Avio-oikeus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Avio-oikeudella tarkoitetaan puolison oikeutta toisen puolison omaisuuteen avioliiton päättyessä (joko toisen puolison kuolemaan tai avioeroon). Avioliiton purkautuessa puolisoiden omaisuus (velat huomioiden) kartoitetaan. Pääperiaate on, että enemmän omistava puoliso antaa vähemmän omistavalle puolisolle omaisuudestaan tasinkoa niin paljon, että puolisoiden nettovarallisuudet ovat yhtä suuret. Tasinkoa antava puoliso päättää, mitä omaisuutta hän antaa tasinkona. Avio-oikeutta voidaan rajoittaa tekemällä avioehtosopimus, jossa määritellään miten omaisuus jaetaan avioliiton purkautumisen yhteydessä. Yleinen avio-ehtosopimuksen sisältö on, että puolisoilla ei ole lainkaan avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Voidaan myös sopia, että osa omaisuudesta on avio-oikeuden alaista.

Avio-oikeus astuu voimaan avioliiton solmimisen yhteydessä ja kestää sen purkautumiseen saakka. Avio-oikeuden tulkintaan avioliiton purkautuessa vaikuttaa paikallinen lainsäädäntö (missä maassa eroa on haettu). Esimerkiksi Suomessa avio-oikeutta ei sovelleta täysimääräisesti – eli avio-oikeutta sovitellaan – jos avioliitto on kestänyt hyvin lyhyen ajan (esimerkiksi alle 2 vuotta) ja täysimääräinen soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen toisen puolison kannalta (esimerkiksi toinen puolisoista on miljonääri ja toinen varaton, jolloin miljonäärin omaisuutta ei näin ollen suoraan jaettaisi tasan). Toisaalta avioehtosopimustakaan ei välttämättä sovelleta täysimääräisenä, jos avioliitto on kestänyt hyvin kauan (esimerkiksi 20 vuotta) ja sopimuksen täysimääräinen soveltaminen johtaisi toisen puolison kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen (esimerkiksi nainen ollut kotiäitinä 20 vuotta eikä sen takia ole kerryttänyt omaisuuttaan, vaan kaikki omaisuus on miehen nimissä). Avio-oikeuden sovittelu on hyvin harvinaista eikä avioliiton kestolle ole Suomessa laissa säädettyjä raja-aikoja.

Avio-oikeutta voidaan rajoittaa myös siten, että testamentissa määrätään, ettei testamentin saajan puolisolla ole avio-oikeutta kyseisellä testamentilla siirtyvään omaisuuteen.

Menettelyä, jossa avioliiton päätyttyä toteutetaan avio-oikeus ja selvitetään kummankin puolison omaisuus, kutsutaan ositukseksi. Entiset puolisot tai heidän perillisensä voivat tehdä osituksesta sopimuksen tai, jos se ei onnistu, he voivat pyytää tuomioistuinta määräämään pesänjakajan suorittamaan osituksen heidän välillään.

Jos puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, suoritetaan avioliiton päätyttyä tarvittaessa omaisuuden erottelu. Sen suorittamiseksi voidaan myös hakea pesänjakajaa, jos asiasta ei päästä yksimielisyyteen.

Pesänjakajan päätöstä voidaan moittia saattamalla asia käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]