Asetyylisalisyylihappo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Asetyylisalisyylihappo
Asetyylisalisyylihappo
Asetyylisalisyylihappo
Systemaattinen (IUPAC) nimi
2-(asetyylioksi)bentsoehappo
Tunnisteet
CAS-numero 50-78-2
ATC-koodi A01AD05
PubChem 2244
DrugBank APRD00264
Kemialliset tiedot
Kaava C9H8O4 
Moolimassa 180,154 g/mol
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Synonyymit Asetyylisalisyylihappo
2-asetoksibentsoehappo
Aspiriini
Fysikaaliset tiedot
Tiheys 1,40 g/cm³
Sulamispiste 135 °C (275 °F)
Kiehumispiste 140 °C (284 °F) (hajoaa)
Liukoisuus veteen 1
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus nopea ja täydellinen
Proteiinisitoutuminen 99,6 %
Metabolismi Hepaattinen
Puoliintumisaika 300–650 mg annos: 3,1–3,2 tuntia
1 g annos: 5 tuntia
2 g annos: 9 tuntia
Ekskreetio Renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

C(AU) C(US)

Reseptiluokitus

Unscheduled(AU) GSL(UK) OTC(US)

Antotapa oraalinen

Asetyylisalisyylihappo (ASA), joka tunnetaan myös nimellä aspiriini lääkkeen tunnetuimman tuotemerkin mukaan, on tulehduskipulääke, joka lievittää kipua ja kuumetta sekä vähentää tulehdusta. Asetyylisalisyylihapolla on myös haittavaikutuksia, lähinnä se, että se ärsyttää ruoansulatuskanavaa ja se voi myös aiheuttaa pitkäaikaiskäytössä mahahaavan. Lapsille ei tule antaa asetyylisalisyylihappoa sisältäviä valmisteita, sillä aineella epäillään olevan yhteys Reyen oireyhtymään.[1] Lääkkeen tunnetuin kauppanimi on Aspirin.

Asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, joten sitä voidaan käyttää ehkäisemään veritulppia. Monet veritulpille alttiit henkilöt nauttivat säännöllisesti ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa asetyylisalisyylihappoa. Yleinen virheellinen käsitys tästä on että asetyylisalisyylihappo "ohentaa verta". Asetyylisalisyylihapon ehkäisevä vaikutus veritulppien muodostumisessa perustuu kuitenkin siihen, että se estää erästä tromboksaani A2:n muodostumiseen osallistuvaa entsyymiä toimimasta. Tromboksaani A2 tehostaa verihiutaletulpan muodostumista.

Asetyylisalisyylihapon kipua ja tulehduksia lieventävä vaikutus perustuu siihen, että se toimii irreversiibelinä inhibiittorina syklo-oksigenaasille, jolla on tärkeä rooli prostaglandiinien synteesissä. Aktiivisen keskuksen läheinen seriinitähde asetyloituu, jolloin entsyymin toiminta estyy[2]. Asetyylisalisyylihappo sitoutuu tehokkaammin COX-1 varianttiin.[3] Prostaglandiinien synteesi kiihtyy juuri kuumeen ja kivun aikana. Syklo-oksigenaasi on sama entsyymi, joka osallistuu veren hyytymiseen.selvennä

Aspiriinin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aspirin-tabletteja.

Luonnon salisylaatteja, joiden synteettisenä johdannaisena asetyylisalisyylihappoa voidaan pitää, on luonnossa muun muassa pajun kuoressa. Kuorta onkin käytetty rohtona kuumeeseen ja reumaattiseen särkyyn kautta aikojen. Vanhimmat todisteet pajurohdosten käytöstä ovat tuhansien vuosien takaa (1500 eaa.), Egyptistä löydetyissä Ebersin papyruksessa. Samanlaisia mainintoja on myös muinaisilta sumereilta ja assyrialaisilta. Pajun, erityisesti valkosalavan (Salix alba), käyttö rohdoksena on ollut tunnettua myös kiinalaisten, intialaisten ja kreikkalaisten kulttuurien keskuudessa [4].

Euroopassa Hippokrateeta pidetään pitkälti modernin lääketieteen isänä, ja hänen osuuttaan pajun kuoren voittokulkuun nykymaailman kenties käytetyimmäksi lääkkeksi, asetyylisalisyylihapoksi, pidetäänkin siksi merkittävänä. Hippokrateen kuvaukset pajun kuoresta saatavasta valkoisesta jauheesta kivunlievittäjänä ovat säilyneet tähän päivään. Tärkeä virstanpylväs asetyylisalisyylihapon historiassa on myös ollut pastori Edmund Stonen innovatiivinen ajatus kokeilla pajunkuoren tehoa horkkatautia poteviin kyläläisiin [4][5].

Myöhemmin pajurohdosten vaikutusmekanismien tutkiminen johti pääasiallisena pidetyn tehoaineen, salisiinin eristämiseen. Ensimmäisenä yhdisteen pajusta löysi ranskalainen tiedemies Henri Leroux vuonna 1829[4]. Eristäminen oli kuitenkin aikaa vievää ja kallista, jonka vuoksi työ salisiinin synteettisen johdannaisen tuottamiseksi aloitettiin samoihin aikoihin.

Salisyylihappoa valmistettiin synteettisesti 1800-luvun puolivälissä, mutta sen käyttö lääkkeenä ei ollut laajaa hapon aiheuttamien sivuvaikutusten, yleisimmin mahaärsytysten vuoksi. Siedetympää yhdistettä kehitteli muun muassa ranskalainen kemisti Charles von Gerhard, joka onnistui valmistamaan salisyylihaposta asetyloidun muodon, asetyylisalisyylihapon vuonna 1853. Keksijällä ei ollut mielenkiintoa keksintönsä markkinoimiseen, ja sillä erää tuote unohtui vuosikymmeniksi.

1800-luvun lopussa Bayerilla työskennelleet Felix Hoffmann ja Arthur Eichengrün osallistuivat molemmat merkittävällä panoksella asetyylisalisyylihapon teollisen synteesimenetelmän kehittämiseen, joka valmistui vuonna 1897. 6. maaliskuuta 1899 Bayer sai tuotteelle patentin kauppanimellä Aspirin ja tuote saatiin markkinoille.[4][5][6][7].

Asetyylisalisyylihappo oli tuolloin ensimmäisiä teollisesti valmistettuja tulehduskipulääkkeitä. Nykyisin tuotetta käytetään maailmalla 100 miljoonaa tablettia päivittäin[8]. Asetyylisalisyylihappopohjaisia lääkkeitä myydään myös muun muassa tuotenimillä Disperin ja Primaspan.

Kemiallisia ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aspiriinin itsesyttymislämpötila on 490 °C, rakennekaava CH3COOC6H4COOH ja CAS-numero 50-78-2.

Katso myös salisyylihappo (C7H6O3 / HOC6H4COOH, CAS-numero 69-72-7).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marja-Leena Nurminen: ”Kipulääkkeet, reuma- ja kihtilääkkeet sekä anestesia-aineet”, Lääkehoito, s. 230. WSOY, 2004. ISBN 951-0-25800-8.
  2. Relative contribution of acetylated cyclo-oxygenase (COX)-2 and 5-lipooxygenase (LOX) in regulating gastric mucosal integrity and adaptation to aspirin, The FASEB Journal vol. 17 no. 9 1171-1173
  3. Burke, Anne (2006). "26: Analgesic Antipyretic and Antiinflammatory Agents", Goodman and Gilman's the pharmacological basis of therapeutics, 11, New York: McGraw-Hill, 671–716. ISBN 978-0-07-142280-2. 
  4. a b c d Pierpoint, W. 1994. Salicylic acid and its derivatives in plants: medicines, metabolites and messenger molecules. Advances in Botanical Research 20:163-235.
  5. a b Setty, A. and Sigal, L. 2005. Herbal medications commonly used in the practice of rheumatology: mechanisms of action, efficacy, and side effects. Seminars in Arthritis and Rheumatism 34:773-784.
  6. Braña, M., Del Río, L., Trive, N. and Salazar, N. 2005. La verdadera historia de la Aspirina. Anales de la Real Academia Nacional de Farmacia 71:813-819.
  7. Tieteen kuvalehti Historia 5/2014, s.74
  8. Annual report 2007. Bayer AG.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta aspiriini.