Anoreksia nervosa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee syömishäiriötä. Katso Anorexia Nervosa (yhtye) yhtyeestä.
Anoreksia nervosa -potilas Ranskasta vuodelta 1900.

Anoreksia nervosa eli laihuushäiriö on poikkeavaan syömiskäyttäytymiseen liittyvä oireyhtymä, josta seuraa tarkoituksellisesti aiheutettu ja ylläpidetty nälkiintymistila.[1] Laihuushäiriöstä kärsivällä, niin sanotulla anorektikolla, on pakonomainen tarve pudottaa painoaan ja pitää se merkittävästi alle pituuden mukaisen keskipainon.

Laihuushäiriö on psykiatrian alaan kuuluva pitkäaikaissairaus ja se on syömishäiriöistä tunnetuin.[2] Sitä tavataan varsinkin nuorilla naisilla. Miesten syömishäiriöt ovat harvinaisia.[3] Kuten muutkin syömishäiriöt, laihuushäiriö on monimuotoinen sairaus, joka saa jatkuvasti uusia muotoja ja oirekuvia. Taudinmäärittelyssä erotetaan kaksi diagnoosia, varsinainen laihuushäiriö F50.0 ja epätyypillinen laihuushäiriö F50.1. Varsinainen laihuushäiriö jaetaan edelleen pääasiallisen oireen mukaisesti kahteen alatyyppiin.

Laihuushäiriöön ei ole yhtä syytä. Usein kuitenkin oireilun alkuvaiheena nähdään liian pitkälle mennyt pyrkimys pudottaa tai säädellä painoa. Anoreksia on naisilla yleisempää kuin miehillä, mutta viime vuosina miesten osuus anorektikoista on kasvanut. Oireet ovat yleisimpiä niiden keskuudessa, joiden ammatti tai harrastus edellyttää kevytrakenteisuutta ja hoikkuutta. Näitä ovat esimerkiksi mallit, balettitanssijat, kilpavoimistelijat ja taitoluistelijat.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anoreksia nervosa on ilmeisesti vanha sairaus. Sen klassiset oireet on kuvattu 1800-luvulla, mutta oireisto osuu osalta piirteistään esimerkiksi varhaiskristillisen ajan itseään nälkiinnyttäviin pyhimyksiin.[4]

Anoreksia nervosa ei yleensä tarkoita ruokahalun puuttumista tai sen menetystä, vaan sitä sairastava saattaa suorastaan hekumoida ruokaan liittyvillä ajatuksilla, olla poikkeavan kiinnostunut ruuasta ja ruoka-aineista sekä taitava ruuanlaittaja.[5] Laihuushäiriö alkaa tyypillisesti vähitellen[6], kun nuori alkaa eri syistä säännöstellä, väistellä ja välttää syömistä.[7]

Oireiston ytimessä on laihtuminen, joka voi olla joko hyvin nopeaa tai se voi edetä vähitellen hiipimällä. Nuorten koulunkäynti ja harrastaminen jatkuvat yleensä normaalisti ja potilaat tuntevat voivansa erinomaisesti.[6] Perheelle nuoren aliravitsemustila tulee usein yllätyksenä: laihuushäiriötä sairastavat nuoret eivät myönnä oireitaan, eivätkä kerro niistä mielellään edes lääkärille.[6]

Laihduttamisen keinot vaihtelevat laajalti, mutta syödyn ruoan ja saadun energian määrä on yleensä merkittävän pieni. Anorektikko rajoittaa syömistään sekä saattaa esimerkiksi pyrkiä liikkumaan kohtuuttoman paljon suhteessa ravinnosta saamansa energiaan, jotta laihtuisi entisestään tai pysyisi laihana. Liikunnan harrastamien saattaa alkaa vaikuttaa pakonomaiselta, kun kuntosalilla viivytään useita tunteja tai lenkkipolulle lähdetään kelillä millä hyvänsä, iltamyöhään ja aamuvarhaiseen, tai kun erilaiset liikuntamuodot ja treenaaminen alkavat viedä enimmän osan valveillaoloajasta.[8]

Anorektikot voivat myös harjoittaa vatsantyhjennystä oksentamalla tai käyttämällä laksatiivisia lääkkeitä. Jotkut ottavat ruokaa suuhun ja pureskelevat sitä, mutta nielemisen sijasta sylkevät sen lopulta pois. Anorektikot jaetaankin DSM-IV -luokittelussa paastoamis- ja ahmimis-vatsantyhjennystyyppiin. Paastoamistyypin anorektikot pyrkivät rajoittamaan syömistään mahdollisen paljon ja usein he myös paastoavat eli eivät syö mitään, jopa monta päivää. Ahmimis-vatsantyhjennystyyppi, eli AV-tyyppi, taas ahmii ruokaa ja pyrkii saamaan sen jälkeenpäin ulos elimistöstä, esim. tahallisella oksentamisella tai laksatiivisten lääkkeiden käytöllä. AV-tyyppiin kuuluu monia yhteisiä piirteitä bulimian kanssa, mutta ei ole sama sairaus.

Oman syömisensä ja painonsa säätely tuo sairastuneelle kontrollin tunteen omasta kehostaan. Anorektinen henkilö pyrkii usein salaamaan sairautensa läheisiltään, eikä halua hakeutua hoitoon. Tämä johtuu usein siitä, että vaikka anorektikot useimmiten tietävätkin käyttäytyvänsä epänormaalisti ja jopa terveydelleen vaarallisesti, he eivät välttämättä koe sen olevan hoitoa tarvitseva ongelma ja hoidosta väistämättä aiheutuva oireilun estäminen aiheuttaa heille ahdistusta. Oireilu eli muiden muassa ruokien energiamäärien tarkkailu, liikunta, ja syömisen rajoittaminen tuntuvat anorektikoista usein rauhoittavilta ja paluu normaaliin syömiseen pelottavalta tai ahdistavalta. Anoreksia puhkeaa useimmiten nuoruusiällä tai varhaisaikuisuudessa, mutta nykyisin myös aikuisten erilaiset syömishäiriöt ovat yleistyneet.

Laihuushäiriön somaattisia oireita:

  • naisilla kuukautisten poisjääminen, miehillä seksuaalisen halukkuuden ja toimintakyvyn heikentyminen
  • aineenvaihdunnan hidastuminen
  • hidas pulssi, matala verenpaine
  • punoittavat ja kylmät (syanoottiset) raajat
  • ihonalaisen rasvan (subcutiksen) väheneminen

Näiden lisäksi voidaan todeta lievä anemia ja normaalin alarajoilla oleva verensokeriarvo.

Seuraamukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravinnon vähyys voi aiheuttaa aliravitsemusta sekä lukuisia puutostiloja, jotka voivat johtaa muun muassa vastustuskyvyn ja luuston heikkenemiseen, ja lopulta jopa kuolemaan. Sairauden edetessä ja ruumiin rasvapitoisuuden vähetessä sairastuneen lihakset heikkenevät ja surkastuvat, iho kuivuu ja saattaa alkaa kasvaa lanugoa eli nukkamaista karvaa suojakseen, ja naisilla kuukautiset jäävät ennen pitkää pois. Sairaus saattaa aiheuttaa osteoporoosia ja hidastaa pituuskasvua nuorilla. Bulimiaoireisilla anorektikoilla esiintyy myös hampaiden kiillevaurioita oksentelun vuoksi. Anoreksiaa sairastavalla ihmisellä raajat saattavat olla kylmät ja kananlihalla. Riski erilaisiin sydämen rytmihäiriöihin on koholla.

Anoreksia voi aiheuttaa ja siihen voi liittyä ahdistuneisuutta. Tämä voi johtua muun muassa oman minäkuvan ja läheisten käsitysten välisestä ristiriidasta, siitä, että potilas tietää olevansa sairas, mutta kokee itsensä voimattomaksi sairauden edessä, tai kaiken ylittävästä, hallitsemattomasta lihomisen pelosta. Aliravitsemus aiheuttaa usein masennusta, joka usein lievittyy jo ravitsemustilan parantumisella. Myös tiedonkäsittelykyvyn heikkenemistä esiintyy.

Jatkuessaan anoreksia voi johtaa kuolemaan usein eri tavoin. Aliravitsemus heikentää vastustuskykyä ja näin altistaa sairauksille, ja erittäin raju aliravitsemus voi johtaa sydämen pysähtymiseen, jos sisäelimiä ympäröivät viimeisetkin rasvavarannot kuluvat loppuun. Anoreksiaan liittyy myös kohonnut itsemurhariski.

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laihuushäiriön keskimääräinen alkamisikä on Suomessa julkaistun seurantatutkimuksen mukaan 17 vuotta. Vaihtelu on kuitenkin suurta, sillä saman tutkimuksen nuorin oli 10-vuotias ja vanhin 35-vuotias sairauden alkaessa. Laihuushäiriö ilmenee kuitenkin tavallisesti vaiheessa, jossa lapsuudesta siirrytään puberteettiin, usein 14-16 –vuotiaana. Tätä, kuten kaikkia syömishäiriöitä, esiintyy enemmän tytöillä kuin pojilla: tytöillä 10-15 kertaa enemmän kuin pojilla. Koululaisilla tehdyt selvitykset viittaavat noin yhden joka 150:stä 14-16-vuotiaasta tytöstä kärsivän laihuushäiriöstä.[2]

Suomessa ei ole tehty varsinaisia esiintyvyysselvityksiä syömishäiriöistä, mutta käytännön kokemus osoittaa niiden yleistyneen.[2] Samaan suuntaan viittaa Kouluterveys 1997 -tutkimus, joka tehtiin kyselylomaketutkimuksena yläkoulujen 14-16 -vuotiaille oppilaille. Lomakkeiden antama tieto perustui oppilaiden omaan ilmoitukseen syömishäiriöistä, mutta annetut luvut ovat yllättävän korkeita ja ne saattavat viitata tietyntyyppisten syömishäiriöiden yleistymiseen myös Suomessa.[2]

Suomessa 2009 tehdyn väitöskirjatutkimuksen mukaan anoreksia on nuorilla miehillä luultua yleisempää. Sen mukaan monet miehet kokevat paineita lihastensa kunnosta. Tutkimuksessa rinnastetaan miesten tyytymättömyys lihaksiinsa ja naisten syömishäiriöt sekä jatkuva laihdutus. Molempiin liittyy henkinen pahoinvointi, alkoholin ongelmakäyttö sekä huono itsetunto.[9] Epätyypillisiä syömishäiriöitä arvellaan esiintyvän miehillä jopa yhtä paljon kuin naisilla.[10]

Muualla maailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laihuushäiriötä sairastavien osuuden arvellaan olevan länsimaissa noin 0,1-1% 15-20-vuotiaista naisista.[11] Juuri tämän ikäisillä anoreksia nervosa on länsimaissa yleisintä; sairastuneista heitä on lähes kaikki (90-95 %). Yhdysvalloissa laihuushäiriö on nuorten naisten kolmanneksi yleisin pitkäaikaissairaus. Anoreksiaa tavataan kuitenkin myös miehillä, mutta kaikkiaan syömishäiriöiden johdosta hoidossa olevista vain noin 5-10 % arvioidaan olevan miespuolisia.[12][11]

Sairauteen liittyy kohonnut kuolleisuus, ja arviolta 10 % anorektikoista kuolee sairautensa aiheuttamiin komplikaatioihin. Keskimääräinen sairastamisaika on 6-7 vuotta. Joissakin tutkimuksissa on päädytty tulokseen, että anoreksiaan liittyy nuorten naisten mielenterveyden häiriöistä suurin kuolleisuus. Siihen saattaa liittyä myös muita syömishäiriöitä, tyypillisimmin bulimiaa ja ortoreksiaa.

Etiologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anoreksia nervosaa pidetään nykyisin oireena jostakin syvemmän tason ongelmasta. Se ei aiheudu yhdestä yksittäisestä syystä, eikä sen aiheuttajaa ole voitu selvittää. Vaikka anoreksian puhkeaminen saattaa ulkopuolisesta vaikuttaa joskus äkilliseltä, anoreksia ei kuitenkaan ole satunnaisesti tai yhtäkkiä alkava häiriö, vaan siihen sairastunut on kokenut jo pitempään itselleen tärkeiden asioiden olevan huonosti. Anoreksiaan johtavia mahdollisia syitä on useita, ja niitä voidaan tarkastella useasta näkökulmasta.[13]

Yksilölliset syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtenä keskeisenä anoreksian syynä on potilaiden sisäisen ruumiinkuvan vääristyminen. Anorektikkojen ruumiinkuvan uskotaan olevan häiriintynyt ja johtavan tosiseikkojen vastaiseen kokemukseen omasta ruumiista. Kun sairas pitää nälkärajalle ajamaansa itseään lihavana, kyseessä ei ole enää pelkästään halu laihtua.[14] Nämä anoreksian keskeiset piirteet – pyrkimys hyvin alhaiseen ruumiinpainoon ja vääristynyt ruumiinkuva – ovat sukupuolesta riippumattomia.[10]

Anoreksia voi olla myös keino säädellä ahdistusta. Mahdollisia syitä ja riskitekijöitä anoreksialle on esitetty lukuisia; tällaisia saattavat olla esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö, sairauden esiintyminen suvussa ja perfektionistinen luonne.

Perheeseen liittyvät syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näkökulma avaa näkymiä perheeseen ja sen sisäisiin vuorovaikutussuhteisiin. Vaikka perhe voi vaikuttaa hyvin toimivalta, siinä saattaa olla hankaluuksia, jotka laihuushäiriöön sairastunut on kokenut ratkaisemattomiksi ristiriidoiksi, asioiksi, joille hän ei voi mitään tai joihin hän jää kiinni.[15] Sairastunut nuori saattaa kokea itsenä syylliseksi vanhempien välisiin ristiriitoihin.[16] Muista anorektikkojen perheissä tavattavia piirteitä ovat esimerkiksi yksilöiden välisten erojen hämärtyminen, esimerkiksi äiti puhuu aina isän tai lapsen puolesta, tai kyvyttömyys kohdata muutoksia, kuten koulun alkaminen tai lasten lähtö kotoa.[16]

Anorektikot voivat olla myös aivan tavallisista perheistä, eikä heillä välttämättä ole sen suurempia ongelmia esimerkiksi koulussa tai perhe-elämässä.

Kulttuurisidonnaiset syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Media ja usein myös sukulaisten ja tuttavien puheet ja asenteet vaikuttavat voimakkaasti moniin ihmisiin. Kulttuurimmeselvennä kuuluva kauneuskäsitys, sen viime vuosikymmenten painottuminen laihuuden ihannointiin[17] ja varsinkin seksuaalisuuteen liittyvät kulttuuritekijöiden uskotaan olevan eri tavoin laihuushäiriön taustalla.

Perinnöllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syömishäiriöt esiintyvät jossain määrin perheittäin. Laihuushäiriötä sairastavalla naisella on noin kymmenen kertaa todennäköisemmin jotain syömishäiriötä sairastava lähisukulainen kuin terveillä naisilla. Syömishäiriöiden ajatellaan syntyvän puoliksi perintötekijöiden ja puoliksi sairaudelle altistavan ympäristövaikutuksen yhteisvaikutuksesta.[18] Periytyminen ei kuitenkaan ole vääjäämätöntä: kaksoistutkimuksissa on havaittu, että perintötekijöiltään identtisistä kaksosista yleensä vain toinen sairastuu syömishäiriöön.[19]

On viitteitä siitä, että pysyvät reagoimis- tai käyttäytymistyylit ovat joko täysin tai osittain geneettisesti periytyviä. Muita enemmän syömishäiriöille alttiita ovat esimerkiksi pakkomielteisiin ja -toimintoihin taipuvaiset sekä epätavallisen herkät ja ristiriitoja välttelevät henkilöt.[20]

Diagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taudin hoitamisen ensimmäinen ongelma on diagnoosin tekeminen: potilaat saattavat olla pitkäänkin hoidossa esimerkiksi erilaisten vatsavaivojen vuoksi ennen kuin huomataan kiinnittää huomiota heidän ruokailutapoihinsa. Potilaat tulevat lääkärin luokse yleensä ystävien tai perheenjäsenten kehottamina, eikä heillä omasta mielestään ei ole hätää[21] - anoreksia kielletään jyrkästi.[22]

Varsinaisesta laihuushäiriöstä aletaan puhua, kun potilaan ruumiinkuva on häiriintynyt niin, että potilas ei halua pitää yllä normaalia painoaan.[6] Hänellä on alipainoisuudestaan huolimatta voimakas lihomisen pelko siitä huolimatta, että painon lasku on saavuttanut tilanteen, jossa ruumiinpaino on vähintään 15 % alle pituuden mukaisen keskipainon, tai yli 16-vuotiaan painoindeksi (BMI) on korkeintaan 17,5, miehillä 19. Vanhempien potilaiden painon edellytetään vielä laskevan tästä ennen diagnoosin tekemistä.[2]

Kaikki äärimmäinenkään laihuus ei kuitenkaan ole anoreksiaa, eikä epätyypillisen laihuushäiriön diagnosoinnissa voida vedota tarkkoihin painolukuihin. Selkein keino havaita nälkiintyminen on riisuttaa potilas alusvaatteisilleen.[21] Laihtumisen, ruokahaluttomuuden ja vatsavaivojen taustalla saattaa olla muutakin, kuten laktoosi-intoleranssi tai keliakia. Myös diabetes, erilaiset tulehdukset ja pahanlaatuiset kasvaimet saattavat olla laihtumisen syynä ja ne pitää sulkea pois ennen diagnoosin tekemistä.[21] Pois rajattavia ovat myös vakava masennus ja huumeidenkäyttö.[6]

Laihuushäiriön (F50.0) ICD-10 -kriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A. Ruumiinpaino on vähintään 15 % alle pituuden mukaisen keskipainon tai painoindeksin (BMI), (käytetään 16 vuoden iästä lähtien) tytöillä korkeintaan 17,5, pojilla alle 19. Esimurrosikäisten potilaiden paino saattaa kasvun aikana jäädä jälkeen pituuden mukaisesta keskipainosta, vaikka paino ei varsinaisesti laskee. Vanhempien potilaiden painon edellytetään laskevan.
B. Potilas aiheuttaa itse painon laskemisen välttämällä ”lihottavia” ruokia. Lisäksi potilas saattaa käyttää seuraavia keinoja: itse aiheutettu oksentelu, ulostuslääkkeiden käyttö, liiallinen liikunta, ruokahalua hillitsevien tai nesteitä poistavien lääkkeiden käyttö.
C. Potilaan psykopatologian on erityinen: hänen ruumiinkuvansa on vääristynyt ja hän on mielestään liian lihava ja hän pelkää kovasti lihomista. Tämä saa hänet asettamaan itselleen alhaisen painotavoitteen.
D. Laaja-alainen hypothalamus-aivolisäke-sukurauhas-akselin endokrinologinen häiriö, joka ilmenee naisilla kuukautisten puuttumisena ja miehillä seksuaalisen mielenkiinnon ja potenssin heikentymisenä. (Poikkeuksena tästä ovat anorektisen naisen kuukautisvuodot, jotka saadaan aikaan hormonaalisella korvaushoidolla, tavallisesti ehkäisypillereillä. Mikäli häiriö alkaa ennen murrosikää, murrosiän kasvu yleensä viivästyy tai pysähtyy (kasvu pysähtyy, tytöillä rinnat eivät kehity eivätkä kuukautiset ala; pojilla sukuelimet eivät kehity. Potilaan toipuessa murrosiän kehitys jatkuu usein normaalisti, mutta jatkuu tavallista myöhäisempään. Lisäksi kasvuhormonin ja kortisolin pitoisuudet saattavat olla koholla, kilpirauhashormonin aineenvaihdunta elimistössä saattaa olla muuttunut ja insuliinieritys saattaa olla poikkeava.
E. Ahmimishäiriön kriteerit A ja B eivät täyty.[23] Tämä tarkoittaa, että:
(A) laihuushäiriöpotilaalla ei ole vähintään kolme kuukautta kestäneitä kausia, jolloin hän nauttii vähintään kahdesti viikossa suuria ruokamääriä lyhyessä ajassa.
(B) Hänen ajatteluaan ei myöskään hallitse syöminen tai voimakas halu tai pakonomainen tarve syödä.[24]

DSM-IV -kriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kieltäytyminen vähintään iän ja pituuden mukaisen minimipainon ylläpitämisestä (esimerkiksi painon lasku alle 85 prosenttiin odotetusta painosta tai riittävän painon jääminen saavuttamatta pituuskasvun aikana niin, että paino jää alle 85 prosenttia odotetusta.)
  2. Voimakas painon nousun tai lihavaksi tulemisen pelko alipainoisuudesta huolimatta.
  3. Häiriö oman kehon painon ja muodon kokemisessa, painon ja muodon kohtuuton vaikutus siihen, millaiseksi henkilö kokee itsensä tai nykyisen vakavan alipainoisuuden kieltäminen.
  4. Amenorrea, eli vähintään kolmen peräkkäisen kuukautiskierron pois jääminen naiselta, jolla on ollut kuukautiset (naisella katsotaan olevan amennorrea, jos kuukautiset tuleva ainoastaan hormonin, esimerkiksi estrogeenin, antamisen jälkeen).[3]

DSM-IV -kriteeristön mukaan laihuushäiriön määrittelyssä erotetaan edelleen kaksi tyyppiä:

  • Paastoamistyyppisessä laihuushäiriössä henkilö ei ole harjoittanut säännöllisesti ahmimisista ja vatsantyhjennystä (esimerkiksi tahallinen oksentaminen tai diureettien, laksatiivien tai peräruiskeiden väärinkäyttö) meneillään olevan häiriöjakson aikana. Potilaat pyrkivät rajoittamaan syömistään mahdollisen paljon ja usein he myös paastoavat eli eivät syö mitään, jopa monta päivää.
  • Ahmimis-vatsantyhjennystyyppisessä laihuushäiriössä henkilö on harjoittanut säännöllisesti ahmimista ja vatsantyhjennystä meneillään olevan häiriöjakson aikana.[3]

Epätyypillinen laihuushäiriö (F50.1)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tätä diagnoosia käytetään sellaisista potilaista, joiden laihuushäiriön oireisto on muuten melko tyypillinen, mutta joilta puuttuu yksi tai useampi laihuushäiriön tärkeimmistä tunnusmerkeistä, kuten kuukautisten pois jääminen tai voimakas lihomisen pelko. Tällaisia potilaita tavataan yleissairaalatasoisessa psykiatrisessa yhteydessä tai perusterveydenhuollon asiakkaina. Tämä diagnoosi sopii parhaiten myös silloin, kun laihuushäiriön kaikki merkittävät oireet ovat havaittavissa, mutta lievinä. Ennen diagnoosin tekemistä tulee tällöinkin ensin rajata pois muut vastaavia oireita aiheuttavat häiriöt.[23]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laihuushäiriöiset nuoret kieltävät oireensa. Siksi heidän motivoimisensa ja ohjaamisensa hoitoon vaatii kärsivällisyyttä.[6] Laihuushäiriö on yleensä pitkäaikainen ja monivaiheinen: syömishäiriöiden keskimääräinen sairausaika on 6—7 vuotta. Uusiutumis- ja kroonistumisriskin vuoksi laihuushäiriötä voidaan sanoa pitkäaikaissairaudeksi, mutta joskus se voi olla lyhytaikainen ja parantua ilman mainittavia toimenpiteitä.[25] Oireet eivät tavallisesti aiheuta heti vakavia vaurioita keholle.[26]

Laihuushäiriön diagnoosin tekee erikoislääkäri, joka myös arvioi hoidon tason ja tarpeen. Hoidossa on kaksi tasoa: ravitsemustilan korjaaminen ja psykoterapeuttinen hoito. Hoito aloitetaan alipainoisuuden korjaamisella, joka potilaan tilanteesta riippuen toteutetaan Suomessa joko sairaalassa tai avohoidossa. Hoitokäytänteet vaihtelevat eri maissa,[2] mutta henkeä uhkaavan alipainoisuuden hoitaminen aloitetaan aina sairaalassa. Hoitopaikan valinta somaattisella tai psykiatrisella osastolla tehdään potilaan kunnon mukaisesti.

Psykoterapiassa on saavutettu tuloksia vaihtelevilla työmuodoilla niin yksilö- kuin perheterapiana. 14-16-vuotiaiden hoidossa on saatu hyviä tuloksia koko perheen hoidosta, mutta vanhempien potilaiden kohdalla pitkä ja yksilöllinen hoito tukee parhaiten.[6] Pitkittynyt aliravitsemustila ja avohoidon riittämättömyys voivat johtaa tahdosta riippumattomaan sairaalahoitoon.[6]

Laihuushäiriön hoidossa on kokeiltu erilaisia psyykenlääkkeitä, mutta kontrolloiduissa tutkimuksissa on esimerkiksi neurolepteistä ja masennuslääkkeistä todettu kiistatonta hyötyä vain silloin, kun laihuushäiriöön liittyy selvää masentuneisuutta.[6]

Ennuste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka ennuste näyttää viime aikoinamilloin? parantuneen, laihuushäiriö kuuluu edelleen ennusteeltaan vakavimpiin mielenterveyshäiriöihin.[27] Sairaalahoitoon päätyneistä anoreksiapotilaista noin 70 prosenttia pääsee hoidon jälkeen syömishäiriöoireistaan, mutta pitkien seurantatutkimusten mukaan vain puolet toipuu täysin. Noin neljännes oireilee ajoittain edelleen ja loppujen oireilu on niin vaikeaa, että tapauksiin liittyy vuosikymmentä kohden ainakin 5 prosentin kuolleisuus. Puolet näistä kuolemista johtuu itsemurhista ja puolet on seurausta nälkiintymisestä.[25]

Paranemisprosessi voi käynnistyä missä sairauden vaiheessa hyvänsä,[28] mutta yleensä ajatellaan, että hoidon aloittaminen taudin varhaisessa vaiheessa parantaa ennustetta ja nopeuttaa toipumista.[26]

Laihuus elämäntapana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On olemassa myös ihmisiä, jotka pitävät anoreksiaa elämäntapana. He kutsuvat itseään nimellä pro-ana. Pro-anat sairastavat anoreksiaa tai pyrkivät anoreksiankaltaiseen tilaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keski-Rahkonen, Anna; Charpentier, Pia; Viljanen, Riikka (toim): Syömishäiriöt, Läheisen opas. Kustannus Oy Duodecim, 2010. ISBN 978-951-656-375-9.
  • Rantanen, Päivi: 34.10 Syömishäiriöt lapsilla ja nuorilla. Lääkärin käsikirja, 2002. Gummerus, Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim. ISBN 951-656-079-2.
  • Rantanen, Päivi: Nuorten syömishäiriöt. Lasten- ja nuorisopsykiatria, 2000. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim. ISBN 951-656-025-3.
  • Riihonen, Eva: Syömishäiriöitä, kun portti aikuisuuteen ei avaudu. Jyväskylä: Kirjapaja, 1990. ISBN 951-621-976-4.
  • Suokas, Jaana ja Rissanen, Aila: Syömishäiriöt. Psykiatria, 2003. Hämeenlinna: Kustannus Oy Duodecim. ISBN 951-656-065-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suokas & Rissanen 2003, ss. 305-315
  2. a b c d e f Rantanen 2000, ss. 286-292
  3. a b c Suokas & Rissanen 2003, s. 305
  4. Keski-Rahkonen et al. 2010, s. 14
  5. Keski-Rahkonen et al. 2010, s. 15
  6. a b c d e f g h i Rantanen 2002, ss. 1080-1081
  7. Keski-Rahkonen et al. 2010
  8. Keski-Rahkonen et al. 2010, s. 33
  9. Väitöskirjan tiivistelmä 19.11.2009
  10. a b Keski-Rahkonen et al. 2010, s. 25
  11. a b Suokas & Rissanen 2003, s. 308
  12. Males and Eating Disorders EdReferral.com: International Eating Disorder Referral Organization. Viitattu 24. helmikuuta 2013. (englanniksi)
  13. Riihonen 1990, s. 33
  14. Riihonen 1990, s. 31
  15. Riihonen 1990, s. 32
  16. a b Riihonen 1990, s. 34
  17. Anred.com: Causes (englanniksi)
  18. Keski-Rahkonen et al. 2010, ss. 49-50
  19. Keski-Rahkonen et al. 2010, s. 50
  20. What causes eating disorders? ANRED, Anorexia Nervosa and Related Eating Disorders. Anred.com. Viitattu 24.helmikuuta. 2013. (englanniksi)
  21. a b c Riihonen 1990, s. 27
  22. Riihonen 1990, s. 29
  23. a b Rantanen 2000, s. 287
  24. Määritä osoite! Käypä hoito. Viitattu 24. helmikuuta, 2013.
  25. a b Suokas & Rissanen 2003, s. 306
  26. a b Keski-Rahkonen et al. 2010, s. 59
  27. Suokas & Rissanen s. 306
  28. Keski-Rahkonen et al. 2010, ss. 102-103

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]