Keltakuume

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keltakuume
Keltakuumevirus.
Keltakuumevirus.
ICD-10 A95

Keltakuume on vakava tartuntatauti, jonka aiheuttaa flavivirusten ryhmään kuuluva virus. Keltakuumeen kantaja on keltakuumehyttynen (Aedes aegypti), jonka välityksellä tauti siirtyy ihmiseen toisesta eläimestä. Tauti kuuluu verenvuotokuumeisiin. Keltakuume on trooppisten alueiden merkittävä virustauti, jota esiintyy päiväntasaajan tienoilla Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa. WHO:n tilastojen mukaan siihen sairastuu vuosittain 200 000 ihmistä, joista kuolee 30 000. Tapauksista ilmenee Afrikassa 90 prosenttia. Rokotuksen avulla sairastumisriski pienenee. Aasiassa ei keltakuumetta ole tavattu.[1]

Keltakuumerokote on ainoa rokote, jonka puuttuminen riittää yksistään syyksi maahanpääsyn estämiselle. Voimassaoleva rokotus on todistettava virallisella keltakuumerokotustodistuksella. Jos rokotusta ei jostakin syystä voida antaa, tulee siitäkin olla virallinen todistus.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkaan keltakuume levisi Afrikasta ilmeisesti orjalaivojen mukana. Afrikkalaisilla on sitä vastaan luontaista immuniteettia, joka eurooppalaisilta puuttuu. Napoleon lähetti Haitiin ranskalaisen sotilasosaston, joka tuhoutui keltakuumeeseen. Keltakuume oli osasyynä myös ranskalaisten suunnitteleman Panaman kanavan rakennustöiden epäonnistumiseen 1800-luvun lopussa.

Keltakuume oli aikanaan vakava ongelma Karibian saarilla ja myös Yhdysvaltain etelävaltioissa. Käyttämällä vapaaehtoisia koehenkilöitä Yhdysvaltain armeijan lääkäri Walter Reed työryhmineen todisti vuonna 1901, että keltakuumeen tarttumiseen sairaasta terveeseen henkilöön tarvitaan keltakuumehyttysen pisto. Tuo merkittävä havainto johti keltakuumeen vähittäiseen katoamiseen Yhdysvalloista, kun Aëdes egypti -hyttysiä opittiin torjumaan. Myös Afrikassa on hyttysten torjuminen ja rokotusten pakollisuus vähentänyt taudin esiintymistä. Rokote tautiin saatiin kehitetyksi vasta 1900-luvulla.

Taudinkuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakuumeen aiheuttava flavivirus leviää hyttysten välityksellä ihmisestä toiseen. Verenkiertoon päästyään virus saa aikaan systeemisen infektion, jonka kuolleisuus on noin 10–50 prosenttia. Taudinkuva vaihtelee eri potilailla, mutta yhteistä on kova kuume, joka kestää noin viikon. Vaikeissa tapauksissa potilailla esiintyy sisäistä verenvuotoa ja maksavauriota.

Tyypillinen taudinkuva (voi vaihdella kuten edellä todettiin): Tauti alkaa 3–6 vuorokauden itämisajan jälkeen kuumeella ja kasvojen punoituksella (niin kutsuttu punainen vaihe), pulssin harvenemisella sekä päänsäryllä ja lihaskivulla. Kuume laskee pariksi tunniksi ja seuraavassa (niin kutsutussa keltaisessa) vaiheessa voi syntyä maksavaurio, munuaisten toimintahäiriö ja erilaisia verenvuotoja sekä mahdollisesti myös šokki. Kuolleisuus tautiin on 10–30 prosenttia; loput sairastuneista paranevat täysin.

Keltakuumetta ei voida hoitaa antibiooteilla, koska taudin aiheuttaja on virus.

Ehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakuumetta vastaan on olemassa tehokas rokote, joka sisältää elävää, heikennettyä virusta. Se on syytä ottaa ennen matkustamista alueille, joilla keltakuumetta esiintyy. Keltakuumetta voidaan myös torjua käyttämällä suojaavaa vaatetusta ja hyttysverkkoa.

Alueet, joilla keltakuumetta esiintyy

Etelä-Amerikka
Afrikka

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]