Mäkihyppy

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puolan Zakopanen hyppyrimäki.
Puolan Zakopanen hyppyrimäki.
Mäkihypyn suorituspaikka Hochfirstschanze Titisee-Neustadtissa.
Mäkihypyn suorituspaikka Hochfirstschanze Titisee-Neustadtissa.

Mäkihyppy on talviurheilulaji, jossa pyritään hyppäämään suksilla hyppyrimäestä tyylikkäästi mahdollisimman pitkälle. Hyppy on tyylikäs, kun hyppääjä hallitsee ilmalennon ja alastulon. Telemark-alastuloa pidetään tyylikkäimpänä, joskin usein päädytään tasajalka-alastuloon.

Laskumäki, hyppyri ja alastulorinne voivat olla kokonaan tai osittain luonnon muovaamia tai ihmisen rakentamia. Muovitetuista hyppyrimäistä voidaan kesäisin hypätä ilman luntakin.

Mäkihyppyä on perinteisesti harrastettu monissa lumisten talviolosuhteiden maissa. Pohjoismaissa Norjassa ja Suomessa mäkihyppy on arvostettu talviurheilulaji ja perinteisillä Holmenkollenin ja Salpausselän mäkihyppykisoilla on usein tuhansia katsojia. Myös Keski-Euroopassa mäkihyppy on jokseenkin suosittua. Lisäksi Japanissa ja Pohjois-Amerikassa harrastetaan mäkihyppyä.

Mäkihyppy kuuluu olennaisena osana pohjoismaisen yhdistetyn kilpailusuoritukseen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Hyppyrimäet ja pistelasku

Mäkihyppytorneja on erikokoisia ja niinpä on erityyppisiä kilpailujakin. Aikuisten miesten hyppyrimäkiä on kolme eri tyyppiä: normaalimäki, suurmäki ja lentomäki. Hyppyrimäen koko määritellään kunkin mäen kriittisen pisteen, K-pisteen, mukaan. K-piste, jossa hyppyrimäen alastulorinteen jyrkkyys alkaa loiventua, on määritelty laskennalliseksi pisteeksi pituuspisteitä varten. Siihen saakka kantanut hyppy antaa 60 pituuspistettä. K-pisteen yli kantaneista hypyistä annetaan lisäpisteitä ja sen alle jääneistä hypyistä vähennetään. Talvesta 2004–2005 lähtien mäet on määritelty myös HS-pisteen (hill size) mukaan. Aikaisemmin kyseisestä pisteestä käytettiin nimeä jury-piste. Sillä tarkoitetaan pistettä, johon mäessä voidaan pisimmillään turvallisesti hypätä.

Hyppääjän saamat pisteet riippuvat sekä hypyn pituudesta että tyylistä. Kun pituuspisteet määräytyvät suoraan hypyn pituuden mukaan, tarvitaan tyylin arvioimiseen tuomareita. Jokaisesta hypystä antaa viisi tuomaria pisteitä tyylin perusteella. (Kansainvälisissä kilpailuissa tuomarit ovat eri maista.) Kukin tuomari antaa enintään 20 pistettä puolen pisteen tarkkuudella (esim. 17,5; 18,0 tai 18,5). Viiden tuomarin antamista pisteistä karsitaan paras ja huonoin pistemäärä pois. Esimerkiksi tuomaripisteistä 17,0; 17,5; 18,0; 18,5; 18,5 putoavat toinen 18,5 (= paras) ja 17,0 (= huonoin) pois. Näin tuomaripisteiksi jää 54,0 (= 17,5 + 18,0 + 18,5). Pituus- ja tyylipisteiden summa on hypyn lopulliset pisteet. Kisoissa on yleensä kaksi hyppykierrosta. Molempien hyppyjen lopullisten pisteiden summa määrää kilpailusijoituksen.

[muokkaa] Pienet mäet

Pieniä mäkiä käytetään nuorten ja lasten kilpailuissa, mutta myös aikuisten harjoittelussa. Lisäksi esimerkiksi Suomessa kilpaillaan SM-mitaleista myös pienmäessä. Tuolloin mäen K-piste sijaitsee 50-75 metrissä.

[muokkaa] Normaalimäki

Normaalimäen K-piste on välillä 75-99 metriä. Nykyään aikuisten kilpailuissa maailmancup-tasolla normaalimäkiä käytetään enimmäkseen vain yhdistetyn kisoissa, muutoin pääasiassa arvokisoissa ja harjoittelussa.

[muokkaa] Suurmäki

Suurmäellä tarkoitetaan mäkeä, jonka K-piste on yli 100 metrissä. Suurmäet ovat käytetyimpiä hyppyrimäkiä, ja suurin osa maailmancupin kilpailuista hypätään nykyään suurmäistä.Maailman suurimpana suurmäkenä pidetään Willingenin hyppyrimäkeä Saksassa.

[muokkaa] Lentomäki

Näkymä Planican lentomäen yläosasta.
Näkymä Planican lentomäen yläosasta.

Lentomäistä hypätään maailman pisimmät hypyt. Maailmassa on viisi lentomäkeä, joiden kaikkien K-piste on 185 metrissä. Mäet eivät ole samanlaisia, vaan HS- eli jurypiste vaihtelee. Lentomäkiä käytetään hyvin harvoin, ainoastaan kilpailujen yhteydessä valvotuissa olosuhteissa. Lentomäet nauttivat yleisesti mäkihyppääjien keskuudessa eräänlaista pelonsekaista kunnioitusta.lähde?

Joka toinen vuosi järjestetään lentomäen maailmanmestaruuskilpailut.

[muokkaa] Maailman lentomäet

Harrachov Tšekki K 185 HS 205 m
Kulm Itävalta K 185 HS 203 m
Oberstdorf Saksa K 185 HS 213 m
Planica Slovenia K 185 HS 215 m
Vikersund Norja K 185 HS 207 m

Yhdysvalloissa Copper Peakissa on myös lentomäki (K170), mutta siitä ei ole hypätty muutamaan vuoteen ja sitä ei lasketa varsinaisten lentomäkien joukkoon.

Lentomäkiprojekteja on vireillä Suomessa ainakin Ylitornion Aavasaksalle, Nilsiän Tahkolle sekä Kemijärven Suomutunturille. Kemijärven hankkeen taustalla ovat sekä Kemijärven kaupunki että Suomen Hiihtoliitto. [1] [2] [3]

[muokkaa] Varusteet

Mäkihypyssä käytetään erityisiä mäkihyppysuksia sekä hyppyhaalaria, joiden molempien ominaisuuksia säännöt rajoittavat. Viime vuosina on jouduttu puuttumaan melko rankalla kädellä hyppyasuihin, joihin yritetään viritellä mitä erikoisimpia ulokkeita puvun pinta-alan lisäämiseksi, sillä mitä suurempi kantopinta-ala, sitä pitemmälle voi lentää.

[muokkaa] Historia

Mäkihyppyä vuonna 1905.
Mäkihyppyä vuonna 1905.

Mäkihypyn kotimaana pidetään Norjaa, tarkemmin sanottuna Telemarkia. Sondre Nordheim hyppäsi jo 1800-luvun puolivälissä Telemarkin luonnonmäistä. 1890-luvulle saakka mäkihypyssä käytettiin samanlaisia suksia kuin pujottelussa ja pituushiihdossa.

Vuosina 1879 ja 1881 sekä 1883-1891 järjestettiin Husebyn kartanon mailla Oslon lähistöllä niin sanotut Huseby-kilpailut, jotka myöhemmin siirrettiin järjestettäviksi Holmenkollenilla. Niitä pidetäänkin perinteikkäiden Holmenkollenin kisojen edeltäjinä.

Suomessa ensimmäiset mäenlaskukilpailut pidettiin Katajanokan kalliolla 9. maaliskuuta vuonna 1899. Järjestäjänä toimi Helsingin Sporttiklubi ja kilpailut voitti Helsingissä asunut norjalainen insinööri Christian Nielsen. Suomen ensimmäiset piirustusten mukaan rakennetut hyppyrimäet rakennettiin vuonna 1905 Helsingin Alppilaan ja Kajaaniin.

[muokkaa] Tyyli

V-tyyli.
V-tyyli.

Mäkihypyn historian aikana ovat hyppääjien käyttämät tyylit vaihdelleet melko monipuolisesti, ja kunakin aikana on erilaisia tyylejä pidetty oikeina. Aluksi käytettiin telemarkilaista kyykkyilmalentoa, jossa ponnistuksen jälkeen polvet taivutettiin rintaa kohti koukkuun, ja vartalo oikaistiin alastulon jälkeen ennen loppuliukua. Vuosisadan vaihteessa tuli muotiin suomalaishyppääjien kehittämä ryhdikäs pystyasento. Tuolloin hypyt kantoivat noin 15-30 metriä. Aluksi arvostelussa katsottiin vain pysyykö hyppääjä pystyssä, mutta myöhemmin mukaan otettiin erinäisiä muita tyyliseikkoja, joista annetut pisteet lisättiin pituudesta määräytyneisiin pisteisiin. Myös käsien asento on eri aikoina vaihdellut niiden pyörittämisestä, etuasentoon eli ns. Recknagel-tyyli ja nykyaikaiseen vartalon sivuilla pidettävään tyyliin, samoin kuin ylämäen laskuasento.

[muokkaa] V-tyyli

Merkittävin muutos hyppytyylissä tapahtui 1980-luvun loppupuoliskolla, kun Ruotsin Jan Boklöv kehitti nykyisen V-tyylin, jossa sukset levitetään V-kirjaimen muotoiseen asentoon siten, että suksien etukärjet ovat kaukana toisistaan kun taas takakärjet ovat yhdessä. Kanadalainen "liito-orava" Steve Collins oli jo kymmenisen vuotta aiemmin käyttänyt päinvastaista, nuolenkärki-V-tyyliä, jossa suksien etukärjet olivat yhdessä. Aluksi V-tyylille naureskeltiin, muun muassa suomalainen Matti Nykänen nimitti tyyliä käyttäviä "haarapääskyiksi", mutta myöhemmin se syrjäytti aikaisemman "aerodynaamisen tyylin", jossa suksia pidettiin vierekkäin. V-tyylin ansiosta hyppääjä lensi huomattavasti pitemmälle. Jo vuoden 1992 talviolympialaisissa kaikki henkilökohtaiset mäkihyppymitalit menivät V-tyyliä käyttäneille hyppääjille.

[muokkaa] Kilpailuja

Mäkihypyssä, kuten useissa muissakin urheilulajeissa, järjestetään koko kauden kestävä maailmancup, jossa maailman hyppyeliitti kilpailee siitä, kuka on kauden paras hyppääjä. Kullekin kaudelle noin 30 yksittäistä mäkihyppykisaa saa maailmacup-osakilpailun arvon. Osakilpailujen kilpailusijoituksista kukin hyppääjä saa maailmancup-pisteitä. Mäkihyppykauden lopuksi hyppääjä, joka on eniten kerännyt näitä osakilpailupisteitä, palkitaan maailmancupin voittajana.

Kauden aikana järjestetään myös Continental Cup, joka on arvoasteikossa maailmancupin jälkeen seuraava.

Mäkihyppy on ollut lajina talviolympialaisissa sekä pohjoismaisten lajien maailmanmestaruuskisoissa niiden alusta lähtien. Lisäksi erillisiä lentomäen maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty kahden vuoden välein 1970-luvulta alkaen.

Keski-Euroopassa järjestetään aina vuoden vaihteessa Keski-Euroopan mäkiviikko, joka sisältää neljä maailmancupin osakilpailua. Mäkihypyn Grand Slamiin eli jokaisen mäkiviikon osakilpailun voittoon saman mäkiviikon aikana on pystynyt vain Sven Hannawald (2001-2002).

Vuodesta 1997 asti on hypätty Nordic Tournamentia. Kilpailu käsittää Keski-Euroopan mäkiviikon tapaan neljä osakilpailua, joista kaksi järjestetään Suomessa (Lahti ja Kuopio) ja kaksi Norjassa (Lillehammer ja Oslo). Menestynein hyppääjä kilpailun historiassa on puolalainen Adam Małysz joka on voittanut sen kolmesti.

[muokkaa] Mäkihyppääjiä

Henkilön nimen perässä mainituissa saavutuksissa on mainittu vain henkilökohtaisissa kisoissa tulleet parhaat tulokset (ei joukkuemäen arvokisamitaleja). Vuosien 1924-1980 olympialaisissa saavutetuista kaksinkertaisista titteleistä, olympiavoittaja ja maailmanmestari, on saavutuksiin merkitty vain olympiavoitto (katso pohjoismaisten lajien maailmanmestaruuskilpailut).

Suomalaisia

Ulkomaisia


Uusia menestyjiä kaudelta 2006-2007 alkaen

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Päivi Laitinen: Tahkon korotushankkeen kohtalon hetket käsillä vuodenvaihteessa 17.02.2005. Tahko.com. Viitattu 22.11.2007.
  2. ↑ Hyppyrimäkien määrittely Suomen Hiihtoliitto. Viitattu 22.11.2007.
  3. ↑ Lentomäki Suomulle Kemijärven kaupunki. Viitattu 22.11.2007.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta mäkihyppy.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4kihyppy
Henkilökohtaiset työkalut