Masennus

Wikipedia

Masennus (depressio) on mielialahäiriöiden (ICD-10 F3) ryhmään kuuluva psykiatrinen sairaus. Sitä luonnehtii koettu ja usein muillekin nähtävissä oleva apeuden, melankolian, alavireisyyden, ja toivottomuuden tila, joka häiritsee sosiaalista ja päivittäistä elämää kuten unen saantia. Masennus on varsin yleinen sairaus, sillä arviolta n. 5–6 % suomalaisista kärsii masennuksesta.^[1] Masennustilat ovat Suomessa yleinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Masennus onkin sekä yksilölle suurta kärsimystä aiheuttava sairaus että suuri kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma.

Joskus masennuksesta tai masentuneisuudesta puhutaan, kun tarkoitetaan alakuloista mielialaa.

Sisällysluettelo 1 Masennus sairautena 2 Masennuksen syyt 2.1 Univelka 2.2 Kaamosmasennus 3 Masennuksen oireet 3.1 Mielialan lasku 3.2 Muut häiriöt 4 Masennus kehitysmaissa 5 Masennusdiagnoosi 5.1 Masennusdiagnoosi ICD-10 tautiluokituksen mukaan 5.2 Diagnostiset kriteerit 5.2.1 F32.0 Lievä masennustila 6 Masennuksen arviointi 7 Vakava masennus 7.1 Muita masennustiloja 8 Masennuksen vaikutuksia 8.1 Masennuksen haitat 9 Masennuksen hoidon pääpiirteet 10 Päihteet ja masennus 11 Katso myös 12 Lähteet 12.1 Viitteet 13 Kirjallisuutta 14 Aiheesta muualla

[muokkaa] Masennus sairautena

Ihminen voi sanoa olevansa masentunut, kun on alakuloinen. Masennus sairautena eli depressio on eri asia. Depressio on yleinen ja edelleen alidiagnosoitu sairaus. Lähes jokaisella on jossain vaiheessa vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyviä ohimeneviä mielialan laskun tai surun tunteita, mutta suurimmalla osalla tilanne ei pahene masennukseksi. Siinäkin tapauksessa, että masennus puhkeaa, se jää usein toteamatta.^[2] Vakavimmillaan masennus voi johtaa itsemurhaan. Masennus lisää myös fyysisen sairastuvuuden riskiä. Kliinisestä masennuksesta kärsivän ihmisen riski saada esimerkiksi sepelvaltimotauti on muuhun väestöön verrattuna jopa 2–3 kertainen.^[3] ja ajankohtaisen masennuksen katsotaan olevan esimerkiksi korkean kolesterolin veroinen riskitekijä ajatellen sydäninfarkteja.

[muokkaa] Masennuksen syyt

Masennus ei ole sairastuneen omaa syytä eikä välttämättä kenenkään tai minkään yksittäisen tekijän aiheuttama. Se voi johtua monesta eri seikasta, joista yleisimpiä ovat esimerkiksi sosiaaliset vaikeudet, yhteiskunnan raskailta tuntuvat odotukset ja stressi. Elämänmuutosten, niin kielteisten kuin joskus jopa myönteistenkin, on todettu altistavan masennukselle.

Myös perimällä ja muilla biologisilla tekijöillä on osuutta masennuksen kehittymiseen. Samoin jotkut kemialliset aineet (alkoholi, muut päihteet, lääkkeet) ja sairaudet voivat aiheuttaa masennusta.^[4] Anabolisten steroidien käytön lopettamiseen liittyy joskus masennusjakso, kun kehon sukupuolihormonipitoisuudet laskevat rajusti. Eräissä endokriinisissa tai metabolisissa sairauksissa, kuten diabeteksessa tai kilpirauhasen toimintahäiriöissä, depressio voi olla taudin yksi oire^[5]. Myös keskushermostosairauksiin liittyy lisääntynyt riski masentua.

Murrosikä hormonimuutoksineen voi laukaista herkimmille nuorille lievän pitkittyneen epävarmuuden tunteen ja masennuksen kaltaisen tilan, mikä on yleensä aivan normaalia, mutta jos tällöin nuori vielä kokee muita vastoinkäymisiä, on olemassa riski todelliseen masentumiseen. Pelkästään jo ikätovereihin verrattuna poikkeuksellisen varhainen, tai myöhäinen kehittyminen, voi aiheuttaa suuria haittoja nuorelle. Nuorilla myös koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen ja vanhempien eroaminen voivat altistaa masennukselle. Näistä erityisesti koulukiusaaminen, voi aiheuttaa nuorelle niin suuria traumoja, että luottamus muihin ihmisiin saattaa lähteä jopa koko loppuiäksi, mikä johtaa normaalisti niin sosiaalisillakin nuorilla yksinäisyyteen, ja sitä kautta vakavaan masennukseen ja jopa itsemurhayrityksiin. Koulukiusaamisen arvet syntyvät useimmiten herkässä kehitysvaiheessa, yleensä ala-asteen lopulla ja ylä-asteella. Nämä koulukiusaamisen arvet yleensä aiheuttavat ihmiselle peruuttamattomia ongelmia, myöhemmässä iässä jopa työkyvyttömyyttä. Kaikilla nuorilla ei ole voimia nousta enää pohjalta, vaikka rankka kolukiusaaminen olisikin jo loppunut. Ja jos nuori siinä onnistuu, itsetunto-ongelmat seuraavat silti häntä vielä pitkään, samoin masennuksen uusiutumsen riski.

[muokkaa] Univelka

Myös pitkään jatkunut univelka aiheuttaa masennusta. Univajeen vaikutus on kaksisuuntainen. Se aiheuttaa masennusta, joka lisää univajetta ja muita masennusoireita kuten maniaa, ylivilkkautta ja haastavaa käytöstä.^[6]

[muokkaa] Kaamosmasennus

Pohjoisen kansat kokevat kuinka syksyllä päivien lyheneminen vaikuttaa mielialaan.^[7] Joillekin se tietää alakuloisuutta, toisille vakavaa masennusta. Kaamoksen on todettu vaikuttavan aivojen välittäjäaineisiin hyvinkin voimakkaasti. Kanadalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että kaamosmasennuksesta kärsivillä on normaalia vähemmän aivojen välittäjäainetta serotoniinia, joka säätelee tunnetiloja ja energiatasapainoa. Serotoniinin kuljettajamolekyyli siivoaa ylimääräisen serotoniinin pois aivoista. Mitä aktiivisemmin kuljettajamolekyylit toimivat, sitä vähemmän aivoissa on serotoniinia. Kuljettajan aktiivisuus oli huomattavasti korkeampi talvella kuin kesällä. Tämä johtaa siis serotoniinivajeeseen, joka saattaa selittää, miksi terveetkin ihmiset kokevat alakuloisuutta ja voimattomuutta talven kynnyksellä. Vaikka kaamosmasennus on tunnettu jo kauan, sen biologinen syy on ollut epäselvä.^[8]

[muokkaa] Masennuksen oireet

Masennuksen oireet voivat olla monenlaisia ja siksi varsinkin nuorilla ja vanhuksilla sitä voi olla vaikea havaita. Oireet, jotka toisilla viittaavat masennukseen, voivat toisilla olla normaalia käytöstä. Masennuksen voi kuitenkin tunnistaa muutamien yleisten oireiden perusteella.

[muokkaa] Mielialan lasku

Masennuksen keskeinen oire on vakava ja pitkäkestoinen mielialan lasku. Muita yleisiä oireita ovat mielenkiinnottomuus, voimakas väsymys, aiheettomatkin syyllisyydentunteet, ruokahalun muutokset, unettomuus tai ylenmääräinen nukkuminen, itsetuhoisuus ja ajatukset tai puheet kuolemasta tai itsemurhasta. Henkinen vireys ei ole kohdallaan, ja pienetkin tehtävät vaativat erittäin suurta ponnistelua. Tilaan liittyy usein keskittymiskyvyn ja muistitoimintojen heikkenemistä. Muita depression oireita ovat mm. uupumus, kyvyttömyys nauttia tavallisista asioista, arvottomuuden tunne, ärtyneisyys, itkuisuus tai vaikeudet itkeä, epämääräiset kivut, vähentynyt seksuaalinen mielenkiinto ja aktiivisuus, painon muutokset, päänsärky ja vatsavaivat. Masennusta lievempi, pitkäkestoinen tila on dystymia eli pitkäaikainen masennus.

[muokkaa] Muut häiriöt

Masennusoireyhtymän kanssa yhtäaikaisesti ilmenee monesti myös muiden psyykkisten sairauksien oireita. Tyypillisiä ovat pelkotilat, hypokondria, paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, alkoholi- ja muut päihdeongelmat, unihäiriöt sekä joskus syömishäiriöt tai vakavat psykoottiset häiriöt (psykoottinen masennus, skitsoaffektiivinen häiriö). Huomattavaa on, että peräti 25–80 % anorektikoista on elinaikanaan vakavasti masentuneita^[9] Masennuspotilaista noin 20–30 % kokee paniikkikohtauksen.^[10]

[muokkaa] Masennus kehitysmaissa

Monien mielenterveysongelmien oireet vaihtelevat kulttuurista toiseen. Näin on myös masennuksen laita. Esimerkiksi monissa Afrikan kielissä ei edes ole vastinetta sanalle masennus. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteikö masennusta esiintyisi myös kehitysmaissa ^[11].

[muokkaa] Masennusdiagnoosi

Diagnoosia vakava masennus (engl. Major Depressive Disorder) käyttää American Psychiatric Associationin DSM-IV-luokitus (Diagnostic and Statististical Manual of Mental Disorders). Termiä ei yleensä käytetä maissa, jotka käyttävät ICD-10-systeemiä, mutta ICD-10:n masennustilan diagnoosi on erittäin samankaltainen vakavan masennusjakson kanssa. Depressio viittaa yleensä akuuttiin tai krooniseen masennukseen, joka on tarpeeksi vakava tarvitakseen lääkitystä. Lievä masennus on vähemmän käytetty termi vähäoireiselle masennukselle, joka ei täytä vakavan masennuksen kriteereitä, mutta jossa esiintyy ainakin kahta oiretta kahden viikon ajan.

[muokkaa] Masennusdiagnoosi ICD-10 tautiluokituksen mukaan

Tyypillisessä lievässä (F32.0), keskivaikeassa (F32.1) tai vaikea-asteisessa (F32.2 ja F32.3) masennustilassa henkilö kärsii mielialan laskusta sekä tarmon ja toimeliaisuuden puutteesta. Kyky nauttia asioista ja tuntea niihin mielenkiintoa on heikentynyt. Pienikin ponnistus johtaa uupumukseen.

Muita tavallisia oireita ovat:

• a. keskittymis- ja huomiokyvyn heikkeneminen
• b. itsetunnon ja itseluottamuksen heikkeneminen
• c. syyllisyyden ja arvottomuuden kokemukset
• d. synkät ja pessimistiset ajatukset tulevaisuuden suhteen
• e. itsetuhoiset tai itsemurhaan liittyvät ajatukset tai teot
• f. unihäiriöt
• g. ruokahalun heikkeneminen

Mieliala ei päivittäin juuri vaihtele eikä yleensä riipu olosuhteista. Joskus ahdistuneisuus, tuskaisuus ja fyysinen levottomuus voivat olla hallitsevampia oireita kuin masennus. Mielialan muutos saattaa peittyä myös ärtyneisyyden, alkoholin liikakäytön, huomionhakuisen käyttäytymisen, lisääntyneiden foobisten oireiden, pakko-oireiden tai hypokondristen oireiden alle. Yleensä diagnoosi edellyttää, että oireita on esiintynyt vähintään kahden viikon ajan, mutta lyhyempikin aika riittää, jos oireet ovat poikkeuksellisen voimakkaita tai niiden alku on hyvin äkillinen.

Lievän (F32.0), keskivaikean (F32.1) ja vaikea-asteisen (F32.2 ja F32.3) masennusjakson diagnoosia käytetään vain ensimmäisestä masennusjaksosta. Muut masennusjaksot kuuluvat toistuvan masennusjakson alaryhmiin (F33).

Lievän, keskivaikean ja vaikea-asteisen masennusjakson erottaminen toisistaan perustuu oireiden lukumäärään, laatuun ja vaikeusasteeseen. Henkilön työkyky ja sosiaalinen toimintakyky ovat suuntaa antavia masennuksen vaikeusastetta arvioitaessa, mutta ne eivät sellaisenaan ole vaikeusasteen diagnostisia kriteerejä.

[muokkaa] Diagnostiset kriteerit

G1. Masennusjakso on kestänyt vähintään kahden viikon ajan. G2. Henkilöllä ei ole aiemmin ollut hypomaanista tai maanista jaksoa (F30) G3. {Tavallisimmat poissulkudiagnoosit}: Oireisto ei johdu päihteiden käytöstä (F10-F19) tai elimellisestä mielenterveyden häiriöstä (F00-F09).

Lievän ja keskivaikean masennuksen (F31.3, F32.0, F32.1, F33.0 ja F33.1) yhteydessä ilmaistaan viidennellä merkillä niin sanotun somaattisen oireyhtymän olemassaolo. Somaattisen oireyhtymän diagnoosi edellyttää, että potilaalla todetaan neljä seuraavista oireista:

• 1) mielenkiinnon ja mielihyvän tunteen menettäminen
• 2) herääminen aamuisin monta tuntia tavanomaista aiemmin
• 3) masennuksen paheneminen aamuisin
• 4) huomattava psykomotorinen (ajatuksenjuoksun ja liikehtimisen) hidastuminen
• 5) kiihtymys
• 6) ruokahaluttomuus
• 7) painon lasku
• 8) sukupuolisen halun heikkeneminen

[muokkaa] F32.0 Lievä masennustila

Huomautukset: Masentunut mieliala, kiinnostuksen puute ja lisääntynyt väsymys ovat tavallisimpia masennusjakson oireita. Näistä tulee todeta vähintään kaksi ja niiden lisäksi vähintään kaksi muuta alla kohdassa C mainittua oiretta. Mikään oireista ei ole kuitenkaan vaikea-asteinen. Lievä masennustila aiheuttaa jonkin verran häiritseviä oireita ja tavanomaisen toimintakyvyn heikkenemistä, mutta ei johda täydelliseen lamaantumiseen. Jakson kokonaiskesto on vähintään kaksi viikkoa.

Diagnostiset kriteerit:

• A. Häiriö täyttää masennusjakson diagnostiset kriteerit (F32).
• B. Todetaan vähintään kaksi seuraavista oireista:
  1. Suurimman osan päivää ja useimpina jakson päivinä esiintyvä masentunut mieliala, joka on henkilölle poikkeuksellinen. Tämä mieliala ei ole ulkoisista tekijöistä riippuvainen ja se on kestänyt vähintään kahden viikon ajan.
  2. Kiinnostuksen tai mielihyvän menettäminen sellaisia asioita kohtaan, joista henkilö on tavallisesti ollut kiinnostunut tai jotka ovat tuottaneet hänelle mielihyvää.
  3. Vähentyneet voimavarat tai poikkeuksellinen väsymys.

• C. Jokin tai jotkut seuraavista oireista niin, että oireita on yhteensä vähintään neljä:
  1. itseluottamuksen tai omanarvontunnon väheneminen
  2. perusteettomat tai kohtuuttomat itsesyytökset
  3. toistuvat kuolemaan tai itsemurhaan liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käyttäytyminen
  4. subjektiivinen tai havaittu keskittymisvaikeus, joka voi ilmetä päättämättömyytenä tai asioiden jahkailuna
  5. psykomotorinen muutos (kiihtymys tai hidastuneisuus), joka voi olla subjektiivinen tai havaittu
  6. unihäiriöt
  7. ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen, johon liittyy painon muutos

[muokkaa] Masennuksen arviointi

Koska masennus kuuluu terminä arkikielenkäyttöön, mutta se on lisäksi diagnosoitavissa oleva mielialahäiriö, on tärkeätä määritellä tarkasti mitä masennuksella kliinisessä mielessä tarkoitetaan. Isometsän (1999) mukaan masentuneella mielialalla tarkoitetaan pysyvämmäksi muuttunutta masentunutta tunnevirettä. Ohimenevän tunteen sijasta on kysymys pitkäaikaisesta vireestä, joka voi kestää yhtäjaksoisesti päiviä, viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Mikäli masentuneen mielialan ohella esiintyy myös muita siihen liittyviä oireita, puhutaan masennusoireyhtymistä eli masennustiloista. Tällöin on kyseessä mielenterveyden häiriö.

ICD-10-sairausluokituksessa masennustilat jaetaan oireiden vaikeusasteen ja laadun perusteella lieviin (4 oiretta), keskivaikeisiin (6 oiretta), vaikeisiin (8 oiretta) ja psykoottisiin. Masennustilan oirekuvan vaikeusaste korreloi yleensä selvästi myös siihen liittyvän toimintakyvyn laskun kanssa. Tavanomaista on, että masennustilan (F32-33) ollessa lievä potilas saattaa kyetä käymään töissä. Keskivaikeasta masennustilasta kärsivä potilas taas ei yleensä kykene työssäkäyntiin eikä suoriudu tavanomaisista roolivelvoitteistaan. Vaikeasta tai psykoottisesta masennustilasta kärsivä potilas tarvitsee jatkuvaa seurantaa ja huolenpitoa, mikä järjestyy usein parhaiten sairaalaympäristössä.

Arveen (1999) tekemässä tutkimuksessa todettiin,^{lähde tarkemmin?} että depressiiviset henkilöt tunnistavat itse depressionsa paljon useammin kuin heitä hoitavat henkilöt. Hoitohenkilökunta tunnisti masennuksen vain 40 %:lla niistä potilaista, jotka Zungin skaalan mukaan olivat masentuneita. Samalla todettiin, että masentuneet henkilöt erottuvat selvästi ei-masentuneista asenteissaan elämää kohtaan. Masentuneet eivät olleet tyytyväisiä elämäänsä, he eivät tunteneet olevansa tarpeellisia, eikä heillä ollut tulevaisuuden suunnitelmia. Masentuneet tunsivat itsensä myös yksinäisemmiksi ja tapasivat vähemmän ystäviään. Arveen mukaan juuri tämän kaltaisia kysymyksiä kuin ”Tunnetko olevasi tarpeellinen?” tai ”Onko sinulla suunnitelmia tulevaisuudelle?”, on käytetty liian vähän hyväksi depression tunnistamisessa. Depressiivisen henkilön tutkimus ei pääty diagnoosin määritykseen. Vaikka masennuksen toteamisen jälkeen hoitosuunnitelma olisikin jo laadittu ja hoito käynnistetty, potilasta on edelleen arvioitava kaikkien tapaamisten yhteydessä. Joka kerta arvioidaan masennuksen syvyys, mahdollinen itsemurhavaara, sairaalahoidon tarve sekä lääkehoidon hyödyt ja mahdolliset haitat.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä teetti tutkimuksen depression arviointiin käytetyn Lyhyen kartoittavan depressioasteikon käyttökelpoisuutta, kun käyttäjänä ovat erilaatuisten vanhustyön koulutuksen saaneet työntekijät. Tässä tutkimuksessa Markkanen ja Ruohonen (1995)^{lähde tarkemmin?} vertailivat kotisairaanhoitajien ja kotiavustajien samoilla mittareilla samoilla koehenkilöillä suorittamia arviointeja. Asteikko osoittautui arvioijasta riippumatta reliaabeliksi. Pearsonin korrelaatiokerroin 0.82, eli tulos oli erittäin merkitsevä. Tulokset osoittivat, että LKDA:n käyttäjänä voi toimia työntekijä, jolla ei ole varsinaista psykologista koulutusta. Mitä useammalla hoidon suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuvalla työntekijällä on käytettävissään luotettavia työvälineitä, sitä paremmat mahdollisuudet on tunnistaa ajoissa masennusoireista kärsivä ja estää ennenaikaista laitokseen joutumista. Käytön on kuitenkin oltava perusteltua ja työntekijöiden perehdyttäminen koulutuksella on välttämätöntä.

Huttunen (1996) kirjoittaa,^{lähde tarkemmin?} että diagnostisesti on tärkeä muistaa, että vakavastakaan masennuksesta kärsivä ei välttämättä subjektiivisesti koe olevansa varsinaisesti masentunut, eikä lääkärille tarjoutuva oirekuva tuo ensisijaisesti mieleen masennustilaa. Masennustilan oireena voi täten olla väsymys, ärtyneisyys, erilaiset pitkittyneet särkytilat ja somaattiset oireet, ahdistuneisuus, unettomuus, nuorilla epäsosiaalinen käytös, alkoholin tai lääkkeiden liikakäyttö ja vanhuksilla erilaiset kognitiiviset häiriöt ja pseudodementia.

Arve (1999) painottaa, että usein masennus tulee ilmi vasta, kun se on jo vakava ja haittaa huomattavasti potilaan toimintakykyä. On lisäksi havaittu, että esimerkiksi vanhukset ovat usein kärsimättömiä pitkille ja tungetteleville kyselyille. Tämän vuoksi olisi hyvä kehittää välineitä, jotka kartoittaisivat kerralla laajasti potilaan psykopatologiaa, fyysisiä sairauksia ja sosiaalisia vaikeuksia. Nykyään suositellaan käytettäväksi kaksivaiheista mallia, jossa ensimmäisessä vaiheessa karsittaisiin pois ne henkilöt, joilta puuttuu tutkittava oire, sekä toisessa vaiheessa tutkittaisiin tarkemmin henkilöt, jotka mahdollisesti kärsivät masennuksesta.

Joskus masennukseen kuuluu sairauteen varsinaisesti viittamattomia oireita, kuten liikaunisuutta, kasvanutta ruokahalua ja tätä seuraavaa lihomista.^[12] Tällaista tilaa kutsutaan epätyypilliseksi masennukseksi, vaikka senkin esiintyvyys on tutkimusten mukaan varsin korkea.

[muokkaa] Vakava masennus

Vakava masennus (engl. Major Depressive Disorder) kuvaa voimakasta masentunutta mielialaa, joka kestää vähintään kaksi viikkoa. Vakava masennus luokitellaan joko "yhdeksi jaksoksi" tai "toistuvaksi"; masennuksen kaudet voivat esiintyä joko yksittäisinä jaksoina tai koko elämän jatkuvana. Vakavan masennuksen kaudet voidaan jakaa lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan masennukseen. Jos potilas on jo kokenut maanisen vaiheen tai huomattavasti kohonneen mielialan, diagnosoidaan sairaus usein vakavan masennushäiriön sijasta kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Masennusta ilman ilon tai manian jaksoja kutsutaan siksi joskus unipolaariseksi masennukseksi, koska mieliala vaihtelee tavallaan vain yhteen suuntaan eli ei koskaan kohoa normaalia paremmaksi. Masennukseksi ei yleensä lasketa sellaisia tapauksia, joissa oireet ovat normaali reaktio esimerkiksi läheisen ihmisen menetykseen, ellei oireilu jatku epätavallisen pitkään.

Diagnostikot nimeävät useita vakavan masennuksen alatyyppejä. ICD-10 ei sisällä melankolista alatyyppiä, mutta erottaa kyllä psykoosin olemassaolon tai poissaolon.

• Masennus melankolisilla piirteillä: Melankolian tunnuspiirteitä ovat
  • Mielihyvän tunteen puuttuminen (anhedonia) suurimmassa osassa toiminnasta
  • Osittain tai kokonaan puuttuvat mielihyväreaktiot
  • Masentuneen mielialan laatu on jyrkempi kuin esimerkiksi menetyksessä tai surussa
  • Oireiden pahentuminen aamutunteina
  • Herääminen aikaisin aamulla
  • Psykomotorinen uupuminen
  • Anoreksia (voimakas painonlasku, ei saa sekoittaa lääketieteellisen syömishäiriön anoreksian kanssa)

• Masennus epätyypillisillä piirteillä: Epätyypillinen masennuksen tunnuspiirteitä ovat
  • Mielialareaktiivisuus (paradoksaalinen anhedonia) ja positiivisuus
  • Huomattava painonnousu tai lisääntynyt ruokahalu
  • Liiallinen nukkuminen tai unisuus (hypersomnia)
  • Voimattomuus
  • Huomattava sosiaalinen kyvyttömyys johtuen yliherkkyydestä tulla muiden ihmisten torjumaksi

Nimestään huolimatta epätyypillinen masennus on masennuksen yleisin muoto.

• Masennus psykoottisilla piirteillä: Joillain henkilöillä, joilla on vakava masennus tai maaninen vaihe, saattaa olla psykoottisia piirteitä. Heillä saattaa olla hallusinaatioita tai harhoja, jotka ovat joko mielialaan liittyviä (sattuvat yhteen depressiivisen vaiheen kanssa), tai eivät liity mielialaan (eivät satu yhteen depressiivisen vaiheen kanssa).

[muokkaa] Muita masennustiloja

Epätyypillinen masennus on mielialahäiriö, jossa masennukseen kuuluu "käänteisiä vegetatiivisia oireita", kuten liikaunisuutta, kohonnut ruokahalu ja lihominen. Kielteiset ja myönteiset ympäristötekijät vaikuttavat selvästi masentuneen tunnevireeseen, joka on hyvin reaktiivinen (herkkä). Vaikka näiden oireiden katsotaan olevan tyypilliseen masennukseen kuulumattomia,^[13] myös näiden potilaiden katsotaan kärsivän kliinisestä depressiosta.

Dystymia on pitkäaikainen, lievä masennus, joka kestää minimissään kaksi vuotta. Siinä täytyy olla pysyvää, jatkuvaa masentuneisuutta vähintään kahden vuoden ajan. Oireet eivät ole yhtä voimakkaita kuin vakavassa masennuksessa, mutta dystymiasta kärsivillä on suurempi todennäköisyys myös kokea vakavan masennuksen jaksoja. Tämä häiriö usein alkaa nuoruudessa ja jatkuu koko elämän ajan. Henkilöillä, joilla on todettu vakavia masennusjaksoja ja joilla on myös dystymia, sanotaan olevan kaksoismasennus. Dystyyminen häiriö kehittyy ensin ja sitten yksi tai useampi vakavan masennuksen jakso ilmenee myöhemmin.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä I on jaksoittainen sairaus, jossa mielialat vaihtelevat manian ja masennuksen välillä. Kaksisuuntaista mielenhäiriötä kutsuttiin ennen maanis-depressiviseksi mielialahäiriöksi. Tätä termiä ei enää käytetä lääketieteellisessä yhteisössä, vaikkakin masennuksella (koskien kyvyttömyyttä ja itsetuhoisuutta) on tässä sairaudessa suurempi osa. "Maanis-depressiivisyys" on yhä usein käytetty lääketieteellisten piirien ulkopuolella. Kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä II on jaksollinen sairaus, jossa esiintyy enemmän masennusta, mutta todisteita hypomaniasta on.

Melankolinen masennus tai "masennus melankolisilla piirteillä" ilmenee kyvyttömyytenä tuntea mielihyvää positiviisista asioista yhdistettynä fyysiseen levottomuteen, unettomuuteen, tai vähentyneeseen ruokahaluun. Noin 10%:lla masennuksesta kärsivillä on melankolinen masennus.

Miesten ja poikien masennus: Sairastumisriski on 13 prosenttia. Miehet kasvatetaan kestämään vastoinkäymisiä. Myös hormonitasapaino auttaa heitä kestämään stressiä paremmin kuin naiset. Miesten on myös vaikeampi tunnistaa masennustaan kuin naisten. Miehet helposti torjuvat tunteita ja turvautuvat mieluummin toimintaan. Usein miesten piilomasennus ilmenee vihana ja haastavana käytöksenä. Syinä voivat tapahtumat omassa elämässä, kuten työ- tai kouluasiat. Huonouden ja kelvottomuuden tunne ja erityisesti avioero on miehille vaikeammin käsiteltäviä kuin naisille.^[14]

Naisten ja tyttöjen masennus: Sairastumisriski on runsaat 20 prosenttia. Yhtenä syynä voi olla se, että naiset pohtivat tunteitaan. Muita syitä ovat onneton avioliitto, tyytymättömyys ulkoiseen olemukseen varsinkin teini-ikäisillä ja myös ihmissuhdeasiat. Masennus voi kroonistua, ja parannuttuaankin se uusiutuu helposti. Kirsi Tuohela on tutkinut 1800-luvun lopun naiskirjailijain henkilökohtaisia tunteita paljastavien tekstien yhteyttä koettuun masennukseen. Tekstit liittyivät naiseuteen, sukupuolitettuun elintilaan ja ilmaisumahdollisuuksiin. Kirjailijoilla oli psyykkisen sairastumisen vaiheita, joita he käyttivät hyväkseen tuottaen alakuloon, väsymykseen ja pessimismiin vaipuvan naisen muotokuvia, jotka olivat usein (oma)elämäkerrallisia. Tuohelan tutkimus tarjoaa kiinnostavan taustan ymmärtää naisten masennus, sen sosiaaliset ja psykologiset ulottuvuudet. Moderneissa länsimaissa masennus heikentää noin kaksi kertaa useammin naisten kuin miesten toimintakyvyn ja terveyden.^[15][16]

Nuoren masennus: Keskeisinä taustatekijöinä pidetään lapsuudenaikaisia erokokemuksia, menetyksiä, laiminlyöntejä tai väkivaltaa. Muita syitä nuorten masennukseen ovat muun muassa ikätovereiden muodostamien ryhmien ulkopuolelle jääminen, kavereiden puute, koulukiusaus ja sairaudet.

Masentunut nuori kokee olonsa tyhjäksi ja itsensä arvottomaksi. Hän saattaa olla ärtynyt ja menettää mielenkiintonsa tavallisesti kiinnostaviin asioihin. Hän kärsii unihäiriöistä, väsymyksestä ja voimattomuudesta. Masentunut voi myös oireilla fyysisesti: paino muuttuu, ruumiintoiminnot hidastuvat. Runsas päihteiden käyttö, ilkivallan teko ja irralliset seksisuhteet voivat ilmentää masennukseen liittyvää levottomuutta ja vaikeutta huolehtia itsestään. Masennus vaikuttaa lähes aina myös koulutyöhön.

Nuoruusiällä alkanut masennus paranee lähes aina, mutta saattaa kuitenkin uusiutua myöhemmin. Varhainen hoito, kuten psykoterapia usein lyhentää masennuksen kestoa ja jopa ehkäisee uusien masennusjaksojen syntyä.^[17]

Synnytysmasennus eli synnytyksen jälkeinen masennus on masennus, joka esiintyy kahden vuoden kuluessa synnytyksestä. Fyysisen, henkisen ja tunne-elämän uupumisen sekä unen vähenemisen vuoksi nainen helposti altistuu masennukselle. Myös synnytyksen jälkeiset muutokset estrogeenin tuotannossa voivat altistaa masennukselle.

[muokkaa] Masennuksen vaikutuksia

[muokkaa] Masennuksen haitat

On arvioitu, että masennus olisi kansaterveysongelmista haitallisin sekä elämän laadun huononemisen että kustannusten vuoksi.

Pessimistisen elämänasenteen on todettu lyhentävän elinikää. Masentunut ihminen näkee ja kokee asiat usein kielteisesti. Tämä johtaa ehkä turhiinkin pettymyksiin ja mielipahaan. Tulevaisuus voi vaikuttaa niin synkältä ettei masentunut halua jatkaa kärsimystään sen tuntuessa loputtomalta. Usein masentunut ihminen kokee ettei häntä arvosteta tai että muut ihmiset pitävät häntä huonona, mikä voi johtaa omanarvontunnon heikkenemisen ja häpeän tunteen kautta sosiaalisten kontaktien välttelyyn. Lapsilla masennus voi näkyä haastavana käytöksenä ^[18].

Masennus voi johtaa liikunnan vähäisyyteen ja tätä kautta fyysisen kunnon heikkenemiseen ja edelleen itsearvostusta laskevaan kehään. Pitkään jatkunut masennus voi vaikuttaa muistin huononemiseen, ja jopa aivojen kuvantamisessa havaittavissa oleviin muutoksiin (esimerkiksi hippokampuksen alueella tilavuuden pienenemisenä.) Masennus aiheuttaa siitä kärsivälle pitkäaikaisia kärsimyksiä, sairastavuuden lisääntymistä, työkyvyn alenemista jopa eläköitymiseen asti.

Masentunut ihminen on muita alttiimpi päätymään itsemurhayritykseen - jopa itsemurhaan ja ääritapauksissa muiden murhaamiseen. Vakavasti masentunut ihminen voi psykoottisena tulkita oman tilanteensa toivottomaksi ja äärimmäisissä tapauksissa hän voi tulkita etteivät hänen kuolemansa jälkeen lapset tai läheisemmätkään pärjäisi ilman häntä ja seurauksena voi olla jopa niin kutsuttu laajennettu itsemurha, jossa tekijä tappaa ensin muita (esimerkiksi perheensä) ja lopuksi itsensä.

[muokkaa] Masennuksen hoidon pääpiirteet

Masennus voi parantua ja usein paraneekin hoitamatta ajan myötä. Toipumisen kannalta hyödyllisiä ovat positiiviset muutokset elämässä. Toisaalta jos masennus on vakava ja masennuksesta on haitallisia seuraamuksia tai itsetuhoriski, niin hoito on välttämätöntä. Jos on vakavasti tai psykoottisesti masentunut ja lisäksi itsetuhoinen, on syytä ottaa hoitoon mukaan myös omaisia tai läheisiä ja hoitaa tilannetta moniammatillisesti.^[19]

Masentunut kokee usein syyllisyyttä ja voi olla kykenemätön uskomaan, että kukaan voisi auttaa häntä. Lievimmässä tapauksessa auttaa keskustelu ystävien tai psykologin kanssa. Vaikeampaa masennusta hoidetaan psykoterapialla ja reseptilääkkeillä. Lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa psykoterapiat ja lääkitys ovat keskenään teholtaan vertailukelpoisia^lähde?. Myös sairaalahoitoa käytetään, jos itsetuhoriski on suuri.

Tutkimuksen mukaan masennus on yleisin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeen syy, mutta jota voisi vähentää tehostetulla hoidolla: tutkituilla henkilöillä pitkäkestoinen lääkehoito suojasi työkyvyttömyydeltä.^[20]

Tehokkaaksi osoitettuja psykoterapiamuotoja masennuksen hoidossa ovat kognitiivinen psykoterapia, interpersoonallinen psykoterapia ja psykodynaaminen lyhytpsykoterapia^lähde?. Pitkien "varsinaisten" psykodynaamisten psykoterapioiden tehosta ei ole riittävää näyttöä. Puhuminen auttaa joskus, ja se kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain, sillä pitkittyessään masennus saattaa paheta ja sen hoitoa vaikeutua.^[21] Tutkimuksissa on kuitenkin todettu että varsinkin murrosikäisillä tytöillä masennuksesta puhuminen samanikäisten kanssa saattaa pahentaa oireita ja voi aiheuttaa muille masennusta.^lähde? Psykoterapia ei ole pelkkää puhumista, vaan päämäärätietoista pyrkimystä siihen, että potilaan oireet kommunikaation avulla helpottuisivat, sairaus tulisi hoidettua ja potilas toipuisi työ- tai opiskelukykyiseksi.

Masennuslääkkeistä kaikki markkinoilla olevat lääkeaineet ovat kutakuinkin vastaavia teholtaan^lähde?, jonkun verran tehokkaampia ovat ns. kaksikanavalääkkeeet (mm. venlafaksiini), jotka vaikuttavat sekä serotoniiniin että noradrenaliini-aineenvaihduntaan, hieman parempaa tehoa sekä perinteinen masennuslääke amitriptyliini. Amitriptyliinin kuten muidenkin ns. trisyklisten masennuslääkkeiden ongelmana on se, että ne ovat yliannostustapauksissa hengenvaarallisia. Hoitoresistentin masennuksen lisähoitona käytetään joskus uusia atyyppisia antipsykootteja, kilpirauhashormonia tai litiumia.

Masennuslääkkeiden teho depression hoidossa on hyvin osoitettu^[22]. Samassa yhteydessä on saatu luja tieteellinen näyttö siitä, että teholla on myös rajansa. Noin kaksi kolmasosaa lääkettä 6 - 8 viikkoa käyttävistä saa selvän vasteen, noin kolmasosa ei hyödy hoitoyrityksestä, ja hyötyvienkin joukossa osa kärsii masennustilan jäännösoireista. Puutteellinen vaste depression lääkehoitoon on hyvin yleinen ongelma.^[23]

Hullin yliopistossa tehdyn lähes 50 kliinisen lääkeainetutkimuksen meta-analyysin mukaan SSRI-lääkitys ei ole juuri plaseboa tehokkaampaa lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa. Analyysissa tarkastelin fluoksetiinin (Prozac), venlafaksiinin (Efexor) ja paroksetiinin (Seroxat) kliinistä tehoa.^[24] Sen sijaan vakavan ja etenkin psykoottisen masennuksen hoidossa masennuslääkkeiden teho on osoitettu hyväksi.

Psykoottista masennusta hoidetaan lääkkeellisesti usein yhdistämällä masennuslääke ja psykoosilääke, vaikka onkin näyttöä siitä, että pelkkä masennuslääkitys on psykoottisenkin masennuksen hoidossa yhtä tehokas kuin masennuslääkkeen ja antipsykoottisen lääkkeen yhdistelmä. Lääkehoito serotoniinipitoisuuksia kohottavilla lääkeaineilla, kuten serotoniinin takaisinoton estäjillä (SSRI), ns. trisyklisillä masennuslääkkeillä, MAO (Monoamiinioksidaasi)-estäjillä tai muulla vastaavalla, perustuu havaintoihin, että aivojen välittäjäaineiden, erityisesti serotoniinin, dopamiinin ja noradrenaliinin tasot ovat masentuneilla erilaisia osin alhaisempia kuin terveillä^lähde?. Nämä välittäjäaineteoriat ovat kuitenkin osin epätäydellisiä. Nämä lääkeaineet vaikuttavat eri tavoin aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksiin joko lisäämällä niiden eritystä, estämällä niiden hajoamista (oksidaasia) tai ns. välittäjäaineiden takaisinottoa.

Sähköhoitoa (ECT) käytetään toisinaan vaikean ja psykoottisen masennuksen hoitoon. Sähköhoito on kuitenkin niin kivulias toimi, että potilas joudutaan sen ajaksi nukuttamaan. Sähköshokkiin saattaa liittyä myös ei-toivottuja sivuvaikutuksia, kuten muistinmenetyksiä.^[25] Sähköshokkihoito on brutaalista maineestaan huolimatta psykiatrian turvallisimpia ja tehokkaimpia hoitomuotoja, ja erityisen tehokas ns. lääkeresistentin masennuksen hoidossa.

Uudempia hoitomuotoja edustaa aivokuoren magneettistimulointi. Toisin kuin sähköshokki, se ei kuitenkaan tyypillisesti aiheuta sivuvaikutuksina muistihäiriöitä. Magneettistimuloinnin ajaksi potilasta ei tarvitse nukuttaa.^[26] Viime aikoina on vaikeimpien masennusten kohdalla kokeiltu ns. DBS-hoitoa (engl. Deep Brain Stimulation), jossa osaan pihtipoimun seudusta asennetaan stimuloivat elektrodit.^[27]

Jos potilas kokee yksittäisen tilapäisen masennusjakson, saatetaan kokeilla itsehoitoa. Esimerkkeinä mainittakoon säännöllinen ulkoilu, kunnollinen syöminen, monipuolinen ruokavalio, säännöllinen unirytmi, hyvät yöunet, ylimääräisen stressin välttäminen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen^[28] Lisäksi on suositeltu päiväkirjan pitämistä ja realististen suunnitelmien luomista elämässä.^[29]

[muokkaa] Päihteet ja masennus

Alkoholin tai muiden päihdyttävien aineiden käyttö helpottaa masentuneen oloa tilapäisesti. Alkoholi ja masennus ovat kuitenkin keskenään erittäin huono yhdistelmä, ja itsemurhan riski kasvaa selvästi. Alkoholin käytön uskotaan pitemmällä tähtäimellä syventävän masennustilaa, sillä se hajottaa välillisesti tryptofaanihappoa, mikä heikentää mielialahormonin muodostumista. Myös tupakointia tulisi välttää, sillä se vaikuttaa kielteisellä tavalla aivojen dopamiiniaineenvaihduntaan ja kasvattaa masennuksen riskiä.^[30][31]

[muokkaa] Katso myös

• Itsemurha
• Luettelo tunnetuista mielialahäiriöisistä (masennus, kaksisuuntainen jne.)

[muokkaa] Lähteet

• Masennuksen luokitusta (PPT) Vihdin yhteislyseon lukio.
• Haarasilta, Linnea ja Marttunen, Mauri: Nuorten masennus (PDF) Kansanterveyslaitos.

[muokkaa] Viitteet

Tämän artikkelin tai sen osan muoto kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: viitemallineita voisi lisätä

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Tontti, Jukka: Monimielinen masennus: Arjen reseptejä elämäntaudin hoitoon. Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-229-9.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Masennuksen merkit
• Kliininen masennus (englanniksi)
• Masennus (hoitonetti.fi)
• Terveyskirjasto: Masennus
• Depressio, Käypä hoito -suositus
• Masennus mielialahäiriönä
• Poliklinikka.fi
• Tohtori.fi
• Masennus ja unettomuus