Tuma

Wikipedia

Kaavakuva eläinsolusta ja sen osista: 1. Nukleoli 2. Tuma 3. Ribosomi 4. Vesikkeli 5. Karkea endoplasmakalvosto 6. Golgin laite 7. Solun tukiranka 8. Sileä endoplasmakalvosto 9. Mitokondrio 10. Vakuoli 11. Solulima 12. Lysosomi 13. Sentrioli

Tuma on eukaryoottisen solun geneettinen keskus. Tuman tehtävänä on säilyttää geneettistä materiaalia, DNA:n muodossa kromosomeihin tallentuneena, ja saattaa tätä solun proteiinisynteesin tarpeisiin.

Tuman erottaa solulimasta kaksikerroksinen tumakotelo, jossa on tuhansia aukkoja, tumahuokosia. Jokaisessa tumahuokosessa on glykoproteiinitulppa, joka toimii valikoivana suodattimena tuman ja sytoplasman välillä. Tumahuokoset päästävät ulos suuriakin molekyylejä (esimerkiksi lähetti-RNA:n), mutta se saattaa estää pieniä molekyylejä kulkeutumasta tumaan.

Tumajyvänen (engl. nucleolus) toimii ribosomien rakenneosien valmistuspaikkana.

Suurin osa eläin- ja kasvisoluista on tumallisia, mutta poikkeuksiakin löytyy: esimerkiksi nisäkkäiden punasolut eli erytrosyytit ovat tumattomia soluja.

[muokkaa] Tuman evoluutio

Tuman alkuperä tumallisissa soluissa on vielä hämärän peitossa. Erään teorian mukaan tumalliset solut ovat syntyneet arkkibakteerin ja eubakteerin fuusiosta, mutta tässä mallissa on hyvin paljon epäselvyyksiä.

Tumasta on kuitenkin ollut hyvin paljon hyötyä evoluutiossa. DNA on tumaan pakattuna tiiviimmin kuin prokaryooteilla. Tämä nopeuttaa DNA:han liittyviä reaktioita, koska reaktionopeus on verrannollinen konsentraatioon. Tuman ansiosta tuman sisällä ja sen ulkopuolella solulimassa toimivat proteiini voineet myös kehittyä vapaammin, koska proteiinien haitallisten interaktioiden ja muiden sivuvaikutusten vaara on ollut pienempi.

Tämä solubiologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia. Voit auttaa laajentamaan myös muita samankaltaisia artikkeleita.