Luovuustekniikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Luovuustekniikat ovat ideoinnin ja ongelmanratkaisun, esimerkiksi tuotekehitystoiminnan tueksi kehitettyjä työmenetelmiä. Kuten teknisessä lähestymistavassa yleensäkin niin luovuustekniikoiden taustalla ei ole kovin syvällistä itse luovuuskäsitteen tarkastelua vaan luovuustekniikat ovat hyvin käytännönläheisiä. Niiden yleisenä periaatteena on saada jonkin asian käsitykset pois normaaleista olettamuksista ideana, että ongelmien ratkaisu saattaa olla oletetun ratkaisujoukon ulkopuolella. Luovuustekniikat ovat menetelmiä, joiden avulla voidaan saada aikaan nokkelia oivalluksia perinteisten ratkaisujen sijaan. Luovuustekniikoita tai -menetelmiä käytetään joko yksin tai ryhmissä. Nykyisin puhutaan usein innovatiivisuudesta, kun tavoitteena on pyrkiä saattamaan ideoita käytännön tasolle. Innovatiivisuus on siis käytännön tuotteina ja ilmiöinä toteutuvaa luovuutta[1][2]


Luova ongelmanratkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luovassa ongelmanratkaisussa yhdistetään tietoja ja asioita niin, että tulos on tekijälleen uusi. Se edellyttää luovia ajattelutapoja ja asenteita sekä erityisiä kykyjä ja taitoja. Luova ongelmanratkaisu on prosessi, johon kuuluu ongelman tai parannusmahdollisuuden huomaaminen, siihen liittyvien tosiasioiden, näkemysten ja tavoitteiden tunnistaminen, sekä lähestymistapojen ja ideoiden tuottaminen, ideoiden arvioiminen, valitseminen ja toteuttaminen.

Luovan ongelmanratkaisuprosessin välttämätön ehto on kaikkien ryhmän jäsenten positiivinen asenne, asioiden ja ideoiden tasavertainen käsittely ja ongelmien näkeminen haasteina, sekä ongelmanratkaisuun sitoutuminen.

Positiivinen asenne ilmenee ideoiden myönteisenä käsittelynä. Puutteiden esittäminen on rakentavaa, esimerkiksi 3+ ja Miten -tekniikka. Myönteisyys tekee ideoinnista miellyttävää, ja osoittaa ryhmälle, mikä ideassa on hyvää ja mistä suunnasta löytyy lisää hyviä ideoita.

Luovuustekniikoiden käyttötarkoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luovuustekniikoita käytetään elinkeinoelämässä, kun halutaan kehittää organisaatiota, tuotteita tai tuotteen markkinointistrategioita.

Luovuustekniikoita ovat:

Luovuusmenetelmien menestyminen perustuu niiden tuloksellisuuteen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/lor/ Luovan ongelmanratkaisun työtavat

http://stratox.fi sivuilla on lisää luovuustekniikoista eli ideointityökaluista

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siltala Reijo 2009. Innovaatiot, luovuus ja innovatiivisuus. Teoksessa Taatila Vesa (toim.) 2009. Innovaatioiden lähteillä. Vantaa: Laurea.
  2. Siltala Reijo 2010. Innovatiivisuus ja yhteistoiminnallinen oppiminen liike-elämässä ja opetuksessa. Turku: Turun yliopisto