Daniel L. McFadden
| Daniel L. McFadden | |
|---|---|
![]() |
|
| Syntynyt | 29. heinäkuuta 1937 (ikä 75) Raleigh, Yhdysvallat |
| Tutkinnot | Minnesotan yliopisto |
| Tunnustukset | |
Daniel L. McFadden (s. 29. heinäkuuta 1937) on yhdysvaltalainen ekonometrian asiantuntija, joka sai taloustieteen Nobel-palkinnon vuonna 2000. Palkinto myönnettiin siitä, että McFadden oli kehittänyt teoriaa ja menetelmiä, joilla analysoidaan diskreettejä valintoja.[1] Hän toimii professorina Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.
McFadden opiskeli aluksi fysiikkaa, ja tutustui alkeellisiin tietokoneisiin jo opintojensa varhaisessa vaiheessa. Hän jatkoi fysiikan jatko-opiskelijana, mutta oli kiinnostunut käyttäytymistieteistä jo jatko-opintojensa alusta asti. Koska alan parhaat opettajat olivat taloustieteilijöitä, McFaddenkin väitteli taloustieteestä 1962. Hän liittyi Berkeleyn henkilökuntaan 1963, mutta on ollut välillä joitakin vuosia MIT:ssä, Chicagon yliopistossa ja Yalessa.[2]
McFaddenin ja James Heckmanin yhteistyö, joka johti Nobelin palkinnon saamiseen vuonna 2000, on jatkunut jo kolme vuosikymmentä. He ovat tutkineet työn taloustiedettä eli työmarkkinoiden toimintaa. He ovat soveltaneet työmarkkinoiden analyysiin fysiikasta ja muista luonnontieteistä tuttuja kokeellisia tutkimusmenetelmiä.
Lähteet[muokkaa]
|
1969: Frisch, Tinbergen 1970: Samuelson 1971: Kuznets 1972: Hicks, Arrow 1973: Leontief 1974: Myrdal, Hayek 1975: Kantorovitš, Koopmans 1976: Friedman 1977: Ohlin, Meade 1978: Simon 1979: Schultz, Lewis 1980: Klein 1981: Tobin 1982: Stigler 1983: Debreu 1984: Stone 1985: Modigliani 1986: Buchanan 1987: Solow 1988: Allais 1989: Haavelmo 1990: Markowitz, Miller, Sharpe 1991: Coase 1992: Becker 1993: Fogel, North 1994: Harsanyi, Nash, Selten 1995: Lucas 1996: Mirrlees, Vickrey 1997: Merton, Scholes 1998: Sen 1999: Mundell 2000: Heckman, McFadden 2001: Akerlof, Spence, Stiglitz 2002: Kahneman, Smith 2003: Engle, Granger 2004: Kydland, Prescott 2005: Aumann, Schelling 2006: Phelps 2007: Hurwicz, Maskin, Myerson 2008: Krugman 2009: Ostrom, Williamson 2010: Diamond, Mortensen, Pissarides 2011: Sargent, Sims 2012: Roth, Shapley |
Sivulta puuttuu 