Adoptio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”ottolapsi” ohjaa tänne. Elokuvasta Ottolapsi on erillinen artikkeli.

Adoptio eli lapseksiottaminen on oikeudellinen toimenpide, jolla adoptiovanhemman tai adoptiovanhempien ja adoptoitavan välille muodostetaan uusi perhesuhde, vanhemman ja lapsen suhde. Adoptiossa adoptoitavan juridinen suhde syntymävanhempiin puretaan. Kotimaiset adoptiot ovat olleet peruuttamattomia eli vahvoja adoptioita vuodesta 1980 ja kansainväliset adoptiot vuodesta 1985 alkaen.[1] Vuoden 2012 adoptiolakiuudistuksen myötä mahdolliseksi tuli myös avoin adoptio, joka on laissa ilmaistu lapsen oikeutena pitää yhteyttä syntymävanhempaansa tai -vanhempiinsa. Myös avoimessa adoptiossa juridinen suhde syntymävanhempiin katkeaa, mutta lapsella säilyy mahdollisuus pitää yhteyttä heihin.

Adoptiovanhempi ottaa lapsen, josta biologiset vanhemmat eivät pysty huolehtimaan tai halua huolehtia, pysyvästi omaksi lapsekseen. Lapsen biologiset vanhemmat luopuvat lapsestaan, ja lapsi itse siirtyy uuteen perheeseen kokien monesti samalla yhden tai useamman varhaisen kiintymyssuhteen katkeamisen. Adoptiolla on yleensä elämän mittaiset vaikutukset kaikkien näiden kolmen osapuolen elämään.

Adoption syyt vaihtelevat. Monesti adoptioon päädytään, jos biologinen vanhemmuus ei onnistu tai tunnu houkuttelevalta esimerkiksi hedelmättömyyden, synnytyspelon tai sairauden takia. Aina taustalla ei kuitenkaan ole tahatonta lapsettomuutta tai muuta edellämainitun kaltaista syytä vaan adoptio voi olla myös ensisijainen lastenhankintakeino. Vierasperheisiin tehtyjen adoptioiden lisäksi monissa maissa, kuten Suomessa, tehdään perheen sisäisiä adoptioita, joissa yleensä äidin tai isän uusi aviopuoliso adoptoi puolisonsa jo olemassa olevan lapsen. Vuosittain tehdään myös jonkun verran aikuisadoptioita, joissa adoptoitava on täysi-ikäinen ja voi itse antaa suostumuksen adoptioon.

Adoptio käytännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapseksioton jälkeen adoptoija on huoltajuusvelvollinen ja vastuussa lapsesta. Suomen laki ei tee eroa adoptoidun ja biologisesti saadun lapsen välille, vaan katsoo lapsen huoltajien olevan hänen viralliset vanhempansa. Suomen laissa on myös adoptiolaki, joka määrää missä olosuhteissa lapsen voi adoptoida. Suomessa on tullut voimaan uudistettu adoptiolaki (22/2012) 1.7.2012. Edellinen adoptiolaki tuli voimaan vuonna 1985, ja siinä säädettiin ensimmäistä kertaa kansainvälisestä adoptiosta. Ensimmäinen kotimaan lapsia koskenut adoptiolaki säädettiin jo vuonna 1925.

Adoption edellytyksenä on adoptioneuvonta, joka on lakisääteistä sekä adoptiolasta haluaville vanhemmille että lapsen adoptioon antamista harkitsevalle äidille tai vanhemmille. Aikuisadoptiossa adoptioneuvonta on pakollinen myös adoptoitavalle henkilölle itselleen. Adoptioneuvonnan voi antaa joko oman kunnan sosiaalitoimisto tai kunta voi ostaa palvelun Pelastakaa Lapset ry:ltä. Adoptioneuvonta on maksutonta.

Kotimaisia adoptioita välittää kuntien sosiaalitoimistojen lisäksi Pelastakaa Lapset ry. Kotimaisia lapsia adoptoidaan nykyään muutamia kymmeniä vuosittain. Interpedia, Pelastakaa Lapset ry ja Helsingin kaupungin sosiaalitoimisto välittävät kansainvälisiä adoptioita.

Suomeen adoptoidaan vuosittain noin 200 lasta ulkomailta.[2] Vuonna 2012 Suomeen adoptoitiin lapsia eniten Kiinasta (64 lasta), Etelä-Afrikasta (32 lasta) ja Venäjältä (23 lasta).[3] Muita adoptiomaita olivat Filippiinit, Thaimaa, Kenia, Kolumbia ja Intia.[4]

Suomesta on annettu lapsia adoptioon etenkin Ruotsiin ja Tanskaan, mutta myös muualle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Suomesta annettiin lapsia adoptoitavaksi sotien jälkeen etenkin 1950-1960-luvuilla. Myös monet Ruotsiin tai Tanskaan sotalapsina lähetetyistä jäi adoptiolapsiksi sotien aikaisiin perheisiin. Suomesta ei ole annettu lapsia ulkomaille adoptoitavaksi 1970-luvun jälkeen.

Aikaisemmin adoptoitiin lähinnä suomalaisia adoptioon annettuja tai orpolapsia. Nykyisin useimpien kotimaan adoptiolasten vanhemmista ainakin toinen on elossa. Kansainvälisen adoption kautta tulleista lapsista käytäntö vaihtelee maittain.

Adoptiovanhempien sosiaalietuudet poikkeavat jonkin verran biologisten vanhempien eduista. Vastasyntyneen lapsen adoptiovanhempien vanhempainloma on 234 arkipäivää lapsen syntymästä laskettuna, mutta koska käytännössä adoptoidut lapset ovat aina vähintään 2 kuukauden ikäisiä saavat ottovanhemmat yleensä vain 200 päivän vanhempainvapaan. Vuonna 2006 tulleen lakiuudistuksen myötä vanhempien oikeus hoitovapaaseen ja kotihoidontukeen muuttui niin, että hoitovapaaseen ja kotihoidontukeen on oikeus kunnes lapsi täyttää kolme vuotta tai kunnes lapsi on ollut perheessä kaksi vuotta; oikeus hoitovapaaseen ja kotihoidontukeen päättyy, kun lapsi menee kouluun. Ulkomailta tapahtuvaan adoptioon, joka aiheuttaa yleensä tuhansien eurojen kulut, saa KELA:lta adoptioavustusta, joka vaihtelee adoption kohdemaan mukaan 1 900 ja 4 500 euron välillä. Adoption todelliset kustannukset voivat olla paljonkin suuremmat.

Adoptiovanhempien arviointiperusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tulee adoptiota haettaessa olla täyttänyt 25 vuotta. Uusi laki toi myös yläikärajat lakiin. Lapsen ja adoptiovanhemman ikäero saa olla enintään 45 vuotta. Lapsiesityksen saadessaan adoptiohakija saa pääsääntöisesti olla korkeintaan 49-vuotias. Adoptiovanhemmiksi haluavien tulee käydä läpi sosiaalityöntekijöiden antama adoptioneuvonta ja saada Valviran alaiselta adoptiolautakunnalta haettava adoptiolupa. Adoptioneuvonnassa selvitetään adoptiohakijoiden soveltuvuus adoptiovanhemmiksi. Adoptiomotiivien ja iän lisäksi selvitetään muun muassa rikosrekisteri, terveydentila, asuminen ja taloudellinen tilanne. Adoptioneuvonnassa keskustellaan elämänhistoriasta, parisuhteesta, sosiaalisesta tukiverkostosta, kasvatusperiaatteista ja adoptiovanhemmuuden mukanaan tuomista erityisistä asioista. Näin halutaan varmistaa adoptiovanhemmaksi haluavan/haluavien edellytykset huolehtia adoptiolapsesta, sillä Suomi on sitoutunut noudattamaan kansainvälistä Haagin lastensuojelusopimusta, jossa adoptio on määritelty lastensuojelulliseksi toimenpiteeksi. Toisin sanoen adoptio lähtee aina lapsen tarpeesta saada vanhemmat, ei vanhempien tarpeesta saada lapsi.

Paitsi Suomen valtion ja adoptiolautakunnan kriteereitä, kansainväliseen adoptioon vaikuttavat myös kohdemaan lait ja käytännöt. Eri maissa on eri säännökset esimerkiksi adoptiovanhemmiksi hyväksyttävien parien iästä.

Tällä hetkellä Suomessa puhuttaa kysymys samaa sukupuolta edustavien parien oikeudesta adoptoida. Asia on herättänyt paikoin kiivasta keskustelua, joka on ulottunut koskemaan laajemmin kulttuurissa vallitsevaa perhekäsitystä. Lain mukaan avioliitossa elävät henkilöt voivat yhdessä hakea adoptiota, kun taas rekisteröidyssä parisuhteessa elävät henkilöt eivät voi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestö Seta ajaa samaa sukupuolta edustavien parien oikeutta adoptoida myös perheen ulkopuolelta. Ulkomailta adoptoitaessa ongelmana on myös se, että kaikki maat eivät luovuta lapsia samaa sukupuolta edustaville pareille tai lapsen syntymäkulttuurissa ei tunneta avoliiton käsitettä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Parviainen, H. (2003). Kansainvälinen adoptiotoiminta Suomessa vuosina 1970-2000. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja E 15/2003. Helsinki: Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto.
  2. Ulkomailla syntyneiden adoptiot Suomeen 1984–2012 31.5.2013. Tilastokeskus. Viitattu 14.5.2014.
  3. Adoptioiden määrä pysyi ennallaan vuonna 2012 31.5.2013. Tilastokeskus. Viitattu 14.5.2014.
  4. Adoptiot syntymämaan mukaan 2012 31.5.2014. Tilastokeskus. Viitattu 14.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viranomaisia ja adoptiojärjestöjä:

Yleistä tietoutta adoptiosta:

Adoptiovanhemmille ja adoptiota harkitseville:

Adoptiolapsille: