Ohutsuoli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ohutsuoli = Small Intestine

Ohutsuoli (lat. intestinum tenue) on ruoansulatusjärjestelmän osa, joka ulottuu mahalaukun mahanportista paksusuoleen. Ravinto hajoaa ja imeytyy suurimmaksi osaksi ohutsuolessa.

Ohutsuolen tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohutsuolella on kolme pääasiallista tehtävää. Ensinnäkin ruoka pilkkoutuu niin pieniksi osasiksi, että ne voivat imeytyä soluihin. Tapahtumaa, jossa entsyymeiksi kutsutut aineet pilkkovat ruoan sisältämiä rasvoja, hiilihydraatteja ja valkuaisaineita, kutsutaan kemialliseksi pilkkoutumiseksi. Pilkkoutuneet ravintoaineet imeytyvät ohutsuolen seinämän läpi verenkiertoon ja kulkeutuvat sitä kautta kaikkiin elimistön soluihin. Ravintoaineiden kuljettaminen tapahtuu verisuoniston ja imuteiden välityksellä. Se ruoan osa, jota ohutsuoli ei voi hyödyntää, kulkeutuu paksusuoleen. Ohutsuolen seinämän lihakset supistelevat niin, että ruoka liikkuu suolessa eteenpäin.

Ohutsuolen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohutsuoli alkaa mahanportista, joka liittää yhteen mahalaukun ja pohjukaissuolen, ja päättyy vatsaontelon oikeanpuoleiseen alaosaan, josta suolisto jatkuu paksusuolena. Ohutsuoli on n. 3-5 metriä pitkä. Se jakautuu eri tehtävien mukaan kolmeen osaan. Ylhäältäpäin lueteltuna nämä ovat pohjukaissuoli (duodenum), tyhjäsuoli (jejunum) ja sykkyräsuoli (ileum).

Pohjukaissuoli on pituudeltaan noin 25-30 cm. Muodoltaan se muistuttaa hevosenkenkää, joka kaartuu haiman ympäri. Pohjukaissuoli voidaan jakaa neljään eri osaan. Ylin osa (bulbus) on heti mahanportin jälkeen, sitten seuraa alas kaartuva osa. Horisontaalinen osa kaartuu suoraan vasemmalle mahan poikki, ja sitä seuraa ylöspäin kaartuva osa. Yläosan alkuosa muistuttaa muodoltaan sipulia. Siellä on pohjukaissuolirauhasia, jotka erittävät suolen seinämää happamalta mahanesteeltä suojaavaa limaa. Haimanesteet ja sapen yhteinen eritystiehye laskee pohjukaissuolen alkuosaan. Pohjukaissuolen verisuonitus tulee pääasiassa haiman verisuonten kautta.

Tyhjäsuoli ja sykkyräsuoli yhdessä muodostavat ohutsuolen loppuosan. Ne ovat suoliliepeen välityksellä kiinni vatsaontelon takaseinämässä siten, että suolen mutkat pääsevät melko vapaasti liikkumaan. Suolilieve on vatsakalvon kahden lehden muodostama sidekudoslevy. Suolilieve jatkuu suolen pinnalle herakalvona, joka vähentää kitkaa ja ehkäisee suolen mutkien hankautumista toisiaan vasten. Suoliliepeen sisällä kulkevat suolen veri- ja imusuonet sekä hermosyyt. Usein suoliliepeessä on myös rasvaa. Ohutsuoli on runsaasti mutkitteleva ja se vie suurimman osan vatsaontelon tilasta. Sykkyräsuolessa on joskus pieni laajentuma, jota kutsutaan Meckelin divertikkeliksi. Tyhjäsuolessa tapahtuu vilkasta ravintoaineiden imeytymistä, ja siksi sen limakalvo on poimuttuneempi kuin muualla

Ohutsuolen seinämässä on monta kerrosta. Uloin kerros koostuu lihassyistä, joista uloimmat ovat pitkittäinsuuntaisia ja sisemmät rengasmaisia. Niiden sisäpuolella on hermoja, verisuonia, rasvaa ja löyhää sidekudosta sisältävä kerros. Sisempänä on ohut limakalvon lihaskerros ja loput limakalvot. Limakalvo on voimakkaasti poimuttunut, minkä johdosta suolen sisäpinta on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin ulkopinta. Laaja pinta-ala on tarpeen, jotta mahdollisimman paljon suolen läpi kulkevasta ruoan ravintoaineista voisi imeytyä elimistöön. Limakalvossa on useita miljoonia pieniä ulokkeita, joita kutsutaan nukkalisäkkeiksi eli villuksiksi. Näiden pienten ulokkeiden kautta ravintoaineet imeytyvät elimistöön. Nukkalisäkkeiden sisällä on pieniä verisuonia, jotka ottavat ravintoaineet vastaan ja kuljettavat ne edelleen elimistöön niitä tarvitseviin soluihin.

Ohutsuolen epiteelisolujen pinnassa on mikrovilluksia, joiden korkeus on noin 1 μm. Yhtä solua kohti niitä on toista tuhatta. Rengaspoimut laajentavat suolen imeytymispinnan noin kolminkertaiseksi, villukset tästä vielä kymmenkertaiseksi ja mikrovillukset edelleen 20-30-kertaiseksi, niin että ohutsuolen koko imeytymispinta-alaksi tulee 200-300 m². [1]

Suolen limakalvossa on runsaasti imukudosta, joka poistaa suolesta bakteereja ja muita haitallisia aineita. Erityisen paljon imukudosta on sykkyräsuolen loppupäässä. Limakalvossa on myös muita soluja, jotka erittävät limaa, hormoneja ja muita suolen toimintaan vaikuttavia aineita. Koska ohutsuolen läpi kulkee paljon ruokaa päivittäin, ovat suolen seinämän solut kovassa kulutuksessa. Solujen täytyykin uusiutua jatkuvasti. Uusia soluja muodostuu limakalvon pohjaosissa, joista ne työntyvät pintaa kohti korvatakseen vanhan solut, jotka irtoavat ja tuhoutuvat.

Ohutsuolen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoka on ohutsuoleen tullessaan käynyt läpi mekaanisen muokkauksen ja alkanut mahalaukussa pilkkoutua pienempiin osiin. Ohutsuolessa osaset pilkkoutuvat vielä pienemmiksi. Rasva, hiilihydraatit ja valkuaisaineet pilkkoutuvat pienimpiin mahdollisiin yksikköihin. Ruoka-aineiden pilkkoutumisen aiheuttavia aineita kutsutaan entsyymeiksi. Niitä syntyy ruoansulatuselimissä eri elimissä, mm haimassa, josta ne kulkeutuvat ohutsuoleen tiehyita pitkin. Myös ohutsuolen limakalvossa syntyy useita eri entsyymejä. Jotta tämä osa ruoansulatuksesta toimisi, tarvitaan erityinen säätelyjärjestelmä. Sitä ohjaavat hormonit ja hermosto yhteistyössä.

Melkein kaikki pilkkoutuneet aineet imeytyvät limakalvon nukkalisäkkeisiin. Monet aineet kulkeutuvat nukkalisäkeiden solujen solukalvon läpi itsestään. Toiset aineet taas läpäisevät solukalvon vain erityisen prosessin kautta, jossa natriumilla on tärkeä tehtävä. Soluista kulkeutuu solukalvon läpi niitä ympäröivään kudosnesteeseen natriumioneja. Tästä seuraa, että solujen sisällä on natriumionivajaus. Kun natriumionit tasapainon vuoksi palaavat soluihin, niiden mukana kulkeutuu tärkeitä ravintoaineita. Nukkalisäkkeeseen imeytyvät rasvat kulkeutuvat imusuoniston mukana lopulta verenkiertoon. Suuri osa ravinto-aineista kulkeutuu veren mukana maksaan. Ravintoaineiden lisäksi suolen seinämään imeytyy muitakin aineita. Sykkyräsuolessa imeytyy suuri osa sapesta ja B12-vitamiinista.

Kun kaikki ravintoaineet ovat imeytyneet ohutsuoleen, sulamaton massa kulkeutuu paksusuoleen. Massa liikkuu suolessa suolenseinämän lihasten suopistellessa niin, että syntyy ns. peristalttinen aalto. Suolen liikkeet ja ruoan kulkeutuminen tapahtuvat automaattisesti, eivätkä ne ole tahdonalaisia tapahtumia. Mieliala voi kuitenkin vaikuttaa suolen liikkeisiin. Jännittyneisyys ja hermostuneisuus esimerkiksi voivat lisätä suolen liikkeitä kiihdyttäviä hermoimpulsseja, ja seurauksena on ripuli. Tavallisesti ruoka kulkee ohutsuolen läpi kuudessa tunnissa. Ohutsuoli pystyy käsittelemään noin 10 litraa ruokaa päivässä. Ohutsuolen loppupäässä, juuri ennen paksusuolta, on voimakas kurojalihas, joka säätelee suolen sisällön kulkua niin, ettei ohutsuolen sisältöä pääse paksusuoleen liikaa kerralla. Ohutsuolen loppupää työntyy jonkin matkaa paksusuolen sisään muodostaen läpän, joka estää ruoan kulkeutumisen väärään suuntaan. Kun paksusuoli täyttyy ruoasta, paine kasvaa. Läppä sulkeutuu silloin automaattisesti estäen ruokaa palaamasta paksusuolesta ohutsuoleen.

Ohutsuolen tutkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Röntgen

Ohutsuolta voidaan tutkia röntgenkuvauksella varjoaineen avulla. Potilas nielee varjoainetta eli nestettä, joka on röntgenpositiivinen eli näkyy selvästi röntgenkuvissa. Myös limakalvon haavat ja suolessa olevat kasvaimet erottuvat selvästi. Varjoaineen avulla tehty röntgentutkimus ei sovellu muiden ohutsuolen osien tutkimiseen. Epäsuorasti voidaan kuitenkin tehdä johtopäätöksiä suolen toiminnasta. Mittaamalla aika, joka varjoaineelta menee suoliston läpi kulkeutumiseen, voidaan tehdä päätelmiä suolen supistuksista. Tätä tutkimusta kutsutaan passageröntgeniksi.

Muita tutkimusmenetelmiä

Pohjukaissuolta voidaan tutkia myös gastroskoopilla, joka on ohut putkimainen kuituoptiikalla varustettu tähystysinstrumentti. Se viedään pohjukaissuoleen ruokatorven ja mahalaukun kautta. Pohjukaissuoli biopsia tarkoittaa sitä, että pohjukaissuolen limakalvosta otetaan koepala gastroskopien yhteydessä. Suolen toiminnasta voidaan tehdä johtopäätöksiä tutkimalla, kuinka paljon ruoan ravintoaineista imeytyy ohutsuolesta. Tutkimuksessa syödään tietty määrä tiettyjä ruokia, minkä jälkeen mitataan ravintoaineiden määrä verestä sekä ohutsuoleen imeytymätön määrä, joka poistuu elimistön ulosteiden mukana. Ulosteita voidaan tutkia myös mikroskoopilla niissä tapauksissa, joissa epäillään suolistoinfektiota.

Ohutsuolen sairauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjukaissuolihaava

Tavallisin ohutsuolen sairaus on haavauma pohjukaissuolen limakalvossa. Sairauden vakavuus vaihtelee sen mukaan, onko limakalvo vain pinnalla pinnallisesti ärtynyt vai onko kyseessä todellinen haava, joka pahimmassa tapauksessa voi puhkaista suolen seinämän.

Tulehdukselliset suolistosairaudet

Keliakia on sairaus, jossa suolisto ei siedä gluteenia sisältävää ravintoa. Sairaus ilmenee tavallisesti siinä vaiheessa, kun lapsi lakkaa saamasta rintamaitoa ja alkaa syödä normaalia eli gluteenia sisältävää ruokaa. Gluteeni tuhoaa nukkalisäkkeet, mistä seuraa se, etteivät ravintoaineet imeydy elimistöön. Gluteenipitoisen ruoan eli kotimaisten viljatuotteiden välttämisen ansiosta suolen seinämään kasvaa uusia nukkalisäkkeitä ja ravintoaineiden imeytyminen normalisoituu. Crohnin tauti on toinen ohutsuolen tulehdussairaus. Tulehdus ärsyttää suolen limakalvoa paikoitellen aiheuttauen sen turpoamisen. Suolen seinämään voi myös muodostua pieniä haavaumia. Suolen seinämä jäykistyy ja aiheuttaa vatsakipuja, usein toistuvaa ripulia, painon laskua jne.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 395. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.