Gastroskopia

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Gastroskopia eli mahalaukun tähystys on menetelmä, jota käytetään ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen alkuosan tutkimisessa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tutkimuksen toteutus

Tutkimusta edeltävästi on oltava paastolla oksentamisen vähentämiseksi ja näkyvyyden parantamiseksi. Tutkimus tehdään kuituoptisella tähystimellä, joka on paksuudeltaan hieman toista senttimetriä.lähde? Tutkittava on tutkimuksen ajan tavallisesti hereillä, mutta tutkimuksia tehdään esimerkiksi lapsille myös nukutuksessa.[1] Tarvittaessa potilaalle annetaan rauhoittavaa lääkitystä.[2] Nielu puudutetaan ja tutkittavan nielaistessa tähystin viedään ruokatorveen. Ruokatorven limakalvo tarkastetaan matkalla.[2] Mahalaukku tarkastellaan kauttaaltaan ja yleensä otetaan mahalaukun eri osista lukuisia näytteitä, joista tutkitaan muun muassa helikobakteeri. Ohutsuolen alkuosa tarkistetaan ja sieltä otetaan näytteet keliakian toteamiseksi.[2] Tutkimus kestää noin 10-15 minuuttia.[3]

[muokkaa] Tutkimuksen kokeminen

Mahalaukun tähystystutkimus on epämiellyttävä, jos se aiheuttaa yskimis- ja oksennusrefleksin.[4] Tutkimus ei kuitenkaan ole kivulias, eikä näytteenotto mahan ja suolen limakalvolta tunnu.[2]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. Mehiläinen Hämeenlinna - uusittu leikkaussali Viitattu 22.6.2009.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 Tellervo Aho, Pekka Pikkarainen ja Ilkka Kunnamo: Gastroskopia Käyvän hoidon potilasversiot. 8.11.2004. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 14.1.2009.
  3. Tähystystoiminta malmin terveydenhuoltoalue. Viitattu 22.6.2009.
  4. Gastroskopia (Mahalaukun tähystys) Viitattu 22.6.2009.
Henkilökohtaiset työkalut