Hormoni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hormoni on elimistön itse valmistama eli endogeeninen kemiallinen välittäjäaine, joka kulkee erittymispaikastaan kohdesoluihin pääosin verenkierron välityksellä. Hormonit osallistuvat lähes kaikkiin elimistön aineenvaihduntaprosesseihin, ja niitä erittyy eri puolilla elimistöä sijaitsevista umpirauhasista. Aivolisäke säätelee muiden umpirauhasten toimintaa ja hypotalamus säätelee autonomisen hermoston signaalien mukaan aivolisäkeen toimintaa.[1] Hormoni voi vaikuttaa aivan pieninäkin määrinä sellaiseen soluun, jossa on hormonille spesifisiä reseptoreja. Hormonit vaikuttavat elimistössä lisääntymisen säätelyyn, kasvuun, kehitykseen sekä energian tuotantoon, käyttöön ja varastointiin.[2]

Keskushermosto ja hormonitoiminta ovat yhteistoiminnassa hypotalamuksen ja aivolisäkkeen kautta.[2] Aivoihin tulee sekä hermosolujen välittämää, että verenkierron tuomaa tietoa elimistön sisältä ja ulkopuolelta. Väliaivojen pohja säätelee hormonituotantoa. Aivolisäkkeen hormonit vaikuttavat vuorostaan muihin umpirauhasiin. Hermosto ja hormonit toimivat yhdessä esimerkiksi silloin kun suutumme, pelästymme tai stressaannumme.

Termi hormoni on peräisin kreikan kielisestä sanasta hormao, joka tarkottaa kiihdyttää tai herättää.[3] Starling oli ensimmäinen, joka käytti termiä viittaamaan umpieritykseen vuonna 1905.[4]

Hormonien vaikutus kohdesoluun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hormonit voivat olla joko vesi- tai rasvaliukoisia. Vesiliukoisia hormoneja ovat muun muassa katekoliamiinit, glukagoni ja insuliini, jotka vaikuttavat kohdesolunsa solukalvossa oleviin reseptoreihin. Solukalvon reseptorit puolestaan aktivoivat toisiolähettejä eli cAMP:ta, cGMP:ta tai kalsium-ioneja. Nämä toisiolähetit puolestaan aktivoivat solun toimintaa esimerkiksi aktivoimalla proteiinikinaaseja.

Rasvaliukoisia hormoneja puolestaan ovat steroidit, D-vitamiini ja kilpirauhashormonit, jotka kulkevat verenkierrossa veren proteiineihin sitoutuneina ja sitoutuvat kohdesolunsa resptoreihin joko solulimassa tai tumassa, koska rasvaliukoisina ne pääsevät solukalvon läpi. Rasvaliukoiset hormonit aktivoivat tai inhiboivat tiettyjen proteiinien proteiinisynteesiä. [5]

Hormonien rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hormonit voivat olla aminohappoyhdisteitä, rasvahappoyhdisteitä, proteiini- tai peptidihormoneja tai steroideja. Aminohappoyhdisteistä muodostuneet hormonit ovat muodostuneet tyrosiinista ja tryptofaanista. Näihin hormoneihin kuuluvat kilpirauhasen erittämät kilpirauhashormonit ja lisämunuaisytimen erittämät katekoliamiinit. Solukalvojen fosfolipidi arakidonihappo toimii rasvahappoyhdisteisten hormonien lähtöaineena. Rasvahappoyhdisteisiä hormoneja ovat eikosanoidit, joita ovat esimerkiksi prostaglandiinit, tromboksaanit ja leukotrieenit. Proteiini- ja peptidihormonit ovat muodostuneet muutamasta tai useista sadoista yhteenliittyneestä aminohaposta. Peptidihormoneja ovat esimerkiksi vasopressiini ja tyreoliberiini. Proteiinihormoneja ovat esimerkiksi insuliini ja kasvuhormoni. Proteiinihormoneja, joihin on liittyneenä hiilihydraattiryhmä, kutsutaan glykoproteiineiksi. Glykoproteiineja ovat esimerkiksi follikkelia stimuloiva hormoni ja luteinisoiva hormoni. Steroidihormonien lähtöaineena toimii kolesteroli. Steroidihormoneja erittyy lisämunuaisen kuorikerroksesta, sukupuolirauhasista ja istukasta. [6]

Ihmiselimistön tärkeitä hormoneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Lyhenne Erittymiskudos Solut
Adrenaliini - lisämunuaisen ydin kromafiinisolut
Aldosteroni - lisämunuaisen kuorikerros zona glomerulosa
Antidiureettinen hormoni eli vasopressiini ADH aivolisäkkeen takalohko
Dopamiini - munuainen, hypotalamus
Erytropoietiini EPO munuainen mesengiaalisolut
Estradioli E2 munasarja, kives granuloosasolut, Sertolin solut
Follikkelia stimuloiva hormoni FSH aivolisäkkeen etulohko gonadotrooppisolut
Gastriini - mahalaukku, pohjukaissuoli G-solut
Glukagoni - haima alfasolut
Gonadoreliini GnRH hypotalamus P/D1-solut
Greliini - mahalaukku
Inhibiini - munasarja, kives granuloosasolut, Sertolin solut
Insuliini - haiman Langerhansin saarekkeet beetasolut
Istukkahormoni hCG istukka
Kalsitoniini - kilpirauhanen parafollikulaarisolut
Kasvuhormoni eli somatotropiini GH aivolisäkkeen etulohko somatotrooppisolut
Keltarauhashormoni eli progesteroni - munasarja granuloosasolut, teekasolut
Kolekystokiniini CCK pohjukaissuoli
Kortikoliberiini CRH hypotalamus
Kortikotropiini ACTH aivolisäkkeen etulohko kortikotrooppiset solut
Kortisoli - lisämunuaisen kuorikerros zona fasciculata, zona reticularis
Luteinisoiva hormoni LH aivolisäkkeen etulohko gonadotrooppisolut
Melatoniini - käpyrauhanen
Noradrenaliini - lisämunuaisen ydin kromafiinisolut
Oksitosiini - aivolisäkkeen takalohko
Parathormoni eli lisäkilpirauhashormoni PTH lisäkilpirauhanen
Prolaktiini PRL aivolisäkkeen etulohko, rinnat, kohtu laktotrooppiset solut
Serotoniini 5-HT keskushermosto, ruoansulatuskanava
Somatostatiini SRIF hypotalamus, Langerhansin saarekkeet
Testosteroni - kivekset, munasarjat Leydigin solut (miehillä)
Trijodityroniini T3 kilpirauhanen follikulaarisolut
Tyroksiini T4 kilpirauhanen follikulaarisolut
Tyroliberiini TRH hypotalamus
Tyrotropiini TSH aivolisäkkeen etulohko tyreotrooppiset solut

Hormonien ulkoinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hormoneja käytetään myös lääkinnällisessä tarkoituksessa ja raskauden ehkäisyssä. Hormonien säännöllinen käyttö johtaa usein elimistön oman hormonituotannon lamaantumiseen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turunen, Seppo: Biologia - Ihminen, s. 70-71. Helsinki: Sanoma Pro Oy, 2012. ISBN 978-951-0-29701-8.
  2. a b Bror-Axel Lamberg: Kliininen endrokrinologia, s. 9. Duodecim, 1992. ISBN 951-8917-27-2.
  3. Messengers of Sex: Hormones, Biomedicine and Feminism, s. 35. Cambridge University Press, 2007. ISBN 9781139466103. (englanniksi)
  4. P.K. Gupta: Genetics Classical To Modern, s. 5-186. Rastogi Publications, 2007. ISBN 9788171338962. (englanniksi)
  5. Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 129. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.
  6. Sjastaad, Hove, Sand: ”5”, Physiology of Domestic Animals. Oslo: Scandinavian Veterinary Press, 2003. ISBN 82-91743-11-8. englanti