Tuma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaavakuva eläinsolusta ja sen osista:
1. Nukleoli
2. Tuma
3. Ribosomi
4. Vesikkeli
5. Karkea endoplasmakalvosto
6. Golgin laite
7. Solun tukiranka
8. Sileä endoplasmakalvosto
9. Mitokondrio
10. Vakuoli
11. Solulima
12. Lysosomi
13. Sentrioli

Tuma on eukaryoottisen solun geneettinen keskus. Tuman tehtävänä on säilyttää geneettistä materiaalia, DNA:n muodossa kromosomeihin tallentuneena, ja saattaa tätä solun proteiinisynteesin tarpeisiin.

Tuman erottaa solulimasta kaksikerroksinen tumakotelo, jossa on tuhansia aukkoja, tumahuokosia. Jokaisessa tumahuokosessa on glykoproteiinitulppa, joka toimii valikoivana suodattimena tuman ja sytoplasman välillä. Tumahuokoset päästävät ulos suuriakin molekyylejä (esimerkiksi lähetti-RNA:n), mutta saattavat estää pieniä molekyylejä kulkeutumasta tumaan.

Tumajyvänen (engl. nucleolus) toimii ribosomien rakenneosien valmistuspaikkana.

Suurin osa eläin- ja kasvisoluista on tumallisia, mutta poikkeuksiakin löytyy: esimerkiksi nisäkkäiden punasolut eli erytrosyytit ovat tumattomia soluja.

Tuman evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuman alkuperä tumallisissa soluissa on vielä hämärän peitossa. Erään teorian mukaan tumalliset solut ovat syntyneet arkeonien ja eubakteerin fuusiosta, mutta tässä mallissa on hyvin paljon epäselvyyksiä.

Tumasta on kuitenkin ollut hyvin paljon hyötyä evoluutiossa. DNA on tumaan pakattuna tiiviimmin kuin prokaryooteilla. Tämä nopeuttaa DNA:han liittyviä reaktioita, koska reaktionopeus on verrannollinen konsentraatioon. Tuman ansiosta tuman sisällä ja sen ulkopuolella solulimassa toimivat proteiinit ovat voineet myös kehittyä vapaammin, koska proteiinien haitallisten interaktioiden ja muiden sivuvaikutusten vaara on ollut pienempi.

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tuma.
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.