Skitsofrenia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Skitsofreenikon kirjailema kangastyö.
Skitsofreenikon omakuva, joka ilmentää henkilön vääristynyttä todellisuudentajua.

Skitsofrenia (vanh. jakomielitauti) on yleensä nuorella aikuisiällä alkava monimuotoinen psykoosisairaus. Se on yleisin psykooseiksi eli mielisairauksiksi luokitelluista sairaustiloista. Väestötasolla skitsofrenian esiintyvyys on noin 1 % ja Suomessa on yli 50 000 skitsofreniaa sairastavaa henkilöä eli skitsofreenikkoa. Skitsofrenian keskeisiä oireita ovat todellisuudentajun heikkeneminen, tunteiden ja ajatusten välisen yhteyden ja johdonmukaisuuden katkeaminen sekä tahtoelämän ja ajattelutoimintojen häiriintyminen.

Huolimatta siitä, että skitsofrenia on tautiluokituksena ollut olemassa jo yli sata vuotta, sairautta ymmärretään vielä varsin huonosti. Skitsofreniaan ei ole yhtä yksittäistä syytä. Skitsofrenian katsotaan nykyään olevan useiden tekijöiden summa ja hahmottuvan hyvin stressi-haavoittuvuus-mallin avulla. Haavoittuvuustekijät eli geeniperimä tai keskushermoston varhaiskehityksen häiriö luovat sairastumisalttiuden, ja sisäiset tai ulkoiset stressitekijät, kuten elämänkriisi tai päihteiden käyttö, laukaisevat sairastumisen.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen Nobel-palkintovoittaja John Forbes Nash sairastaa skitsofreniaa. Kasvojen ilmeettömyys on yksi sairauden piirteistä.

Skitsofrenian oireet ovat monimuotoisia, ei ole vain yhdenlaista skitsofreniaa, mutta skitsofreniaa sairastava henkilö eli skitsofreenikko voi kärsiä harhaluuloista (usein eriskummallisia tai vainoavia) ja hallusinaatioista (erityisesti kuuloharhoja). Skitsofrenia aiheuttaa toimintakyvyn alenemista aikaisemmalta toimintakyvyn tasolta, vaikeuksia menestyä työnteossa ja sosiaalisissa suhteissa, ja sairaudelle on tyypillistä sosiaalisista suhteista vetäytyminen ja haluttomuus pitää yhteyttä muihin ihmisiin. Skitsofreenikon puhe voi olla niukkaa ja tunteiden ilmaisu heikkoa. Sosiaalisissa tilanteissa muille ihmisille merkitykselliset vastavuoroiset tunteet voivat puuttua. Skitsofreenikot ovat usein epäaktiivisia ja istuvat pitkiä aikoja hiljaa itsekseen omiin ajatuksiinsa vaipuneina. Sairauteen voi sisältyä sekavaa puhetta ja toiminnanohjauksen häiriöitä.

Yleensä skitsofrenia kehittyy vähitellen eli ennen skitsofrenian puhkeamista sairaudesta on ollut ennakko-oireita, mutta ne yleensä ymmärretään vasta sairauden puhjettua. Skitsofrenia on elinikäinen, krooninen sairaus, joka vaatii hyvin suunniteltua hoitoa, jossa on otettu huomioon myös potilaan lähipiiri ja omaiset. Tutkimusten mukaan 5-20 % skitsofreniaan sairastuneista paranee täysin oireettomiksi ja 40-70 % toipuu lähes kokonaan kärsien vain lievistä oireista. Skitsofreniaa täytyy kuitenkin useimmiten hoitaa antipsykoottisilla lääkkeillä, jotta oireet pysyisivät poissa. Lääkehoidolla pyritään myös estämään psykoosijaksojen uusiutumista. Kun joku on sairastunut skitsofreniaan, se ei tarkoita sitä, että hän olisi loppuikänsä psykoottisessa tilassa kuten sairauden puhkeamishetkellä, sillä skitsofrenialla on useita kulkuja ja vain osa sairastuneista kärsii vaikeasta skitsofreniasta. Monilla skitsofreniaan sisältyy vain yksi psykoosijakso, joka on johtanut sairauden diagnoosiin. Vaikeammissa sairauden muodoissa esiintyy toistuvia psykoosijaksoja, jotka heikentävät henkilön tilaa asteittain. Skitsofrenian puhkeaminen johtaa tyypillisesti sairaalahoitoon; myöhemmin hoito pyritään järjestämään avohoitona.

Mielisairauksien hahmotuksessa ja nimeämisessä on tapahtunut historiassa muutoksia. Emil Kraepelin keksi termin dementia praecox, joka viittaa eräänlaiseen ennenaikaiseen dementiaan. Skitsofreniaa kutsuttiin termillä dementia praecox ennen kuin Eugen Bleuler keksi skitsofrenia-termin vuonna 1908. Skitsofrenia-termin etymologia on kreikan kielessä: skhizein, σχίζειν 'jakaa' + phrēn, phren- φρήν, φρεν- 'mieli'.

Skitsofreniaa on vanhastaan kutsuttu myös jakomielitaudiksi, mutta termistä on luovuttu sen harhaanjohtavuuden vuoksi. Skitsofreniaa kuvaa pikemminkin mielen pirstaloituminen kuin mielen jakaantuminen. Vaikka skitsofreniassakin ihminen saattaa kuvitella olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on, ei sitä tule sekoittaa dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön, "sivupersoonahäiriöön", jossa ihmisellä esiintyy kaksi tai useampia toisistaan selvästi erillisiä persoonallisuuksia.

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestötasolla skitsofrenian esiintyvyys on noin 1 %.[1] Perinnöllinen alttius vaikuttaa siten, että skitsofreniaa sairastavan henkilön lapsella on 10 prosentin todennäköisyys sairastua skitsofreniaan [2].

Etiologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skitsofreniaa esiintyy suunnilleen yhtä paljon naisilla ja miehillä, mutta naiset sairastuvat keskimäärin myöhemmin ja heidän ennusteensa on hiukan parempi. Miehillä skitsofrenia puhkeaa yleensä noin 20–28-vuotiaana ja naisilla 24–32-vuotiaana. Sairaus on mahdollinen myös vanhemmalla väestöllä sekä huomattavan nuorilla henkilöillä, jopa alle 10-vuotiailla.[3] Kuitenkin se on äärimmäisen harvinaista näin nuorella iällä ja oireet voidaan helposti sekoittaa autismiin tai Aspergerin oireyhtymään.[4]

Skitsofreniaan ei ole yhtä yksittäistä syytä. Skitsofrenian katsotaan nykyään olevan useiden tekijöiden summa ja hahmottuvan hyvin stressi-haavoittuvuus-mallin avulla. Haavoittuvuustekijät eli geeniperimä tai keskushermoston varhaiskehityksen häiriö luovat sairastumisalttiuden, ja sisäiset tai ulkoiset stressitekijät, kuten elämänkriisi tai päihteiden käyttö, laukaisevat sairastumisen.[1]

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oireet voidaan jakaa sairauden kulun mukaan:

  • ennakko-oireisiin
  • akuuttivaiheen oireisiin ja
  • jälkioireisiin.

Häiriö voi alkaa äkillisesti voimakkain oirein tai vaivihkaa lisääntyvinä outoina ajatuskulkuina ja käytöksen muuttumisena. Häiriön kulku vaihtelee eikä se suinkaan välttämättä ole krooninen ja rappeuttava. Osa potilaista paranee täysin tai lähes täysin. Sosiaaliset tekijät ja kulttuuri voivat vaikuttaa ennusteeseen.

Hämmentyneisyys on skitsofreenisen häiriön alusta saakka tavallista. Se liittyy usein uskomukseen, että jokapäiväiset tapahtumat sisältävät erityisiä, usein pahaenteisiä, juuri potilaalle tarkoitettuja merkityksiä. Tyypillisessä skitsofreenisessä ajattelun häiriössä kokonaisuuden kannalta merkityksettömät seikat, jotka tavallisesti torjutaan, hallitsevat mieltä tilanteen kannalta merkityksellisten ja asianmukaisten seikkojen sijasta. Näin potilaan ajattelusta tulee epämääräistä, outoa ja epäselvää ja hänen puheestaan joskus muille käsittämätöntä. Potilaan ajatuksenkulussa on yleisesti taukoja, ylimääräisiä seikkoja voi tunkeutua ajatusten väliin ja hän voi kokea, että jokin ulkopuolinen tekijä ottaa ajatuksia pois mielestä. Tunteet saattavat puuttua, ne voivat ailahdella tai olla tilanteeseen sopimattomia. Ailahtelevuus voi ilmetä vitkasteluna, outona kielteisyytenä tai täydellisenä pysähtymisenä. Myös katatonian esiintyminen on mahdollista.

Ennakko-oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakko-oireet voivat kestää muutamista päivistä vuosiin,[1] ja niitä voi olla vaikea yhdistää psykoosisairauteen. Potilaat ja heidän perheensä eivät kovin helposti tunnista hiipiviä oireita. He saattavat myös yhdistää poikkeavan ajattelun ja käyttäytymismuutokset päihteiden väärinkäyttöön, stressiin tai muihin asioihin.[5] Tavallisesti potilaissa aluksi havaittavat ns. esioireet ovat vähemmän dramaattisia muutoksia, kuten tarkkaavaisuuden häiriöitä, sosiaalista vetäytymistä ja ruumiillista kömpelyyttä[6]. Ennakko-oireita ovat mm. ahdistuneisuus, levottomuus, ärtyneisyys, vihaisuus, masennus, kyvyttömyys kokea nautintoa, itsetuhoiset ajatukset, mielialan heilahtelut, apaattisuus, keskittymiskyvyttömyys, heikentynyt käsitteellinen ajattelu, ajatuksiin vaipuminen, ruokahaluttomuus, unihäiriöt, pakkoajatukset ja -toiminnot, puheen outous, havaintovääristymät, vetäytyminen sosiaalisista suhteista, koulunkäynnin tai työnteon heikkeneminen. Mahdollisimman varhainen oireiden tunnistaminen ja hoitoon pääsy ovat tärkeitä tavoitteita, sillä ne voivat auttaa välttämään psykoosin puhkeamisen ja siten parantaa ennustetta.[1]

Akuuttivaiheen oireita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat potilaat ovat tässä vaiheessa sairastaneet jo jonkin aikaa, koska varsinaiset psykoottiset oireet yleensä ilmaantuvat vasta skitsofrenian tautiprosessin jo kestettyä[7]. Skitsofrenialle ovat tyypillisiä syvät ajattelun ja havaintokyvyn vääristymät sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen. Tajunnan selkeys ja älylliset kyvyt tavallisesti säilyvät, tosin vajauksia tiedon käsittelyssä saattaa ajan kuluessa kehittyä. Häiriö vaikuttaa syvästi henkilön kokemukseen itsestään, yksilöllisyydestään ja itsenäisyydestään. Henkilö tuntee usein, että muut tietävät tai jakavat hänen intiimeimmät ajatuksensa, tunteensa ja toimintonsa. Hänelle saattaa kehittyä tilannetta selittäviä harhaluuloja, usein erikoisella tavalla vaikuttavien luonnollisten tai yliluonnollisten voimien olemassaolosta ja vaikutuksista hänen ajatuksiinsa ja toimintoihinsa. Henkilö voi ajatella ja kokea olevansa kaikkien tapahtumien keskipiste. Aistiharhat, erityisesti kuuloharhat, ovat tavallisia ja ne voivat kommentoida henkilön käytöstä tai ajatuksia. Aistihavainnot ovat yleensä vääristyneet myös muilla tavoin: värit tai äänet saattavat tuntua epätavallisen voimakkailta tai muuten muuttuneilta ja merkityksettömät tavallisiin asioihin liittyvät seikat tuntua erityisen tärkeiltä.

Skitsofrenian tavanomaisia piirteitä ovat seuraavat:

  • taantuminen aiemmalta toimintatasolta
  • sosiaalisen toimintakyvyn lasku
  • äkkinäiset mielentilan vaihtelut
  • apaattisuus, puheen niukkuus, tunteiden latistuminen
  • harha-aistimukset, joista yleisimpinä ääniharhat
  • harhaluulot
  • tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmat
  • tiedon käsittelyn, uuden oppimisen ja kielellisen muistin ongelmat
  • katatoninen asentokäyttäytyminen
  • masennus, itsetuhoisuus.

Skitsofrenian oireet voidaan jakaa

  • positiivisiin oireisiin (aistiharhat, harhaluulot, puheen ja käyttäytymisen hajanaisuus, katatonia eli lihasjäykkyystila) ja
  • negatiivisiin oireisiin (tunteiden latistuminen, puheen köyhtyminen, tahdottomuus ja kyvyttömyys tuntea mielihyvää).

"Positiivinen" oire tarkoittaa oiretta, joka on terveeseen mieleen nähden ylimääräinen, ja "negatiivinen" oire taas ilmenee puutteena suhteessa terveyteen.

Akuuttivaiheessa sairautta esiintyy pääasiassa positiivisia oireita, joskus samanaikaisesti myös negatiivisia oireita. Jälkioireistoa hallitsevat negatiiviset oireet. Toisaalta skitsofrenian hoidossa käytetyt neuroleptit aiheuttavat myös itsessään muistin ja ajatustoimintojen häiriöitä, tunteiden latistumista, mielenkiinnon ja tahdonvoiman katoamista ja passiivisuutta sekä kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää.

Diagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skitsofrenia-diagnoosi edellyttää tiettyjen kriteerien täyttymistä, jotka on selvitetty ICD-10-tautiluokituksessa. Olennaista on, että oireet ovat ympäristöstä riippumattomia ja pitkäkestoisia. Skitsofrenia voidaan diagnosoida ihmisille hyvinkin erilaisin oirein. Skitsofrenia voidaankin hahmottaa pikemmin oireyhtymänä kuin yhtenäisenä sairautena.

Skitsofrenian luokka ICD-10-tautiluokituksessa on F20.

Skitsofrenia luokitellaan seuraaviin päätyyppeihin F20.0-F20.3:

  • paranoidinen skitsofrenia – Länsimaissa yleisin skitsofrenian tyyppi[8]. Pääasiassa nuorilla aikuisilla, oireina vainoharhaisuus ja kuuloharhat.
  • hebefreeninen skitsofrenia – Nuorella iällä puhkeava skitsofrenian vaikea muoto, jolle leimallista ovat tunteiden latistuminen, eristäytyminen ja ajatuksen häiriöt.
  • katatoninen skitsofrenia – Länsimaissa nykyisin harvinainen mielisairaus, jossa tyypillisiä ovat psykomotoriikan häiriöt.
  • erilaistumaton skitsofrenia – Ei mikään yllä mainituista.

ja niiden diagnoosi edellyttää seuraavat yleiset kriteerit:

Vähintään yksi seuraavista oireyhtymistä tai oireista ilmenee suurimman osan aikaa (tai jonkin aikaa useimpien päivien aikana) vähintään yhden kuukauden kestäneen psykoottisen sairausjakson aikana:

  • Ajatusten kaikuminen, ajatusten siirto tai riisto tai ajatusten lähettäminen
  • Kontrolloimiseen, vaikuttamiseen tai ohjatuksi tulemiseen liittyvät kokemukset liittyen vartalon tai raajojen liikkeisiin tai erityisiin ajatuksiin, toimintoihin tai tuntemuksiin; harhaluuloiset havainnot.
  • Kuuloharhat, joissa äänet kommentoivat potilaan käyttäytymistä tai keskustelevat potilaasta keskenään tai toisentyyppisiä ääniä, jotka kuuluvat jostakin ruumiinosasta.
  • Muut itsepintaiset harhaluulot, jotka ovat kulttuuriin sopimattomia ja täysin mahdottomia (esim. kyky kontrolloida säätä, tai olla yhteydessä toisesta maailmasta olevien muukalaisten kanssa).

Vaihtoehtoisesti vähintään kaksi seuraavista oireyhtymistä tai oireista ilmenee suurimman osan aikaa (tai jonkin aikaa useimpien päivien aikana) vähintään yhden kuukauden kestäneen psykoottisen sairausjakson aikana:

  • Pitkäkestoiset minkä tahansa aistin aistiharhat, jotka esiintyvät päivittäin vähintään yhden kuukauden ajan ja joihin liittyy harhaluuloja (jotka voivat olla joko ohimeneviä tai osittaisia) ilman selvää mielialaan liittyvää sisältöä tai joihin liittyy itsepintaisia yliarvostettuja ajatuksia.
  • Neologismit (potilaan keksimät omat sanat) katkot tai irralliset väliintulevat tavallisen ajatuksen kulun katkaisevat ajatukset. Seurauksena on puheen hajanaisuus tai merkityksen menetys.
  • Katatoninen käytös, kuten kiihtymys, pysähtyminen outoihin asentoihin tai vahamainen taipuisuus, negativismi, mutismi (puhumattomuus) ja täydellinen pysähtyneisyys.
  • "Negatiiviset" oireet, kuten huomattava apaattisuus, puheen vähäisyys ja tunteiden latistuminen tai epäsuhtaisuus.

Erotusdiagnoosit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On varmistettava, etteivät oireet johdu masentuneisuudesta eivätkä neuroleptilääkityksestä[9][10][11][10] ja lisäksi on huomattava, että kriteerit eivät ole täyttyneet mielialahäiriön kehittymisen jälkeen eikä häiriötä voida pitää elimellisenä aivosairautena eikä alkoholin tai päihteiden tai keskushermoston toimintaan vaikuttavan lääkeaineen käyttöön liittyvänä päihtymistilana, riippuvuutena tai vieroitusoireina. Erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon myös erilaiset dissosiatiiviset häiriöt erityisesti dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jossa on merkittäviä päällekkäisiä oireita psykoosisairauksien kanssa, mutta kuitenkin selkeästi poikkeava kokonaistaudinkuva.[12]

Skitsofreniadiagnoosia ei pitäisi tehdä, jos henkilöllä on runsaasti masennuksen tai manian oireita, jollei ole selvää, että skitsofreeniset oireet ovat esiintyneet ennen mielialahäiriötä. Skitsofreniaa ei pitäisi diagnosoida myöskään ilmeisen aivosairauden eikä myrkytys- tai vieroitusoireiden aikana. Poikkeavia kokemuksia ja käyttäytymistä diagnostisesti arvioitaessa, on tärkeää muistaa kulttuurin tai erityisen alakulttuurin tai mahdollisen heikkolahjaisuuden vaikutus ja välttää väärän positiivisen arvion tekemistä. Lisäksi tulee poissulkea erotusdiagnoosit, kuten Aspergerin syndrooma tai muut autismin kirjon häiriöt. Vaikka Aspergerin oireyhtymän ja skitsofrenian välillä on selvät erot, psykodynaaminen tarkastelu voi johtaa virhetulkintoihin ja väärään diagnoosiin.[13]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Skitsofrenian hoito

Sairastuneelta itseltään voi sairaudentunto puuttua kokonaan, jolloin vastuu potilaan hoitoon saamiseksi kaatuu useimmiten omaisen niskaan[14]. Psykoottisen ihmisen voi ohjata tai mieluiten saattaa lähimpään psykiatriseen päivystykseen[15]. Perheenjäsenet tai ystävät saattavat soittaa yleiseen hätänumeroon tai poliisille ja paikalle saapuvat poliisit vievät sairastuneen sairaalaan[16]. Skitsofrenian puhkeaminen johtaa tyypillisesti sairaalahoitoon; myöhemmin hoito pyritään järjestämään avohoitona.

Skitsofrenia on elinikäinen, krooninen, sairaus, mutta tutkimusten mukaan 5-20 % sairastuneista paranee täysin oireettomiksi ja 40-70 % toipuu lähes kokonaan kärsien vain lievistä oireista.[17] Skitsofreniaan liittyy usein oireettomia jaksoja ja vastaavasti myös vaikeita psykoottisia jaksoja. Sairaus vaatiikin hyvin suunniteltua hoitoa, jossa on otettu huomioon myös potilaan lähipiiri ja omaiset.

Lääkehoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skitsofreniaa, kuten muitakin vakavia psykooseja, hoidetaan ensisijaisesti antipsykoottisilla lääkkeillä eli neurolepteillä. Lääkehoito on nykyisin skitsofrenian hoidon kulmakivi. Säännöllinen lääkehoito mahdollistaa muun hoidon ja lääkkeen pois jääminen lisää sairaalahoitoon joutumisen riskin moninkertaiseksi.

Neuroleptit voidaan jakaa ns. perinteisiin eli tyypillisiin ja epätyypillisiin eli atyyppisiin neurolepteihin. Neuroleptit lievittävät monia skitsofrenian positiivisia oireita, vaikkakin myös aiheuttavat niitä. Uudemmat eli epätyypilliset neuroleptit auttavat paremmin myös negatiivisiin oireisiinlähde?. Lääkkeet tehoavat skitsofrenian oireisiin hyvin yksilöllisesti, ja joskus lääkehoidosta ei ole juuri lainkaan apua. Usein potilaalle joudutaan kokeilemaan useita eri lääkkeitä useilla eri annoksilla, ennen kuin paras mahdollinen lääke löydetään. Hyvin samankaltaisiin oireisiin voi toisella ihmisellä auttaa eri lääke kuin toisella. Myös lääkevahvuudet vaihtelevat yksilöllisesti hyvinkin paljon. Usein neuroleptien vaikutus tulee esiin viikkojen, jopa kuukausienlähde? viiveellä, tämän vuoksi sopivan lääkityksen löytymiseen voi mennä aikaa kuukausia, jopa vuosia.

Lääkehoidon ongelmana ovat neuroleptien aiheuttamat työ- ja toimintakykyä sekä elämänlaatua heikentävät haittavaikutukset. Neuroleptien pitkäaikaiskäyttöön liittyy myös huomattavia terveysriskejä. Uusin tutkimus on antanut viitteitä siitä, että neuroleptien säännöllinen käyttö muun muassa kutistaa aivoja merkittävästi jo muutamassa vuodessa[18].

Joillekin potilaille ei neurolepteistä tule mainittavia sivuvaikutuksia. Toisinaan täytyy tarkoin arvioida, ovatko positiiviset vaikutukset sivuvaikutuksia merkittävämpiä. Sivuvaikutusten ohella suuri ongelma skitsofrenian lääkehoidossa on usein esiintyvä lääkekielteisyys, mikä osaltaan voi johtua juuri sivuvaikutuksista, mutta myös siitä, että skitsofreniaa sairastava on usein sairaudentunnoton, eli ei itse koe olevansa sairas. Voinnin parantuessa onnistuneen lääkehoidon myötä potilas myös usein ajattelee voivansa lopettaa lääkkeiden syömisen. Tällöin sairaus usein uudelleen pahenee. Skitsofrenian lääkehoito onkin hyvin pitkäkestoinen, usein koko elämän kestävä. Lääkityksen on tarkoitus toimia ennalta ehkäisevästi. Toisinaan lääkitys saattaa jopa estää kokonaan sairauden uudelleen pahenemisen. Mikäli lääkitystä vähennetään tai se lopetetaan, tulee se tehdä hiljalleen ja harkiten.

Skitsofrenian hoidossa käytetään neuroleptien ohella usein toissijaisina lääkkeinä rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä. Tämä on ymmärrettävää, koska skitsofrenian oireisiin ja neuroleptien sivuvaikutuksiin kuuluu usein myös rauhattomuutta ja samankaltaisia oireita kuin masennuksessa.

Muu hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääkehoidon ohella skitsofreniapotilaille annetaan toisinaan myös psykososiaalista hoitoa, joka voi sisältää muun muassa tukea antavia keskusteluja, toimintaterapiaa, psykoedukaatiota eli tietoa sairaudesta ja sen hoitamisesta, perheinterventioita, kognitiivista psykoterapiaa ja kognitiivista kuntoutusta.[1] Näiden hoitomuotojen tavoitteena on paitsi tukea potilaan/kuntoutujan toimintakykyä, myös lisätä hoitomyöntyvyyttä lääkehoidon suhteen.

Skitsofenian historiallisista hoidoista on nykyisin käytössä enää lähinnä eristys eli "turvahoito" ja sänkyyn sitominen eli "lepositeet" sekä toisinaan jopa sähköshokit, joita kutsutaan nykyisin "sähköhoidoksi"[19]. "Lepositeet" ovat leveitä nahkaremmejä, joilla potilas sidotaan vuoteeseen keskimäärin 10 tunniksi kerrallaan. Sänkyyn sitomisella hoidetaan yleensä potilaan sekavuutta ja toisinaan myös aggressiisivuutta tai häiritsevää käyttäytymistä. Irlannissa sitomisesta on luovuttu.[20]

Ennuste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skitsofrenia on elinikäinen, krooninen sairaus, mutta tutkimusten mukaan 5-20 % sairastuneista paranee täysin oireettomiksi ja 40-70 % toipuu lähes kokonaan kärsien vain lievistä oireista. Skitsofreniaan liittyy usein oireettomia jaksoja ja vastaavasti myös vaikeita psykoottisia jaksoja. Sairaus vaatiikin hyvin suunniteltua hoitoa, jossa on otettu huomioon myös potilaan lähipiiri ja omaiset.

Skitsofreniaan liittyy suuri itsemurhavaara. 10–13 % sairastuneista kuolee itsemurhan takia.[21]

Skitsofrenian arvioituun sairaudenkulkuun ja sen aiheuttamaan toimintakyvyn laskuun katsotaan yleisesti vaikuttavan mm. seuraavia tekijöitä.

Huonoon ennusteeseen liitetään usein[22]

  • miessukupuoli
  • sairauden varhainen alkaminen
  • laukaisevien tekijöiden puuttuminen
  • pitkäkestoiset ennakko-oireet ja sairauden hidas puhkeaminen
  • sairastumista edeltävä huono toiminnantaso
  • negatiivisten oireiden hallitsevuus
  • epämääräinen taudinkuva
  • varhaiset aistiharhat ja harhaluulot
  • ei masennusoireita
  • keskushermoston muutokset tai toimintahäiriöt
  • ei pysyvämpää parisuhdetta
  • heikko sosiaalinen tuki
  • perheympäristön heikkous
  • puuttuva, viivästynyt tai huono hoito
  • sairaudentunnottomuus.

Hyvään ennusteeseen liitetään usein[22]

  • naissukupuoli
  • oireiden myöhäinen alkaminen
  • oireiden alkuun liittyy ns. laukaisevia tekijöitä
  • oireiden nopea alku
  • sairastumista edeltävä hyvä toimintakyky
  • oirekuvan painottuminen positiivisiin oireisiin (ei kuitenkaan varhaisia aistiharhoja tai harhaluuloja)
  • vainoamistuntemuksia ja / tai masennusoireita
  • ei keskushermoston rakenteellisia poikkeavuuksia / toimintahäiriöitä
  • pysyvämpi parisuhde
  • sosiaalisen verkoston hyvä tuki
  • perheympäristössä ei suuria ongelmia
  • kyllin ajoissa aloitettu ja tehokas hoito
  • sairaudentuntoisuus.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Käypä hoito -suositus 2008.
  2. Reseptori, Terveydeksi: Alttiusgeenejä löytyy myös skitsofrenian ja autismin takaa. YLE Radio 1 4.11.2009 klo 21.40
  3. Psykoosi Kansanterveyslaitos. Viitattu 26.1.2008.
  4. Gillberg Christopher (1999): Autismi ja autismin sukuiset häiriöt lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Toinen, uusittu painos. Hakapaino Oy. Helsinki.
  5. http://www.terve.fi/terveyden-abc/ensipsykoosin-hoito
  6. http://www.terve.fi/terveyden-abc/ensipsykoosin-hoito
  7. http://www.terve.fi/terveyden-abc/ensipsykoosin-hoito
  8. Nikkola, Kristiina: Psykiatriaa sairaanhoitajille Kaakkois-Suomen Sosiaalipsykiatrinen Yhdistys ry:. Viitattu 26.1.2008.
  9. Poliklinikka.fi
  10. a b Kuopion lääkeinformaatiokeskus Tunnistatko lääkkeiden antikolinergiset haitat? Apteekkari 5/2005 (PDF)
  11. Terveysportti.fi Jussi Hirvonen: Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset. 5.9.2008.
  12. ^ Shibayama M (2011). "Differential diagnosis between dissociative disorders and schizophrenia". Seishin shinkeigaku zasshi=Psychiatria et neurologia Japonica 113 (9): 906–911. PMID 22117396.
  13. Attwood, Tony (2007): Aspergerin oireyhtymä. Opas vanhemmille ja asiantuntijoille. Haukkarannan koulu. ISBN 952-5338-22-3
  14. http://www.skitsofreniainfo.fi/skitsofrenia/Skitsofrenian-merkit-naehtaevissae-jo-varhain-avun-saaminen-voi-olla-vaikea
  15. http://www.e-mielenterveys.fi/mielenterveyden-hairiot/psykoosi/
  16. http://www.nimh.nih.gov/health/topics/schizophrenia/index.shtml
  17. Terveyskirjasto: Skitsofrenia. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00148
  18. Dorph-Petersen, K-A, Pierri, J, Perel, J, Sun, Z, Sampson, A-R and Lewis, D (2005) The Influence of Chronic Exposure to Antipsychotic Medications on Brain Size before and after Tissue Fixation: A Comparison of Haloperidol and Olanzapine in Macaque Monkeys. Neuropsychopharmacology, 30, 1649-1661 Verkkoversio
  19. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä kukkohovi ei löytynyt
  20. Anna-Sofia Berner: Kovat keinot. Helsingin Sanomat 22.8.2010, D1.
  21. Itsemurha skitsofreniaa sairastavien suurin vaaratekijä, Ktl.fi
  22. a b Jouko Lönnqvist ym.: Psykiatria s. 64 (1999).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]