Sydäninfarkti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaavakuva sydämen kärjen alueen infarktista (2), joka aiheutuu vasemman sepelvaltimon päärungon (LCA) tukoksesta (1). Oikea sepelvaltimo, RCA.

Sydäninfarkti (infarctus myocardii acutus) eli sydänkohtaus tarkoittaa sairauskohtausta, jossa osa sydänlihaksesta vaurioituu pysyvästi hapenpuutteen takia. Sydäninfarkti on lääketieteellinen hätätapaus ja edellyttää aina sairaalahoitoa.

Sydäninfarktin diagnostiikka perustuu oireisiin, sydänsähkökäyrään ja verikokeisiin, joiden avulla osoitetaan sydänlihassolujen tuhoutuminen.[1]

Sydäninfarktien määrä on vähentynyt brittiläisen tutkimuksen mukaan 20 vuodessa 74 prosenttia. Merkittävimpinä tekijöinä pidetään LDL-kolesterolin pitoisuuksien pienenemistä sekä verenpaineen laskua. Ylipainon lisääntyminen vaikutti vähenemiseen negatiivisesti noin 10 prosenttia.[2]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sydän saa tarvitsemansa verenkierron sepelvaltimoiden kautta, jotka ottavat levossa 4–5 prosenttia sydämen pumppaamasta verimäärästä. Sydäninfarktin taustalla on useimmiten sepelvaltimotauti, jossa sydänlihakseen verta tuovat sepelvaltimot ovat ahtautuneet ateroskleroosin eli valtimonkovettumataudin johdosta ja sydämen verenvirtaus on riittämätön. Sepelvaltimotautikohtauksiksi nimitetään oireistoja, jotka johtuvat sepelvaltimon äkillisen tukkeutumisen aiheuttamasta sydänlihaksen hapenpuutteesta. Jos sepelvaltimotukoksen aiheuttama iskemia johtaa sydänlihassolujen tuhoutumiseen, kyseessä on sydäninfarkti.[3]

Sydäninfarkti aiheutuu yleensä sepelvaltimon äkillisestä tukkeutumisesta. Tavallisin syy sepelvaltimon äkilliseen tukkeutumiseen on sepelvaltimon sisällä seinämänmyötäisesti sijaitsevan ahtauman repeäminen. Kun ahtauma repeää, muodostuu repeämäkohtaan verihyytymä, joka tukkii suonen kokonaan, ja kyseisen suonen suonittaman sydänlihasalueen verenkierto estyy. Joskus suonitukoksen syynä on sepelvaltimon dissekoituminen, embolus eli verenkierron mukana kulkeutunut tulppa, tai vamma. Verenkierron loppuessa sydänlihassolut alkavat kärsiä hapenpuutteesta ja vaurioituvat. Jos tukosta ei saada avatuksi ja hapenpuute jatkuu, vaurio etenee vähitellen muutaman tunnin kuluessa ja sydänlihas menee kuolioon.[4]

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sydäninfarktin tyypillinen oire on äkillinen, yli 20 minuuttia kestävä rintalastan alueelle painottuva, laajalla alueella tuntuva puristava kipu, joka voi säteillä olkavarsiin, leukaperiin ja jopa selkään. Lisäksi voi esiintyä muun muassa hengenahdistusta, voimattomuutta ja pahoinvointia. Meneillään oleva infarkti näkyy tavallisesti varsin selvästi sydämen sähköisessä käyrässä eli EKG:ssa esimerkiksi ST-muutoksina tai T-aaltojen inversioina. Tulkinta ei ole aina yksiselitteistä, mutta oireiden ja löydösten pohjalta jo ambulanssihenkilökunta voi useimmissa tapauksissa tunnistaa sydäninfarktin. Pian infarktin alkamisen jälkeen voidaan myös verikokeissa todeta kohonnut troponiinin pitoisuus. Troponiini on sydänlihassoluissa oleva entsyymi joka vapautuu verenkiertoon hapenpuutteen (iskemian) takia kuolleesta sydänlihaskudoksesta. Sydäninfarkti voi myös johtaa suoraan sydämen kammiovärinään, mistä seuraa sydänhalvaus ja äkkikuolema. Sydäninfarkti voi alkaa yllättäen ilman minkäänlaisia ennakkomerkkejä.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkaan punaisena koe-eläin rotan sydänleikepreparaatissa näkyvä laaja infarktiarpi. Kyseiseltä alueelta sydänlihassolut ovat menneet kuolioon tai tuhonneet itse itsensä apoptoosin eli ohjelmoidun solukuoleman avulla ja tila on täyttynyt arpikudoksella. Arpikudos ei luonnollisesti pysty osallistumaan sydänlihastyöhön

Jokainen voi aloittaa sydäninfarktipotilaan hoidon kotona jo ennen ammattiavun saapumista antamalla potilaalle pureskeltavaksi 250 mg asetosalisyylihappoa (Aspirin, Disperin). Lääke tulee pureskella, jotta se vaikuttaisi nopeammin.

Sydäninfarktin pääasiallinen hoitomuoto on verisuoneen annettava liuotushoito, jolla pyritään liuottamaan sepelvaltimoa tukkiva verihyytymä auki. Liuotushoito tehoaa sitä paremmin, mitä nopeammin oireiden alettua se voidaan aloittaa. Siksi sydäninfarktitapauksissa välitön ambulanssin hälyttäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Ambulanssihenkilökunta voi aloittaa potilaan hoidon jo sairaalan ulkopuolella heti potilaan kohdattuaan. Ensihoitajat ottavat potilaalta sydänfilmin, minkä perusteella sydäninfarktin hoito aloitetaan lääkärikonsultaation jälkeen. Ensihoitajat avaavat potilaalle suoniyhteyden ja aloittavat happihoidon. Hoitotason ambulanssin henkilöstö voi aloittaa liuotushoidon jo potilaan kotona ja lievittää potilaan kipua suonensisäisesti annettavilla vahvoilla kipulääkkeillä sekä annostella sydämen työmäärää vähentäviä lääkkeitä, kuten nitraatteja. Lisäksi suoniyhteys on tarpeellinen potilaan jatkohoitoa ajatellen, sillä mahdollisesti tarvittavan pallolaajennuksen esilääkitys voidaan aloittaa jo matkalla sairaalaan.

Jos sepelvaltimossa oleva tukkeuma tukkii koko suonen (ST-nousuinfarkti), liuotushoitoa ei aloiteta ollenkaan, mikäli potilaalle on mahdollista tehdä välitön pallolaajennus. Pallolaajennuksessa sepelvaltimoon viedään ohut katetri suonta tukkivan hyytymän kohdalle, minkä jälkeen laajennetaan katetrin kärjessä oleva pallo, joka laajetessaan avaa tukkeutuneen suonen. Pallolaajennus on liuotushoitoa tehokkaampi hoitomuoto, mutta toimenpiteen voi suorittaa ainoastaan sydäntautien erikoislääkäri eli kardiologi. Suomessa ympärivuorokautinen kardiologipäivystys on vain yliopistosairaaloissa, joten yleensä kaikkien yli puolen tunnin ajomatkan päässä yliopistosairaaloista olevien potilaiden hoito aloitetaan liuotushoidolla.

Sydäninfarktissa syntyneen sydänlihaskuolion laajuus pystytään selvittämään sydämen ultraäänitutkimuksella.

Epidemiologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa sattuu vuosittain noin 23 000 sydäninfarktia, jotka johtavat 13 000 ihmisen kuolemaan. Heistä runsaat 7 000 kuolee yllättävästi sairaaloiden ulkopuolella ja vajaat 6 000 sairaaloissa.[4] Sydäninfarktin riskitekijöitä ovat muun muassa sepelvaltimotauti, diabetes, tupakointi, korkea ikä, koholla oleva veren kolesteroli ja verenpainetauti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuomo Ilva, ylipainon lisääntyminen jarrutti kehitystä noin kymmenellä prosentilla, väitöskirja, Turun yliopisto
  2. Neljä seikkaa selittää puolet sydänkohtausten vähentymisestä Yle.fi, Uutiset. Viitattu 16.6.2011.
  3. Leinonen, Hannu (1998). "Sydämen verenkierto" Duodecim 114(17):1753.
  4. a b Duodecim, Käypä hoito -suositus: Sydäninfarktin diagnostiikka, 2000

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]