Luovuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henry Moore, Nojaava hahmo, 1951.

Luovuus on vapauteen ja älykkyyteen liittyvä kyky nähdä uusia asiayhteyksiä (assosiaatioita), kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja intuitiota sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista.

Luovan ihmisen tuntomerkkeinä on pidetty muiden muassa seuraavia ominaisuuksia: elämän tarjoamien mahdollisuuksien maksimointi, joustavuus ja ennakkoluulottomuus, riskinottokyky, vapauden etsiminen ja rajojen rikkominen. Myös kokeileminen, ilmaisukyky, omaperäisyys, verbaalinen sujuvuus, hyvä mielikuvitus, estetiikan taju, kyky ajatella vertauskuvin, reflektio eli oman toiminnan pohtiminen, vastuullisuus, itsekuri, joustavuus päätöksenteossa, itsenäinen arvostelukyky, kyky käsitellä uusia asioita ja taito löytää järjestys kaaoksesta ovat luovuuden tuntomerkkejä.

Luovuuden tasot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Howard Gardnerin mukaan luovuuteen kuuluu aina neljä tasoa: 1. subpersoonallinen taso (geeniperintö, hermoston rakenne ja toiminta), 2. yksilötaso (älyllinen kykeneväisyys luovuuteen), 3. ekstrapersoonallinen taso (henkilön ulkopuolella olevat tekijät) ja 4. multipersoonallinen taso (kontekstisidonnaisuus, ihminen ei tee ratkaisujaan muusta ympäristöstä irrallaan).[1][2]

Luovuuden uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kari Uusikylä on käsitellyt luovuuden uhkia teoksessaan Isät meidän. Luovuutta uhkaa pakkokilpailutus – vapaaehtoinen kilpailu voi olla eduksikin, mutta ulkoinen motivointi voi heikentää luovaa työtä. Tiukka kontrolli ja tarkkaan rajatut toimintamahdollisuudet ovat myös haitaksi.

Keskusteluissa luovuudella ja innovatiivisuudella on yhteyksiä. Luovuuden avulla saavutetaan uusia mahdollisuuksia ja tavoitteita. Luovuus voidaan nähdä innovatiivisuuden ja keksintöjen lähteenä.

Luovuus ja mielenterveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittipsykiatri Felix Post selvitti 1994 tunnettujen taiteilijoiden mielenterveyttä elämäkertojen ja kirjeiden pohjalta. Hänen mukaansa 38 prosentilla kuvataiteilijoista ja 46 prosentilla kirjailijoista oli vakava depressio tai muu psyykkinen häiriö. Lähes kaikilla muillakin oli mielenterveyden ongelmia, mutta lievempinä.[3] Luovuus on myös kyetty yhdistämään hulluuteen.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siltala Reijo 2010. Innovatiivisuus ja yhteistoiminnallinen oppiminen liike-elämässä ja opetuksessa. Turku: Turun yliopisto
  2. Siltala Reijo 2009. Innovaatiot, luovuus ja innovatiivisuus. Teoksessa Taatila Vesa (toim.) 2009. Innovaatioiden lähteillä. Vantaa: Laurea.
  3. Hullu vai nero?. Tieteen Kuvalehti, 2005, nro 18, s. 44.
  4. http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3906

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bach, Ellen: Luova ihminen. (Om begrebet kreativitet, 1970.) Suomentanut Paavo Löppönen. Delfiinikirjat. Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-00222-8.
  • Haavikko, Ritva & Ruth, Jan-Erik (toim.): Luovuuden ulottuvuudet. Espoo: Weilin + Göös, 1984. ISBN 951-35-2989-4.
  • Kari Uusikylä: Isät meidän: luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen (2002) ISBN 952-451-064-2 (nid.)
  • Niiniluoto, Ilkka: Maailma, minä ja kulttuuri: Emergentin materialismin näkökulma. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11070-5.