Hiipivä skitsofrenia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hiipivä skitsofrenia (ven. вялотекущая шизофрения, vjalotekuštšaja šizofrenija) oli sairausluokitus, jonka avulla Neuvostoliitto ja eräät sosialistiset maat sulkivat toisinajattelijoita ja muita yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuvia mielisairaalahoitoon.[1] Lännessä tämä nähtiin totalitaariseen yhteiskuntaan liittyvänä karkeana ihmisoikeuksien polkemisena ja lääketieteen hyväksikäyttönä sorron välineenä.[1] Neuvostoliiton psykiatriyhdistys erotettiin Maailman psykiatriliitosta 1983, kylmän sodan viimeisen huippukauden aikana. Jäsenyys palautui vuoden 1989 lopulla.

Hiipivä skitsofrenia oli Neuvostoliittolaisen psykiatri Andrei Snežnevskin kehittämän kolmiportaisen skitsofrenialuokituksen yksi muoto. Sen hoitomuotoina käytettiin muun muassa sähköshokkihoitoa sekä vuorottelevia kuumia ja kylmiä kylpyjä sekä insuliinipistoksia[1], jotka olivat kautta maailman käytettyjä terapiakeinoja, mutta olivat myös kidutusluonteisia. Länsimaissa luokitusta ei hyväksytty, eikä hiipivän skitsofrenian kaltaista sairautta tunnettu lainkaan. Niinpä Neuvostoliiton sisäministeriön alaisten mielisairaaloiden toimintaa pidettiin yksinomaan kidutuksena.

Snežnevski ei hyväksynyt ihmissuhteiden osuutta mielenterveyden horjumisessa eikä myöskään psykoanalyysiä. Psykoanalyysiin on diktatuureissa aina suhtauduttu torjuvasti.[2]

Hiipivän skitsofrenian Snežnevski diagnosoi seuraavasti: "Muutokset alkuperäiseen persoonallisuuteen ovat ristiriitaisia. Potilaalla havaitaan optimismia, vilkasta toimintaa, aktiivista osallistumista entisen passiivisuuden asemesta, taistelua oikeudesta uuteen elämään." Tätä kaikkea oli edeltänyt vuosia kestänyt vaihe, jota kukaan ei ollut huomannut. Otaksuttiin, että potilas oli jo aikaisemmin ollut psykoottinen ja nyt muuttunut muun muassa uudistusmieliseksi ja uppiniskaiseksi. Toisinajattelijan toimittaminen oman tahtonsa vastaiseen hoitoon oli inhimillistä. [3] Tunnetut toisinajattelijat kuten biologi Žores Medvedev, neuropsykologi Vladimir Bukovski ja matemaatikkko Leonid Pljuštš saivat diagnooosin hiipivästä skitsofreniasta.

Psykiatriassa nojattiin jo varhain Josif Stalinin viitoittamaan politiikkaan. Kun hän puheessaan joulukuussa 1929 nosti "käytännön" tärkeämmäksi kuin "teorian" ja korotti poliittisen arvostelukyvyn tärkeämmäksi kuin tieteellisen, psykiatrit olivat tieteenharjoittajista ensimmäisiä, jotka lähtivät uuden järjestelmän tukijoiksi.[4] Näin psykiatrian poliittinen manipulointi aloitettiin hallinnon toimesta 1930-luvun alussa ja alistettiin Lavrenti Berijan komentaman NKVD:n alaisuuteen vuonna 1939.

Vieraillessaan Helsingissä vuonna 1977 neuvostoliittolainen professori Georgi Morozov totesi, että "Yhteiskuntajärjestelmien eroilla on yhteyttä neurooseihin... Neuvostojärjestelmä on on onnistunut takaamaan kansalaisten perusturvallisuuden. On työtä, asuntoja ja humaaneja ihmissuhteita." Hän myös mainitsi, että itsemurhien ehkäisemiseksi tehtävä työ on turhaa. Samoin kiellettiin alkoholismin syiden tutkiminen, sillä itsemurhia eikä alkoholismia esiintynyt kommunistisessa yhteiskunnassa. [5].

Stalinin johdattelema suunta ei koskenut pelkästään psykiatriaa, vaan eri alojen tieteenharjoittajia erotettiin, vangittiin ja katosi ja kuoli muun muassa Gulag-leirijärjestelmän pyörteisiin.[1] Tieteen tekeminen alistettiin totalitaariselle valtaideologialle, samoin kuin natsi-Saksassa ja tästä seurasi perustavalla tavalla tuhoisa jakso molempien maiden tieteelle.[1] Käytännössä poliittinen taho määritteli, mikä oli oikeanlaista tiedettä ja muun muassa yliopistoissa vallitsi poliisivaltion ilmapiiri, jossa opiskelijat vakoilivat salaisen poliisin laskuun toisiaan ja professoreja.[1] Tyypillisiä syytöksiä tieteenharjoittajia vastaan oli vastavallankumouksellisuus, anti-materialismi ja anti-pavlovilaisuus.[1]

Vuosina 1965-1967 nuoria moskovalaisia sosiologeja erotettiin viroistaan, sillä he olivat "liian nuoria ja liian kokemattomia" ja he olivat saaneet "kauheita tuloksia" tutkiessaan huumeiden käyttöä ja itsemurhia. [6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Lavretsky 1998
  2. Achté, Kalle: Optimistisen psykiatrin muistelmat (375). WSOY, kirjapainoyksikkö, Juva 1999
  3. Achté Kalle: Optimistisen psykiatrin muistelmat (377-379). WSOY, kirjapainoyksikkö, Juva 1999
  4. Lavretsky 1998, s. 539
  5. Achté, Kalle: Optimistisen psykiatrin muistelmat (373).WSOY, kirjapainoyksikkö, Juva 1999
  6. Achté, Kalle: Optimistisen psykiatrin muistelmat, (375). WSOY, kirjapainoyksikkö, Juva 1999

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]