Voimistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Voimistelu on urheilulaji ja harjoittelumuoto, jonka tarkoituksena on parantaa ja kehittää fyysistä voimaa, notkeutta, ketteryyttä, koordinaatiota ja tasapainoa. Kansainvälinen voimisteluliitto Fédération Internationale de Gymnastique (FIG) on yhteistyössä kansallisten liittojen kanssa. Suomen Voimisteluliittoon kuuluu 381 seuraa, joissa on yhteensä noin 122 000 jäsentä. Se on yksi Suomen suurimmista lajiliitoista, ja Suomen suurin tyttöjen ja aikuisten liikuttaja. [1]

Voimistelu on alkujaan kehittynyt kasvatukselliseen ja terveydenhoidollisiin tarkoituksiin suunnitelluista ruumiillisista liikkeistä. Nykyaikaisen voimistelun luoja on saksalainen Johann Christoph Friedrich GutsMuths, jota pidetään myös nykyaikaisen seiväshypyn kehittäjänä.

Voimistelu jaetaan kilpa- ja näytösvoimisteluun, kuntovoimisteluun, kasvatusopilliseen eli pedagogiseen ja lääkintävoimisteluun. Voimisteluliikkeet ovat vapaa-, väline- ja telineliikkeitä, joita harjoitetaan yksilö- ja ryhmäsuorituksina.

Suomessa voimistelun kilpatoimintaa järjestetään seitsemässä Suomen Voimisteluliiton alaisessa lajissa. Kilpatoiminnan lisäksi Voimisteluliiton jäsenseurat järjestävät toimintaa myös aikuisten ryhmäliikunnassa, tanssillisessa voimistelussa, tanssissa ja Kilta-ryhmissä. [2]

Kilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Voimisteluliiton kilpailulajit ovat:

Voimistelua voi harrastaa myös ilman kilpailua.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin kreikkalaisille fyysinen kunto oli ensiarvoisen tärkeää, ja kaikissa Kreikan kaupunkivaltioissa harjoitettiin erilaisia liikuntamuotoja kuten juoksemista ja painia. Rooman valtakunnan vallattua Kreikan voimistelu poistui sotilaskoulutuksesta. Roomalaiset esittelivät uudeksi lajiksi puisen hevosen. Vuonna 393 keisari Theodosius I lopetti antiikin olympialaiset, jotka siihen mennessä olivat korruptoituneet, ja voimistelu, samoin kuin muukin urheilu oli vähentynyt. Vuosisatojen ajan voimistelu oli lähes unohdettu.

1500-luvulla italialainen Girolamo Mercuriale kirjoitti teoksen De Arte Gymnastica, joka toi yhteen hänen tutkimuksensa ruokavaliosta, liikunnasta, hygieniasta, luonnonmukaisista taudin parantamismenetelmistä. De Arte Gymnastica selitti myös periaatteita fysioterapiasta ja kirjoitti ensimmäisen kirjan urheilulääketieteenstä.

1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alun Saksassa kaksi fyysisen kasvatuksen pioneeria – Johann Friedrich GutsMuths (1759–1839) ja Friedrich Ludwig Jahn (1778–1852) – loi harjoitukset pojille ja nuorille miehille. He suunnittelivat laitteita, ja lopulta ne johtivat nykyiseen voimisteluun. Jahnin muotoilemia varhaisia malleja olivat muun muassa rekki, nojapuut ja arkku.

Fédération Internationale de Gymnastique (FIG) perustettiin Liègessä vuonna 1881. Voimistelu oli mukana ensimmäisissä nykyisissä olympialaisissa 1896. 1920-luvulla naiset järjestivät ja osallistuivat voimistelukilpailuihin. Naiset osallistuivat ensimmäisen kerran voimistelukilpailuihin Olympialaisissa Amsterdamin kisoissa 1928.

Vuonna 1954 olympiakisojen laitteet ja lajit oli vakioitu nykyaikaisessa muodossa sekä miehille että naisille ja yhtenäinen luokittelu (mukaan lukien pisteytysjärjestelmä 1–15) oli sovittu. Neuvostoliiton voimistelijoiden esiintyminen kiinnitti maailman huomion erittäin kurinalaisiin ja vaikeisiin esityksiin. Sekä miesten ja naisten voimistelu sai merkittävää kansainvälistä kiinnostusta, ja erinomaisia voimistelijoita löytyi kaikista maanosista. Nadia Comaneci sai ensimmäisenä täydet pisteet vuoden 1976 kesäolympialaisissa Montrealissa, Kanadassa. Comanecia valmensi Romaniassa Romanian valmentaja unkarilainen Béla Károlyi. Comaneci teki neljä täydellistä kympin suoritusta. Vaikka Nadia teki täydelliset tulokset, romanialaiset menettivät kultamitalinsa ja Neuvostoliitto voitti kultamitalin. Kuitenkin Comanecista tuli olympialaisten symboli.lähde?

1900 luvun alkupuolella suomessa oli muotia ns. "mylleröiminen" joka perustui tanskalaisen J.P.Müllerin (1866-1938) kehittämään voimisteluliikejärjestelmään.[3]

Telinevoimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Telinevoimistelu

Miesten telinevoimistelu on saanut alkunsa Kreikassa noin 2000 vuotta sitten. Telinevoimistelua käytettiin parantaviin ”lääketieteellisiin” tarkoituksiin Kiinassa ja Intiassa. Voimistelua käytettiin myös sotilaiden koulutukseen. Telinevoimistelu on yksi seuratuimmista Olympialajeista vuodesta 1896 lähtien, ja vuodesta 1928 myös naisten telinevoimistelu on ollut mukana Olympialaisissa. [4]Antiikin Olympialaisissa kilpailijat kilpailivat suorituksilla, joita voidaan kuvata termillä voimistelu. Nimi ”gymnastics” tulee antiikin Kreikan sanasta ”gumnos” joka kirjaimellisesti käännettynä tarkoittaa alastomuutta. Tämän takia naisilla ei ollut edes katsojina osallistumisoikeutta Antiikin olympialaisten voimistelukilpailuihin. Alun perin telinevoimistelussa kilpailtiin pelkästään joukkueina. Henkilökohtainen moniottelu ja telinekohtaiset kilpailut lisättiin Olympialaisten mitalilajeiksi Helsingin kilpailuissa vuonna 1952. [5]

Tänä päivänä miesten telinevoimistelussa kilpaillaan kuudella telineellä (permanto, hevonen, renkaat, hyppy, nojapuut, rekki) ja naisten telinevoimistelussa neljällä telineellä (hyppy, permanto, puomi, nojapuut). [6]

Vaikka liikkeet suoritetaan jokaisella telineellä ja suoritukset ovat lyhytkestoisia, ne ovat fyysisesti uuvutttavia ja koettelevat voimistelijan vahvuutta, joustavuutta sekä kestävyyttä. Vuonna 2006 FIG otti käyttöön uuden pistejärjestelmän telinevoimistelussa, jonka tulokset eivät ole enää vain 10 pistettä.

Telinevoimistelun kansainväliset kilpailusäännöt laatii vuonna 1881 perustettu Kansainvälinen Voimisteluliitto FIG (Federation Internationale de Gymnastique). Liikesarjojen vaikeusosat ja arvostelusäännöt on esitelty sääntökirjassa Code of Points, jota uusitaan neljän vuoden välein aina uuden olympiadin alussa. Kansalliset kilpailusäännöt ovat maakohtaisia ja ne tehdään kansainvälisiä kilpailusääntöjä silmällä pitäen eri tasoisille ja -ikäisille voimistelijoille. Suomessa käytössä oleviin kilpailusääntöihin voi tutustua Suomen Voimisteluliiton kotisivuilla. [7]

Maailman telinevoimistelun huippumaita ovat esimerkiksi Venäjä, Ukraina, Romania, Saksa, Kiina, Japani ja Yhdysvallat. [8]

Rytminen voimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rytminen voimistelu

Rytmistä voimistelua harrastavat etupäässä naiset. Välineinä ovat naru, pallo, vanne, keilat ja nauha. Myös joukkueina kilpaillaan.

Rytminen voimistelu on kehittynyt ensin naisvoimistelusta moderniksi voimisteluksi ja siitä rytmiseksi kilpavoimisteluksi. Uusin nimike rytminen voimistelu on ollut käytössä vuoden 1998 lopusta alkaen. Olympialajina rytminen voimistelu on ollut vuodesta 1984 (yksilöt), ja vuodesta 1992 (joukkueet). Kilpailusuoritus muodostuu musiikin mukaan tehdystä liikesarjasta, jossa käytetään välineenä joko narua, vannetta, palloa, keiloja tai nauhaa. Yksilösuorituksen kesto on on 1.15-1.30 minuuttia ja joukkuesuorituksen 2.15-2.30 minuuttia. Rytmistä voimistelua on sanottu maailman kauneimmaksi urheilulajiksi.

Suomeen rytminen voimistelu tuli Neuvostoliitosta ja ensimmäiset Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1971. Suomi on hallinnut rytmistä voimistelua Pohjoismaissa viime vuosikymmenen ajan. Olympialaisissa Suomella on ollut edustaja kolme kertaa: Hanna Laiho (Barcelona 1992), Katri Kalpala (Atlanta 1996) ja Heini Lautala (Sydney 2000).

Rytmisessä voimistelussa hyppyihin, piruetteihin, tasapainoihin, taivutuksiin ja muihin vartalon liikkeisiin yhdistyy välineiden taiturimainen käsittely. Lajin monipuolisuudesta ja vaativuudesta johtuen myös harjoittelu on erittäin monimuotoista. Fyysisten ominaisuuksien, väline- ja ohjelmaharjoitusten lisäksi harjoitusohjelmaan kuuluu aimo annos lajin tarpeita vastaamaan sovellettua klassista balettia. Suomalaisen huippuvoimistelijan harjoitusmäärä nousee usein 30 viikkotuntiin.

Suomessa rytmisen voimistelun kilpailujärjestelmä muodostuu ikäkausi- ja luokkakilpailuista. Luokkajärjestelmän mukaisissa kilpailuissa kilpaillaan voimistelijan tason, ei iän perusteella. Luokkajärjestelmä alkaa voimisteluasemalta ja Mestariluokka on luokista korkein. Kaiken kaikkiaan luokkia on kahdeksan. Voimistelijan on mahdollista nousta luokasta toiseen puolivuosittain. Nostot luokasta seuraavaan tekee erillinen luokkanousuista vastaava työryhmä. Luokkajärjestelmässä kilpaillaan sekä yksilö- että joukkueohjelmilla. Kilpailusuorituksesta annetaan pisteitä kolmella eri osa-alueella: teknisyys, taiteellisuus ja suoritus. Voimistelijan loppupisteet muodostuvat näiden osa-alueiden yhteenlasketusta pistemäärästä. Sääntöjä tarkennetaan olympiadeittain ja kaikki tuomarit joutuvat uusimaan tuomarikorttinsa olympiadin alussa. [9]

Joukkuevoimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Joukkuevoimistelu

Joukkuevoimistelu on harrastajamäärältään suurin Suomen Voimisteluliiton lajeista. Rytmisen voimistelun tapaan se on kehittynyt suomalaisesta naisvoimistelusta ja on nykyään kansainvälinen kilpaurheilulaji. Joukkuevoimistelijalta vaaditaan liikkuvuutta, tasapainoa, koordinaatiota ja rytmitajua. Vartalon liikkeiden virtaavuutta, ilmaisullisuutta ja esteettisyyttä korostavat kilpailusuoritukset ovat liikkeiden ja musiikin muodostamia taiteellisia ja urheilullisia kokonaisuuksia, joille ominaista on yhtenäisyys ja yhdenaikaisuus. Kansainvälinen Joukkuevoimisteluliitto IFAGG perustettiini vuonna 2003. [10]

Kilpa-aerobic[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kilpa-aerobic

Aerobic on kehitetty 1970-luvun lopulla, ja kilpalajina se on toiminut 1980-luvulta lähtien. Kilpa-aerobic on vaativaa ja korkealla intensiivisyydellä musiikin tahtiin tapahtuvaa liikkumista. Urheilijan tulee samalla suorittaa vaaditut, haastavat vaikeusosaelementit. Kilpa-aerobicin kilpailusarjassa täytyy osoittaa luovuutta yhdistettynä kaikkiin vaadittaviin vaikeusosiin, musiikkiin ja ilmaisuun. Kilpa-aerobic kehittää fyysistä voimaa, notkeutta, koordinaatiota sekä äärirajoille ulottuvaa aerobista kestävyyttä yhdessä suorituksessa.

Kilpa-aerobicissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: miehet yksilö, naiset yksilö, parit, joukkueet (kolme henkilöä) ja ryhmät (5 henkilöä, vuodesta 2013). Aikuisten sarjan yksilöiden kilpailuohjelmat suoritetaan 10m x 10m (juniorit 7m x 7m) kokoisella joustoparketilla. Parit, joukkueet ja ryhmät suorittavat ohjelmansa 10m x 10m alueella. Suoritusten kesto on 1min 30sek.

Kansainvälinen voimisteluliitto FIG määrittää lajin säännöt ja on ainoa kilpa-aerobic liitto jonka Kansainvälinen Olympiakomitea on hyväksynyt. FIGin järjestämät ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut pidettiin vuonna 1995 Pariisissa, jolloin mukana oli 34 maata. Vuonna 1997 IWGA (International World Games Association) otti kilpa-aerobicin mukaan 5. World Games tapahtumaan Lahdessa.

Suomella on hyvää menestystä kilpa-aerobicissa viime vuosikymmeniltä ja uusi sukupolvi on nousemassa huipulle. [11]

TeamGym[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Näytösvoimistelu

TeamGym on joukkuelaji, jossa kilpaillaan monista muista voimistelulajeista poiketen naisten ja miesten sarjojen lisäksi myös sekajoukkueina. Laji koostuu vapaaohjelmasta sekä volttirata- ja trampettisuorituksista. TeamGym on monipuolinen laji, jonka voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Huippujoukkueiden keski-ikä on yli kahdenkymmenen, joten lajia voi harrastaa myös aikuisiälle asti. Suomessa kilpaili vuonna 2012 noin 35 TeamGym-joukkuetta. Suomalaiset joukkueet ovat menestyneet erinomaisesti kansainvälisissä arvokilpailuissa, joita TeamGymissa järjestetään PM- ja EM-tasolla. Suomalaisten joukkueiden kilpailumenestykseen voi tutustua Suomen Voimisteluliiton kotisivuilla.

TeamGym syntyi Ruotsissa ja Tanskassa 1980-luvun alussa, ja näissä maissa laji on nykyään voimistelulajeista suosituin. Laji levisi Suomeen 80-luvun puolessa välissä, ja ensimmäiset SM-kilpailut pidettiin vuonna 1987 Helsingissä. 1990-luvun alussa laji levisi myös muualle Eurooppaan ja ensimmäiset epäviralliset TeamGymin EM-kilpailut järjestettiin Portugalin Lissabonissa vuonna 1993. Ensimmäiset viralliset EM-kilpailut järjestettiin Jyväskylässä 1996, jolloin mukana oli 12 maata. Sen jälkeen mukaan on tullut vielä seitsemän maata lisää. Vuodesta 1996 lähtien kilpailut järjestettiin joka toinen vuosi seurajoukkuekilpailuna. Vuonna 2010 EM-kilpailuihin otettiin mukaan junioreiden sarjat ja kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa maajoukkueittain.

Vuonna 2007 TeamGymin nimi (ent. näytösvoimistelu) muutettiin Suomessa. Syynä vaihtoon oli näytösvoimistelun harhaanjohtavuus, sillä kyseessä on kilpalaji, eikä erityisesti näytöksiin keskittyvä laji. Vaihtoehtoisia nimityksiä pohditiin mahdollisimman laajasti. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä nimitys truppgymnastik ja Norjassa troppsgymnastikk (joukkuevoimistelu). Joukkuevoimistelu on kuitenkin Suomessa varattu toiselle lajille. Pohdintojen jälkeen nimenvaihdossa päädyttiin kansainväliseen, Euroopan voimisteluliiton UEG:n hyväksymään muotoon TeamGym. [12]

Trampoliinivoimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Trampoliinivoimistelu

Yhdysvaltalainen George Nissen alkoi kehittää trampoliinia 1920-luvulla, ja trampoliinivoimistelussa on kilpailtu 1940-luvulta lähtien. Suomeen laji rantautui pysyvästi vuonna 2000, samana vuonna kun laji oli ensimmäistä kertaa mukana Olympialaisissa.

Trampoliinivoimistelussa tehdään trampoliinilta mahdollisimman korkealle ponnistaen erilaisia eteenpäin ja taaksepäin pyöriviä liikkeitä. Trampoliinille voi laskeutua jaloille, istualteen, vatsalleen ja selälleen, joten liikevariaatioita on monia. Maailman huippujen hypyt yltävät jopa kahdeksan metrin korkeudelle ja voimistelijat suorittavat kymmenen liikkeen sarjaan useita kolmoisvoltteja, jonka jälkeen jatkavat kierteisillä kaksoisvolteilla.

Kilpatrampoliini on suorakaiteen mallinen ja kooltaan noin 3x5 metriä. Yksilökilpailussa voimistelija suorittaa pakollisen ja omavalintaisen sarjan, joihin molempiin kuuluu kymmenen liikettä. Liikkeet tulee suorittaa ilman välihyppyjä. Pakollisen ja omavalintaisen sarjan lisäksi hypätään finaalisarja. Synkro- eli parikilpailussa kaksi voimistelijaa suorittaa identtiset sarjat vierekkäisillä trampoliineilla mahdollisimman samanaikaisesti. Trampoliinivoimisteluun kuuluu myös hieman eri mallinen DMT eli tuplaminitrampoliini (double mini trampoline). DMT:llä tehdään juoksuvauhdin jälkeen kaksi liikettä, joista jälkimmäinen tullaan alas patjalle. Kolmas trampoliinivoimistelulaji on tumbling. Tumblingin teline on joustava volttirata, jolla voimistelija tekee lyhyen mutta nopeatempoisen juoksuvauhdin jälkeen kahdeksan liikkeen volttisarjan. [13]

Akrobatiavoimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Akrobatiavoimistelu

Akrobatiavoimistelu on tasapainoa ja luottamusta vaativa laji, joka koostuu erilaisista nostoista, heitoista, kiinniotoista ja yksilöliikkeistä. Onnistuneeseen suoritukseen voimistelijalta vaaditaan taidokasta voiman käyttöä, erinomaista liikkuvuutta, ketteryyttä sekä hyvää tasapaino- ja koordinaatiokykyä.

Akrobatiavoimistelu on Kansainvälisen Voimisteluliiton FIG:n laji. Suomessa toimintaa on ollut vuodesta 2005 lähtien, ja akroseurojen sekä -harrastajien määrä kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä toimintaa on ainakin kuudessa eri seurassa. Vaikka Suomessa lajia on harrastettu vasta vähän aikaa, on Suomella ollut edustajia aina EM-kilpailuissa asti. Lajilla on paljon harrastajia ympäri maailmaa, ja toiminta on hiljalleen levittäytymässä Suomesta myös muihin pohjoismaihin.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen Voimisteluliitto
  2. Voimistelutoiminta
  3. Mieleni minun tekevi, Yrjö Karilas, s.481-483
  4. Miesten telinevoimistelu, lajiesittely
  5. Naisten telinevoimistelu, lajiesittely
  6. Miesten telinevoimistelu, lajiesittely
  7. Miesten telinevoimistelu, lajiesittely
  8. Miesten telinevoimistelu, lajiesittely
  9. Rytminen voimistelu, lajiesittely
  10. Joukkuevoimistelu, lajiesittely
  11. Kilpa-aerobic, lajiesittely
  12. TeamGym, lajiesittely
  13. Trampoliinivoimistelu, lajiesittely
  14. Akrobatiavoimistelu, lajiesittely

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Voimistelu.