Mäkihyppy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puolan Zakopanen hyppyrimäki.
Hyppyrimäki Hochfirstschanze Titisee-Neustadtissa.

Mäkihyppy (josta aikaisemmin käytettiin nimitystä mäenlasku) on talviurheilulaji, jossa pyritään hyppäämään suksilla hyppyrimäestä mahdollisimman tyylikkäästi mahdollisimman pitkälle. Hyppy katsotaan tyylikkääksi, kun hyppääjä suorittaa ilmalennon ja alastulon hallitusti.

Hyppysuoritus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkihypyssä hyppääjä lähtee liikkeelle vauhtimäen yläosassa olevalta puomilta, laskee mahdollisimman aerodynaamisessa kyyryasennossa alas ramppia, jonka jyrkkyys pienenee loppua kohti, ja ponnistaa hyppyrin nokalta ilmaan tavoitteenaan lentää mahdollisimman pitkälle.

Lasku- eli vauhtimäki, hyppyri ja alastulorinne voivat olla kokonaan tai osittain luonnon muovaamia tai ihmisen rakentamia. Muovitetuista hyppyrimäistä voidaan kesäisin hypätä ilman luntakin.

Mäkihyppyä on perinteisesti harrastettu monissa lumisten talviolosuhteiden maissa. Pohjoismaista Norjassa ja Suomessa mäkihyppy on hyvin arvostettu talviurheilulaji. Niissä perinteisillä Holmenkollenin ja Salpausselän mäkihyppykisoilla on usein tuhansia katsojia. Myös Keski-Euroopassa mäkihyppy on hyvin suosittua. Lisäksi mäkihyppyä harrastetaan Japanissa ja Pohjois-Amerikassa. Siellä se ei ole saavuttanut läheskään niin suurta suosiota, mutta Yhdysvalloissa naisten mäkihyppy on miesten mäkihyppyä suositumpaa.kenen mukaan?

Mäkihyppy on toinen pohjoismaisen yhdistetyn kahdesta osasuorituksesta.

Hyppyrimäet ja pistelasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erikokoisille mäkihyppytorneille on omat kilpailunsa. Aikuisten hyppyrimäkiä on kolmea eri tyyppiä: normaalimäki, suurmäki ja lentomäki. Hyppyrimäen koko määritellään kunkin mäen niin sanotun kriittisen pisteen eli K-pisteen mukaan. K-piste, jossa hyppyrimäen alastulorinteen jyrkkyys alkaa loiventua, on määritelty laskennalliseksi pisteeksi pituuspisteitä varten. Siihen saakka kantanut hyppy antaa 60 pituuspistettä. K-pisteen yli kantaneista hypyistä annetaan lisäpisteitä ja sen alle jääneistä hypyistä vähennetään. Talvesta 2004–2005 lähtien mäet on määritelty myös HS-pisteen (hill size) mukaan. Aikaisemmin kyseisestä pisteestä käytettiin nimeä jury-piste. Sillä tarkoitetaan pistettä, johon mäessä voidaan pisimmillään turvallisesti hypätä.

Hyppääjän saamat pisteet riippuvat sekä hypyn pituudesta että tyylistä. Kun pituuspisteet määräytyvät matemaattisesti suoraan hypyn pituuden mukaan, tarvitaan tyylin arvioimiseen tuomareita. Jokaisesta hypystä antaa viisi tuomaria näkemyksensä mukaiset pisteet tyylistä. Kansainvälisissä kilpailuissa tuomarit ovat eri maista. Kukin tuomari antaa enintään 20 pistettä puolen pisteen tarkkuudella (esimerkiksi 17,5, 18,0 tai 18,5). Viiden tuomarin antamista pisteistä karsitaan suurin ja pienin pois. Esimerkiksi tuomaripisteistä 17,0, 17,5, 18,0, 18,5 ja 18,5 putoavat toinen 18,5 (suurin) ja 17,0 (pienin) pois. Näin tuomaripisteiksi jää muiden pisteiden summa: 54,0 (17,5 + 18,0 + 18,5). Pituus- ja tyylipisteiden yhteissumma on hypyn lopullinen pistemäärä. Kisoissa on yleensä kaksi hyppykierrosta. Hyppyjen yhteen laskettu pistemäärä ratkaisee kilpailijan sijoituksen.

Pienet mäet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pieniä mäkiä käytetään nuorten ja lasten kilpailuissa, mutta myös aikuisten harjoittelussa. Lisäksi esimerkiksi Suomessa kilpaillaan SM-mitaleista myös pienmäessä. Tuolloin mäen K-piste sijaitsee 50–75 metrissä.

Normaalimäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaalimäen K-piste on 75–99 metrissä. Nykyään aikuisten kilpailuissa maailmancup-tasolla normaalimäkiä käytetään enimmäkseen vain yhdistetyn kisoissa, muutoin pääasiassa arvokisoissa ja harjoittelussa.

Suurmäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurmäellä tarkoitetaan mäkeä, jonka K-piste on yli 100 metrissä.selvennä Suurmäet ovat käytetyimpiä hyppyrimäkiä, ja suurin osa maailmancupin kilpailuista hypätään nykyään suurmäistä. Maailman suurin suurmäki on Willingenin hyppyrimäki Saksassa, jonka HS-piste sijaitsee 145 metrissä. Sen virallinen mäkiennätys on Janne Ahosen hyppäämä 152 metriä vuodelta 2005. Suomessa Rukan suurmäen virallinen mäkiennätys on Veli-Matti Lindströmin hyppäämä 148 metriä vuodelta 2001.

Lentomäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Planican lentomäen yläosasta.

Lentomäistä hypätään maailman pisimmät hypyt. Maailmassa on kuusi lentomäkeä, joista neljän K-piste on 185 metrissä. Mäet eivät kuitenkaan ole keskenään samanlaisia, vaan niiden HS- eli jurypisteet ovat erilaiset.

Viidennen eli suurimman lentomäen K-piste on 195 metrissä.

Kuudennen eli pienimmän lentomäen K-piste on 170 metrissä.

Lentomäkiä käytetään hyvin harvoin, ainoastaan kilpailujen yhteydessä valvotuissa olosuhteissa. Lentomäet nauttivat yleisesti mäkihyppääjien keskuudessa eräänlaista pelonsekaista kunnioitusta[1].

Joka toinen vuosi järjestetään lentomäen maailmanmestaruuskilpailut.

Maailman lentomäet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikkakunta Mäki K-piste HS-piste Mäkiennätys Mäkiennätyksen haltija
Harrachov, Tšekki Čerťák 185 m 205 m 214,5 m Matti Hautamäki
Tauplitz, Itävalta Kulm 200 m 215,5 m Gregor Schlierenzauer
Oberstdorf, Saksa Heini-Klopfer-Skiflugschanze 213 m 225,5 m Harri Olli
Planica, Slovenia Letalnica 215 m 239 m Björn Einar Romören
Vikersund, Norja Vikersundbakken 195 m 225 m 246,5 m Johan Remen Evensen
Copper Peak, Yhdysvallat Iron Wood 170 m - 158 m Werner Schuster


Lentomäkihankkeita on vireillä Suomessa ainakin Ylitornion Aavasaksalle, Nilsiän Tahkolle sekä Kemijärven Suomutunturille. Kemijärven hankkeen taustalla ovat sekä Kemijärven kaupunki että Suomen Hiihtoliitto. [2] [3] [4]

Varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkihypyssä käytetään erityisiä mäkihyppysuksia sekä hyppyhaalaria, joiden molempien ominaisuuksia säännöt rajoittavat. Viime vuosina on jouduttu puuttumaan melko rankalla kädellä hyppyasuihin, joihin on yritetty viritellä mitä erikoisimpia ulokkeita puvun pinta-alan lisäämiseksi, sillä mitä suurempi on kantopinta-ala, sitä pitemmälle se kantaa. Ponnistusvoiman ja ponnistustekniikan merkitys suhteessa hyppysuorituksen muihin osa-alueisiin on korostunut hyppyasujen ohentamisen ja niukentamisen myötä. Tämä ymmärrettävästi suosii tehokkaasti ponnistavia hyppääjiä, mikä taas on otettava huomioon hyppääjien valmennuksessa. Kaudella 2010 merkittäväksi varustekehityksen osa-alueeksi nousivat siteet. Siinä missä aiemmin siteet olivat olleet lähinnä standarditavaraa, käytti Simon Ammann Vancouverin olympialaisissa mittatilaustyönä tehtyjä erikoissiteitä ja saavutti kaksi kultamitalia. Uudenmalliset siteet mahdollistavat jalkaterän ja tätä myötä suksen paremman asennon, jossa suksi on pohja suoraan ilmaa vasten.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkihyppyä vuonna 1905.

Mäkihypyn kotimaana pidetään Norjaa, tarkemmin sanottuna Telemarkia. Sondre Nordheim hyppäsi jo 1800-luvun puolivälissä Telemarkin luonnonmäistä. 1890-luvulle saakka mäkihypyssä käytettiin samanlaisia suksia kuin pujottelussa ja maastohiihdossa.

Vuosina 1879 ja 1881 sekä 1883-1891 järjestettiin Husebyn kartanon mailla Oslon lähistöllä niin sanotut Huseby-kilpailut, jotka myöhemmin siirrettiin järjestettäviksi Holmenkollenilla. Niitä pidetäänkin perinteikkäiden Holmenkollenin kisojen edeltäjinä.

Suomessa ensimmäiset mäenlaskukilpailut pidettiin Katajanokan kalliolla 9. maaliskuuta vuonna 1899. Järjestäjänä toimi Helsingin Sporttiklubi. Kilpailut voitti Helsingissä asunut norjalainen insinööri Christian Nielsen. Suomen ensimmäiset piirustusten mukaan rakennetut hyppyrimäet valmistuivat vuonna 1905 Helsingin Alppilaan ja Kajaaniin.

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V-tyyli.

Mäkihypyn historian aikana ovat hyppääjien käyttämät tyylit ovat vaihdelleet melko paljon. Eri aikoina on erilaisia tyylejä pidetty tavoiteltavimpana. Aluksi käytettiin telemarkilaista kyykkyilmalentoa, jossa ponnistuksen jälkeen polvet taivutettiin rintaa kohti koukkuun, ja vartalo oikaistiin alastulon jälkeen ennen loppuliukua. Vuosisadan vaihteessa tuli muotiin suomalaishyppääjien kehittämä ryhdikäs pystyasento. Tuolloin hypyt kantoivat noin 15-30 metriä. Aluksi arvostelussa katsottiin vain, pysyykö hyppääjä pystyssä, mutta myöhemmin mukaan otettiin erinäisiä muita tyyliseikkoja, joista annetut pisteet lisättiin pituudesta määräytyneisiin pisteisiin. Myös käsien asento on eri aikoina vaihdellut niiden pyörittämisestä etuasentoon eli niin sanottuun Recknagel-tyyliin, virtaviivaiseen vartalon sivuilla pitämiseen ja nykyaikaiseen V-tyyliin. Samoin laskuasento ylämäessä on vaihdellut.

Telemark-alastuloa pidetään tyylikkäimpänä. Käytännössä tosin kilpailija usein joutuu turvautumaan tasajalka-alastuloon varmistaakseen pystyssä pysymisensä. Tämä taas johtuu paitsi siitä, että kaatuminen on luonnollisesti vaarallista, myös siitä, että se vähentää tyylipisteitä huomattavasti enemmän kuin tyylitön alastulo. Kaatuneeksi katsotaan hyppy, jossa jokin kilpailijan ruumiinosa koskettaa maata ennen kuin hän on laskeutunut kaatumisrajalle saakka – onnistuneessa suorituksessa vain sukset saavat osua maahan. Kaatumisraja on merkitty alastulorinteeseen niin kauas hyppääjien oletetusta laskeutumisalueesta, että sen jälkeen mahdollisesti tapahtuva kaatuminen katsotaan kilpasuorituksen ulkopuoliseksi kompuroinniksi, joka ei vähennä suorituksen arvoa.

V-tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävin muutos hyppytyylissä tapahtui 1980-luvun loppupuoliskolla, kun Ruotsin Jan Boklöv kehitti nykyisen V-tyylin, jossa sukset levitetään V-kirjaimen muotoiseen asentoon siten, että suksien kärjet ovat kaukana toisistaan, kun taas kannat ovat yhdessä. Kädet voivat aikaisemmasta tyylistä poiketen lepattaa lentoradan säätämiseksi vapaasti tuulessa. Kanadalainen Steve Collins oli jo kymmenisen vuotta aiemmin käyttänyt päinvastaista nuolenkärki-V-tyyliä eli niin sanottua A-tyyliä, jossa suksien etukärjet olivat yhdessä. Collinsia kutsuttiin leikillisesti "liito-oravaksi", jonka lentoa hänen hyppytyylinsä katsottiin muistuttavan. Aluksi V-tyylille naureskeltiin, muun muassa suomalainen Matti Nykänen nimitti tyyliä käyttäviä "haarapääskyiksi", mutta myöhemmin se syrjäytti aikaisemman "aerodynaamisen tyylin", jossa suksia pidettiin vierekkäin. Aluksi V-tyylin käytöstä vähennettiin arvostelupisteitä. Tyylin ansiosta hyppääjä kuitenkin lensi niin paljon pitemmälle, että saattoi voittaa kisan, vaikka menettikin tyylipisteitä. Jo vuoden 1992 talviolympialaisissa kaikki henkilökohtaiset mäkihyppymitalit menivät V-tyyliä käyttäneille hyppääjille. V-tyylin saatua valta-aseman pisteiden vähentämisestä luovuttiin.

Kaudella 2010 aloitetun sidekehittelyn vallankumouksen on uumoiltu muuttavan mäkihypyssä käytettävää lentotyyliä, kun siteet mahdollistavat paremman jalkaterän asennon ja tätä myötä ilmalennossa suksen pohjan asennon suoraan ilmaa vasten. Monet hyppääjät ovat jo tämän mahdollistamana siirtyneet ns. H-tyylin, jossa sukset ovat H-kirjaimen muotoisessa asennossa.

Kilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkihypyssä, kuten useissa muissakin urheilulajeissa, järjestetään koko kauden kestävä maailmancup, jossa maailman hyppyeliitti kilpailee siitä, kuka on kauden paras hyppääjä. Kullekin kaudelle noin 30 yksittäistä mäkihyppykisaa saa maailmancup-osakilpailun arvon. Kussakin osakilpailussa parhaiten sijoittuneet hyppääjät saavat maailmancup-pisteitä. Kunkin kilpailijan mäkihyppykauden aikana keräämät osakilpailupisteet lasketaan yhteen, ja paras palkitaan maailmancupin voittajana.

Kauden aikana järjestetään myös Continental Cup, joka on arvoasteikossa maailmancupin jälkeen seuraava.

Mäkihyppy on ollut lajina talviolympialaisissa sekä pohjoismaisten lajien maailmanmestaruuskisoissa niiden alusta lähtien. Lisäksi erillisiä lentomäen maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty kahden vuoden välein 1970-luvulta alkaen.

Keski-Euroopassa järjestetään aina vuoden vaihteessa Keski-Euroopan mäkiviikko, joka sisältää neljä maailmancupin osakilpailua. Mäkihypyn Grand Slamiin eli jokaisen mäkiviikon osakilpailun voittoon saman mäkiviikon aikana on pystynyt vain Sven Hannawald (2001-2002). Mäkiviikon kokonaiskilpailun on useimmin, viisi kertaa, voittanut suomalainen Janne Ahonen.

Vuodesta 1997 asti on hypätty Nordic Tournamentia. Kilpailu käsittää Keski-Euroopan mäkiviikon tapaan neljä osakilpailua, joista kaksi järjestetään Suomessa (Lahti ja Kuopio) ja kaksi Norjassa (Lillehammer ja Oslo). Menestynein hyppääjä kilpailun historiassa on puolalainen Adam Małysz, joka on voittanut sen kolmesti.

Mäkihyppääjiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilön nimen perässä mainituissa saavutuksissa on mainittu vain henkilökohtaisten kisojen parhaat tulokset (ei joukkuemäen arvokisamitaleja). Vuosien 1924–1980 olympialaisissa saavutetuista kaksinkertaisista mestaruuksista (olympiavoittaja ja maailmanmestari) on saavutuksiin merkitty vain olympiavoitto (katso pohjoismaisten lajien maailmanmestaruuskilpailut).

Suomalaisia

Ulkomaisia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.halti.fi/dynamic/1/1040.html
  2. Päivi Laitinen: Tahkon korotushankkeen kohtalon hetket käsillä vuodenvaihteessa 17.02.2005. Tahko.com. Viitattu 22.11.2007.
  3. Hyppyrimäkien määrittely Suomen Hiihtoliitto. Viitattu 22.11.2007.
  4. Lentomäki Suomulle Kemijärven kaupunki. Viitattu 22.11.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta mäkihyppy.