Suunnistus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pargas IF:n suunnistaja Yvonne Gunell saapumassa rastille

Suunnistus on urheilulaji, jossa kuljetaan maastossa tarkoituksena löytää karttaan merkityt rastit oikeassa järjestyksessä mahdollisimman nopeasti. Maasto voi olla rakentamatonta luontoa, esimerkiksi metsää tai rakennettua puistoa ja taajamaa. Kartan lisäksi suunnistamisen apuna käytetään usein kompassia.

Suunnistusreitti on merkitty karttaan joukolla numeroituja violetteja ympyröitä, rasteja, jotka on yhdistetty väliviivoin. Maastossa kartan rastipisteet on merkitty oranssi-valkoisella kolmisivuisella rastilipulla.

Suunnistusta voi harrastaa myös kuntoiluna ja luontoliikuntana ilman ajanottoa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnistuksen alkuperät ovat Skandinaviassa 1800-luvun sotilaiden liikuntamuotona. Kilpasuunnistus alkoi Norjassa vuonna 1897. Lajin suosio kasvoi 1930-luvulla parempien kompassien myötä. Ensimmäinen Suomenmestaruuskilpailu järjestettiin vuonna 1935. 1960-luvulla suunnistuksesta tuli kansainvälinen ilmiö.

Ensimmäinen maailmanmestaruuskilpailu järjestettiin 1.10.1966 Fiskarin kylässä Pohjassa, läntisellä Uudellamaalla. Kaikki mitalit menivät Pohjoismaille. Mukana oli kilpailijoita ainakin Bulgariasta, Itä-Saksasta, Itävallasta, Norjasta, Ruotsista, Suomesta, Sveitsistä, Tanskasta, Tšekkoslovakiasta ja Unkarista. Miesten kilpailumatka oli 14,1 kilometriä ja naisten 6,6 kilometriä.

Nykyään 55 kansallista suunnistusliittoa kaikilta asutetuilta mantereilta on rekisteröitynyt Kansainvälisen suunnistusliiton jäseneksi. Maailmanmestaruuskilpailut järjestetään vuosittain. Ennen vuotta 2002 kilpailut järjestettiin joka toinen vuosi. Suunnistuksen kärkimaita ovat Norja, Ruotsi, Suomi, Sveitsi, Ranska, Tšekki ja Venäjä.

Suomessa suunnistusseurat ovat järjestäytyneet alueittain sekä valtakunnallisesti Suomen Suunnistusliiton jäseniksi.

Kilpailumuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alessio Tenani ja Fabien Pasquasy rastilla maailmancupin sprintin osakilpailussa Salossa.

Maailmanmestaruuskisojen lajeja ovat:

  • Pitkä matka (entinen normaalimatka), klassinen matka.
  • Keskimatka, aikaisemmin kilpailtiin lyhyellä matkalla kunnes v. 2001 mukaan tuli kolmantena matkana
  • Sprintti
  • Kolmen osuuden viesti (vuoteen 2001 asti neljä osuutta)

Suomenmestaruuslajeina ovat myös

Miesten viestisuunnistus juostaan SM-kisoissa neliosuuksisena.

Aluemestaruuskisoissa lajina voi olla myös

Pitkän ja erikoispitkän matkan erityispiirteenä on omaan fyysiseen suorituskykyyn ja suunnistustaitoon perustuvien oikeiden reitinvalintojen tekeminen. Keskimatkalla korostuu tarkka suunnistus ja rastinotto, koska kisat käydään yleensä pienipiirteisessä maastossa. Sprinttisuunnistusta kutsuttiin aikaisemmin puistosuunnistukseksi, koska kilpailut pidettiin rakennetuissa puistoissa ja kortteleissa. Nykyään sprinttimaaston vaatimuksena on vain nopeakulkuisuus. Erityispiirteenä on oikeiden reitinvalintojen tekeminen nopeasti joka rastivälillä.

Viestisuunnistuksen ja yhteislähtökisojen, kuten SM-erikoispitkän, erityispiirre on taktikointi ja letkassa juokseminen. Yösuunnistus käydään pimeässä, jolloin maaston näkemiseen ja kartan lukuun käytetään otsavaloa. Partiosuunnistuksessa kilpaillaan muutaman hengen joukkueella, jolloin vain osa rasteista on kaikille kilpailijoille pakollisia.

Viestin ja partiosuunnistuksen lisäksi joukkuekilpailuna voidaan käydä myös esimerkiksi seuraottelu, jossa yksilöiden tulokset lasketaan yhteen joukkuetulokseksi.

Kilpasuunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuissa suunnistusasuna on peittävä keinokuituasu sekä jalkineena metallinastoin varustetut karkeakuvioiset suunnistuskengät, nastarit. Sprinttisuunnistuksessa saa käyttää lyhytlahkeisia housuja ja jalkineet ovat nastattomat.

Fyysisten ominaisuuksien lisäksi huipputason suunnistajalla tulee olla kyky hahmottaa maastonmuodot ja kulkukelpoisuus kartan avulla ja sen jälkeen tehdä nopeita, mutta toisaalta myös varmasti rastille johtavia reitinvalintoja. Reitit kulkevat usein pienipiirteisessä maastossa, jossa tarkka kartan lukeminen on tärkeää. Monet huippusuunnistajat ovat luopuneet kompassin käytöstä ja suunnistavat pelkän kartan avulla.

Kuntosuunnistus on luonnonläheinen harrastus.

Kuntoilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnistus on erittäin suosittu kuntoilumuoto. Se sopii kaikenikäisille, sen harrastaminen on edullista eikä vaadi erityistaitoja. Kuntosuunnistaja selviää ilman kompassiakin.

Suunnistusseurat järjestävät eri puolilla maata huhti-lokakuun välillä ilta- ja kuntorasteja. Pientä maksua vastaan osallistuja saa kartan, jolta voi valita sopivan reitin (yleensä 1–10 kilometriä). Tarvittaessa saa opastusta.

Myös joissain kansallisissa kilpailuissa on mahdollisuus kuntosuunnistukseen, kuten myös kesäisillä rastiviikoilla, kuten Kainuun rastiviikolla tai Fin5-viikolla.

Kuntosuunnistaja voi kulkea metsässä omaa vauhtiaan – myös kävellen. Kuntoilijat pitävät lajin parhaina puolina luonnossa liikkumista, etsimisen ja löytämisen iloa, – ja mahdollisuutta kilpailla itseään vastaan samanlaisissa olosuhteissa, joissa aktiiviharrastajatkin harjoittelevat.kenen mukaan?

Kartta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnistuskartat ovat usein yksityiskohtaisempia ja tarkempia kuin tavalliset topografiset kartat. Suunnistuskartassa kaikki esteet ja maastonmuodot on esitetty selkeästi karttamerkein. Karttamerkkien käytöstä on olemassa kansainvälisesti yhteneväiset kuvausohjeet. Sprinttisuunnistuskartassa on kaupunkialueiden kuvaustavassa eroja verrattuna muihin suunnistuskarttoihin. Sprinttikartan karttamerkeillä kuvataan yksikohtaisemmin maanpinnan kulkukelpoisuutta (esim. kovapintaiset alueet) sekä kulkuesteitä, kuten ylipääsemättömiä aitoja.

Suunnistuskarttojen mittakaava on yleensä 1:10 000, sprintissä käytettävien karttojen mittakaava on 1:4 000 tai 1:5 000 ja opetuskarttojen 1:3 000 tai 1:5 000. Pidemmillä matkoilla, etenkin arvokilpailuissa mittakaava on usein 1:15 000. Käyräväli suomalaisissa suunnistuskartoissa on yleensä 5 metriä tai 2,5 metriä, sprintissä yleensä 2,5 metriä. Muitakin käyrävälejä on käytössä, joskin harvinaisina. Muualla kuin Suomessa käyräväli saattaa olla 2 metriä tai 4 metriä. Käyräväli on ilmoitettu kartassa mittakaavan vieressä. On huomattava, että käyräväli ei suunnistuskartassa ole aivan täsmällinen, sillä kartta pyritään tekemän sellaiseksi, millaisena suunnistaja sen kokee. Tämän takia joskus on käyräväliksi merkitty 3-5 metriä. Nykyään kartat ja ratasuunnitelmat tehdään tietokoneen avulla. Yleinen kartoitusohjelma on Ocad.

Tanskalainen suunnistuskartta, GFDL Horsens Orienteringsklub'n puheenjohtajan Lars Sørensenin luvalla. Kartan tekijät Tage Baun ja Preben Jørgensen.

Rastit sijaitsevat luonnossa ja kartalla tunnistettavissa olevan paikan yhteydessä, esimerkiksi kiven sivussa, kukkulan päällä, notkossa tai jyrkänteen alla. Yksikohtaiset rastien sijaintipaikat selostavat rastinmääritteet on painettu joko kartalle tai ne ovat erillisellä rastinmääritelapulla. Maastossa rastit on merkitty valko-oransseilla rastilipuilla.

Rastillakäyntinsä suunnistaja todentaa leimaamalla. Alkuaikoina rasteja oli vähän ja jokainen niistä oli miehitetty rastin henkilökunnan merkitessä rastilla käyneet. Sittemmin siirryttiin erilaisiin mekaanisiin rastillakäynnin varmistuksiin, viimeisimpänä ns. pihtileimaus, jossa suunnistaja rei'itti pahvisen leimauskorttinsa reikäkuvion tuottavilla piikkipihdeillä. Nykyään on kilpailuissa käytössä elektroninen leimaus: suunnistajalla on mukanaan elektroninen leimauskortti, johon rastilla oleva leimasin merkitsee käynnin. Elektronisen leimauksen avulla suunnistajalle saadaan myös väliajat kaikilta rastiväleiltä. Suomessa on käytössä emit-leimausjärjelmä ja kansainvälisesti yleisin on Sportident.

Koska reittiä ei ole merkitty maastoon, voidaan kilpailualueella kilpailla samaan aikaan erimittaisilla ja eritasoisilla radoilla. Poikkeuksena ovat rastireitti ja tukireitti, jotka molemmat ovat lapsille tarkoitettuja ratoja. Rastireitillä reitti on merkitty karttaan yhtenäisellä viivalla ja maastoon viitoituksella, mutta viitoitettu reitti ei kuitenkaan ole paras reitinvalinta, vaan parhaaseen tulokseen pääsee oikaisemalla polkuja tai muita selväpiirteisiä maastonmuotoja pitkin. Tukireitillä rastit eivät ole viitoituksen varrella, vaan sen läheisyydessä. Rastireitti on käytössä kymmenvuotiaisiin asti, tukireitti tarjotaan vaihtoehtona 12-vuotiaisiin asti.

Leimausjärjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikaisten sähköisten leimausjärjestelmien avulla on leimausten tarkistamisen lisäksi mahdollista saada selville suunnistuksen kokonaisaika sekä rastiväleillä kulunut aika. Tämä ominaisuutta hyödynnetään kuntosuunnistuksissa ja harjoituksissa. Kilpailuissa on kuitenkin erillinen ajanottojärjestelmä, joka perustuu lähtöpaikalla olevaan lähtökelloon ja maalissa tehtävään maalileimaukseen.

Sähköisen leimauksen edut vanhaan niin sanottuun pihtileimasimeen nähden ovat selvät: suunnistusradoista on mahdollista tehdä niin sanottuja ristiratoja, kilpailijat tai kuntosuunnistustapahtuman osallistujat saavat rastivälikohtaiset väliajat ja leimojen tarkastus tapahtuu yksiselitteisesti elektroniseen korttiin tallentuneeseen tietoon perustuen.

Tärkeimmät sähköiset leimausjärjestelmät ovat Emit ja Sportident. Suomessa käytetään lähes yksinomaan Emit-leimausjärjestelmää, joka otettiin käyttöön syksystä 1998 alkaen.

Ennen suoritusta kilpailijan kortilla olevat tiedot tyhjennetään. Suorituksen jälkeen kortilla olevat tiedot siirretään tietokoneelle tai sitä varten tehdylle erityiselle purkulaitteelle. Purkulaiteessa voi olla myös lämpökirjoitin, jolla voidaan tulostaa väliaikatiedot heti maaliintulon jälkeen.

Järjestelmien eroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emit-järjestelmässä on sekä kortissa että rastileimasimessa pitkäkestoinen patteri, jota ei voi vaihtaa. Odotettava käyttöikä on 8–10 vuotta. Siltä varalta, että elektroninen leimaus ei toimi, Emit-korttiin voidaan laittaa pahvinen varmistuskortti, johon leimasimessa oleva piikki tekee reiän korttia leimatessa. Emit-kortilla on oma ajanottonsa, joka käynnistyy, kun kortti nollataan lähdössä. Rasteille tehtävät leimaukset kirjataan talteen suhteellisina aikoina lähdöstä. Vain nollausleimasimessa on Emit-järjestelmässä valomerkki.

Sportident-järjestelmässä mukana kuljetettava kortti on Emit-korttia pienempi, eikä siinä ole omaa virtalähdettä. Tämän takia rastileimasimissa tulee olla oikea kellonaika, jotta väliaikatiedot saadaan talteen. Leimaukseen tarvittavan energian kortti saa rastileimaimesta, jossa on vaihdettavat akut. Rastileimasin antaa leimauksen yhteydessä joko valo- tai äänimerkin tai molemmat. Sportidentsta puuttuu Emitin pahvikorttia vastaava tapa leimauksen varmistusmenetelmänä. Sportidentistä on julkaistu useita versioita ja vanhimmat leimasimet eivät ole yhteensopivia uusimpien kilpailukorttien kanssa.

Suunnistuskilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut järjestetään vuosittain.

Suomen tunnetuin suunnistustapahtuma on vuosittain alkukesästä järjestettävä Jukolan viesti. Kyseessä on miesjoukkueiden 7-osuuksinen läpi yön kestävä viestisuunnistuskilpailu, johon osallistuu yli 1 400 joukkuetta pääosin Pohjoismaista. Kilpailun alla kisataan myös neliosuuksinen naisten Venlojen viesti, johon osallistuu noin 1 000 joukkuetta. Yhteensä Jukolan viesteissä on yli 15 000 osanottajaa ja se on Suomen suurin aikuisliikunnan harrastetapahtuma. Heinäkuussa Suomessa järjestetään kaksi suunnistusviikkoa: Kainuun rastiviikko ja Fin5.

Ruotsissa vuosittain huhti-toukokuussa järjestettävä Tiomila on miesten 10-osuuksinen kansainvälinen suunnistusviesti, jota on käyty vuodesta 1945 asti. Muita merkittävä ruotsalaisia suunnistustapahtumia ovat vuonna 1965 ensi kertaa järjestetty suunnistusviikko O-Ringen, johon on huippuvuosina osallistunut jopa 23 000 suunnistajaa, sekä lokakuussa suunnistuskauden lopussa järjestettävä 25-osuuksinen viestisuunnistus 25-manna, jossa joukkueeseen kuuluu kaikenikäisiä miehiä ja naisia.

Keski-Euroopassa järjestetään vuosittain useita rastiviikkoja, joissa on tuhansia osanottajia ympäri maailmaa.

Muita suunnistuslajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisesta suunnistuksesta on syntynyt myös useita rinnakkaislajeja. Kesäisin perinteisen suunnistuksen lisäksi kilpaillaan myös pyöräsuunnistuksessa (MTB-O) ja tarkkuussuunnistuksessa (Trail-O).

Talvisin lajeina ovat hiihtosuunnistus (Ski-O) ja latusuunnistus, joissa suoritus tapahtuu hiihtämällä latuverkkoa pitkin. Latusuunnistus ei ole virallinen Suunnistusliiton laji, eikä siinä käydä esimerkiksi Suomen mestaruuskilpailuja, mutta alueellisia kilpailuja järjestetään vuosittain muutamia.

Pistesuunnistuksessa ei kuljeta ennalta määrättyä reittiä vaan yritetään tietyn ajan kuluessa käydä mahdollisimman monella rastilla. Rastit on usein pisteytetty niin, että kaukana ja vaikeasti saavutettavista rasteista saa enemmän pisteitä. Rogaining on 6–24 tuntia kestävä pistesuunnistus.

Vesillä harrastetaan melontasuunnistusta ja talvisin lajinomaisena talviharjoitteluna myös lumikenkäsuunnistusta. Lisäksi suunnistukseen liittyviä lajeja ovat muun muassa ampumasuunnistus, mönkijäsuunnistus[1], autosuunnistus ja radiosuunnistus. Radiosuunnistuksessa yhdistyvät radioamatööri- ja suunnistustaidot. Ampumasuunnistus on lähtöisin sotilaiden ja reserviläisten toiminnasta, mutta kilpailuja järjestetään myös siviilipuolella. Laji yhdistää suunnistuksen ja ampumahiihdon sääntöjä. Nämä lajit eivät kuitenkaan kuulu Suomen Suunnistusliiton eikä Kansainvälisen suunnistusliiton (IOF) lajeihin. On olemassa myös suunnistuspelejä esimerkiksi Suunnistussimulaattori (suomenkielinen) ja Catching Features (englanninkielinen).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta suunnistus.