Mahalaukku

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”maha” ohjaa tänne. Samannimistä elokuvaa käsittelee artikkeli Maha.
Mahalaukku

Mahalaukku eli ventrikkeli (lat. gaster, ventriculus) on eräs niistä elimistä, joiden avulla elimistö huolehtii saamastaan ravinnosta. Ruoka kulkee suun ja ruokatorven kautta mahalaukkuun ja sieltä edelleen suoleen. Mahalaukun tehtävänä on osin varastoida ruokaa ennen sen kulkeutumista suoleen ja osin murentaa ravinto ohueksi velliksi.

Mahalaukkuun tullut ruoka viivähtää hetken mahalaukussa ennen kuin se kulkeutuu pohjukaissuoleen sopivina annoksina. Näin suolisto saa käsiteltäväksi kerrallaan sopivan määrän ravintoa. Mahalaukussa ruoka vaivautuu hienojakoiseksi, jolloin se on sopivan kiinteää suolta varten. Sen ohella mahalaukun limakalvo erittää mahanestettä, joka sekoittuu ruokaan. Näin syntyy ohut velli, joka kulkeutuu edelleen pohjukaissuoleen. Mahaneste ei vain pehmennä ravintoa, se sisältää elimistölle tarpeellisia aineita, jotka pilkkovat ruoan ravintoaineiksi, jolloin elimistö voi käyttää niitä hyväkseen. Vain harvat ravintoaineet imeytyvät suoraan mahalaukusta. Mahalaukun limakalvo tuottaa myös hormoneja ja muita aineita, jotka vaikuttavat ruoansulatukseen kannalta merkittäviin kehon muihin elimiin.

Mahalaukun rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahalaukkukaavakuva.svg

Mahalaukku sijaitsee heti pallean alla vatsaontelossa. Mahalaukun yläosa eli mahansuu (lat. pars cardiaca) yhtyy vasemman nännin kohdalla ruokatorveen. Mahalaukun alaosa eli mahanportti sijaitsee välittömästi kylkikaaren alla ja jatkuu siitä pohjukaissuolena. Mahalaukun etupuolella ovat maksa ja kylkiluut, jotka peittävät lähes koko mahalaukun. Mahalaukku on itse asiassa ruoansulatuskanavan pullistuma. Se on kaarevan säkin muotoinen niin, että sen yläosa on lähes pystysuorassa ja alaosa vaakasuorassa. Näin ollen mahalaukun muoto ei ole symmetrinen. Mahalaukun koko ja muoto vaihtelevat paljon eri ihmisten välillä. Normaaliin mahalaukkuun mahtuu noin 1,5 litraa ravintoa. Koska mahalaukku kaartuu, puhutaan mahalaukun isosta kaarroksesta eli vasemmasta ääriviivasta ja pikku kaarroksesta, joka on puolestaan mahalaukun oikea ääriviiva. Mahalaukku kaventuu alaspäin mentäessä ja sitä osaa mahalaukusta kutsutaan mahanportiksi (lat. pylorus).

Mahalaukkua verhoaa ulkopuolelta vatsakalvo, joka muodostaa useita poimuja mahalaukkuun. Sisäpuolella on mahalaukun lihaksisto, joka vaivaa ruoan ja kuljettaa sen pohjukaissuolen suuntaan. Mahalaukun lihakset ovat kolmessa kerroksessa. Niissä lihassyyt kulkevat eri suuntiin. Lihakset venyvät helposti, ja sen vuoksi mahalaukku pystyy laajenemaan hyvin.

Mahalaukun sisäpintaa verhoaa ohut limakalvo. Limakalvo on erityisen tärkeä ruoansulatuksen kannalta. Limakalvossa on nimittäin erilaisia rauhasia, jotka erittävät mahanestettä. Normaalisti mahanestettä syntyy 2-3 litraa päivässä. Limakalvon rauhasissa on erilaisia soluja, jotka valmistavat erilaisia limoja ja eritteitä mahanesteeseen. Rauhasten niin kutsutut parietaalisolut muodostavat suolahappoa. Nämä solut ovat pääosin pienellä alueella mahalaukun alaosassa. Niin kutsutut pääsolut tuottavat pepsinogeeniä. Se muodostaa suolahapon kanssa pepsiiniä. Edelleen on rauhasia, jotka koostuvat ns. limakalvo- eli mukoosasoluista. Nämä rauhaset tuottavat emäksistä limaa, joka suojaa mahalaukun limakalvoa, joka muuten olisi alttiina suolahapon vaikutukselle. Suolesta imeytyvät useimmat elimistön tarvitsemat ruoan aineosat, mutta osa näistä imeytyy jo mahalaukussa. Muun muassa vesi, alkoholi ja sokeri imeytyvät mahalaukusta suoraan verenkiertoon. Siksi mahalaukussa on runsas verisuonitus, joka imee ravintoaineita kuljettaakseen ne edelleen veren mukana muualle elimistöön, erityisesti maksaan. Nämä verisuonet huolehtivat myös itse ruoansulatuskanavan ravinnon saannista.

Mahalaukun toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Mahanrunko (lat. corpus ventriculi) 2. Mahanpohjukka (lat. fundus ventriculi) 4. Iso kaarros (lat. curvatura ventriculi major) 5. Pieni kaarros (lat. curvatura ventriculi minor) 6. Mahansuu (lat. pars cardiaca)

Mahalaukun seinämät liikkuvat lähes koko ajan. Autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto säätelee näitä liikkeitä. Vagushermo, joka kulkee suoraan aivoista mahalaukkuun välittää impulsseja eli herätteitä mahalaukun lihaksille. Lihakset supistuvat aaltomaisesti, aallot leviävät mahalaukun yläosista sen alaosiin. Ensimmäiset supistukset alkavat, kun mahalaukku on aterian jälkeen tyhjentynyt kaikesta ravinnosta. Vatsan ”kurina” johtuu pitkään tyhjillään olleen mahalaukun voimakkaasta supistuksesta. Ruokailu lopettaa supistukset. Se johtuu nielun ja ruokatorven heijasteista eli reflekseistä, joiden vaikutuksesta mahalaukun lihakset rentoutuvat. Sen ansiosta mahalaukku voi laajentua ja ottaa vastaan ravintoa. Heti ensimmäisten ruokapalojen saavuttua mahalaukkuun supistukset alkavat uudestaan. Alkuun mahaportti eli mahalaukun yhtymäkohta pohjukaissuoleen on kiinni. Tämän vuoksi lihasten liikkeet vain möyhentävät ravintoa. Kun mahalaukun sisältö on riittävän juoksevaa, mahaportti aukeaa ja supistusten seurauksena lihasten liike kuljettaa ravinnon läpi koko suolen. Kaikki ruoka ei kulkeudu kerralla suoleen vaan mahalaukku kuljettaa sysäyksittäin pieniä määriä ravintoa pohjukaissuoleen. Tavallisen aterian jälkeen mahalaukun tyhjentymisnopeus riippuu kuitenkin ravinnon laadusta. Hiilihydraattipitoinen ravinto tyhjenee mahalaukusta nopeammin kuin rasvapitoinen.

Mahaneste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahalaukun tuottaman happaman mahanesteen vaikutuksesta ruoka saadaan oikeaan kiinteyteen ja sen avulla elimistö pystyy hajottamaan ravinnon valkuaisaineet. Mahaneste sisältää muun muassa vettä, entsyymejä kuten pepsiiniä, suolahappoa, suoloja ja limaa.

Mahanesteen pepsiini on proteolyyttinen entsyymi eli se pilkkoo valkuaisaineita. Maharauhasten erittämä pepsiinin inaktiivinen esiaste pepsinogeeni muuttuu mahalaukussa aktiiviseen muotoon suolahapon ja jo muodostuneen pepsiinientsyymin avulla. Mahanesteen happamuus myös tuhoaa ravinnon mukana mahalaukkuun kulkeutuneita bakteereita ja muita mikro-organismeja, joten mahalaukun ja ohutsuolen yläosan sisältö on melko steriiliä. Mahanesteen eritystä säätelevät mm. aivojen autonominen, tahdosta riippumaton hermosto sekä hormonit. Hormonit vaikuttavat sekä mahanesteen muodostumiseen että mahalaukun liikkeisiin ja supistuksiin. Gastriini-hormonilla on suuri merkitys suolahapon synnyssä.

Moni muukin asia voi vaikuttaa ruoansulatukseen ja mahanesteen määrään. Esimerkiksi mielentilalla on suuri merkitys. Mahanesteen eritys lisääntyy, jos ajattelee hyvää ruokaa tai tuntee ruoan hajun tai maun. Pelko ja alavireisyys sitä vastoin vähentävät mahanesteen tuotantoa. Se johtuu siitä, että sympaattinen hermosto, jonka vaikutus on suuri mm. pelkotiloissa, voi heikentää mahalaukun työskentelyä.

Riittävä mahanesteen määrä mahalaukussa vähentää mahanesteen eritystä automaattisesti. Hormonia tuottavat rauhaset nimittäin reagoivat riittävän happamaan mahalaukun sisältöön. Sen seurauksena hormonien eritys vähenee ja samalla mahanesteen tuotanto loppuu. Ohutsuolen hormonit reagoivat samalla tavalla kun suolen sisältö on hapan mahanesteen suolahapon vaikutuksesta. Mahalaukun limakalvo on herkkä eikä itse asiassa sietäisi mahanesteen suolahappoa. Sitä suojaa kuitenkin ohut emäksinen suolahappoa neutraloiva limakerros. Mahalaukun limakalvo voi joskus eri syistä olla altis suolahapon hyökkäyksille. Suolahappo voi silloin syövyttää reiän limakalvoon aiheuttaen mahahaavan.

Mahalaukun limakalvon kautta verenkiertoon imeytyy vain vähän aineita, mm. pieniä määriä alkoholia tai rasvaliukoisia yhdisteitä. Suurin osa mahalaukun sisällöstä kulkeutuu edelleen suoleen, josta ravintoaineet pääosin imeytyvät verenkiertoon.

Mahalaukun tutkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahalaukun vaivoissa on usein kyse mahanesteen määrän muutoksista. Tämän vuoksi mahalaukkua tutkittaessa otetaan usein näytteitä mahanesteestä erilaisin menetelmin. Mahalaukun sairaudet voivat myös esiintyä mahalaukun limakalvomuutoksissa. Näytteet otetaan silloin limakalvolta.

Letkulla otettava näyte
Mahanesteestä voidaan ottaa näyte ohuella muutaman millimetrin paksuisella letkulla. Letku voidellaan liukastusvoiteella ja viedään mahalaukkuun nenän tai suun kautta. Letkun kautta imetään näyte mahanesteestä. Mahaneste tutkitaan laboratoriossa. Mahanesteestä mitataan sen happamuus ja suolahappopitoisuus. Mahalaukun suolahapon tuottokyky voidaan mitata ruiskuttamalla pentagastrin-nimistä ainetta ihon alle. Mahanesteestä otetussa näytteessä näkyy tällöin lisääntynyt suolahapon tuotanto, jos kaikki on kunnossa.

Mahalaukun tähystys eli gastroskopia
Mahalaukun tähystyksestä on tullut yhä tavallisempi mahalaukun tutkimusmenetelmä. Mahalaukun tähystyksen suorittaa lääkäri, joka vie ohuen, taipuisan putken ruokatorven läpi mahalaukkuun. Putkessa on kuituoptiikkaan perustuva valo, jonka ansiosta mahalaukkua ja pohjukaissuolta voidaan tarkastella. Tähystimessä on myös ohut putki. Sen läpi voidaan ottaa koepaloja mahalaukun limakalvolta ja tutkia mahdollisia limakalvomuutoksia mikroskoopilla. Limakalvon pienet kasvaimet eli polyypit ja mahdollisesti niellyt vieraat esineet voidaan poistaa tähystyksen yhteydessä. Mahalaukun verenvuotojen tyrehdyttäminen käy niin ikään päinsä mahalaukun tähystimen avulla. Tällöin vuotava kohta sähköhyydytetään eli poltetaan.

Mahalaukun röntgentutkimus
Mahalaukun röntgentutkimus eli ventrikkeliröntgen on aikaisempaa harvemmin tehty tutkimus, koska mahalaukun tähystys useimmiten korvaa sen. Mahalaukun röntgentutkimus aloitetaan juomalla varjoainetta. Se täyttää mahalaukun ja pohjukaissuolen. Varjoaine näkyy selvästi röntgenkuvissa. Jos mahalaukun limakalvossa on muutoksia, varjoaine näkyy tämän muutoksen ympärillä. Sellainen limakalvomuutos voi olla mahahaavan, kasvaimen tai muun sairauden merkki.

Mahalaukun sairaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahahaava
Arkipuheena mahahaavalla tarkoitetaan sekä mahalaukun että pohjukaissuolen haavaa. Mahahaava on hyvin tavallinen sairaus. Mahahaava tarkoittaa haavaumaa mahalaukun tai pohjukaissuolen limakalvolla. Tällainen haava ei parane, koska mahanesteen suolahapon vaikutus estää sen paranemisen. Hoito tähtää sen vuoksi suolahapon neutralisoimiseen tai suolahapon muodostumisen estoon. Antasidit eli happoa sitovat lääkkeet neutraloivat suolahappoa. H2-reseptorin salpaajat, kuten ranitidiini, estävät histamiinin vaikutuksia parietaalisoluihin, jolloin haponeritys vähenee. Protonipumpun estäjät, kuten pantopratsoli, estävät suoraan parietaalisolujen protonipumpun toimintaa ja vähentävät mahanesteen happamuutta. Mahahaava voidaan hoitaa myös leikkauksella, jossa katkaistaan limakalvolle ärsykkeitä välittävät hermon eli vagushermon hermorata. Sellaista leikkausta kutsutaan vagotomiaksi.

Vuotava mahahaava
Mahahaava voi pahetessaan alkaa vuotaa. Vuoto saattaa olla vähäistä eikä aiheuta oireita, mutta se voi olla myös runsasta. Runsas vuoto voi aiheuttaa huomattavan verenhukan. Tavallisia oireita ovat mustat kahvisumpin kaltaiset oksennukset, mustat veriulosteet ja musta veriripuli. Puhjennut mahahaava tarkoittaa sitä, että haava on puhkaissut mahalaukun tai pohjukaissuolen seinämän. Silloin mahan ja suolen sisältöä valuu vatsaonteloon aiheuttaen usein vatsakalvontulehduksen. Tila on hyvin vakava.

Mahalaukun umpi
Mahalaukun umpi tarkoittaa tilaa, jossa ruoka jää mahalaukkuun ja sen kulku suoleen on estynyt. Sen voi aiheuttaa ruoan kauttakulkua ahtauttava mahalaukun alaosan tai pohjukaissuolen kurouma, mikä on syntynyt mahahaavan seurauksena.

Mahasyöpä on varsin tavallinen pahanlaatuinen kasvain. Sen oireet ovat usein epämääräisiä, kuten epämiellyttävä tunne ylävatsassa, huono ruokahalu ja laihtuminen. Mahasyöpä leviää jo aikaisessa vaiheessa lähielimiin kuten imusolmukkeisiin ja maksaan. Kasvaimen koon suuretessa voi tulla pahoinvointia ja oksentelua. Mahasyöpä hoidetaan leikkauksella, aina kun se on mahdollista.