Kolesteroli

Kolesterolin kemiallinen rakenne.

Kolesteroli (C₂₇H₄₅OH) on steroideihin kuuluva tyydyttymätön, rengasrakenteinen, veteen liukenematon kiteinen alkoholi, jota on välttämättömänä ihmisen ja eläinten kaikissa kudoksissa, varsinkin rasvakudoksissa, hermoissa, maksassa ja munuaisissa. Kaikki kudokset mutta ennen kaikkea maksa voivat tuottaa kolesterolia, ja sitä voi saada myös ravinnosta, erityisesti kananmunasta, mädistä ja maksasta, jotka luontaisesti sisältävät runsaasti kolesterolia. Kolesteroli on keskeisesti eläinkunnan biokemiaan liittyvä aine, kasvikunnassa sitä ei esiinny.

Kolesterolin moolimassa on 386,65 g/mol, sulamispiste 147-150 °C, kiehumispiste 360 °C, suhteellinen tiheys 1,06 g/cm³ (vesi = 1,0 g/cm³), leimahduspiste 250 °C ja CAS-numero 57-88-5.

Tuotanto ja saanti

Kolesterolia syntyy maksassa, sitä imeytyy elimistöön ravinnosta ohutsuolen kautta, ja sitä erittyy sapen kautta suoleen. Synteesin ja imeytymisen välillä vallitsee tarkka tasapainotila siten, että mitä runsaampaa on imeytyminen, sitä vähäisempää on synteesi ja päinvastoin. Ravinnosta ja sapesta suoleen tulleesta kolesterolista 20–80 % imeytyy. Elimistö pyrkii siis pitämään kehon kolesterolimäärän vakiona.

Biologinen ja terveydellinen merkitys

Kolesteroli on ihmiselle elintärkeä aine. Sitä tarvitaan solukalvon rakentamisessa ja sappiyhdisteiden valmistuksessa. Aivojen kuivapainosta merkittävä osa on kolesterolia – ihmiselimistön kaikesta kolesterolista 25 % on aivoissa. Lisäksi se on useiden hormonien (progestageenit, estrogeenit, androgeenit, glukokortikoidit, mineralokortikoidit) ja D-vitamiinin esiaste.

Lipoproteiinit

Veressä kolesterolimolekyyli on sitoutunut erityiseen kuljetusmolekyyliin, jollaisia ovat lipoproteiinit HDL (engl. high density lipoprotein) ja LDL (low density lipoprotein). Tämän lisäksi LDL ja HDL jaetaan edelleen alaryhmiin, kuten Apo A-1, Apo B48, Apo B100, IDL, HDL1, HDL2, HDL3 ja niin edelleen.

Sen mukaan, mihin lipo­proteiiniin kolesteroli on sitoutunut, puhutaan HDL- ja LDL-kolesterolista. LDL-lipoproteiini kuljettaa kolesterolia kudoksiin ja verisuonten seinämiin. HDL-lipoproteiini kuljettaa kolesterolia pois kudoksista ja verisuonten seinämistä. Koska nimenomaan LDL-kolesterolilla on taipumus kertyä verisuonten seinämiin aiheuttaen terveys­haittoja, sitä sanotaan arkikielessä myös huonoksi kolesteroliksi ja HDL-kolesterolia vastaavasti hyväksi kolesteroliksi.

Veren kolesterolipitoisuus

Veren liian korkean LDL-pitoisuuden uskotaan aiheuttavan kolesterolin kertymistä verisuonten seinämiin ja siten ahtauttavan valtimoita, ja tällä tavoin sen ajatellaan aiheuttavan sydän- ja veri­suoni­tauteja.

Verisuonet voivat ahtautua myös muualla kuin sydämen sepelvaltimoissa, esimerkiksi aivoverisuonissa. Tämä saattaa aiheuttaa aivoverenkiertohäiriöitä. Ahtautumia voi olla myös alaraajoihin vievissä verisuonissa, jolloin seurauksena saattaa olla muun muassa katkokävelyä aiheuttava alaraajojen verenkiertohäiriö.

Ravinnon merkitys

Veren kolesterolipitoisuus (LDL- ja HDL-pitoisuus) riippuu ympäristötekijöistä (esimerkiksi ruokavaliosta) ja perimästä. HDL-kolesterolin pitoisuutta nostaa säännöllinen liikunta ja tupakoinnin lopettaminen.

Nykykäsityksen mukaan ravinnosta suoraan saatava kolesteroli ei nosta haitallisen kolesterolin pitoisuutta veressä juuri lainkaan, eikä siten myöskään suurenna sydän- ja verisuonitautien vaaraa.

Rasvat

Tyydyttyneet rasvahapot nostavat sekä HDL- että LDL-kolesterolin määrää. Transrasvat laskevat HDL-kolesterolin ja nostavat LDL-kolesterolin määrää. Tyydyttyneiden rasvahappojen vähentäminen ruokavaliosta laskee LDL-kolesterolia.Tyydyttymättömien rasvahappojen saannin lisääminen laskee LDL-kolesterolia.

Kasvisterolit ja kolesteroli

Erään tutkimuksen mukaan eläinrasvan korvaaminen kasvisteroleilla saa kolesterolin laskemaan enemmän kuin vain eläinrasvan karsiminen. Tutkimuksessa oli kolme ryhmää, joista yksi karsi ruokavaliosta eläinrasvat, kaksi muuta söi ravintoa jossa liha ja maitotuotteet korvattiin kasvisteroleja sisältävillä ruoka-aineilla. Kasvisterolit estävät ravinnosta saatavan kolesterolin imeytymistä elimistöön. Ne vähentävät veren kolesterolipitoisuutta, mutta tutkimukset eivät kuitenkaan ole osoittaneet niiden vähentävän sydän- ja verisuonisairauksia.

On hyvin yksilöllistä, miten kolesterolin saanti ravinnosta vaikuttaa veren LDL-pitoisuuteen.

Ravintokuitu

Erityisesti liukoinen ravintokuitu alentaa veren LDL-kolesterolipitoisuutta. Kauran ja ohran luontaisesti sisältämä beetaglukaani on tämänkaltaista liukoista kuitua. EU:n komissio on hyväksynyt terveysväittämän kauran ja ohran sisältämän beetaglukaanin kolesterolia alentavalle vaikutukselle. Väittämän mukaan kolesterolia alentava vaikutus saadaan, kun kauran tai ohran beetaglukaania nautitaan päivittäin 3 grammaa. Jotta elintarvike voi saada terveysväittämän, sen pitää sisältää beetaglukaania vähintään 1 g / annos.

Hiilihydraatit

Suurempi hiilihydraattien saanti (erityisesti sokerista, valkeasta jauhosta ja perunajalosteista) liittyy suurempaan sepelvaltimotaudin riskiin. Luontaisten hiilihydraattien saanti esimerkiksi täysjyväviljasta, marjoista ja kasviksista taas vähentää riskiä. Runsas hiilihydraattien saanti ja vähäinen rasvan saanti huonontaa kolesteroliarvoja, koska se johtaa matalaan HDL-pitoisuuteen. Jos ravinnosta vähentää hiilihydraatteja ja vastaavasti lisää rasvaa, HDL-pitoisuus nousee.

Korkean kolesterolipitoisuuden seuraukset

Korkea veren kolesterolin uskotaan lisäävän vaaraa sairastua sepelvaltimotautiin. Sepelvaltimotaudin syynä on yleensä ateroskleroosi eli verisuonten rasvakovettuma. Ateroskleroosin uskotaan syntyvän siitä, että kolesterolia kertyy valtimoiden seinämään. Ajan myötä nämä kertymät ahtauttavat valtimoita ja haittaavat veren virtausta. Ahtautuneeseen kohtaan voi tulla pieni repeämä sepelvaltimon sisäseinämään, jolloin verihiutaleet takertuvat siihen, ja seurauksena voi olla veritulppa ja sydäninfarkti. Pienentämällä veren kolesterolipitoisuutta uskotaan voitavan vähentää kolesterolin kertymistä suoniin ja saada jo syntyneitä ahtaumia pienenemään. Kolesterolin kertyminen suoniin alkaa jo lapsuudessa.

Ruokavaliomuutoksilla päästään tyypillisesti 10–15 % laskuun, ja esimerkiksi statiinilääkkeillä jopa 30–40 % LDL-kolesterolia vähennettyä .

Tavoitearvot

Veren kolesteroli­pitoisuutta mitataan millimooleina litraa kohti. Nykyisinä tavoitearvoina pidetään: kokonaiskolesteroli alle 5,0 mmol/l, LDL-kolesteroli alle 3,0 mmol/l, HDL-kolesteroli yli 1,0 mmol/l ja triglyseridit alle 2,0 mmol/l. Diabeetikoilla ja sepelvaltimotautiin sairastuneilla LDL-kolesterolin tavoite on vielä matalampi, alle 2,5 mmol/l. On näyttöä siitä, että jos LDL-kolesteroli saadaan laskettua alle 2,0 mmol/l:n, voidaan verisuoniin jo syntyneet ahtaumia aiheuttavat kolesterolikertymät saada jopa pienenemään.

1980-luvulla normaalin kolesterolin raja-arvo oli 7 mmol/l. Nyt se on 5 mmol/l. Dosentti Timo Strandberg (sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri, HYKS) arvelee, että nykyinen viiden tavoitekin on luultavasti liian korkea. Luonnonkansojen kolesterolitasot ovat 3–4 mmol/l.

1970-luvun alusta suomalaisten kolesteroliarvot ovat laskeneet 15–20 % ja työikäisten sepelvaltimotautikuolleisuus on pienentynyt 75 %. Samanaikaisesti kulutusmaidon käyttö on laskenut ja vihannesten kulutus lisääntynyt. Luvut osoittavat, että elämäntapojen valinnoilla saadaan tilastollisesti merkittäviä tuloksia. Kovan rasvan saanti ylittää kuitenkin edelleen 30–40 %:lla asetetut tavoitteet. Kovaa rasvaa saadaan eniten rasvaisista maitovalmisteista, voista, juustoista, rasvaisista makkaroista ja lihasta. Näiden käyttöä rajoittamalla sekä tyydyttyneen rasvan että kolesterolin saanti vähenee. Sepelvaltimotauti ei ole hävinnyt, vaan siirtynyt vanhempaan ikään. Luonnonkansojen kokonaiskolesterolipitoisuus 3–3,5 mmol/l on luonnollinen ja solujen toiminnan kannalta riittävä määrä. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan 80 %:lla suomalaisista kokonaiskolesterolipitoisuus oli kuitenkin yli 5,0 mmol/l. LDL-kolesterolipitoisuus oli yli 3 mmol/l 85 %:lla miehistä ja 81 %:lla naisista. Käypähoitosuositusten mukaisilla elämäntavoilla valtaosa saavuttaisi suosituskolesteroliarvot.

Kiistanalaisuus

Jotkut ovat kyseenalaistaneet kolesterolin ja sydäntautien yhteyden eli ”rasvahypoteesin”. Tanskalainen lääkäri Uffe Ravnskov (kirjan Kolesterolimyytti kirjoittaja) sekä skottilainen lääkäri Malcolm Kendrick (kirjoittanut kirjan Ei sittenkään kolesteroli) ovat käyneet kumpikin tahoillaan läpi laajan tutkimusaineiston ja väittävät, ettei ole syy-yhteyttä eri väestöryhmistä mitattujen kolesteroliarvojen ja sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyden välillä. Sen sijaan kolesterolin alentaminen statiineilla lisää heidän mukaansa kokonaiskuolleisuutta (mm. syöpäkuolemia sekä tapaturmaisia kuolemia), puhumattakaan muista statiinien aiheuttamista haittavaikutuksista.

Myös suomalaiset emeritusprofessorit Matti Järvilehto ja Pentti Tuohimaa ovat kyseenalaistaneet rasvateorian. Heidän mukaansa veren korkea kolesterolipitoisuus ei voi selittää ateroskleroottisen plakin syntymistä verisuonen seinämään. He uskovat niiden syntyvän, kun verisuonten seinämien verenkierrosta huolehtivat pikkusuonet (vasa vasorum) vaurioituvat, niin että veressä olevia aineita kuten kolesterolipartikkeleita tunkeutuu verisuonten seinämiin. Tätä tapahtumaa voitaisiin ehkäistä korkeaa verenpainetta hoitamalla.

Rasvahypoteesi on kuitenkin yleisesti hyväksytty lakina; kiistanalaisuutta on siitä, mihin pisteeseen asti kolesterolitasoa pitäisi laskea.

Aiheesta muualla

• [1]
• Kolesteroli Terveyskirjasto.fi
• Tietoa kohonneesta kolesterolista ja sen hoidosta
• Fineli: Kolesterolin lähteet ruoka-aineissa
• Suomen Sydänliitto ry: Kolesterolia alentavat lääkkeet
• PubChem: Cholesterol (englanniksi)
• DrugBank: Cholesterol (englanniksi)
• KEGG: Cholesterol (englanniksi)
• ChemBlink: Cholesterol (englanniksi)