John Forbes Nash

John Forbes Nash Jr.

John Forbes Nash Jr. (s. 13. kesäkuuta 1928) on yhdysvaltalainen matemaatikko ja talousnobelisti. Hän kehitti 21-vuotiaana talouden peliteorian strategian monen toimijan peleihin. Nashin strategia on nyttemmin otettu monien taloudellisten analyysimallien perustaksi.

Suurelle yleisölle John Nashin elämää ja työtä teki tunnetuksi Kaunis mieli -elokuva, jossa tutkijaa näytteli Russell Crowe.

Lapsuus ja nuoruus

Nashin isä John Forbes Nash vanhempi opiskeli sähköinsinööriksi Texasissa, ja osallistuttuaan ensimmäiseen maailmansotaan hän luennoi jonkin aikaa Texasin yliopistossa. Sen jälkeen hän työskenteli Länsi-Virginian osavaltiossa toimineelle Appalachian Power Companylle. John Forbes Nash nuoremman äiti hankki yliopistotutkinnon kielistä Martha Washington Collegesta ja West Virginia Universitysta. Hän työskenteli kymmenen vuotta opettajana ennen naimisiinmenoaan 6. syyskuuta 1924.

Johnny Nash, kuten häntä kotona kutsuttiin, syntyi Bluefield Sanitariumissa ja liitettiin kasteessa episkopaaliseen kirkkoon. Hän oli jo lapsena luonteeltaan sisäänpäin kääntynyt ja yksinäinen, mutta hänet kasvatettiin rakastavassa ja läheisessä perheessä. Muutama vuosi hänen syntymänsä jälkeen hänelle syntyi pikkusisko Martha. Lapsena John Nash osoitti paljon mielenkiintoa kirjoihin mutta vain vähän lasten normaaleja sosiaalisia leikkejä kohtaan. Tähän hänen vanhempansa vastasivat rohkaisemalla häntä opiskelemaan ja hankkimaan lisää tietoa.

Koulussa John Nashin poikkeavat lahjakkuudet jäivät huomaamatta, ja puutteellisten sosiaalisten taitojensa vuoksi hänet leimattiin heikkolahjaiseksi. Kaksitoistavuotiaana hän alkoi tehdä omia tieteellisiä kokeita kotonaan, eikä hän edelleenkään osoittanut kiinnostusta normaaleja sosiaalisia rientoja kohtaan.

Nash osoitti ensimmäisen kerran mielenkiintoa matematiikkaa kohtaan noin 14-vuotiaana, jolloin hän luki Eric Temple Bellin kirjan Men of Mathematics. Hän pystyi todistamaan oikeiksi Pierre de Fermat'n tuloksia, joita Bell esitti kirjassaan, mikä tuotti hänelle enemmän mielihyvää kuin koulussa opetettu matematiikka, joka ei juurikaan kiinnostanut häntä.

Opiskeluaika

John Nash aloitti 1941 Bluefield Collegen, missä hän opiskeli matematiikkaa ja luonnontieteitä, erityisesti kemiaa. Hän osoitti lahjakkuutta matematiikassa, etenkin ongelmanratkaisussa, mutta muut opiskelijat pitivät häntä kummallisena omalaatuisen käytöksensä vuoksi. Tässä vaiheessa hän aikoi isänsä tavoin opiskella sähkötekniikkaa (electrical engineering), mutta hän jatkoi kuitenkin kemiallisten kokeidensa tekoa.

Hän voitti stipendin George Westinghouse -kilpailusta (George Westinghouse Competition), ja hänet hyväksyttiin Carnegie Institute of Technologyyn, jonka hän aloitti 1945 aikomuksena suorittaa kemiantekniikan tutkinto. Pian hänen kiinnostuksensa matematiikkaa kohtaan johti hänet muun muassa tensorilaskennan kursseille. Siellä hän tutustui John Syngeen, joka oli vastikään nimetty matematiikan laitoksen johtajaksi ja opetti suhteellisuusteoriaa. Synge ja muut professorit huomasivat Nashin lahjat ja suostuttelivat hänet vaihtamaan pääaineekseen matematiikan.

Nash tavoitteli heti suuria matematiikan parissa. Hän osallistui kahdesti William Lowell Putnam -matematiikkakilpailuun, mutta vaikka hän menestyi, hän ei päässyt viiden parhaan joukkoon. Se oli Nashin mielestä epäonnistuminen, ja hän otti sen raskaasti. Vaikka professorit ylistivät häntä, hänen sosiaalinen elämänsäkään ei sujunut. Fyysisesti vahvana häntä ei kiusattu, mutta muut opiskelijat pilkkasivat häntä kummallisen epäkypsän luonteen vuoksi. Tämä ilmeni Nashin lapsellisissa kiukunpuuskissa. Opiskelijatovereiden mukaan hän saattoi esimerkiksi soittaa yhtä pianon kosketinta vaikka kuinka pitkään, jättää jäätelönsä sulamaan vaatepinonsa päälle ja tallata nukkuvan huonetoverinsa päälle kävellessään sammuttamaan valoja. Hän oli myös yksinäinen, ja jotkut opiskelijatoverit vaistosivat hänellä olevan mielenterveydellisiä ongelmia.

Hän osoitti myös homoseksuaalisia taipumuksia ja meni toisten poikien vuoteisiin. Siitä muut pojat pilkkasivat ja nöyryyttivät häntä. Hän saattoi vastata julmiin piloihin haastamalla kiusaajiaan ratkaisemaan matemaattisia ongelmia. Hän myös päätyi tekemään monen muun kotitehtävät.

Jatko-opinnot

Nash valmistui maisteriksi matematiikasta 1948. Tuolloin hänet oli hyväksytty matematiikan jatkotutkinto-ohjelmiin Harvardiin, Princetoniin, Chicagoon ja Michiganiin. Hän mietti valintaansa jonkin aikaa ja päätyi lopulta valitsemaan Princetonin, jota myös matematiikan professorit hänelle suosittelivat Lefschetzin tarjottua hänelle yliopistonsa arvokkaimman stipendin.

Syyskuussa 1948 Nash aloitti jatko-opinnot Princetonissa osoittaen mielenkiintoa useisiin matematiikan osa-alueisiin: topologiaan, algebralliseen geometriaan, logiikkaan ja peliteoriaan. Hän vältti luennoilla käymistä, mutta ei opiskellut myöskään kirjoista. Hän päätti kehittää matemaattisia yleisaiheita itse. Tämä lähestymistapa kehitti hänestä matemaatikon, joka ratkaisi ongelmat täysin omalla tavallaan.

Opiskellessaan tohtorintutkintoaan varten Nash kirjoitti 1949 artikkelin, josta hänelle 45 vuotta myöhemmin myönnettiin taloustieteiden Nobelin palkinto. Tänä ajanjaksona Nash loi peliteorian matemaattisen perustan.

Työura ja aikuisikä

Väiteltyään tohtoriksi vuonna 1950 aiheesta Non-cooperative games Nash työskenteli RAND Corporationissa, missä hän erikoistui kylmään sotaan. Hänen työnantajansa tarkoitus oli soveltaa peliteoriaa sotilaalliseen ja diplomaattiseen strategiaan. Syksyllä 1950 hän alkoi työskennellä vakavasti puhtaasti matemaattisten ongelmien parissa. Nashilla oli kuitenkin vaikeuksia löytää akateemista virkaa, sillä hänen laatimiaan tutkimustuloksia ei vielä osattu arvostaa. Hän oli kuitenkin jo ennen väitöskirjaansa peliteoriasta saanut tuloksia monistoista ja algebrallisista varistoista. Hänen kuuluisa teoreemansa, jonka mukaan jokainen kompakti reaalinen monisto on diffeomerfinen reaalialgebrallisen variston komponentin kanssa, oli alun perin varasuunnitelma väitöskirjan aiheeksi.

Nash julkaisi vuonna 1952 artikkelin Real Algebraic Manifolds julkaisussa Annals of Mathematics. Artikkelin tärkein tuloksen mukaan kaksi reaalista algebrallista monistoa ovat yhtä suuret,jos ja vain jos ne ovat analyyttisesti homeomorfisia. Lause teki hänestä johtavan matemaatikon, mutta kaikki Princetonin matematiikan laitoksella eivät halunneet häntä kollegakseen hänen aggressiivisen luonteensa vuoksi.

Vuodesta 1952 Nash opetti MIT:ssä, mutta hän ei ollut pidetty opettaja. Hänen tutkimuksensa algebrallisista varistoista oli kuitenkin merkittävää ja syvällistä.

Nash sai vuonna 1953 Eleanor Stierin kanssa pojan, jonka nimeksi tuli John David Stier. Kesällä 1954 Nash pidätettiin poliisin ratsiassa, jossa pyydystettiin homoseksuaaleja. Hänet irtisanottiin RANDista.

Nash alkoi 1955 tapailla kesällä oppilastaan MIT:stä nimeltä Alicia López-Harrison de Lardé, minkä lisäksi hänellä oli erityisluontoinen ystävyyssuhde miesopiskelijan kanssa. Eleanor sai Johnin ja Alician kiinni vuoteesta keväällä 1956. Helmikuussa 1957 Nash meni naimisiin Alician kanssa.

Nashin mielenterveysongelmat pahenivat vuodenvaihteesta 1958–1959 alkaen. Hänestä tuli vainoharhainen, ja keväällä 1959 hänen diagnosoitiin sairastavan paranoidista skitsofreniaa sekä masennusta. Vuoteen 1970 asti hän oli hoidossa useassa sairaalassa, ja sen jälkeen hänelle annettiin insuliinišokkihoitoa sekä antipsykoottisia lääkkeitä. Vuoden 1970 jälkeen hän ei omasta tahdostaan enää ottanut antipsykoottisia lääkkeitä.

Nash sai taloustieteiden Nobel-palkinnon peliteorian tutkimuksestaan vuonna 1994. Vuonna 1999 American Mathematical Society myönsi hänelle Leroy P. Steele -palkinnon.

Lähteet

• [1]

Aiheesta muualla

• John Nashin kotisivu

Kirjallisuus

• Tom Siegfried: John Nash, peliteoria ja luonnon koodi. Terra Cognita. 2008. ISBN 978-952-5697-05-6.

Nobelin taloustieteen palkinnon saajat

1969: Frisch, Tinbergen 70: Samuelson 71: Kuznets 72: Hicks, Arrow 73: Leontief 74: Myrdal, Hayek 75: Kantorovich, Koopmans 76: Friedman 77: Ohlin, Meade 78: Simon 79: Schultz, Lewis 80: Klein 81: Tobin 82: Stigler 83: Debreu 84: Stone 85: Modigliani 86: Buchanan 87: Solow 88: Allais 89: Haavelmo 90: Markowitz, Miller, Sharpe 91: Coase 92: Becker 93: Fogel, North 94: Harsanyi, Nash, Selten 95: Lucas 96: Mirrlees, Vickrey 97: Merton, Scholes 98: Sen 99: Mundell 2000: Heckman, McFadden 01: Akerlof, Spence, Stiglitz 02: Kahneman, Smith 03: Engle, Granger 04: Kydland, Prescott 05: Aumann, Schelling 06: Phelps 07: Hurwicz, Maskin, Myerson 08: Krugman 09: Ostrom, Williamson 10: Diamond, Mortensen, Pissarides 11: Sargent, Sims