Kasvatustiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kasvatustiede on tiede, joka tutkii ja kehittää ihmisen koko elämänkaaren aikana tapahtuvaa kasvua, kehitystä ja oppimista sekä niihin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi se tarkastelee erilaisia koulutusinstituutioita ja -järjestelmiä.

Varhaiskasvatus näkee lasten kasvatuksen tavoitteellisena toimintana. Kasvatukseen liittyvien lainalaisuuksien ymmärtäminen voi johtaa tuloksellisempaan ja tavoitteellisempaan kasvatukseen. Toisaalta lasten kasvatus nähdään periytyvänä ja osittain vaistonvaraisenakin toimintana.

Oman aiheryhmänsä kasvatustieteissä muodostaa aikuiskasvatus: aikuiskoulutus ja toisaalta elinikäinen oppiminen, vapaa sivistys.

Aihealueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvatustieteen aihealueita ovat

Työnkuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet kasvatustieteitä opiskelleet hakeutuvat opetusalan tehtäviin. Opettajan pätevyys on kuitenkin vain niillä kasvatustieteilijöillä, jotka ovat suorittaneet "opettajan pedagogiset opinnot". Nämä työskentelevät pääasiassa opettajina. Luokanopettajan pätevyyden saavat kasvatustieteilijät, jotka ovat suorittaneet sekä opettajan pedagogiset opinnot että peruskoulussa opetettavien aineiden opinnot. Käytännössä nämä suoritetaan opettajankoulutuslaitoksessa. Muutkin kasvatustieteilijät saattavat kuitenkin toimia epäpätevinä opettajansijaisina, mikäli päteviä hakijoita ei ole ollut. Muiden tiedekuntien opiskelijat voivat hankkia opettajan pätevyyden suorittamalla opettajan pedagogiset opinnot, jolloin he voivat työskennellä aineenopettajana sen mukaan, mistä aineista heillä on opettajan pätevyyteen vaadittavat aineopinnot suoritettuna.

Opetustehtävät on kuitenkin vain yksi osa kasvatustieteilijöiden tehtäväkenttää. Riippuen erikoistumisesta kasvatustieteilijöiden ja aikuiskasvatustieteilijöiden ammattinimikkeitä ovat muun muassa:

koulutussuunnittelija, projektipäällikkö, suunnittelija, työnsuunnittelija, ohjaava opettaja, koulutustarkastaja freelance-kouluttaja/kouluttaja/aikuiskouluttaja, kasvatusaineiden lehtori, lehtori, kasvatustieteellisten ja psykologisten aineiden opettaja, päätoiminen tuntiopettaja, aikuiskoulutusvastaava, rehtori, koulutuspäällikkö, koulutusjohtaja, opinto-ohjaaja, työvoimakonsultti, työvoimaohjaaja, työvoimaneuvoja, asiakasneuvoja, koulutusneuvoja, urasuunnittelija, perhepäivähoidon ohjaaja, perhetyöntekijä/-ohjaaja, sosiaalityöntekijä, lastensuojelu, koulukuraattori, tutkija, projektitutkija, kuntoutustutkija, assistentti, projektiassistentti, henkilöstönkehityspäällikkö, eLearning Product Manager, henkilöstöpäällikkö, koulutuspäällikkö, hallinnon ja henkilöstön assistentti, henkilöstökonsultti, henkilöstöneuvottelija, rekrytoija, rekrytointikonsultti, HRD-consultant, HRD-specialist, HRD-manager, human resources compensation & benefits assistant, liikkeenjohdon ja johtamisen kouluttaja, järjestösihteeri/aluesihteeri, sosiaalisihteeri, projektisihteeri, kehittämispäällikkö, sivistystoimentarkastaja, amanuenssi, talouspäällikkö, rekrytointipäällikkö ja korkeakoulusihteeri.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.