Avioero
Wikipedia
Avioero tarkoittaa avioliiton päättymistä ennen kummankaan puolison kuolemaa. Länsimaissa avioerojen määrät ovat kasvaneet huomattavasti 1900-luvulla. Oikeuselin päättää avioeron voimaantulosta.
Avioliitto voidaan purkaa tuomioistuimen päätöksellä. Asiaa käsiteltäessä tuomioistuin ei tutki, minkä vuoksi puolisot tai toinen puoliso vaatii avioeroa eikä myöskään puolisoiden välisiä henkilökohtaisia suhteita. Avioeron voi saada puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen, tai kun puolisot ovat asuneet erillään viimeiset kaksi vuotta. Avioeroa koskeva asia pannaan käräjäoikeudessa vireille kirjallisella hakemuksella, jonka joko molemmat tai toinen puolisoista on tehnyt.
Avioeron yhteydessä voidaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi saattaa myös seuraavat asiat:
- Elatusapu lapselle tai puolisolle
- Lapsen huolto ja tapaamisoikeus
- Yhteiselämän lopettaminen ja se, kumpi puolisoista saa toistaiseksi jäädä asumaan perheen kotiin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Avioeroja on otettu ainakin niin kauan kuin kirjoitettua historiaa on. Se saattaa olla yhtä vanha kuin avioliiton käsitekin. Ensimmäinen tunnettu kirjoitettu laki, Ur-Nammun laki, käsittelee muiden asioiden ohella avioeroa [1]. Hyvin harvassa kulttuurissa ei avioeroa ole missään muodossa.
[muokkaa] Tilastoja
Nykyisin noin puolet suomalaisista aviopareista eroaa. Eroavien osuuden ohella avioerojen kokonaismäärä lisääntyy myös. Vuonna 2000 keskimääräinen avioliitto kesti 12 vuotta, kun vuonna 2005 se kesti enää 11 vuotta. 1960-luvulla solmituista avioliitoista eroon on päättynyt kolmasosa ja 1970-luvulla solmituista noin 40 prosenttia.[2]
[muokkaa] Lapset ja avioero
Lapsen suhtautumiseen vanhempien eroon vaikuttaa mm. lapsen ikä, lapsen suhde vanhempiinsa sekä se, millainen tilanne perheessä on ollut ennen eroa. Lapsen selviytymiseen vaikuttaa erityisesti se, millä tavoin ero käytännössä toteutetaan. [3]
Tutkimuksen mukaan eroamisen tavalla on vaikutusta myös siihen, millaiseksi eron jälkeinen vanhemmuus muodostuu. Mitä nopeammin ja yllätyksellisemmin ero tapahtuu, sitä haasteellisemmaksi eron jälkeinen yhteinen vanhemmuus muodostuu. Jos taas vanhemmat onnistuvat suunnittelemaan yhdessä parisuhteen päättymistä, pystyvät he myös paremmin kantamaan vastuuta lapsen selviämisestä ja hyvinvoinnista eron jälkeen [4] Tutkimus julkaistiin osana lapsiperheiden eroon keskittyvää Lastensuojelun Keskusliiton Neuvo-projektia, jonka tavoitteena on lapsen aseman parantaminen erossa.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Washingtonin yliopisto: The Biblical Song of Songs, kurssimateriaali. Seattle, Washington, 2004.
- ↑ Valtavaara, Marjo: "Puolet aviopareista eroaa, eroavien avioliitot kestävät keskimäärin 11 vuotta". Helsingin Sanomat, 3.6.2007. (luettu 3.6.2007)
- ↑ Vanhemman opas
- ↑ "Eroamisen tapa vaikuttaa vanhemmuuteen ja lapsen selviämiseen"
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Ayalon, Ofra & Flasher, Adina: Ketjureaktio. Lapset ja avioero. Tampere: Vastapaino 1997. ISBN 951-768-014-7
- Koskela, Riikka: Ero lapsiperheessä - miten tukea lasta ja vanhempia? Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti, Helsinki 2008
- Kääriäinen, Aino: Ero haastaa vanhemmuuden, Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti, Helsinki 2008.
- Vanhemman opas. Tietoa ja tukea lapsiperheiden eroon. Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti, Ylöjärvi 2009 (2. Painos)
