Avioliitto

Wikipedia

Hääkuva taiwanilaisesta pariskunnasta 1980-luvulta. Morsiamella on länsimainen, valkea hääpuku ja huntu.

Avioliitto on määrämuodoin vahvistettu kahden ihmisen välisen yhteiselämän muoto. Avioliiton osapuolia kutsutaan aviopuolisoiksi eli puolisoiksi.^[1]

Joissakin kulttuureissa myös polygamia eli moniavioisuus on sallittua. Tällöin useimmiten miehellä on useampia naisia puolisoinaan. Useimmissa kulttuureissa puolisot asuvat samassa talossa. Länsimaissa avioliitto perustuu pääsääntöisesti puolisojen omaan tahtoon, mutta joissakin kulttuureissa se voi olla heidän sukulaistensa järjestämä. Puolisoiden valintaa ohjaavat eri kulttuureissa hyvin erilaiset tekijät.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto on useissa maissa lailla kielletty. Monissa maissa, kuten Suomessa, Ruotsissa, Tšekissä ja Sloveniassa, kahden samaa sukupuolta olevan henkilön on kuitenkin mahdollista solmia välilleen rekisteröity parisuhde.

[muokkaa] Avioliiton tehtävät ja muodot

Avioliiton funktiot vaihtelevat eri kulttuureissa. Varsinkaan monissa keräilijä-metsästäjä-kulttuureissa avioliittoa ei juuri tunneta. Avioliiton tehtävät liittyvät useimmiten perheen perustamiseen ja jälkeläisten hankkimiseen ja hoitamiseen. Avioliitolla on monissa kulttuureissa myös laajempia sosiaalisia funktioita. Avioliitto saattaa liittyä yhteiskunnallisten suhteiden organisointiin, kuten maanviljelyn organisointiin tai yksittäistapauksissa jopa maiden välisiin diplomaattisiin suhteisiin. Joissakin kulttuureissa avioliitto perustuu yksilön vapaaseen valintaan.

Avioliitto liitetään toisissa kulttuureissa rakkauteen ja toisissa ei. Useimmissa kulttuurissa puolisoilta edellytetään seksuaalista uskollisuutta toisilleen. Avioliitto on useissa kulttuurissa myös ehto hyväksytyn sukupuolielämän aloittamiselle. Avioliitto on monessa kulttuurissa myös uskonnollinen asia. Tällöin sitä säätelevät erilaiset uskonnolliset säädökset.

[muokkaa] Avioliiton myötä- ja vastoinkäymiset

Avioliitto koetaan useissa kulttuureissa positiivisena asiana ja siihen liittyy juhlallisia menoja, mutta joissakin vanhemmissa kulttuureissa avioliitto koetaan ennemmin puolisojen kannalta välttämättömäksi pahaksi.^[2]

Joissakin kulttuureissa mies saa palauttaa vaimonsa, mikäli pari ei saa lapsia kovasta yrittämisestä huolimatta.^[3] Useimmissa kulttuureissa avioerot ovat sallittuja, jos parit sitä haluavat. Eroamista pidetään kuitenkin usein negatiivisena asiana. Joissakin kulttuureissa etenkin naisten on vaikea tai mahdoton saada avioeroa.

[muokkaa] Avioliiton solmiminen

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset takaavat jokaiselle täysi-ikäiselle miehelle ja naiselle oikeuden mennä avioliittoon. Käytännössä jokaisen valtion omat lait sääntelevät tämän oikeuden toteutumista tarkemmin. Suomessa asiaa säätelee avioliittolaki (233/1929).

Suomessa avioliittoon voivat mennä mies ja nainen, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta ja jotka eivät ole ennestään naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Tätä nuoremmalle voi oikeusministeriö erityisestä syystä myöntää luvan mennä avioliittoon. Insestin ehkäisemiseksi kukaan ei saa mennä avioliittoon jälkeläisensä, tämän lapsen, vanhempiensa tai näiden vanhempien tai vastaavalla tavalla suoraa ylenevää ja alenevaa polvea olevien kanssa. Myöskään sisarukset tai puolisisarukset eivät saa mennä avioliittoon. Vähemmän ehdottomia avioliittokieltoja ovat ottolasten kielto mennä avioliittoon ottovanhempansa kanssa ja sedän, enon tai tädin kielto mennä naimisiin sisaruksensa lapsen kanssa. Näihin avioliittoihin voi erityisestä syystä saada kuitenkin luvan oikeusministeriöltä.

Avioliittoon haluavia kutsutaan laissa kihlakumppaneiksi. Näiden on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa maistraatilta tai evankelisluterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakunnalta. Kihlakumppanien on tällöin vakuutettava, etteivät he ole lähisukulaisia ja että he eivät ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Mikäli kihlakumppani on ollut aiemmin avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa, myös tämä on ilmoitettava. Avioliiton esteiden tutkija tarkistaa väestötietojärjestelmästä tai kihlakumppanin kotiseurakunnasta, pitävätkö tiedot paikkansa. Mikäli esteitä ei ole, tutkija antaa kihlakumppaneille todistuksen esteettömyydestä. Todistus annetaan aikaisintaan seitsemän päivän kuluttua tutkinnan aloittamisesta. Seurakunnat kuuluttavat tutkinnan yhteydessä kihlakumppanien aikeen astua avioliittoon sunnuntain päiväjumalanpalveluksessa, mikäli tutkittavat eivät vastusta tätä.

Avioliitto solmitaan vihkimisellä, joka on joko siviili- tai kirkollinen toimitus. Siviili- ja kirkollisen vihkimisen juridiset vaikutukset ovat kuitenkin kaikilta osin samat. Kirkollinen vihkiminen voidaan toimittaa evankelis-luterilaisessa tai ortodoksisessa seurakunnassa tai muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa, jolle opetusministeriö on antanut vihkimisoikeuden. Vihkijänä toimii evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa pappi ja muissa yhdyskunnissa se, jolla on yhdyskuntajärjestyksen nojalla oikeus vihkiä avioliittoon. Siviilivihkimisen toimittaa puolestaan laamanni, käräjätuomari tai henkikirjoittaja.

Vihkijä ei saa toimittaa vihkimistä, jos avioliitolle on este tai jos jompikumpi kihlakumppaneista ei kykene mielenhäiriön vuoksi ymmärtämään avioliiton merkitystä. Jos vihkiminen tapahtuu tästä huolimatta tai jos sen toimittaa siihen oikeuttamaton henkilö, vihkiminen on mitätön eikä avioliittoa ole syntynyt. Tasavallan presidentti voi kuitenkin erityisestä syystä määrätä, että tällaistakin vihkimistä on pidettävä pätevänä, jos jompikumpi vihityistä näin pyytää.

Vuoden 1734 lain Naimakaaren avioliitto oli aina solmittava kirkollisella vihkimisellä. Siviilivihkiminen tehtiin lailliseksi vasta vuonna 1917 annetulla erillislailla.

[muokkaa] Avioliitto ja lapset

Usein avioliiton eräs keskeinen piirre on jälkeläisten hankkiminen ja kasvattaminen sekä ydinperhemuotoisen kasvu- ja kehitysympäristön tarjoaminen.^lähde?