Haastava käytös

Wikipedia

Haastava käytös on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa poikkeuksellisena koettua käyttäytymistä. Se on esimerkiksi vetäytyvää, aggressiivista tai levotonta käytöstä. Käsite haastava käytös korvaa aiemmin kasvatustieteissä käytettyjä käsitteitä väkivaltainen käytös ja uhmaava käytös. Eräs kasvattajan vaikeimmista pulmista on lapsen haastava käytös. Tavallisesti se liittyy uhmaikään ja puberteettiin. Haastavaa käytöstä voi esiintyä myös aikuisilla. Haastavaa käytöstä liittyy usein neurologisiin ongelmiin kuten autismin kirjon oireyhtymiin, ADHD sekä psykiatrisiin ongelmiin kuten masennukseen. Se voi liittyä myös unen puutteeseen. Univajeen vaikutus on kaksisuuntainen. Neuropsykiatrinen oire aiheuttaa univajetta, joka puolestaan lisää lapsilla mm. ylivilkkautta ja haastavaa käytöstä ^[1].

Westermarck-efekti ja kaksostutkimus ovat osoittaneet, että geeneillä voi olla suurempi vaikutus yksilön persoonallisuuteen kuin lapsuuden kokemuksilla ^[2]. Uusin tutkimus osittaa, että jopa äidin raskauden aikana sairastamalla flunssalla on on yhteys lapsen käytösongelmiin ^[3].

Poikkeustilanteissa, kuten univelan, hormonitasapainon häiriöiden, psyykelääkkeiden, alkoholin, huumeiden tai jopa energiajuomien käytön yhteydessä haastavaa käyttäytymistä voi esiintyä kaikilla ihmisillä. Haastavan käytöksen määrittely on enemmän subjektiivista, kuin objektiivista. Se pohjautuu tulkintaan ja päättelyyn. Käytöksen määritteleminen vaatii lukuisten seikkojen huomioon ottamista.

Poikkeavan käytöksen sietokyky vaihtelee tilanteesta ja henkilöstä toiseen. Yhteiskunnallinen arvojärjestelmä vaikuttaa käytöksen hyväksyttävyyteen. Suhde ja asenne haastavasti käyttäytyvään henkilöön vaikuttaa haastavan käyttäytymisen sietokykyyn, toimintaan ja vasteeseen. Haastava käytös ei aina vaadi tilanteeseen puuttumista. Vaaratilanteet pitää kuitenkin aina estää. Haastava käytös liittyy usein myös oppimishäiriöihin. Sitä voidaan hoitaa kasvatuksella ja mm. kognitiivisella psykoterapialla ^[4].

Sisällysluettelo 1 Haastavan käytöksen kriteerit 2 Milloin pitäisi käytökseen puuttua 3 Haastava käytös autismissa 3.1 Harrastukset purkaa stressiä 4 Laitoshoito ja kotihoito 5 Psykoosilääkkeet 6 Tilanteiden ennakointi 6.1 Konfliktitilanteet 6.2 Viestien tulkinta 6.3 Jumiintuminen 6.4 Rutiinit 7 Suuttumuksen selvittäminen 8 Kiinnipitotilanteet 9 Seuraamukseton ratkaisumalli 9.1 Koulun tukitoimet 9.2 Leikki ja liikunta rauhoittaa 9.3 Käytöskasvatuksen strategiat 10 Lähteet 10.1 Viitteet 11 Katso myös 12 Aiheesta muualla

[muokkaa] Haastavan käytöksen kriteerit

• Käytös ei vastaa tilannetta, tai sopimaton ottaen huomioon henkilön iän, tilanteen ja kehitystason.
• Käytös on vaarallista joko henkilölle itselleen, tai muille.
• Käytös aiheuttaa henkilölle itselleen merkittävää vaikeutta rajoittaen hänen mahdollisuuksiaan oppia uusia asioita.
• Käytös hankaloittaa henkilön sopeutumista ja toimintaa uusissa tilanteissa.
• Käytös aiheuttaa merkittävää painetta niille, jotka asuvat tai työskentelevät yhdessä ja haittaa huomattavasti lähimmäisten elämänlaatua.
• Käytös ei vastaa sosiaalista normistoa

[muokkaa] Milloin pitäisi käytökseen puuttua

• Silloin kun käytös ei ole sosiaalisten normien mukaan hyväksyttävää ottaen huomioon henkilön iän, kehityksen ja kulttuurillisen taustan.
• Silloin kun se aiheuttaa huomattavaa vaaraa henkilölle itselleen, sosiaalista syrjäytymistä ja koulunkäyntimahdollisuuksien menettämistä.
• Silloin kun käytös merkittävästi vaarantaa tai haittaa muiden ihmisten elämää.

Haastavan käyttäytymisen määrittely sisältää aina subjektiivista tulkintaa. Tilanteeseen pitäisi puuttua viimeistään, kun kaksi edellä mainittua kriteeriä täyttyy. Voi olla hyödyllistä erottaa haastava käytös huolta aiheuttavasta käytöksestä, joka merkitsee vahingon aiheuttamista itselle tai muille ja on riittävän merkittävää oikeuttaen tilanteen tarkempaan määrittelyyn ja mahdolliseen puuttumiseen ^[5].

[muokkaa] Haastava käytös autismissa

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Clements, J.& Zarkowska, E. (2000) Behavioural Concerns and Autistic Spectrum Disorders Jessica Kingsley, London.

Tätä artikkelia tai sen osaa ei käsitellä neutraalista näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmia neutraaleiksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Kirjoitus perustuu mainittuihin lähteisiin, jotka on mainittu artikkelin yhteydessä

Autistisilla henkilöillä haastavaa käytöstä esiintyy muistakin kuin kehitykseen liittyvistä syistä. Kotioloissa usein tullaan toimeen kokemuksen myötä kuuntelemalla ja seuraamalla, sekä olemalla herkkä henkilön tarpeille ja odotuksille sekä ennakoimalla tilanteet. Jos tarpeet pystytään tyydyttämään, myös haastavan käytöksen motiivi katoaa, tai suuresti vähentyy. Laitoksissa ja kouluissa tilanne on toinen. Hoitohenkilökunta ja opettajat vaihtuvat. Jopa opettaja tai tukihenkilö harvoin tuntee lasta tai nuorta yhtä hyvin kuin omat vanhemmat. Myöskään autistinen ihminen itse ei tunne uusia ihmisiä. Tässä on jo perusasetelma, jossa helposti syntyy tilanteita, jotka voivat johtaa haastavaan käytökseen. Kasvatuskäytännöt laitoksissa ja perhekodeissa vaihtelee. On paikkoja joissa noudatetaan ns. auktoritaarista kasvatuskäytäntöä. Tämä ei koske vain koulukoteja. Auktoritaarista kasvatusta sovelletaan myös lastenkodeissa ja lasten psykiatrisilla osastoilla ^[6].

Näissä paikoissa, joissa hoito perustuu pakkoon joudutaan usein tilanteisiin, joissa autistinen henkilö pannaan kiinnipitelyyn. Yhteistä näille tilanteille on, että useimmin ne olisi voitu välttää inhimillisin ja joustavin säännöin. Vaikka kiinnipitelyä jopa perustellaan hoitona. Monissa maissa tällainen hoito on kielletty. Kiinnipito jo sinänsä antaa huonon väkivaltaisen mallin asioiden ratkaisuun. Varsinkin aistiherkät autistiset lapset kokevat kiinnipitelyn kidutuksena. Mitä tehdä, jotta kiinnipitotilanteita voitaisiin välttää? Kiinnipitoon on kehitetty korvaavia menetelmiä. Koulutusta haastavan käytöksen hallintaan löytyy mm. Autismialan koulutuskalenterista. Stressitilanteiden ennakointi on avain haastavan käytöksen ehkäisyyn ^[7].

[muokkaa] Harrastukset purkaa stressiä

Toisin kuin useimmat meistä autismin kirjon henkilöt tarvitsevat virikkeitä rentoutuakseen. Tutkimuksissa on todettu että edes täysin toimettomana oleminen ei riitä stressin purkuun, vaan siihen vaaditaan jotain aktiivista toimintaa. Lähes kaikki autismin kirjon henkilöt viettävät jonkin harrastuksen parissa niin paljon aikaa että se ulkopuolisen silmissä usein vaikuttaa riippuvuudelta. Autismin kirjon henkilöiden kohdalla ei kuitenkaan yleensä riippuvuudesta voi puhua. Heillä on kautta linjan heikko stressinsietokyky, ja harrastukset ovat yleensä tärkein - ja usein ainoa - keino purkaa kertynyttä stressiä.

[muokkaa] Laitoshoito ja kotihoito

Kotioloissa lapsista kehittyy joustavia, vaikka kodistakin omine sääntöineen saattaa tulla pienoislaitos. Laitoksille on tyypillistä aktiviteettien puute, henkilökunnan riittämättömyys, tarkat säännöt ja rankaisunomaiset keinot lasten käytöksen ohjaamiseksi. Laitosmaista hoitoa puolustellaan väittämillä, että autistit pitävät päiväjärjestyksestä ja eivät pidä siitä, että heidän rutiineja muutetaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Laitosmaisuus vaan antaa autisteille tietyn mallin toimia ja vaikuttaa siihen, kuinka he sopeutuvat muutoksiin. Laitos tehokkaasti laitostaa autistisen lapsen toimintamallin, josta tulee hänelle helposti ainoa oikea tapa toimia. Tämän vuoksi laitos ei ole paras paikka autistisen lapsen kasvattamiseksi ja sopeuttamiseksi arkipäivän joustoihin. Tavallisessa kodissa lapsen arki on joustava, ja myös autistinen lapsi oppii arjen joustavan toimintatavan. Tämän takia tulee pitää huoli, että lapsi ei laitostu laitoshoidossa, sillä tästä voi olla seurauksena, että hänen on vaikea sopeutua arjen kotiympäristöön ^[8].

[muokkaa] Psykoosilääkkeet

Kehitysvammaisilla tavataan suhteellisen usein aggressiivista käyyäytymistä, jonka hillinnässä käytetään psykoosilääkkeitä. Uusimmassa tutkimuksessa näyttöä psykoosiääkkeiden tehosta ei ole kuitenkaan voitu todeta. Tutkijat huomauttavat, että kehitysvammaisen aggressiot riippuu usein ympäristötekijöistä ja liittyy pakkoon, vaatimuksin, huomion herättämiseen tai haluun saada jotain mieluista. Tutkijat korostavat, että psykoosiläkeitä ei tulisi käyttää rutiininomaisesti ei-psykoottisten kehitysvammaisten agresssioiden hillinnässä^[9].

[muokkaa] Tilanteiden ennakointi

Ennakointi on tärkeintä haastavasti käyttäytyvän henkilön kohtaamisessa. Jos henkilön tarpeet pystytään tyydyttämään, myös haastavan käytöksen asettama haaste katoaa, tai suuresti vähentyy. Ennen kuin käytöstä voidaan muuttaa, on tarpeen oppia hallitsemaan sitä. Ensisijaista on että lapsi itse oppii hallitsemaan omaa tunne-elämäänsä ja muuttamaan haastavan käytöksen positiivisen kommunikaation malliin. Ennen kuin lapsen käytös saadaan muutettua , meidän pitää tulla toimeen sen kanssa. Tämä vaatii, että laitoksen, koulun ja kodin olosuhteet on suunniteltu niin, että haastavaan käytöksen hallitaan on varauduttu positiivisilla keinoilla. Konfliktitilanteet nostavat tunteita, tähän pitäisi varautua menetelmillä, joilla saadaan tunnetila pysymään tyynenä. Fyysisiä rajoituksia pitäisi välttää viimeiseen asti ja tarkasti sopia, mitä ne ovat. Hyvässä riskianalyysissä punnitaan mitä seurauksia pakkotilanteilla on. Jos lasta ei päästetä uimaan muiden lasten kanssa, ja hän kiukustuu siitä, paheneeko käytös, jos lapsen pyyntöön suostutaan ja päästetään uimaan muiden mukana? Kasvattajat saattavat tuomita menettelyn "haastavan käyttäytymismallin vahvistamisena". Parempi tapa analysoida tilannetta on, että menettelyllä vältetään konflikti, joka auttaa konflikteista vapaan ympäristön luomisessa ja samalla se vahvistaa kommunikaatiotaitoja, ylläpitää ymmärrystä ja erilaisuuden sietoa. Mitä hyötyä henkilökunnallekaan olisi pakottamisesta ja aggressiivisen tilanteen luomisesta. Mitäpä lapset voisivat oppia sellaisesta konfliktista ^[10].

[muokkaa] Konfliktitilanteet

Älä katso silmiin henkilöä, joka on jo vihastunut. Silmiin katsominen on kaikkein haastavimpia tapoja nostaa tunteita. Ole varovainen, äläkä myöskään koske vihastuneeseen ihmiseen, jollet tiedä miten hän reagoi kosketukseen. Kosketuksen pitäisi tuntua lapsesta lohduttavalta ja rauhoittavalta, mutta näin asia ei aina ole. Tässä voi miettiä, miltä vastaavassa tilanteessa on itsestä tuntunut. Joskus kaipaa kosketusta, toisinaan ei. Jonkun tietyn ihmisen kosketus saattaa jopa raivostuttaa. Autismissa kosketusherkkyys on yleistä, jolloin kosketus tuntuu epämiellyttävältä. Ihmiset haluavat ympärilleen tilaa ja pitävät huolta henkilökohtaisesta tilastaan. Autistit ovat usein enemmän tietoisia ympäröivästä tilasta kuin muut. Kun henkilö suuttuu, pitäisi varoa menemästä hänen reviirilleen. Usein on hyvä saada muut ihmiset pois tieltä ja välttää paikkoja joissa on paljon ihmisiä ^[11].

[muokkaa] Viestien tulkinta

Kuten todettu autistisella henkilöllä on viestinnällisiä vaikeuksia. Viestinnästä 80% on ei verbaalista. Autistisen ihmisen ongelma ei ole vain se, että hän ei pysty viestimään siinä kuin muut, vaan vielä suurempi ongelma on se, että emme näe milloin he haluavat viestiä. Meidän pitäisi olla tietoisia, kuinka puhumme, erityisesti silloin kun hän on vihainen. Meidän pitäisi tiedostaa äänemme sävy, puhua tyynesti ja rauhallisesti, sekä erityisesti varoa nostamasta ääntämme. Häiriöäänet on usein erityisen ärsyttäviä, sillä melussa voi olla vaikeaa saada selvää puheestamme ^[12].

[muokkaa] Jumiintuminen

Autistiset ihmiset jumiutuvat helposti toistamaan samaa asiaa, ja aiheessa voi olla vaikeaa päästä eteenpäin. Tällöin kuulija voi auttaa viemään keskustelua eteenpäin. Toisinaan henkilö haluaa puhua mieliaiheestaan. Tällöin voi yrittää muuttaa puheenaihetta, tai puhua samasta aiheesta pinnallisemmin. Puhuminen voi osoittaa myös ahdistuneisuutta. Tällöin pitäisi selvittää mikä on ahdistuneisuuden aiheuttaja, jotta huolta aiheuttava tekijä voitaisiin poistaa. Tilanne, mitä pitäisi varoa on henkilön huomiotta jättäminen, sillä vihaa voi nostattaa se, että ihminen yrittää kommunikoida, mutta häntä ei noteerata ^[13].

[muokkaa] Rutiinit

Rutiineja käytetään usein tekosyynä, kun vältellään uusien asioiden oppimista. Rutiinit ovat tärkeitä kaikkien elämässä. Rutiinit voivat tuoda mukavuutta. Ne voivat antaa meille myös tarkoituksenmukaista tietoa. Autisteille rutiinit luovat turvallisuutta. Esimerkiksi koulumatkat sujuvat hyvin, kun noudatetaan tiettyä tuttua aikataulua ja reittiä. Rutiinien muuttaminen saattaa tuoda vaikeuksia, jotka heijastuvat käyttäytymisessä ^[14].

[muokkaa] Suuttumuksen selvittäminen

Yleinen strategia on muuttaa ärsykkeen aiheuttajaa, niin että hän unohtaa vihan aiheen. Tällä voi olla tilapäinen ja hetkellinen vaikutus, jolla lapsen huomio käännetään muualle. Pysyvään vaikutukseen vaaditaan pitkäaikaisempaa strategiaa. Lapselle pitäisi luoda ympäristö, jossa suurimmat konfliktit voidaan välttää. Tämä tarkoittaa, että lapsen normaalit tarpeet tulee tyydytetyiksi. Kun nähdään, että lapsen viha nousee, ei kiihdytetä häntä enempää. On parempi pysyä tutuissa menettelytavoissa, kuin muuttaa niitä ilman hyvää syytä ^[15].

Monet konfliktitilanteet nousevat vanhempien, hoitajien tai opettajien vaatimuksista ja pyynnöistä. Vaikka vaatimukset eivät olisi rangaistuksenomaisia, vaatimuksien esittäminen lapselle, joka on jo valmiiksi kiukkuinen voi johtaa vihanpurkaukseen. Jos lapsi ei suostu tulemaan ryhmätyötunnille, ei pidä häntä pakottaakaan. Toisaalta tämä ei auta häntä pitkällä aikavälillä, jos hän jää ilman kasvatuksellisia tavoitteita. Tähän on kuitenkin ratkaisu. Ohjaajien pitäisi olla joustavia. Selvitetään ensin syyt, miksi lapsi on pahalla mielellä ja sitten lapsen rauhoituttua pyydetään häntä uudestaan. Pyyntö voidaan uusia, kunnes lapsi on valmis ^[16].

[muokkaa] Kiinnipitotilanteet

Ihmisen kiinnipitelyä pitäisi välttää viimeiseen asti. Vaikka voidaan yleisesti todeta, että kiinnipitelyä harvoin tarvitaan seuraamuksettomassa hoidossa, on selvää, että jonkinlaista rajoitusta joskus tarvitaan. Kun mietitään kiinnipitelyä, ajatellaan usein ensimmäisenä sen tehoa. Tässä voidaan tulla huomattaviin ongelmiin. Lapsen päällä istuminen voi olla tehokasta, mutta eettisesti kyseenalaista. Lopputulos oikeuttaa keinot -argumentti on tutumpi armeijassa, kuin hoitoalalla.

Kiinnipidossa turvallisuus on toinen tärkeä tekijä. Se liittyy niin henkilökuntaan kuin autistiseen lapseen. Kiinnipito vaatii suurta taitoa. Jos käytetään liikaa voimaa lapsen kiinnipitoon kudokset voivat vahingoittua. Autistisen lapsen voi olla vaikeaa ilmaista kipuaan etenkin stressitilanteissa. Hän saattaa joko kirkua koko ajan tai olla hiljaa. Tuntohäiriöinen lapsi ei ehkä tunne kipua tai sitten tuntee pitelyn voimakkaampana kipuna kuin tavallinen lapsi. Seurauksena lapsi ei aina pysty kertomaan kivustaan. Tai henkilökunta ei usko huutavaa lasta, sillä puremista, kiljuntaa, raapimista, sylkemistä ja pieremistä pidetään vain osana haastavaa käytöstä. Tässä tilanteessa henkilökunnankin on vaikea hallita omia tunteitaan. Voiman käyttö voi olla ylimitoitettua.

Eräs tapa arvioida kiinnipitoa on tarkastella sitä sosiaalisen hyväksynnän näkökulmasta. Sosiaalinen hyväksyntä ei tarkoita vain kansalaisia, vaan myös hoitajia ja lapsia. Kiinnipitotilanteita pitäisi toteuttaa niin, että ne tapahtuisivat julkisen tarkastelun alla. Tällöin kiinnipitotilanteita todennäköisesti vältettäisiin, ja pakon sanelemana pyrittäisiin pienimpään mahdolliseen voiman käyttöön ^[17].

[muokkaa] Seuraamukseton ratkaisumalli

Monet haastavan käytöksen ratkaisumallit keskittyvät käytöksen seuraamuksiin. Seuraamukseton ratkaisumalli välttää rangaistuksellisia seurauksia, ja painottaa haastavan käytöksen korvaavia toimintamalleja. Tällöin keskitytään niihin tekijöihin, jotka johtivat haasteelliseen käytökseen. Tämä on positiivista ja ennalta ehkäisevää, koska sen sijaan että odotettaisiin haastavan käytöksen tuloa ja sitten tehtäisiin jotain sille, yritämme ennakkoon estää sitä tapahtumasta. Keskeinen teema seuraamuksettomassa mallissa on konfliktin välttäminen. Hyvä esimerkki tästä on kun yritämme saada lasta noudattamaan sääntöjä. Voimme rajoittaa esimerkiksi television katselua illalla ja määrätä tietyn nukkumaanmenoajan. Seuraamukseton tapa panna asia vireille on välittömästi kyseenalaistaa, pitääkö tällaisia sääntöjä asettaa. Vielä tärkeämpää on, voidaanko löytää lapsille mieluisempia vaihtoehtoja. Kultainen sääntö seuraamuksettomassa menettelyssä on se, että konfliktit vältetään, jos jotain otetaan pois niin jotakin parempaa saadaan tilalle. Tässä tapauksessa seurauksena on paremmat yöunet. Vaatii hyviä perusteluja saada lapset uskomaan tähän. Kuitenkin väärä tapa olisi tarjota karkkia tai rahaa, tekijät jotka eivät tilanteeseen välittömästi liity. Jos meillä ei ole vaihtoehtoja tarjota, silloin meidän pitää kysyä, miksi me yritämme muuttaa lapsen käytöstä. Eli säännöillä pitää olla lasta kehittävä vaikutus ja ongelmien hoitaminen seuraamuksettomalla tavalla toimii esimerkkinä myös lapselle hänen ratkaistessaan omia ongelmiaan.

Joskus on vaikeaa kehittää hyvää suhdetta lapseen, jonka käytös on aggressiivista ja ennustamatonta. On vaikea odottaa, että henkilökunta voisi toimia hyvin sellaisten lasten kanssa, joista he eivät pidä, tai osoittautuu vaikeaksi hyväksyä heidän käytöstään. Olisi tärkeää kaikesta huolimatta voittaa lapsen luottamus, jotta löydettäisiin yhteinen kieli. Koulunkäynnissä auttaa rikas ja monipuolinen ohjelma, josta lapsi löytää itseään kiinnostavaa toimintaa kannustavassa ja turvallisessa ympäristössä.

Kasvatuksellisten toimenpiteiden pitäisi olla johdonmukaista, jos halutaan saada tuloksia. Kasvatusohjelman pitäisi luontevasti sopia vaihteleviin tilanteisiin. Laitosolosuhteissa kasvatuksellisten toimenpiteiden soveltaminen päivän tilanteisiin ei ole helppoa. Monet kodin toiminnat laitosympäristössä tuntuvat keinotekoisilta. Henkilökunnan haasteena on ottaa lapset yksilöinä. Oma koti pitäisikin olla ensisijainen paikka autistisen lapsen kasvattamiseen.

Haastavaa käytöstä voi välttää järjestämällä lapsille merkityksellistä tekemistä. Autistiselle lapselle on tärkeää, että hän saa tehdä asioita, joissa hän pystyy pätemään. Musiikista kiinnostuneitten pitäisi saada musiikkiopetusta, uimisesta pitävien pitäisi saada uida. Jos lapsi pitää uimisesta, ja osoittaa vähemmän haastavaa käytöstä uidessa, hänen pitäisi saada uida. Useimmat lapset pitävät kouluopetuksesta. Tätä kiinnostusta pitäisi positiivisesti vahvistaa, jotta heille tulisi jo alkuun myönteisiä kokemuksia koulunkäynnistä ^[18].

[muokkaa] Koulun tukitoimet

Koulunkäynnissä tukitoimet pitäisi aloittaa varhain, heti kun vaikeuksia esiintyy. Vanhempien tulee olla aktiivisesti mukana. Kouluympäristön pitäisi olla niin selkeä, että oppilaan on helppo hahmottaa mitä tehdään ja missä. Ota huomioon herkän oppilaan aistiherkkyydet ja vaikeudet. Selvitä ja kehitä lapsen kanssa yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja viestintätaitoja. Selvitä oppilaan näkökulma koulun tarjonnasta. Käytä oppilaan mielenkiinnon kohteita ja erikoistaitoja opetuksen apuna ja sisällytä oppituntiin toimintoja, joista hän nauttii. Ota mukaan normaalisti kehittyneitä lapsia leikeissä ja ryhmätöissä. Huomioi oppilaiden yksilölliset erot. Käytä funktionaalista otetta lasten käyttäytymisen hallintaan. Tue oppilasta siirroissa luokasta toiseen ja luokka-asteelta toiselle. Suunnittele lapsen koulunkäynti pitkällä aikavälillä. Järjestä lapselle säännöllistä liikuntatunteja. Anna hänelle myös rentoutumisharjoituksia ^[19].

Kun sovitaan uusien taitojen oppimisesta, tärkein tekijä on selvittää, mitä mahdollisuuksia lapsen ympäristö tarjoaa, ja millä asioilla on suurin merkitys lapsen kehitysvaihe huomioiden. Hyvä käytäntö on yhdistää koulutuksellinen tavoite toivottuun sosiaalisen toiminnan tavoitteeseen. Oppimisessa tulisi painottaa laatuun, eikä määrään. Häiriökäyttäytymiseen johtaa usein liian suuri kognitiivinen kuormitus, josta seurauksena voi olla ahdistusta. Tikapuut oppimisessa on tärkeät. Kukin askelma tulee nousta tarkoituksenmukaisesti. Tiedon aukot tulee täyttää, jotta oppiminen olisi merkityksellistä. Jos jonkun taidon oppiminen on tärkeää, silloin myös harjoitteleminen, niin että sen osaa kunnolla on mielekästä ja arvokasta lapsen kehitykselle. Taitojen vahvistaminen on kehityksen avain. Haastava käytös voidaan korvata uutta oppimalla. Lapsi voi olla jumittunut asiaan, joka nostaa hänen aggressioitaan. Jos on kysymys asiasta, jolle hän ei mahda mitään, voidaan koulutuksella kiinnittää lapsen huomio positiivisiin vaihtoehtoihin, joihin hän voi ympäristössään vaikuttaa. Tämä ei tarkoita, että lapsen alkuperäistä aggression aiheuttajaa vähäteltäisiin, vaan vahvistetaan lapsen käytöstä positiivisella, rakentavalla vaihtoehdolla. Monet ongelmat johtuvat puutteellisista kommunikaatiotaidoista. Valintatilanteessa voi olla vaikeaa muodostaa omaa mielipidettä asiasta. Tuolloin vaikeaa sanoa kyllä tai ei. Vaikeampaa voi olla kuitenkin sanoa, en tiedä tai en ymmärrä. Tämä saattaa johtaa haastavaan käytökseen. Tuolloin tulisikin lasta harjoittaa viestittämään epävarmuuttaan sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla.

[muokkaa] Leikki ja liikunta rauhoittaa

Lapsen hyvinvointi liittyy olennaisesti haastavaan käytökseen. Leikki ja liikunta on erinomaisia keinoja lapsen rauhoittamiseksi. Fyysinen harjoitus auttaa lasta hallitsemaan kehoaan ja aistitoiminnan rajoittuneisuutta, motorista kömpelyyttä, kommunikaatiovaikeuksia ja käyttäytymishäiriöitä. Lisäksi se on helposti yhdistettävissä vapaa-aikaan, harrastuksiin ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen oppimiseen. Muun muassa hyvä ravinto, säännöllinen toiminta, rentoutusharjoitukset, hieronta ja taiteelliset ilmaisulliset toiminnat auttavat lasta voimaan hyvin.

[muokkaa] Käytöskasvatuksen strategiat

Käytöskasvatuksesta huolimatta lasten käyttäytyminen harvoin muuttuu toivotulla tavalla pysyvästi. Siksi pitää pystyä seuraamaan käyttäytymisen kehittymistä, jotta siihen voidaan tarvittaessa puuttua. Kun käyttäytymisen muuttamisstrategia on omaksuttu, käytös saattaa ensin huonontua, ennen kuin se kohentuu. Pitäisikin laatia kirjalliset ohjeet siitä, mitä tehdään jos lapsi muuttuu käytökseltään haastavaksi.Kuvaile haastavasti käyttäytyvän lapsen hoitohistoria ja miksi suunnitelmaa tarvitaan. Minkälaiseen käytökseen pyritään vaikuttamaan. Mitkä tekijät laukaisivat tilanteen aiemmin. Mitkä asiat ennakoivat tilanteen laukeamista. Miten henkilökunnan pitäisi toimia, kun joudutaan kiinnipitotilanteeseen. Minkälaisia eleitä, toimia ja sanoja tulisi käyttää. Miten tapaus tulisi kirjata ylös. Miten tilanteeseen osallistunutta henkilökuntaa tulisi tukea tapauksen jälkeen. Miten lasta ja hänen vanhempiaan tulisi informoida ja tukea tapauksen jälkeen. Miten voitaisiin estää vastaava tapahtuma jatkossa. Tässä tulisi selvittää strategiat tilanteiden rauhoittamiseksi. Miten toimitaan, jos joudutaan fyysisesti rajoittamaan lasta ja suunnitella haastavan käytöksen seuraamukseton hoito. Seuraamukseton haastavan käytöksen hallinta vaatii selkeän kirjallisen suunnitelman onnistuakseen. Siinä pitää määritellä, millainen käytös luokitellaan potentiaalisesti uhkaavaksi tai vaaralliseksi. Se auttaa myös määrittelemään hoitavan tahon vastuun suhteessa lapseen. Konfliktin jälkeen pitää voida oikeuttaa ne toimenpiteet joilla kiinnipito toteutettiin ^[20].

[muokkaa] Lähteet

• Clements, J.& Zarkowska, E. (2000) Behavioural Concerns and Autistic Spectrum Disorders Jessica Kingsley, London.
• Jones G, (2002) Educational Provision for Children with Autism and Asperger Syndrome. David Fulton Publishers, London.
• McDonnell,A.A. & Sturmey, P. (1993) Managing violent and aggressive behaviour: towards better practice. teoksessa Jones & C.B. Eayrs (toim.) Challenging Behaviour and Intellectual Disability: A Psychological Perpective. Bild, Avon.
• Morgan H. (toim.) (2000) Understanding and Working with the Continuum of Need, Unit 6: Challenging Behaviour, The University of Birmingham, Birmingham.
• Zarkowska, E. & Clements J. (1994) Problem Behaviour in People with Severe Learning Disabilities, Coom Helm, London.
• Haastava käytös on lapsen viestintää

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Katso myös

• Univaje

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Tunteesta tunteeseen – ihmismielen tarinat kuvin ja sanoin oppimateriaali