Liikunta

Lapsia pelaamassa jalkapalloa.

Liikunta on tarkoituksellista fyysistä aktiivisuutta, jonka tarkoituksena on esimerkiksi kunnon kohottaminen, terveyden parantaminen tai pelkästään liikunnan tuottama ilo ja nautinto.

Käsitteistö

Liikunta on kokoava käsite, joka sisältää perinteisen urheilun lisäksi fyysiseltä rasitukseltaan ja motiiveiltaan moninaisen liikuntaharrastuksen ja arkiliikunnan. Terveysliikunnalla tarkoitetaan kaikkea fyysistä aktiivisuutta, jolla on terveyttä edistäviä tai ylläpitäviä vaikutuksia ilman intensiiviseen urheiluun liittyviä riskejä. Terveysliikunta jakautuu arkiliikuntaan ja kuntoliikuntaan. Erityisliikunta on erityisryhmien liikuntaa. Arki- tai hyötyliikuntaa on harrastuksen ulkopuolinen fyysinen aktiivisuus (esimerkiksi työmatkapyöräily, portaiden kulkeminen, lumen luonti). Kuntoliikunta poikkeaa arkiliikunnasta tavoitteellisuutensa perusteella. Sitä harrastetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi tai parantamiseksi. Kuntoliikunta (esimerkiksi sauvakävely, hölkkä, uinti, voimistelu) kehittää arkiliikuntaa tavoitehakuisemmin hengitys- ja verenkiertoelimistöä ja/tai tuki- ja liikuntaelimistöä. Kuntourheilua on esimerkiksi maratonin juokseminen.

Huippu-urheilu tarkoittaa yleensä kansainvälisellä mestaruuskilpailutasolla tapahtuva tai sinne tähtäävä urheilua. Kilpaurheilua on alemmilla kilpailutasoilla tapahtuva kilpailu. Urheilijan itsensä kannalta on oleellista, saako hän elantonsa urheilusta. Ammattimainen huippu-urheilu tarkoittaa urheilijan kannalta kokopäiväistä työtä, josta maksetaan palkkaa.

Arki- ja kuntoliikunta yhdessä kunto-, kilpa- ja huippu-urheilun kanssa muodostaa liikuntakulttuurin kokonaisuuden, johon osallistutaan omakohtaisen liikkumisen, harrastuksen, vapaaehtoistoiminnan, ansiotyön tai urheilun seuraamisen kautta

Liikunnan merkitys yksilölle ja yhteiskunnalle

Liikunta tuottaa iloa ja nautintoa. Liikunnan harrastamisella on myös merkittäviä välillisiä hyötyjä. Liikunta kehittää ja ylläpitää fyysistä, henkistä ja sosiaalista terveyttä, sekä vähentää ennenaikaista kuolleisuutta. Liikunta ylläpitää toimintakykyä ikääntyessä ja edistää itsenäistä suoriutumista. Liikunnalla on merkittävä ehkäisevä, hoitava ja kuntouttava vaikutus lukuisissa terveysongelmissa. Liikunta vähentää todennäköisyyttä sairastua muun muassa masennukseen, osteoporoosiin ja kaatumisesta johtuviin luunmurtumiin, metaboliseen oireyhtymään ja kakkostyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, veritulppaan, verenpaine-, sepelvaltimotautiin tai aivohalvaukseen sekä paksusuolen syöpään. Arkiliikunnan väheneminen ja ravinnon energiapitoisuuden nousu ovat yhteydessä suomalaisten ylipainoisuuden yleistymiseen. Siten liikunta on painonhallinnan ja terveyden edistämisen näkökulmasta erityisen tärkeää.

Liian vähäisen liikunnan voidaan arvioida aiheuttavan Suomessa 300–400 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Näistä yli puolet aiheutuu sairauspoissaoloista ja työn tuottavuuden heikkenemisestä. Loput kulut ovat suoria terveydenhuolto- ja sosiaalimenoja. Lisäämällä väestön liikunta-aktiivisuutta voidaan keventää tulevaisuuden hyvinvointipalvelujen tarvetta ja säästää siten julkisia varoja. Liikkumisen edistäminen on osa terveyden edistämisen kokonaisuutta.

Olennainen osa suomalaista liikuntakulttuuria on myös vapaaehtoistyö. Kansallisen liikuntatutkimuksen (2006) mukaan yli 500 000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä liikunnan parissa, keskimäärin 10 tuntia kuukaudessa. Liikunnan vapaaehtois- ja luottamustyöllä on valtava kansantaloudellinen merkitys.

Liikuntasuositukset

Väestötasolla suomalaisten liikuntaharrastus on nousussa ja työmatkoihin ja työhön liittyvä arkiliikunta laskussa. Kokonaisuutena liikkumisen määrä on väestötasolla laskenut. Fyysisen terveytensä kannalta riittävästi liikkuvia on alle kouluikäisistä valtaosa, nuorista arviolta noin 40–50 % ja aikuisista noin 60–65 %. Lähes puolet kansalaisista tarvitsisi fyysisen terveytensä kannalta nykyistä enemmän liikuntaa joko harrastuksen tai muun fyysisen aktiivisuuden muodossa.

Alle kouluikäisen lapsen tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä ja tätä vanhemman lapsen päivään tulisi sisältyä 1–2 tuntia fyysistä aktiivisuutta. Liikunnan tulisi olla mahdollisimman monipuolista ikä huomioiden ja tapahtua erilaisissa ympäristöissä että se kehittäisi myös motorisia taitoja.

Liikuntasuositukset aikuisille on luonut UKK-instituutti. Liikuntasuositukset jaetaan kestävyyskunnon kohentamiseen ja lihaskunnon ja liikehallinnan parantamiseen. Aloittelijalle tai terveysliikkujalle suositus on vähintään kaksi ja puoli tuntia reipasta liikkumista viikossa. Hyviä lajeja ovat esimerkiksi kävely, pyöräily tai sauvakävely. Myös raskaammat kotityöt, kuten puutarhatyöt soveltuvat hyvin. Kokeneemmalle ja hyväkuntoiselle liikkujalle suositellaan rasittavaa liikuntaa vähintään tunti ja vartti viikossa. Tähän soveltuvia lajeja ovat esimerkiksi juoksu, hiihto ja uinti. Myös maila- ja pallopelit sekä aerobic-jumpat käyvät hyvin.

Ajallisesti liikkuminen on hyvä jakaa useammalle, ainakin kolmelle päivälle viikossa ja sen pitää kestää vähintään 10 minuuttia kerrallaan. Terveyden kannalta vähäinenkin säännöllinen liikkuminen on parempi kuin ei ollenkaan, mutta terveysliikunnaksi eivät kuitenkaan riitä muutaman minuutin kestoiset arkiset askareet. Terveyshyödyt lisääntyvät, kun liikkuu pidemmän aikaa tai rasittavammin kuin minimisuosituksessa suositellaan. Kestävyysliikunta kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa sekä edistää sydämen, verisuonten ja keuhkojen terveyttä. Veren rasva- ja sokeritasapaino paranevat, ja liikunta auttaa myös painonhallinnassa.

Lihaskuntoa ja liikehallintaa pystyy parantamaan esimerkiksi kuntosaliharjoittelun, tanssin ja venyttelyn avulla. Tasapainoa, liikkuvuutta ja lihaskuntoa kohentavaa liikuntaa pitäisi harrastaa vähintään kaksi kertaa viikossa.

Liikunta- ja urheiluseurat

Liikunnan kansalaistoiminnalla on tärkeä asema suomalaisessa liikuntakulttuurissa. Urheilu- ja liikuntaseuroissa harrastaa noin 43 prosenttia lapsista ja noin 14 prosenttia aikuisista. Seurojen vapaaehtoistyöhön osallistuu jollakin tavalla arviolta yli miljoonaa kansalaista. Paikallistason keskeisiä liikuntatoimijoita ovat urheilu- ja liikuntaseurat. Toimivia seuroja on arviolta 6 000–9 000. Seurat ovat kooltaan, tavoitteiltaan ja toiminta-aktiivisuudeltaan erilaisia. Seurojen merkitys näkyy ennen kaikkea lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen ja kilpailutoiminnan organisoinnissa. Seurat tarjoavat liikuntaharrastuksen lisäksi erilaisia osallistumisen ja kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksia sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Seuratoiminta tuottaa osallistujien omista tavoitteista johdettua aktiivista toimintaa vapaaehtoisuuden pohjalta. Seuratoiminnan alueellinen kattavuus tukee alueellista tasa-arvoa. Seuratoiminnalla on yhteiskunnan ja kansalaisten laaja tuki.

Liikunnan edistäminen

Liikuntaedellytysten tarjoaminen on suurelta osin kuntien vastuulla oleva peruspalvelu, jonka toteuttamisesta vastaavat useat eri hallinnonalat (liikuntatoimi, opetus- ja kulttuuritoimi, sosiaali- ja terveystoimi, yhdyskunta- ja ympäristötoimi jne.) Varsinaisista liikuntapaikoista kuntien omistuksessa on noin 70 prosenttia. Kunnat myös tuottavat liikuntapalveluja ja järjestävät toimintaa liikunta- ja urheiluseurojen ohella. Kunnat tukevat myös seuroja ja muita liikuntatoimintaa järjestäviä yhdistyksiä, ohjaavat alueensa päivähoidon, koulujen ja oppilaitosten liikunnanopetusta sekä lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Yksi Suomen koulujen pakollisista oppiaineista on myös liikunta, joka arvostellaan arvosana-asteikon 4–10 mukaan.

Kunnat rahoittavat liikuntapalvelunsa pääosin omilla verotuloillaan. Asiakasmaksujen merkitys liikuntapalveluissa on pieni. Kunnat saavat opetusministeriöltä valtionosuutta liikuntatoiminnan käyttökustannuksiin asukasluvun mukaan sekä harkinnan mukaan tukea liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen. Opetusministeriö tukee liikuntaa veikkausvoittovaroista avustamalla valtakunnallisia ja alueellisia liikuntajärjestöjä, liikunnan tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä arvokisojen järjestämistä.

Liikunnan edistäminen yhteiskunnan eri tasoilla on osa hallinnonaloja yhdistävää hyvinvointipolitiikkaa. Hyvinvointia liikkeellä [1] on liikuntajärjestöjen yhteinen ohjelma, jonka tarkoituksena on virittää keskustelua liikunnan asemasta ja merkityksestä kunnissa.

Valtioneuvosto teki 11. joulukuuta 2008 ensimmäisen periaatepäätöksen liikunnan edistämisen linjoista. Sen tarkoituksena on julkishallinnon toimin edistää liikuntaa, liikunnallista elämäntapaa ja harrastusta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä eettisesti kestävää ja yhteiskuntavastuullista kilpa- ja huippu-urheilua. Periaatepäätös perustuu kansallista liikuntaohjelmaa valmistelleen toimikunnan esityksiin, lausuntoihin sekä kuulemistilaisuuksissa saatuun palautteeseen.

Liikunta lainsäädännössä

Liikuntalain (1998) tavoitteena on edistää liikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua sekä niihin liittyvää kansalaistoimintaa, edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä liikunnan avulla. Lain arvopohja perustuu yhteiskunnan terveys- ja hyvinvointipolitiikan tukemiseen liikunnan avulla, samalla kun laissa korostetaan liikunnan merkitystä itseisarvoisena toimintana. Liikuntalain perusteluissa painotetaan liikunnan olevan kansalaisten peruspalvelu. Tasa-arvon ohella laissa korostetaan suvaitsevaisuuden, kulttuurien moninaisuuden ja kestävän kehityksen tukemista liikunnan avulla sekä urheilun eettisen pohjan vahvistamista.

Opetusministeriö asetti liikuntalain uudistusta pohtivan työryhmän 30. tammikuuta 2009 (10/040/2009). Työryhmä antoi ehdotuksensa liikuntalain ja -asetuksen muuttamiseksi 21. syyskuuta 2009. Työryhmä ehdottaa muutoksia koskien valtion liikuntaneuvostoa, liikuntajärjestöjen avustamiskelpoisuutta, avustettavien hankkeiden alarajaa ja valtuutta saada tarkempia asiakirjoja erityisesti vaativista liikuntapaikkarakentamisen kohteista jo avustuksenhakuvaiheessa.

Kuntalain (1995) mukaan kunnan tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Liikunta on hyvinvointipolitiikan väline ja sillä on merkitystä kuntalaisten terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpidossa.

Liikunta sai virallisen aseman myös Euroopan unionissa vuonna 2009, kun Lissabonin sopimus astui voimaan. Urheilulla on unionissa niin sanottu pehmeä toimivalta. Urheilusta päätetään jäsenvaltioissa, mutta urheilun asema on virallinen unionin päätöksenteossa. Unionin tasolla voidaan toteuttaa liikunnan ja urheilun tukitoimia sekä toimintaohjelmia. Urheilu on osa Lissabonin sopimuksen artiklaa 165. Artiklassa mainitaan tapauskohtaisesti tulkittavat urheilun erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallinen ja kasvatuksellinen tehtävä. Artiklassa 6 korostetaan EU-jäsenvaltioiden roolia ja unionin tuki- ja täydennystoimia urheilun alalla. EU:ssa urheilun erityispiirteisiin kuuluvat urheilujärjestöjen itsenäisyys, urheilun omien sääntöjen huomiointi ja urheilun pyramidirakenne ruohonjuuritasolta huippu-urheiluun sekä näiden välillä toimiva solidaarisuus.

Ympäristövaikutukset

Kestävän kehityksen mukaista on erityisesti hyötyliikunta sekä luonnossa liikkuminen: lenkkeily, pyöräily, sauvakävely, hiihto, melonta, marjastus, avantouinti, parkour ja luistelu. Liikuntapaikalle kulkeminen kävellen, polkupyörällä tai linja-autolla on luontoystävällisempää kuin autoilu.

Ympäristöä kuluttaviin liikuntamuotoihin lasketaan muun muassa golf, jääkiekko ja laskettelu. Jäähallien viilentäminen ja laskettelurinteiden lumettaminen kuluttaa energiaa. Näiden lajien vuoksi luonnonmukaista maisemaa on usein jouduttu muokkaamaan rankasti. Käynti uima- tai hiihtohallissa kuluttaa energiaa yhtä paljon kuin sähkösaunan lämmittäminen kotona.

Ylivoimaisesti suurimmat ympäristövaikutukset aiheuttaa lajien harrastamiseen liittyvä liikenne. Suuressa mittakaavassa tarkasteltuna suomalaisen liikunnan ja urheilun ympäristövaikutukset ovat vähäisiä.

Euroopan neuvoston urheilun peruskirjaan on Suomen aloitteesta kirjattu tarve kestävän kehityksen esille nostamiseen liikunnassa. Artikla edellyttää, että liikuntakulttuurin tulee olla sopusoinnussa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Tämä tarkoittaa luonnon ja ympäristöarvojen ottamista huomioon liikuntapaikkoja suunnittelussa, liikuntajärjestöjen kestävän kehityksen mukaisen toiminnan tukemista ja ihmisten tietoisuuden lisäämistä liikunnan ja kestävän kehityksen välisestä suhteesta.

Lähteet

• Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010-luvulla. Ehdotus kansalliseksi liikuntaohjelmaksi julkisen ohjauksen näkökulmasta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:14 [2]

• Mikael Fogelholm, Olavi Paronen, Mari Miettinen. Liikunta – hyvinvointipoliittinen mahdollisuus. Suomalaisen terveysliikunnan tila ja kehittyminen 2006. Helsinki 2007. 127 s. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä)

• Liikuntalaki (1998)

• Valtioneuvoston periaatepäätös liikunnan edistämisen linjoista [3]

Aiheesta muualla

• Liikuntavammojen hoito ja ehkäisy, Terveyskirjasto.fi