Malaria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Malarialoinen

Malaria eli horkka on Plasmodium-suvun itiöeläinten aiheuttama loistauti. Taudin aiheuttava eliö leviää Anopheles-suvun hyttysten välityksellä. Loinen kulkeutuu hyttysen piston seurauksena ensin ihmisen maksaan, josta se siirtyy veren punasoluihin. Malariaa aiheuttavia plasmodilajeja tunnetaan viisi: Plasmodium falciparum, Plasmodium vivax, Plasmodium ovale, Plasmodium knowlesi ja Plasmodium malariae. Näistä lajeista vaarallisin on Plasmodium falciparum, joka on tropiikin yleisin malarialoinen. P. falciparumin vaarallisuus johtuu siitä, että se kykenee infektoimaan kaikkia veren punasoluja.

Anopheles gambiae imemässä verta. Kuvassa selkeästi Anopheles-suvulle tyypilliset pitkähköt takaraajat ja siten koko hyttysen jyrkempi kulma ihoon nähden.

Maailman terveysjärjestön mukaan malaria kuuluu maailman pahimpiin terveysongelmiin. Tautiin sairastuu yli 500 miljoonaa ihmistä vuodessa ja kuolee yli miljoona, näistä 90 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.[1]

Malarialoiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarialoiset eli plasmodit ovat Plasmodium -sukuisia itiöeläimiä (Apicomplexa). Ne kuuluvat Chromalveolata-kunnan Alveolata-pääjaksoon yhdessä panssarilevien ja ripsieläinten kanssa. Ihmisillä malariaa aiheuttavia plasmodilajeja ovat P. falciparum, P. vivax, P. ovale ja P. malariae. Yleisin ja vaarallisin näistä on P.falciparum, joka aiheuttaa noin 80 prosenttia malariatapauksista ja 90 prosenttia malariakuolemista. Apinoilla, jyrsijöillä, linnuilla ja muilla eläimillä esiintyy omia plasmodilajejaan, muun muassa P. knowlesi, P. inui, P. cynomolgi, P. simiovale, P. brazilianum, P. schwetzi ja P. simium. Näistä ainakin P. knowlesi ja P. cynomolgi ovat aiheuttaneet malariaa myös ihmiselle, mutta tämä on hyvin harvinaista.

Malarialoisen elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarialoisen elämänkierto

Kun malarialoinen siirtyy hyttysestä ihmiseen, se on noin yhden mikrometrin pituinen ja kapea sporotsoiitti. Se kulkeutuu ihmisen veren mukana maksaan, jossa se tunkeutuu johonkin maksan soluun ja lisääntyy siellä jakautumalla krypto­tsoiiteiksi. Ne tunkeutuvat toisiin maksan soluihin ja lisääntyvät niissä edelleen. Osa niistä siirtyy kuitenkin veren punasoluihin, ja niitä sanotaan mero­tsoiiteiksi. Kun ne ovat edelleen lisääntyneet, tietyn ajan kuluttua ne poistuvat puna­soluista ja tunkeutuvat toisiin soluihin. Tällöin niiden myrkylliset aineenvaihduntatuotteet purkautuvat vereen ja aiheuttavat malarialle tyypillisen kuume­kohtauksen. Tämä toistuu täysin säännöllisin väli­ajoin, koska samalla malaria­lois­lajilla tapahtuma­sarjan kestoaika on varsin tarkoin vakio, joskin eri suuri eri lajeilla, ja saman potilaan veressä olevat loiset polveutuvat kaikki samalla kertaa vereen joutuneista sporo­tsoiiteista.[2]

Ne kryptotsoiitit, jotka jatkavat kehitystään maksassa, tunkeutuvat nekin lopulta veri­soluihin, mutta siellä ne eivät enää jakaudu vaan ne jäävät lepotilaan gameto­tsyytteinä. Niiden kehitys pääsee jatkumaan vain, jos ne joutuvat jälleen hyttyseen tämän imiessä ihmisestä verta. Hyttysen ruoansulatuskanavassa niistä tulee sukusoluja: joko suuria makro­gameetteja tai pieniä mikro­gameetteja. Mikro- ja makro­gameetin yhtyessä syntyy tsygootti, joka kulkeutuu hyttysen suolen seinämään. Siellä se jakautuu jälleen uusiksi sporo­tsoiiteiksi, minkä jälkeen kierros voi alkaa jälleen alusta.[2]

Malarian oireet ja toteaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarian oireina ovat voimakkaat kuumekohtaukset, jotka alkavat toistuvina vilunväreinä, horkkana. Kuumeen laskemiseen liittyy runsaasti hikoilua. Malariatartunnan alkuvaiheessa tautiin saattaa liittyä vatsaoireita, ripulia sekä hengitysteiden- ja hermoston oireilua. Malariapotilas saattaa olla hyvin sekava, ja tajunta saattaa heikentyä koomaan asti. Malariaepäilyn voi todentaa laboratoriossa verinäytteestä. Punasoluissa majailevat malarialoisiot erottaa mikroskoopilla sively- tai paksupisaravalmisteessa.

Malaria-alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaisella merkityillä alueilla on tavattu malariaa vuonna 2003.

Malaria on yleinen sairaus Afrikassa Saharan eteläpuolisilla alueilla, Aasiassa, Oseaniassa ja osissa Etelä-Amerikkaa. [3] Malaria on Maailman terveysjärjestön mukaan yksi maailman pahimpia terveysongelmia. Kyseessä on HIV:n ja tuberkuloosin rinnalla maailman pahimpiin kuuluva tartuntatauti.

Malaria Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: ‎Artículo bueno-blue.svg Malaria Suomessa

Suomessa todetaan vuosittain 30–40 malariatapausta.[3] Tartunta saadaan ulkomailla. Kotoperäistä malariaa eli horkkaa on esiintynyt Suomessa vielä 1800-luvun lopulla Suomenlahden rannikolla. Suomi on maailman pohjoisin alue, jossa malariaa on esiintynyt kotoperäisenä. [4] Suomessa esiintynyt muoto on todennäköisesti ollut P. vivax. [5] Kyseinen malarian muoto hupeni yksittäistapauksiksi ja nykyisin kotoperäinen muoto lienee Suomesta tyystin hävinnyt. Vuosina 1944–1945 esiintyi Suomessa vielä parin tuhannen tapauksen epidemia. [6] Malarian voi tarttua ainoastaan horkkasääskien eli Anopheles-suvun hyttysten kautta. Näistä Suomessa elää vain yksi laji (Anopheles maculipennis).

Malariaa esiintyi Suomessa yleensä vain lämpimien kesien jälkeen. Tämä onkin ymmärrettävää sen vuoksi, että malarialoision suvullinen lisääntyminen kestää pari viikkoa ja vaatii jatkuvan yli 19 °C:n lämpötilan. Kuitenkin kotoperäistä malariaa on Suomessa todettu aina Oulun korkeudelle asti.

Malarian hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarian hoitoon on pitkään käytetty klorokiinia, joka on halpa ja aiemmin myös tehokas lääke. P. falciparumin kehittämä klorokiiniresistenssi on kuitenkin levinnyt laajoille alueille Aasiassa ja Afrikassa, eikä klorokiinia siksi suositella enää malarian estoon tai hoitoon kuin yksittäisillä alueilla maailmassa. Tällä hetkellä malarian hoitoon käytettäviä lääkeaineita ovat muun muassa meflokiini, doksisykliini, atovakoni-proguaniili-yhdistelmävalmiste, kiniini, primakiini sekä artemisiini ja sen johdannaiset.

Malarian ehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malariaan ei ole ennaltaehkäisevää rokotetta. Tartunnan ehkäisemiseksi on suojauduttava tautia levittäviltä hyttysiltä. Se tapahtuu parhaiten pukeutumalla peittäviin vaatteisiin ilta- ja yöaikaan, jolloin hyttyset liikkuvat eniten. Paljaat alueet tulee käsitellä DEET:tä sisältävillä hyttyskarkotteilla. Moskiittoverkko nukkumispaikan ympärillä on tehokas keino malarian torjuntaan, jos verkko on ehjä ja verkon alareunan kääntää patjan alle. Permetriini-torjunta-aineella käsitelty verkko antaa paremman suojan kuin käsittelemätön verkko. Suositeltavimpia ovat pitkäkestoisella torjunta-aineella käsitellyt LLITN-verkot (long-lasting insecticide treated net). Permetriinikäsiteltyjä verkkoja saa vähänlaisesti Suomesta, mutta malaria-alueen kaupoista niitä usein löytyy.

Malariariski voi vaihdella malaria-alueellakin paikkakunnittain ja ajanjaksoittain. Sadekaudella ja kosteilla alankoalueilla riski on yleensä suurin, kaupungeissa ja ylänköalueilla on usein vähemmän malariaa levittäviä hyttysiä. Myös majoituksen laatu ja matkaajan fyysinen tila vaikuttavat riskiin.

Estolääkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malariaan on olemassa estolääkitys, joka pienentää huomattavasti riskiä sairastualähde?. Estolääkitys määritellään yksilöllisesti ja siinä otetaan huomioon niin matkan kohteet kuin sen kesto. Estolääkkeet tulee ottaa säännöllisesti lääkärin ohjeen mukaan, eikä annosta saa muuttaa matkan aikana tai sen jälkeen ilman lääkärin ohjeita. Käytettyjä estolääkkeitä ovat muun muassa meflokiini (Lariam), doksisykliini, atovakoni-proguaniili-yhdistelmävalmiste sekä klorokiini (Heliopar), jota suositellaan vain harvoille alueille, sillä malaria on kehittänyt sille resistenssin[7].

Estolääkkeillä on sivuvaikutuksia. Esimerkiksi meflokiinilla esiintyy toisinaan psyykkisiä sivuvaikutuksia ja hiustenlähtöä. Myös doksisykliinillä on runsaasti haittavaikutuksia. Amodiakin ja Fansidar on osoittautuneet jopa hengenvaarallisiksi, eikä niitä pidä käyttää kuin pakkotilanteessa.[7]

Malarone on uudehko, melko kallis estolääke, jolla ei pitäisi olla kovin paljon sivuvaikutuksia.[7] Uutuutena ovat tulossa vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavat artemisiinijohdannaiset, joiden saatavuus Suomessa on vielä rajoitettua.

Estolääkitys ei takaa täyttä suojaa, ja siksi kuumeilevien matkailijoiden ja matkalta palanneiden henkilöiden on syytä hakeutua tutkimuksiin. Jotkut malariaa aiheuttavat loiset saattavat tartunnan jälkeen säilyä maksasoluissa pitkiä aikoja ja aiheuttaa varsinaisen taudin puhkeamisen vasta useita viikkoja matkan jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Duodecim, 2001;117(9):929-38, katsaus, Heli Siikamäki, Hannu Kyrönseppä
  • Forsius Arno: Endeeminen malaria Suomessa. Suomen lääkärilehti / Suomen lääkäriliitto, 2001, 56. vsk, nro 46, s. 4788. Helsinki: Suomen lääkäriliitto. ISSN 0039-5560.
  • Koulu.M, Tuomisto. J.: Farmakologia ja Toksikologia, s. 904. Medicina, 2007, 7.p. ISBN 978-951-97316-2-9.
  • Vuorinen, Heikki S.: Tautinen historia, s. 189-198904. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-095-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lääkehuollon kehittämisestä tukea malarian ehkäisyyn ja hoitoon Ghanassa (Väitöstiedote) Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 8.2.2010.
  2. a b Leo Lehtonen, Pekka Nuorteva, Pertti Seiskari: Eläinoppi 2, s. 239-240. WSOY, 1972. ISBN 951-0-04903-4.
  3. a b Matkailijan terveys Kansanterveyslaitos. Viitattu 5.1.2008.
  4. Vuorinen, Heikki S.: Tautinen Suomi 1857-1865, s. 103. Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6495-8.
  5. Vuorinen Heikki S.: Tautinen historia, s. 189. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-095-3.
  6. Koulu.M, Tuomisto.J: Farmakologia ja Toksikologia, s. 904. Medicina, 2007, 7.p. ISBN 978-951-97316-2-9.
  7. a b c Veronica Linarfve, Sömnlös i Serengeti, Äventyr 6/2010 sivu 46: Malaria

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]