Petankki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Petankkia nurmella

Petankki (ranskaksi pétanque, [petɑ̃k]) on Ranskasta lähtöisin oleva kuulapeli. Pelin päämääränä on heittää metallikuulia mahdollisimman lähelle maahan heitettyä maalipalloa.

Peliväline[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petankkikuula ja maalipallo

Pelivälineenä petankissa käytetään kansainvälisen Petanque-liiton (FIPJP), hyväksymiä metallikuulia, joiden halkaisija on 70,5–80 mm ja paino 650–800 g. Kuulia ei saa mitenkään muuttaa siitä, millaisia ne kaupasta lähtiessään olivat, mutta kuulissa voi olla kaiverrettuna pelaajan nimi tai nimikirjaimet tai logoja ja kirjaimia. Erityisesti kuulassa on oltava kaiverrettuna valmistajan logo ja kuulan paino sekä rekisterinumero.

Ellei kuula täytä yllä mainittuja ehtoja, sitä kutsutaan Suomessa vapaa-ajan kuulaksi, ehdot täyttävää viralliseksi kuulaksi. Virallisissa kilpailuissa saa pelata vain virallisilla eli kilpakuulilla.

Kansainvälisen liiton hyväksymät kuulat on tehty tasalaatuisesta metallista. Niiden valmistuksella ja materiaalilla on tietyt laatumääritykset ja niille on annettu tietyt standardit, jotka kuulien tulee täyttää.

Viralliset kuulat ovat tasapainotettuja, onttoja ja tehty metallista, jolla on erilaisia ominaisuuksia kuten esim. ruostumattomuus, ruostuva, pehmeämpi tai kovempi metalliseos, liukkaampi tai karheampi heittotuntuma jne. Virallisia kuulia saa erilaisilla raidoituksilla sekä täysin raidattomina. Virallisia kuulia valmistetaan kolmen kuulan sarjoissa, joissa läpimitta ja paino on kaikilla kolmella kuulalla vakioidusti sama - heittäjän käden koon ja heittotavan mukaan valittu.

Vapaa-ajan kuulat ovat hieman edullisempia, johtuen merkittävästä laatuerosta niin valmistuksen kuin myös materiaalin suhteen. Vapaa-ajan kuulat tehdään halvemmista materiaaleista, ne ovat usein ohutrakenteisia, ja niihin on lisätty painoa muun muassa täyttämällä ne hiekalla tai nesteellä tai sisäreunoihin hitsatuilla metallikappaleilla. Niiden valmistuksessa tasapainolla ei ole merkitystä. Vapaa-ajan kuulia ei saa hankittua tietyn kokoisina, ja saman kuuden kuulan sarjan sisällä kuulien paino ja koko saattaa vaihdella satunnaisesti ja runsaastikin.

Virallisten ja vapaa-ajan kuulien välillä on suuria eroja kuulan käyttäytymisessä ja kestävyydessä.

Maalipallo eli snadi on halkaisijaltaan 30 mm (+- 1 mm). Se oli aiemmin aina puinen, joko puunvärinen tai maalattu. Nykyään säännöt sallivat myös synteettisen VMS -tehtaan maalipallon.

Nykyään säännöt vaativat, että (kilpailussa) kullakin joukkueella on myös jokin mittalaite; tavallinen rullamitta käy hyvin, mutta tuomarin varustukseen kuuluu aina tarkkuusmitta.

Nykyisin on saatavilla myös keinonahkaisia petankkikuulan kokoisia pehmopalloja maalipalloineen sisäpeliä varten. (Vrt. Invalilidiiton sisäboccia-peli.)

Kenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliä voidaan pelata millä alustalla tahansa, mutta käytännössä aina jonkinlaisella sorapinnalla. Pääsääntöisesti mitä korkeamman tason kisasta tai mitä kokeneemmasta pelaajasta on kysymys, sitä vaikeampi kenttä. MM-kentät rakennetaan varta vasten erittäin vaikeiksi. Perusajatus on, että mitä kovempi kenttä on, sitä paremmin tulee esiin kentän lukukyky ja kuulan hallitsemisominaisuudet.

Mikäli tilaa on riittävästi, voidaan pelata rajoittamattomalla alueella, mutta kilpailuissa lähes aina joudutaan pelialue rajaamaan. Pelialueen tulee olla kilpailussa vähintään 4 m leveä ja 15 m pitkä, ainakin mestaruusluokan tai kansainvälisissä peleissä. Muissa voidaan joustaa, ei kuitenkaan alle 3 m x 12 m.

Pelin kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aloitusarvonnan voittanut joukkue piirtää alussa heittoympyrän. Sen halkaisija on 35–50 cm ja se on piirrettävä vähintään metrin päähän lähimmästä esteestä tai pelialueen rajasta. Tästä heittoympyrästä joukkue heittää ensin maalipallon ja sitten ensimmäisen kuulansa. Siitä eteenpäin heittovuorossa on se joukkue, jonka kuula ei ole lähimpänä maalipalloa. Kun toiselta joukkueelta loppuvat kuulat, saa vastapuoli vapaasti joko heittää tai olla heittämättä loppuja kuuliaan.

Pelin alussa tai aikana ei saa heittää harjoitusheittoja (kuten esimerkiksi bocciassa säännönmukaisesti tehdään).

Heittäjän jalkojen tulee olla ympyrän sisäpuolella, eivätkä ne saa koskettaa ympyrän viivaa. Jalat eivät saa tulla ulos ympyrästä eivätkä nousta kokonaan irti maasta, ennen kuin pelaajan heittämä kuula on koskettanut maata. Heiton aikana ei saa koskettaa maata ympyrän ulkopuolella millään ruumiinosalla.

Jalkainvalidit voivat seistä pitämällä vain toista jalkaa ympyrässä, pyörätuolista heitettäessä heittokäden puoleisen pyörän on oltava heittoympyrässä.

Maalipallo tulee heittää siten, että se on vähintään metrin etäisyydellä lähimmästä esteestä tai pelialueen rajasta. Maalipallon on oltava näkyvissä heittoympyrästä seisaallaan katsottuna (saa tosin olla pelissä olevan kuulan takana).

Kuulat saavat osua toisiin kuuliin ja maalipalloon ja ne voivat siirtyä, kunhan pysyvät määräalueella (rajoittamattomalla alueella pelattaessa korkeintaan 20 m:n säteellä).

Kierroksen loputtua pisteitä saa se joukkue, jolla on eniten kuulia lähinnä maalipalloa – 1 piste per kuula. Seuraava kierros aloitetaan heittoympyrästä, joka piirretään maalipallon viimeisimmän paikan ympärille. Maalipallon heittää edellisen kierroksen voittanut joukkue. Pelikierroksia jatketaan kunnes toinen joukkue saavuttaa määritellyn pisterajan.

Pelit pelataan pääsääntöisesti 13 pisteeseen. Sarjoissa ja muissa vastaavissa sekä karsintapeleissä on mahdollista pelata myös 11 pisteeseen. MM-kisojen ja joskus muidenkin isojen kansainvälisten kisojen finaalit pelataan 15 pisteeseen.

Edulliseen lopputilanteeseen pyritään erilaisilla heitoilla:

  • Asetusheitolla pyritään saamaan kuula määräpaikkaan. Ei siis välttämättä aina mahdollisimman lähelle maalipalloa, vaan esimerkiksi esteeksi vastapuolen asetuksille. Esimerkiksi kierroksen ensimmäinen asetus pyritään useimmiten saamaan melko paljonkin maalipallon eteen.
  • Ampumisella tarkoitetaan toisen kuulan kilkkaamista pois paikaltaan – yleisimmin ammutaan pois maalipalloa lähinnä oleva vastustajan kuula.

Myös maalipalloa voidaan ampua. Jos se – vahingossa tai tarkoituksella – siirtyy kielletylle alueelle tai yli 20 m:n etäisyyteen, kierros keskeytyy. Tällöin pisteitä saa se joukkue, jolla on kuulia jäljellä, yhden kustakin. Mikäli pelaamattomia kuulia oli molemmilla tai ei kummallakaan, kierros on mitätön.

Pelimuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelimuotoina petankissa ovat:

  • Singeli, jossa yksi pelaaja pelaa toista pelaajaa vastaan, ja kummallakin pelaajalla on kolme kuulaa.
  • Duppeli, jossa kaksijäseninen joukkue pelaa toista kaksijäsenistä joukkuetta vastaan siten, että kullakin pelaajalla on kolme kuulaa.
  • Trippeli, jossa kolmijäseninen joukkue pelaa toista kolmijäsenistä joukkuetta vastaan, ja kullakin pelaajalla on kaksi kuulaa.

Näistä trippelillä on hieman muita pelimuotoja keskeisempi asema. Kaikki MM-kisat käydään nykyään trippeleinä – vielä 90-luvun alussa naisten MM-kisoissa pelattiin duppelia. Kansallisissa mestaruuskisoissa taas pelataan useampia pelimuotoja ja luokkia (yleinen, naiset, juniorit, veteraanit jne.). Suomessa MM-kisojen eri osat on 90-luvulta alkaen koottu yhdeksi monipäiväiseksi tapahtumaksi, jossa samalla paikkakunnalla pelataan kaikki luokat ja pelimuodot.

Koska singelissä kummallakin osapuolella on vain kolme kuulaa, sen taktiikka on hieman erilaista. Ampuminen on harvinaisempaa, koska siihen on harvemmin varaa.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petankki on nuorin perinteellisistä kuulapeleistä. Se on syntynyt sääntömuutoksen kautta toisesta lajista, jeu provencalista viime vuosisadan alussa eteläranskalaisessa La Ciotat'n pikkukaupungissa.

Vanha kuulapeliveteraani Jules ”LeNoir” Hugues ei reumatisminsa takia enää pystynyt pelaamaan vauhtiaskeleita ja puoliakrobaattisia kukonaskelia vaativaa peliä. Niinpä hän toisten senioripelaajien kanssa ryhtyi kokeeksi pelaamaan peliä lyhyemmällä matkalla (aluksi 5-6 m) siten, että kaikki heitot heitetään heittoympyrässä seisten.

Vielä samana kesänä lajissa jo kilpailtiin. Vuonna 1910 - jota pidetään lajin varsinaisena syntymävuotena – uudella lajilla oli jo Julesin tuolloisen pelikaverin Ernst Pitiot'n laatimat säännöt, ja pidettiin ensimmäiset viralliset kisat.

Nimensä peli sai heittotavasta. Ensimmäisten harrastajiensa äidinkielessä oksitaanissa ilmaisu pè tanca tai ped tanca tarkoittaa samaa kuin ranskan pieds tanquées, siis jalat yhdessä. Sana Pétanque on väännös näistä. Vielä 1910 lajin nimi oli juhlallisesti Jeu de PIED-TANQUÈ.

Rauhanomainen rinnakkaiselo äiti- ja tytärlajien välillä on jatkunut tähän päivään asti. Itsenäistyessään vuonna 1945 boule lyonnaisen dominoimasta FBB:stä, lajit muodostivat yhteisen liiton Fédération Française de Pétanque et Jeu Provençal:n (FFPJP). Petankin levittyä Ranskan ulkopuolelle perustettiin vuonna 1958 Spassa, Belgiassa yhteinen kansainvälinen lajiliitto, Fédération Internationale de Pétanque et Jeu Provençal (FIPJP).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]