Autonominen hermosto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Autonominen hermosto

Autonominen hermosto eli tahdosta riippumaton hermosto (myös vegetatiivinen hermosto) (lat. systema nervosum autonomicum, pars autonomica systematis nervosi) vaikuttaa sileään lihaksiston ja sydänlihaksen liikkeisiin sekä rauhasten eritykseen. Autonominen hermosto osallistuu moniin elimistön säätelytoimintoihin, kuten verenpaineen säätelyyn. Autonominen hermosto jaetaan sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon.[1]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisesti sisäelimeen tulee sekä parasympaattisia että sympaattisia hermosyitä, joiden säätelytoiminta voi olla vastakkaista tai ne voivat toimia yhdessä. Elimistön "autonominen status" ei useimmiten ole joko täysin parasympaattinen tai sympaattinen vaan jotain siltä väliltä. Parasympatikotonus on vahvasti esillä ihmisen ollessa levossa, "rest and digest", kun taas sympatikotonus esiintyy ihmisen ollessa valppaana, "fight or flight".

Autonomiseen hermostoon lasketaan toisinaan kuuluvaksi myös enteerinen hermosto, joka kuitenkin toimii itsenäisesti, riippumatta muusta autonomisesta hermostosta.

Autonomisessa hermostossa on sekä motorisia että sensorisia neuroneja. Alemmat motoneuronit sijaitsevat keskushermoston ulkopuolella autonomisissa ganglioissa. Autonomisten hermojen päätteet eivät muodosta varsinaisia synapseja, vaan viskositeettejä, jotka ovat pullistumia hermon pääteosassa.

Sympaattinen hermosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääreishermostossa sympaattista hermostoa edustaa sympaattinen hermorunko, joka muodostuu sympaattisista ganglioista ja niitä yhteen liittävistä aksonikimpuista. Sympaattisia hermorunkoja on kaksi ja ne sijaitsevat molemmin puolin selkäydintä thorax nikamista lumbaalinikamiin asti. Sympaattiset hermot muodostavat vielä lähempänä kohde-elintä prevertabraalisen ganlion. Sympaattisten hermojen preganglionaaristen neuronien (hermorungon gangliot) synapsipäätteistä erittyy asetyylikoliinia, kun taas postganglionaaristen neuronien (prevertebraaligangliot) synapsipäätteistä erittyy noradrenaliinia, poikkeuksen muodostaa hikirauhaset, joiden sympaattinen aktivaatio tapahtuu asetyylikoliinin avulla.

Sympatikotonus aiheuttaa sydämen sykkeen nousun ja iskutilavuuden suurenemisen, pupillan laajenemisen, noradrenaliinin ja adrenaliinin erittymisen lisämunuaisytimestä, kapillaariverisuonten supistumisen ja glukoosin muodostuksen stimulaation maksassa.

Parasympaattinen hermosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parasympaattiset hermot kulkevat joko aivohermojen tai ristihermojen mukana kohdesoluihin. Ganliot sijaitsevat lähellä kohde-elintä. Parasympaattisten hermojen pre- ja postganglionaarisen neuronien synapsipäätteistä erittyy molemmista asetyylikoliinia. Parasympaattisen hermoston reseptorit ovat joko nikotiini tai muscariini reseptoreita, jotka ovat G-proteiinivälitteisiä.

Parasympaattiset vasteet ovat mm. pupillan pieneneminen, sydämen sykkeen laskeminen ja ruoansulatuskanavan verenkierron aktivoituminen.

Säätely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autonomisen hermoston säätely on peräisin keskushermoston alueelta. Autonomisen hermoston toiminnat ovat jakautuneet laajalle alueelle muodostaen autonomisen verkoston. Hypotalamus, mantelitumake, talamus, aivorungon alueet ja aivokuorelta primaari autonominen motorinen ja sensorinen alue ovat osa autonomista verkostoa.

Sensorinen osa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autonomisen hermoston sensoriset neuronit kulkevat dorsaalisesta gangliosta sympaattisten hermojen kanssa kohde-elimiinsä. Sensorisia hermoja kulkee esim. sydämen, ruoansulatuskanavan ja rakon seinämiin, jossa ne aistivat venytystilaa, kemosensitiivisiä (happipitoisuuden tarkkailu) karotiskeräsiin. Autonomisen hermoston sensoriset hermot aistivat myös kipua (iskemia). Vain kipuaistimus tulee tietoisuuteen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Neuroscience, 4. painos 2008, Purves et al, published by Sinauer associates
  1. Tirri, R., Lehtonen, J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin, P: Biologian sanakirja, s. 71. Uudistetun laitoksen 3. painos. Otava, 2006. ISBN 951-1-17618-8.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]