokrateen kehittämien ja Aristoteleen suosittelemien oppien mukaan kipeän paikan läheltä, ehkäisevässä hoidossa tai koko kehon sairauksissa valittiin jokin suoneniskennälle otollinen kohta. Ehkäisevässä hoidossa noudatettiin lisäksi kuun kiertoa samaan tapaan kuin kuppauksessakin. Suomessa annettiin muun muassa almanakoissa neuvoja suoneniskentään ja sille otollisimpien kohtien valintaan.

Toimenpiteenä suoneniskentä on verrattavissa nykyaikaiseen verikokeen ottoon, mutta ulosjuoksutetun veren määrä oli suurempi. Toisinaan potilaalta laskettiin verta pyörtymiseen asti; tiedetäänpä suoneniskentään kuollunkin. Paikallisten kipujen ja tulehdusten hoidon lisäksi suoneniskentää käytettiin myös kuumetautien, kouristusten, vesipöhön, sydänvaivojen, halvausten ja virtsatautienkin hoitamiseen.

Keskiajan lopulla arabialainen lääketiede alkoi syrjäyttää antiikin Kreikasta periytyneitä oppeja Euroopassa. Arabialaisten oppien mukaan suonenisku tuli suorittaa niin kaukana kuin mahdollista sairauden sijaintipaikasta. Kun kreikkalaisen koulukunnan mukaan suoneniskulla oli pyritty poistamaan kehosta liman pahentamaa sairasta verta, arabialaiset pyrkivätkin muuttamaan veren virtaamissuuntaa. Uudet ajatukset johtivat Euroopassa 1500-luvun alussa oppineiden keskuudessa ankaraan suoneniskukiistaan. Kun kiista vain jatkui laantumatta, sen ratkaisemiseksi järjestettiin lopulta paavi Klemens VII:n (paavina 1523–1534) johdolla Bolognassa kansainvälinen lääkärikokous. Arabialaisten käsitykset joutuivat lopulta tappiolle, ja antiikin ajan Hippokrateen ja Galenoksen suoneniskentää koskevat opit todettiin suurimmalta osin edelleen päteviksi.

Suomessa esimerkiksi vielä Elias Lönnrot (1802–1884) piti suoneniskentää suotavana muun muassa kovien pistoksien, pääkipujen sekä rinnan- ja vatsanpoltteiden hoitoon. Hän suositteli kuitenkin toimenpidettä lääkärin tehtäväksi, sillä huolimattomasti tehtynä se saattoi johtaa infektioihin. Hän myös suositteli, että hoitoa ei sovellettaisi lapsiin tai heikkokuntoisiin potilaisiin.

Suoneniskennän vaikutukset nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa maissa parturiliikkeen symboli on pyöreä punavalkoraidallinen tanko.[1]Symboli tulee siitä, kun keskiajalla parturien piti hoitaa hiusten- ja parranleikkuun lisäksi myös monia kirurgisia toimenpiteitä, joiden joukkoon kuului myös suoneniskentä. Punaiset raidat tangossa symboloivat verisiä viiltoja joita suoneniskennässä tehtiin potilaalle.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tieteen Kuvalehti Historia 1/2012

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.