Maahockey

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maahockeyn pelaajia Australian Melbournessa.

Maahockey on mailalla pelattava pallopeli. Se on suosittu urheilulaji monissa maissa ympäri maailmaa. Intiassa ja Pakistanissa lajia pelataan kansallispelinä. Monissa maissa laji tunnetaan yksinkertaisesti hockeyna.

Intian ja Pakistanin joukkueet ovat perinteisesti hallinneet miesten maahockeyta, mutta ovat viime aikoina tulleet vähemmän näkyviksi. Alankomaiden naisten joukkue oli hallitseva ennen kuin laji hyväksyttiin olympialaisiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahockeyn mahdollisena alkuperänä pidetään useiden Pohjois-Amerikan intiaanikansojen pelaamaa shinny-peliä. Siinä pelaajat pyrkivät lyömään maahockeymailaa muistuttavalla kartulla puisen tai nahkaisen pallon vastapuolen maaliin. Shinnyssä joukkueiden koot eivät olleet rajoitetut ja säännöt olivat joustavia. Wichita-kansan mytologian mukaan shinnyn keksi ensimmäinen ihminen.[1]

Nykyaikaisen maahockeyn säännöt kirjoitettiin ensi kertaa Englannissa vuonna 1852. Osana Olympialaisia se oli ensi kertaa vuonna 1908.[2]

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Maahockeyn säännöt

Kansainvälisen maahockeyliiton eli FIH:n sääntökirja koostuu 22:sta kohdasta alakohtineen. Näistä 14 ensimmäistä kohtaa koskevat itse peliä, seuraavat neljä erotuomareita ja viimeiset neljä pelivälineitä ja -kenttää.[3]

Käsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahockey sisältää useita käsitteitä, joiden tietäminen on helpottaa sääntöjen ymmärtämistä.

Maahockeyssa on kaksi erilaista kulmalyöntiä: lyhyt kulma (eng. penalty corner) sekä pitkä kulma. Kentän molemmissa päädyissä on kaksi aluetta: 23 metrin alue (eng. 23 metres area) ja maalirinki alue (eng. circle). Rangaistuslyönti (eng. penalty stroke) laukaistaan näiden alueiden väliseltä pisteeltä.[3][4]

Joukkueet ja pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahockeyssa on kymmenen kenttäpelaajaa sekä maalivahti. Maalivahdin täytyy pukea eri värinen paita kuin muulla joukkueella. Palloa saa pelata vain mailalla, ja ainoastaan sen suoralla puolella. Maalivahti saa pelata palloa millä tahansa ruuminosalla maaliringin sisäpuolella, mutta sen ulkopuolella ainoastaan mailalla.[3][4]

Maahockeyssa on ns. lentävät vaihdot jääkiekon tapaan. Pelaajia saa vaihtaa siis aina, paitsi lyhyen kulman aikana. Myös kenttäpelaaja saa korvata loukkaantuneen maalivahdin (eng. Field Player with Goalkeeping Privileges).[3][4]

Maahockeyssa vaarallinen pelaaminen (eng. dangerous play) on kielletty. Varaallista pelaamista on muun muassa päin vastustajaa nostettu korkea pallo, maalivahdin potkaisema korkea pallo tai vastustajan lyöminen mailalla.

Pelivälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahockey maila sekä pallo.
Pelikenttä, mittayksikkönä jaardit. (englanniksi)

Maahockeyssa käytetään omanlaista mailaa. FIH:n sääntökirjassa on tarkkaan määritelty mailan varren ja pään mitat. Säännöissä on määritelty mm. että koukun pitää olla suorassa linjassa mailan varteen nähden ja pään pitää olla joko J:n tai U:n muotoinen. Mailassa saa olla kaarevuutta maksimissaan 25 millimetriä.[3]

Pallo saa olla mistä tahansa materiaalista tehty, mutta sen painolla ja koolla on tarkat rajat: sen ympärysmitan pitää olla 224 – 235 mm ja painon 156 – 163 grammaa.[3] Tavallisesti pallo on kuitenkin tehty kiinteästä muovista ja sen ydin korkista. Maahockey pallo on hyvin samankaltainen kuin haavipallossa käytettävä pallo.[5]

Maalivahti saa käyttää sekä käsi- että jalkasuojuksia, joiden koko on määritelty. Toinen käsisuojus on oltava sellainen, ettei maila irtoa siitä missää tilanteessa.[3] Maalivahdin suojukset ovat siis samankaltaiset kuin jääkiekossa.[6]

Pelikenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahockeykenttää rajoittavat sivuilla sivurajat ja päädyissä pääty- eli maalirajat. Kentän molemmissa päädyissä päätyrajan keskellä sijaitsee maali, jonka edessä on puoliympyrän muotoinen maalirinki (säde maalista 14,63 metriä eli 16 jaardia) ja puoliympärän muotoinen 23 metrin alue (säde maalista 22,90 metriä eli 21 jaardia). Rangaistuslaukauspiste on 6,40 metrin päässä maalista. Kentän alustana on tavallisesti tekonurmi.[3][4]

Maahockeyssa kentän tulee olla 91,40 metriä pitkä (eli 100 jaardia) ja 55 metriä leveä. Pelikenttä merkitään rajoin, jotka kuuluvat alueeseen, jota ne rajoittavat. Rajat ovat 30 cm leveitä, lukuunottamatta rangaistuslaukauspistettä, joka 15 cm leveä.[3][4]

Pelikenttä jaetaan kahteen kenttäpuoliskoon, jotka erottaa toisistaan keskiviiva. Kenttäpuoliskot on jaettu vielä puoliksi. Yhden neljänneksen pituus on 22,90 m (eli 25 jaardia).[4]

Maalit sijaitsevat kummankin päätyrajan keskikohdassa. Maalikehikko koostuu kahdesta pystypylväästä, tolpista, joista kumpikin on yhtä etäällä kentän kulmissa sijaitsevista kulmalipuista. Pystytolppien välillä on vaakasuora poikkipalkki, ylärima. Etäisyys poikkipalkista maahan on 2,14 m ja maalipylväiden välinen etäisyys toisistaan 3,66 m (4 jaardia). Maalikehikko on valkoinen ja tolpat sekä ylärima ovat 5 cm leveitä ja 50 – 75 mm paksuja.[3]

Pelikentän molemmissa päädyissä on merkit, joista annetaan lyhyt kulma ja pitkä kulma. Lyhyen kulman merkki on 9,1 tolpasta, maalin molemmilla puolilla. Pitkä kulma annetaan sivurajalta, noin 5 m päätyrajasta.[3][4]

Peliaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahockeyottelu kestää kaksi 35 minuutin pituista puoliaikaa, joiden välissä on 5 minuutin mittainen puoliaika. Pelikello pysähtyy ainoastaan tuomarin määräyksestä tai maalivahdin vaihdon yhteydessä. [3]

Pelikatkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ottelua suoritetaan kolikonheitto. Voittaja saa päättää hyökkäyssuunnan tai aloittaa pelin keskussyötöllä (eng. centrel pass). Hyökkäyssuuntaa vaihdetaa puoliajalla. Keskussyöttöä käytetää aloittamaan puoliaika sekä maalin jälkeen. Maalin jälkeisen keskussyötön antaa sen joukkueen pelaaja, jota vastaan maali tehtiin. Keskussyötön saa antaa mihin suuntaa tahansa ja pelaajien pitää olla omalla kenttäpuoliskollaan[3]

Lyhyt kulma syntyy puolustavan joukkueen rikkeestä maaliringissä tai tahallisesta virheestä kentän neljänneksen sisällä. Maaringin pitää olla tyhjä pelaajista ja neljä puolustavan joukkueen pelaajaa saa olla maaliviivan takana. Lyhyen kulma pallo pitää pysäyttää ringin ulkopuolella. Loput pelaajat odottavat keskiviivalla lyönnin antamista.[4]

Pitkä kulma syntyy, kun puolustavan pelaajan lyömä pallo ylittää päätyrajan tahottomasti.[4]

Puolustavan joukkueen pelaajat valmiina lyhyeen kulmaan.

Rangaistuslaukaus syntyy puolustavan pelaajan tahallisesta rikkeestä maaliringissä. Rangaistuslaukaus annetaan 6,4 m päästä maalista. Maalivahdin täytyy seistä molemmat jalat maaliviivalla, eikä hän saa liikkua ennen kuin rangaistuslaukauksen laukoja on laukonut.[4]

Bully tarkoittaa tapaa, jolla peliä jatketaan jos peliaika on keskeytetty loukkaantumisen tai muun asian takia, josta ei kuitenkaan tuomita jäähyä. Bully voidaan suorittaa neljällä tavalla[3]:

  • annetaan läheltä sitä paikkaa, jossa peli on keskeytetty (ei kuitenkaan 15 metriä lähempää päätyviivasta).
  • aloituksena, jolloin vastakkain olevien pelaajien oikealle puolella pitää olla heidän oma maalinsa.
  • aloituksena, jossa vastakkain olevat pelaajat laittavat mailansa pallon oikealle puolelle. Tuomarin merkistä pelaajat nostavat mailansa, lyövät ne vastakkain pallon yläpuolella jolloin palloa saa taas pelata.
  • kaikkien pelaajien on oltava 5 m päästä pallosta

Vapaalyönti (eng. free hit) toteutetaan seuraavissa tilanteissa[3]:

  • jos rangaistuslaukauksesta ei syntynyt maalia, puolustava joukkue antaa vapaalyönnin 15 m päästä maaliviivasta
  • jos pallo ylittää kokonaan sivurajan. Vapaalyönti annetaan kohdasta, josta sen joukkueen lyömä pallo, joka ei koskenut palloon sen ylittäessä sivurajan, on ylittänyt sivurajan.
  • jos hyökkäävä joukkue pelaa pallon yli sivurajasta

Rangaistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rangaistuksia tuomitaan vain, jos pelaaja tai joukkue on rikkonut sääntöjä. Rangaistus voidaan toteuttaa vapaalyönnillä, lyhyellä kulmalla tai rangaistuslaukauksena. Muita varoituksen muotoja ovat huomautus (suullinen varoitus), varoitus (vihreä kortti), hetkellinen sulkeminen ottelusta (vähintään viiden minuutin rangaistus, keltainen kortti) ja ulosajo (punainen kortti).[3]

Suomalaisia joukkueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jack Botermans, Tony Burrett, Pieter van Delft, Carla van Splunteren: Suuri pelikirja, s. 194. Suom. Raija Viitanen. Mäkelä, 1990. ISBN 951-873-281-7.
  2. Hannu Teider, Risto Nieminen (toim.): Urheilutieto, s. 149. Kirjayhtymä, 1983. ISBN 951-26-1951-2.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p Rules of hockey (.pdf) fih.ch. 1.1.2011. International Hockey Federation. Viitattu 5.8.2012. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j Lajiesittely ja historiaa hockeyliitto.com. Suomen hockeyliitto. Viitattu 5.8.2012.
  5. Grant, Jill: Differences between field hockey balls & lacrosse balls livestrong.com. 23.3.2010. Demand Media, Inc.. Viitattu 5.8.2012. (englanniksi)
  6. Levomäki, Lauri: Olympialajiesittelyssä: Maahockey http://trombit.net/. 14.3.2012. Trombit. Viitattu 5.8.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]