Lisämunuainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lisämunuaiset (kuvassa keltaiset) ovat munuaisten yläpuolella sijaitsevat 4-5 gramman painoiset umpirauhaset.

Lisämunuaiset (lat. glandula suprarenalis) ovat munuaisten yläpuolella sijaitsevia umpirauhasia. [1] Lisämunuaisten tunnetuin erite on adrenaliini, joka on nimetty erittäjänsä mukaan (ad=lisä, renes=munuaiset). Lisämunuaiset sijaitsevat paksun rasvakerroksen sisällä kummankin munuaisen päällä. Pienestä koostaan huolimatta lisämunuaiset ovat aktiivisia sisäeritteisiä rauhasia eli umpirauhasia, ja niistä voidaan eritellä kaksi erilaista toiminnallista yksikköä: lisämunuaiskuori ja -ydin. Lisämunuaiset eivät nimestään huolimatta munuaisten tapaan osallistu virtsantuotantoon.

Lisämunuaisydin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisämunuaisydin on eräänlainen sympaattisen hermoston ganglio. Siihen tulee paljon sympaattisen hermoston hermosyitä, jotka pääasiassa säätelevät sen eritystä. Ydin erittää adrenaliinia sekä noradrenaliinia, jotka vaikuttavatsympatikotonuksen ilmiasuun. Sympatikotonus käynnistyy ns. 'fight or flight' tilanteissa, jolloin ihminen palaa esihistoriallsiin aikoihin, jolloin oletettavasti ihmisellä oli keskushermostoputki, jonka dominoivin osa oli sympaattinen hermorunko. Adrenaliinin ja noradrenaliinin vaikutuksesta mm. sydämen lyöntitiheys kasvaa, valtimoiden ja lihasten tonus kasvaa, maksa vapauttaa glykogeenista glukoosia verenkiertoon ja hengitystiet avartuvat niiden sileiden lihassyiden veltostuessa. Ihminen siis valmistautuu sisäisesti joko taistelemaan tai juoksemaan pakoon.

Lisämunuaisen kuorikerros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisämunuaisen kuorikerros jaetaan kolmeen osaan; zona glomerulosa, zona fasciculata ja zona reticularis. Lisämunuaiskuori valmistaa steroidihormoneja kolesterolista, joita sanotaan kortikoideiksi. Kortikoidien vaikukset kuvataan pääasiassa kolmella tyypillä: glukokortikoidit vaikuttavat glukoosin aineenvaihduntaan, mineralokortikoidit mineraaliaineenvaihduntaan ja gonadokortikoidit vaikuttavat sukupuolihormonien tavoin. Mineralokortikoideihin kuuluu muun muassa aldosteroni, joka lisää Na-K-pumpun toimintaa munuaisten tubuluksissa. Tällöin natriumioneja siirtyy tubuluksia ympäröiviin hiussuoniin veden seuratessa passiivisesti perässä ja kaliumioneja puolestaan siirtyy alkuvirtsaan. Kuoren eritystä säätelee hypotalamus hypofyysin eli aivolisäkkeen kautta. Hypotalamus erittää kortikoliberiiniä, joka siirtyy hypofyysin etulohkoon erityisen verenkiertojärjestelmän kautta. Liberiini stimuloi hypofyysissä kortikotropiinin (ACTH) eritystä, joka lisää edelleen lisämunuaiskuoren toimintaa. Kortikoidit hidastavat kortikoliberiinin eritystä, joten kortikidit osaksi säätelevät omaa eritystään. Hypotalamus-aivolisäke-lisämunuais -akseli eli HPA-akseli (Hypothalamus-Pituitary-Adrenal cortex -axis) on tärkeä osa neuroendokriinistä järjestelmää, joka kontrolloi stressireaktioita. Järjestelmä toimii siten, että hypotalamus vapauttaa CRH:ta, joka vapauttaa aivolisäkkeestä ACTH:ta, joka stimuloi glukokortikoidituotantoa lisämunuaisen kuorikerroksessa. Nämä glukokortikoidit puolestaan hillitsevät CRH:n vapauttamista. Ihmisen tärkein glukokortikoidi on kortisoli. Stressin ja kortisolin lisäksi CRH:n vapauttamista säätelee uni-valve -rytmi. Myös aivojen monoamiinivälittäjäaineet, kuten serotoniini, noradrenaliini ja dopamiini osallistuvat säätelyyn.

Useilla masennusta sairastavilla henkilöillä HPA-akseli toimii yliaktiivisesti. Tällöin uni-valve -rytmi on usein häiriintynyt ja elimistössä on krooninen stressi. Nämä syövät voimavaroja, ja helposti joudutaan noidankehään, jossa stressi pahenee entisestään. Mielialalääkkeet saattavat tasapainottaa HPA-akselin toimintaa välittäjäaineiden määrää lisäämällä, jolloin noidankehä helpottaa ja elimistö alkaa toipua. Mielialalääkkeillä on monia muitakin vaikutuksia kuin HPA-akseliin liittyvät. Psykoterapian merkitys masennukseen liittyy osin siihen, että opitaan hallitsemaan stressireaktioita ja rentoutumaan, jolloin HPA-akselin toiminta tasapainottuu. Otsalohkoista, joihin tavoitteellisen toiminnan koordinointi on keskittynyt, on hermoratoja hypotalamukseen. Näin ollen tietoisilla ponnistuksilla voimme vaikuttaa HPA-akselin toimintaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]