Ebola

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ebola
Ebola virus em.jpg
Virusten luokittelu
Ryhmä: (-)ssRNA-virukset
Lahko: Mononegavirales
Heimo: Filoviridae
Suku: Ebolavirus
Lajeja
  • Ivory Coast ebolavirus (TAFV)
  • Reston ebolavirus (RESTV)
  • Sudan ebolavirus (SUDV)
  • Zaire ebolavirus (EBOV)
  • Bundibugyo ebolavirus (BDBV)
Katso myös
 Commons-logo.svg Ebola Commonsissa
Kaksi hoitajaa seisoo Ebola-viruksen aiheuttaman, verenvuotokuumeeseen sairastuneen potilaan vieressä vuonna 1976. Potilas menehtyi. Kuva Ngalieman sairaalasta Kinshasasta, silloisen Zairen pääkaupungista

Ebola on Filoviridae-heimoon kuuluva virussuku ja sukuun kuuluvien viruslajien aiheuttama verenvuotokuume, joka usein johtaa nopeasti kuolemaan. Tautia tavataan ihmisessä, mutta sitä esiintyy myös muilla nisäkkäillä, erityisesti ihmisapinoilla ja hedelmälepakoilla. Ebolavirus tunnistettiin vuonna 1976, kun Zairessa (nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta) puhkesi Ebola-epidemia. Sen jälkeen tautia on havaittu ihmisillä Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Sudanissa, Gabonissa,[1] Guineassa, Sierra Leonessa[2] ja Senegalissa.

Ebola-viruksen esimuotoja on kuitenkin esiintynyt eläinmaailmassa jopa miljoonia vuosia. Ebola-epidemiat ovat toistaiseksi yleensä lähteneet liikkeelle Ebolaan sairastuneista eläimistä saaduista tartunnoista, jonka jälkeen epidemia leviää ihmisestä ihmiseen erityisesti ruumiinnesteiden välityksellä.lähde?

Ebola-viruslajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ebola-kuumeen aiheuttavat heimoon Filoviridae, filo- eli nauhaviruksiin kuuluvaan Ebola-virussukuun kuuluvat viruslajit. Eri Ebola-lajit eroavat merkittävästi toisistaan tappavuudeltaan, joka on eri epidemioissa vaihdellut suuresti, mutta tyypillisimmillään ollut Ebola-sudanilla (SUDV) on noin 40-60 prosenttia ja Ebola-zairella (EBOV) 60-90 prosenttia.[3] Ebola - Ivory Coast (TAFV), toiselta nimeltään Tai Forest Ebola on sairastuttanut yhden ihmisen, joka parantui. Ebola Reston (RESTV) ei ole sairastuttanut ihmisiä, vaikka sen vasta-aineita onkin löytynyt ihmisiltä joihin se on tarttunut.[4]

Uusin Ebola-viruslaji on Bundibugyo ebolavirus (BDBV), joka tunnistettiin Ugandassa 2007. Sen aiheuttamien epidemioiden kuolleisuus on ollut 34-54 %. Se on aiheuttanut epidemiat Ugandassa 2007-2008 ja Kongossa 2012.[5]

Ebolavirus on nauhamainen, noin yhden mikrometrin pituinen ja 50-70 nanometrin paksuinen.[6]

Filoviridae-heimoon kuuluvat Ebola-, Marburg- ja Cueva-virussuvut.[7] Ebola- ja Marburg-virus ovat eriytyneet yhteisestä kantamuodosta useita vuosituhansia sitten. Ebola-viruksen evoluutiovauhti on noin sata kertaa hitaampi kuin esimerkiksi influenssaviruksilla, muistuttaen muiden RNA-virusten evoluutiovauhtia. Arvioidaan, että Ebola-zaire ja Ebola-Ivory coast (TAFV) -muunnosten esimuoto ja Ebola-Sudan ja Ebola-Reston (RESTV) muunnosten esimuodot eriytyivät 1000-2100 vuotta sitten, ja kaikki muunnokset ovat eriytyneet toisistaan viimeistään 700 vuotta sitten.[8] Endogeenisiä viruksia tutkittaessa on löydetty viitteitä myös Ebolan kaltaisesta virusaineksesta eräiden nisäkkäiden perimässä, mikä viittaa siihen, että Ebola-viruksen kantamuoto olisi jopa miljoonia vuosia vanha. Filovirusten perimäainesta on löytynyt etenkin lepakoiden, muiden hyönteissyöjien ja rottien perimässä. Juuri näitä eläimiä epäilläänkin Ebola-viruksen oireettomiksi kantajiksi.[9]

Leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ebola-epidemioiden alkuperänä pidetään Ebolaan kuolleiden eläinten ruhoja ja kanssakäymistä Ebolaan sairastuneiden eläinten kanssa. Ebolan on todettu tarttuneen ihmiseen mm. sairaista tai kuolleista simpansseista, gorilloista ja hedelmälepakoista. On havaittu että ihmisten keskuudessa leviävää Ebola-epidemiaa edeltää eläinten keskuudessa etenevä epidemia, joka aiheuttaa romahduksen eläinkannassa.[10]

Levittyään ihmispopulaatioon EBOV, SUDV ja BDBV leviävät ihmisestä ihmiseen ruumiinnesteiden ja niihin tahriutuneiden pintojen välityksellä. Virusta on löytynyt spermasta jopa 2 kuukautta oireiden häviämisen jälkeen, mikä mahdollistaa taudin leviämisen myös sukupuolisessa kanssakäymisessä.[7] Epidemioita ovat vauhdittaneet afrikkalaiset hautajaisrituaalit, joissa ruumista kosketellaan. Tauti tarttuu myös kuolleesta ruumiista. Sairastuneista osa vuotaa verta, ja tauti leviää veren kautta.[7] Tautia on levittänyt injektioneulojen ja -ruiskujen uudelleenkäyttö afrikkalaisissa sairaaloissa.[11]

Virusviljelynäytteet ovat hengenvaarallisia ja Ebola onkin tarttunut myös laboratorio-onnettomuuksissa.[11]

Oireet ja hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ebolan itämisaika on noin 2-21 päivää. Oireet alkavat yleensä äkillisellä korkealla kuumeella, voimattomuudella, mahakivulla, kurkkukivulla, päänsäryllä ja lihassäryllä. Taudin edetessä oireisiin liittyvät oksentelu, ripuli, erilaiset ihottumat, nivelsärky ja sisäelinten vauriot. Sisäinen ja ulkoinen verenvuoto voimistuvat taudin loppuvaiheissa.[7] Usein juuri tämä aiheuttaa kuoleman. Taudin puhkeamisesta kuolemaan tai tervehtymiseen kuluu tyypillisesti 6–10 päivää.

Loppuvaiheessa uhri saattaa saada voimakkaita "grand mal" epileptisiä kouristuskohtauksia.[12] Tällöin ravistuksen seurauksena uhri saattaa levittää tautia ympärillä oleviin eläviin olentoihin.

Ebolavirusta vastaan ei ole rokotetta eikä lääkettä, ja tapauksista 60-90 prosenttia johtaa kuolemaan[2][13]. Eri testivaiheissa olevia rokotteita on useita.

ZMapp-lääke on reesusmakakikokeissa tehonnut kaikkiin kokeessa olleisiin 18 apinaan. Lääke on sama jota annettiin kahdelle amerikkalaiselle avustustyöntekijälle, jotka toipuivat. Kahteen muuhun se ei tehonnut.[14]

Taudin alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ebola on saanut nimensä löytöpaikkansa, keskisessä Afrikassa sijaitsevan Ebola-joen mukaan.[7] Ebolan varsinaista syntyhistoriaa ei ole kuitenkaan kyetty vielä tunnistamaan. Monista arvauksista muun muassa Kitumin luolaa Kenian ja Ugandan rajalla on epäilty sekä Ebolan että sen sukulaisen, Marburg-viruksen alkulähteeksi. Näitä viittauksia on levittänyt etenkin Richard Prestonin jännityskirja Tappajavirus vuodelta 1994.[15] Kiinnostusta tautia kohtaan lisää taudin dramaattisuuden lisäksi se, että filovirukset eivät todennäköisesti ole ihmisen eikä myöskään apinoiden viruksia, eikä niiden luonnollista isäntää ole löydetty. Epäilyksen alla ovat hedelmälepakot ja jyrsijät, ja on jopa kyseenalaistettu, onko luonnollinen isäntä eläinkunnan vai kasvikunnan puolella.[11]

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisten Ebola-tapausten on jälkikäteen havaittu ilmenneen 1972 Kongossa.[16] Nämä tapaukset tulkittiin keltakuumeeksi.[17]

Ebola-virus löydettiin, kun Mabalo Lokela tuotiin 5. syyskuuta 1976 verenvuotokuumeessa Yambukun lähetyssairaalaan. Nopeaan tahtiin tautiin sairastui Lokelan lähipiiriä ja sitten sairaalan henkilökuntaa, joka ei aluksi osannut suojautua potilaan vereltä. Tautia tarttui myös sairaalan muihin potilaisiin.[18] Tautia epäiltiin aluksi malariaksi, ja potilaille annettiin kiniiniä.[19] Samaan aikaan levisi Sudanissa puuvillatehtaan työntekijöiden keskuudesta Ebola-epidemia, jossa 284 sairastui ja kuolleisuus oli 53 prosenttia. Vaikka epidemiat sattuivat samaan aikaan, niiden aiheuttajina olivat selvästi eri viruskannat.[11]

Ebolaa on esiintynyt ihmisissä Kongossa vuosina 1976, 1995, 2003, 2008–2009 ja 2012 Gabonissa 1994, 1995 ja 1996, Ugandassa 2000, 2007–2008, 2011 ja 2012, Sudanissa 2004, Angolassa 2005 sekä Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa 2014. Uusi virusmuunnos, Ivory Coast -ebolavirus (TAFV), tunnistettiin yhdestä sairastuneesta Norsunluurannikolla vuonna 1994. Vuonna 2003 kuoli 120 ihmistä Etoumbissa Kongon tasavallassa. Vuoden 2012 Kongon Ebola-aaltoon mennessä Ebola-virukseen varmistetuista 2 387 sairastuneesta on kuollut 1 590, joten kuolleisuus on noin 66,6 prosenttia sairastuneista.[20]

Ebola-epidemia 2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2014 alussa raportoitiin Ebolaa Guinean pääkaupungista Conakrysta.[21] Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan ebola-epidemia oli vaatinut Länsi-Afrikassa heinäkuun 2014 loppuun mennessä 672 ihmisen hengen.[22]

Guinean lisäksi tautia on todettu Sierra Leonessa, jossa kuolleita on ilmoitettu kaksitoista.[2] Heinäkuun 2014 lopussa Sierra Leonessa julistettiin Ebola-epidemian vuoksi kansallinen hätätila.[22]

Kyseistä epidemiaa on myös Liberiassa ja mahdollisesti Malissa.[23] Vuoden 2014 epidemian on aiheuttanut Ebola-zairen muunnos.[4]

Immuniteetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gabonissa tehdyssä tutkimuksessa, jossa tutkittiin 4 000 ihmisen verinäytteet, peräti 15,3 prosentilta tutkituista löydettiin vasta-aineita Ebola-virukselle. Tutkituista moni asui alueilla, joilla ei ollut koskaan ollut Ebola-epidemiaa. Metsäisillä alueilla vasta-aineita löytyi eräissä kylissä jopa kolmannekselta tutkituista.[24] Kun otetaan huomioon Gabonin asukasmäärä (1,5 miljoonaa), yksistään tässä valtiossa voi arvioida Ebola-vasta-aineita löytyvän yli 200 000 ihmiseltä. On vielä epäselvää, onko näin moni sairastanut Ebola-tartunnan oireettomasti vai mistä vasta-aineet ovat peräisin. Koska Ebola-virukseen on kuollut epidemioissa yhteensä vain muutama tuhat ihmistä, on taudin kuolleisuuslukuja arvioitaessa huomioitava se mahdollisuus, että moni sairastaa Ebola-viruksen tietämättään eikä kirjaudu sairastaneiden määrään. Raportoimattomia Ebola-tapauksia on myös luultavasti sattunut tiettömien viidakkotaipaleiden takana muulloinkin.[11]

Ebola eläimissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ebola aiheuttaa verenvuotokuumeen myös monissa muissa nisäkkäissä. Ebolaa on havaittu mm. simpansseissa, gorilloissa, muissa kädellisissä, hedelmälepakoissa, piikkisioissa, sioissa ja sukeltaja-antiloopissa.[7] Ebolaa on löytynyt eläimistä muualtakin kuin Afrikasta, mm. Bangladeshista ja Filippiineiltä.[25][10]

Yksi Ebola-laji, Ebola Reston (RESTV) on aiheuttanut havaittuja epidemioita ainoastaan apinoissa. Taudin aiheuttaneet apinat on tuotu Filippiineiltä, ja Ebola-epidemiat on havaittu karanteenilaitoksessa Yhdysvalloissa Virginian Restonissa ja Texasin Pennsylvaniassa sekä Sienassa Italiassa. RESTV on myös sairastuttanut sikoja Kiinassa[7] ja Filippiineillä.[10]

Ensimmäinen tunnettu Ebolan leviäminen Ebolaan kuolleen eläimen ruumiista tapahtui Norsunluurannikolla 1994, jolloin Ebola Ivory Coast -virus (TAFV) havaittiin. Se tarttui ruumiinavausta simpanssille tehneeseen tutkijaan, joka sairastui viikon kuluttua kuumetautiin mutta parani. Myöhemmin on osoitettu useita kertoja epidemian alkulähteen olevan villieläimen, yleensä kädellisen, ruhon kanssa tekemisissä ollut ihminen.[10]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Robin Cook: Virus. Johanna, 1988.
  • Richard Preston: Tappajavirus. Otava, 1995.
  • Ilkka Remes: Ikiyö. WSOY, 2003.
  • Ilkka Remes: Riskiraja. WSOY, 2010.
  • Taavi Soininvaara: Ebola-Helsinki. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1789-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ebola Encyclopedia Britannica
  2. a b c Ebola-epidemia leviää myös Sierra Leonessa, Yle, uutiset 9.6.2014
  3. Ebola Virus BCM Texas, Department of Molecular Virology and Microbiology. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  4. a b Sylvain Baize, Ph.D. ym.: Emergence of Zaire Ebola Virus Disease in Guinea – Preliminary Report The New England Journal of Medicine. 16.4.2014. Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  5. Wamala, J; Lukwago, L; Malimbo, M; Nguku, P; Yoti, Z; Musenero, M; Amone, J; Mbabazi, W; Nanyunja, M; Zaramba, S; Opio, A; Lutwama, J; Talisuna, A; Okware, I;: Ebola Hemorrhagic Fever Associated with Novel Virus Strain, Uganda, 2007–2008 Viitattu 2014-06-22. (englanniksi)
  6. Effect of Ebola virus proteins GP, NP and VP35 on VP40 VLP morphology Virology Journal. 2006. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  7. a b c d e f g Ebola haemorrhagic fever Fact Sheet WHO Media centre. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  8. Yoshiyuki Suzuki ja Takashi Gojobori: The Origin and Evolution of Ebola and Marburg Viruses (pdf) Akita University School of Medicine. Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  9. Derek J. Taylor, Robert W Leach and Jeremy Bruenn: Filoviruses are ancient and integrated into mammalian genomes (pdf) US National Library of Medicine. Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  10. a b c d Rouquet P, Froment JM, Bermejo M, Kilbourn A, Karesh W, Reed P, Kumulungui B, Yaba P, Délicat A, Rollin PE, Leroy EM: Wild animal mortality monitoring and human Ebola outbreaks, Gabon and Republic of Congo, 2001-2003 (Free full text) Emerging Infectious Diseases. Feb 2005. (englanniksi)
  11. a b c d e Olli Vapalahti ja Antti Vaheri: Ebola-virusepidemia
  12. Jared Jones: Ebola, Emerging Journal of Global Health. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  13. Minna Karkkola: Voiko tappava Ebola-virus levitä myös Suomeen? Mtv. Viitattu 3.8.2014. (suomeksi)
  14. Yle.fi, viitattu 30.8.2014
  15. Trillo R: Kenya, s. 346. Rough Guides, 2002. ISBN 9781858288598. (englanniksi)
  16. Heymann DL, Weisfeld JS, Webb PA, Johnson KM, Cairns T, Berquist H.: Ebola hemorrhagic fever: Tandala, Zaire, 1977-1978. US National Library of Medicine. Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  17. Robert Siegel: Ebola Zaire Outbreaks Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  18. An orientation to biomedicine Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  19. Isaacson, M; Sureau, P; Courteille, G; Pattyn, SR;: Clinical Aspects of Ebola Virus Disease at the Ngaliema Hospital, Kinshasa, Zaire, 1976 Viitattu 2014-06-24. (englanniksi)
  20. Ebola virus disease - Key facts World Health Organization (englanniksi)
  21. Ebolaepidemia jakaa järjestöjen mielipiteet – ainekset humanitaariseen katastrofiin 1.4.2014. Yle. Viitattu 4.4.2014.
  22. a b Kerola, Päivi: Sierra Leone julisti kansallisen hätätilan Ebolan takia Yle Uutiset. 31.7.2014. Viitattu 31.7.2014.
  23. Ebola-virus sattanut levitä Maliin 4.4.2014. Viitattu 4.4.2014.
  24. Possible natural immunity to Ebola IRD. Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  25. Kevin J. Olival, Ariful Islam, Meng Yu, Simon J. Anthony, Jonathan H. Epstein, Shahneaz Ali Khan, Salah Uddin Khan, Gary Crameri, Lin-Fa Wang, W. Ian Lipkin, Stephen P. Luby, and Peter Daszak: Ebola Virus Antibodies in Fruit Bats, Bangladesh (Free full text) (englanniksi)