Jääpallo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee peliä. Pelin kanssa samannimistä, pelissä käytettävää välinettä käsittelee artikkeli jääpallo (urheiluväline).
Suomen ja Norjan välinen jääpallo-ottelu vuoden 2004 naisten MM-kilpailuissa

Jääpallo eli bandy on perinteikäs jäällä pelattava joukkuepeli. Suosituinta laji on Pohjoismaissa ja entisen Neuvostoliiton alueella, mutta lajia on viime vuosina alettu harrastaa enemmissä määrin myös muissa maissa.

Laji muistuttaa monilta osin maahockeya ja hurlingia. Jääpalloa pelataan luistimilla jalkapallokentän kokoisella alueella. Säännöt ja periaatteet monilta osin samanlaiset jalkapallon sääntöjen kanssa, esimerkiksi paitsiosääntö ja peliaika 2 × 45 minuuttia.

Toisin kuin jääkiekossa, ovat jääpallossa tönimiset ja taklaukset, kuten hartia- ja lonkkaestot kiellettyjä. Palloa ei saa myöskään esimerkiksi pelata kädellä tai lyödä olkapään yläpuolella olevalla mailalla. Rikkeistä tuomari määrää vapaalyönnin rikkomuspaikasta, tai mikäli rike tapahtuu puolustavan joukkueen rangaistusalueella, lyönnin puoliympyrän muotoisen rangaistusalueen rajalla, 17 metrin päässä maalilta sijaitsevalta vapaalyöntipisteeltä. Vakavista rikkomuksista tuomitaan rangaistuslyönti rangaistuspisteeltä, joka sijaitsee 12 metrin etäisyydeltä maalilta.

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallon säännöt koostuvat 18 sääntökohdasta, jotka pääasiassa sellaisenaan sopivat kaikille ikäluokille tietyin poikkeuksin. Seuraavassa on esitetty pääpiirteisesti yleiset säännöt. Säännöt löytyvät suomen kielellä kokonaisuudessaan Suomen jääpalloliiton sivuilta[1]

Jääpallokentän mitat

Kenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallokenttä on suorakaiteen muotoinen alue, pituudeltaan 90–110 metriä ja leveydeltään 45–65 metriä. Kansainvälisissä otteluissa vähimmäismitat ovat 100 × 60 metriä. Kulmissa on kulmaliput, ja kussakin kulmassa säteeltään yhden metrin kokoiset kulma-alueet. Kentän reunat merkitään sivu- ja päätyrajoilla, joka maalien kohdalla toimii maaliviivana. Kentän keskellä leveyssuunnassa kulkee keskiraja, jonka päissä metrin kenttäalueen ulkopuolella on niin ikään liput. Keskirajan keskellä on halkaisijaltaan 15 senttimetriä oleva keskipiste, jonka ympärillä säteeltään viisi metriä oleva keskiympyrä. Maalin edessä on puoliympyrän muotoinen rangaistusalue, jonka säde on 17 metriä maaliviivan keskikohdasta. Rangaistusalueen viivalla on kummallakin puolella 17 metrin etäisyydellä pääty- ja rangaistusalueen rajan leikkauspisteestä sijaitsevaa vapaalyöntipistettä, jotka on ympyröity säteeltään viisi metriä olevalla ympyrällä. Rangaistusalueen sisäpuolella 12 metrin etäisyydellä maalista on rangaistuslyöntipiste.

Kummankin päätyrajan keskellä sijaitsevat maalit. Maali on leveydeltään 3,5 metriä ja korkeudeltaan 2,1 metriä. Sivurajoilla on 15 senttimetrin korkuinen sivulaudoitus, joka koostuu neljän metrin mittaisista tavallisesti alumiinista valmistetuista kappaleista. Laudoitus päättyy 1–3 metriä ennen päätyrajaa.

Pelaajat ja varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallomaila ja pallo

Jääpallossa on kerrallaan kentällä 11 pelaajaa molemmista joukkueista, joista yksi on maalivahti ja yksi kapteeni. Ottelu voidaan aloittaa jos joukkueella on vähintään kahdeksan pelaajaa. Vaihtopelaajien määrä on tavallisesti viisi. Pelaajavaihtojen määrää ei ole rajattu, ja vaihtoja saa suorittaa milloin tahansa ottelun aikana lukuun ottamatta maalivahtia, joka on vaihdettava pelikatkoilla tuomarin luvalla. Vaihdot suoritetaan sivulautoihin merkityllä vaihtoalueella keskialueella. Jos joukkueen pelaajien määrä ottelurangaistusten tai loukkaantumisten takia vähenee alle puoleen vastustajan pelaajien määrästä, keskeytetään ottelu.

Maila valmistetaan puusta tai muusta hyväksytystä materiaalista. Mailan suurin sallittu leveys on 7 senttimetriä ja ulkokaaren enimmäispituus 125 senttimetriä. Lapaa ei saa käyristää. Pelaajien on jäällä ollessaan pidettävä jalassaan luistimia, kypärää sekä suu- tai kasvosuojusta. Maalivahdilla kasvosuojus on pakollinen.

Pallon tulee sääntöjen mukaan olla valmistettu muovista tai muusta hyväksytystä aineesta ja olla helposti näkyvä. Tavallisesti jääpallo on väriltään oranssi, tai Venäjällä violetti. Jääpallon pitää pompata 1,5 metrin korkeudelta jäälle pudotettuna vähintään 15 senttimetriä ja enintään 30 senttimetriä. Pallon läpimitta on 63 millimetriä +/-2 mm ja paino 60–65 grammaa.

Maalivahti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallomaalivahti Kirill Hvalko

Maalivahdin pitää peliasultaan erottua muista pelaajista. Maalivahti saa rangaistusalueella pelata palloa kaikilla ruumiinsa osilla, myös käsillään. Palloa saa pitää käsissä viiden sekunnin ajan. Maalivahti ei saa kuitenkaan ottaa käsiin hänelle tarkoituksella syötettyä palloa. Hän on myös ainoa pelaaja, joka saa heittäytyä jäälle pallon eteen rangaistusalueella. Kenttäpelaaja ei saa jäällä maatessaan osallistua peliin. Kenttäpelaaja ei saa myöskään heittää mailaa tai osallistua peliin ilman mailaa tai rikkinäisellä mailalla. Maalivahdilla ei ole mailaa. Rangaistusalueen ulkopuolella maalivahtia koskevat samat säännöt kuin muitakin pelaajia.

Maalivahti saa pitää käsissään erityisiä käsineitä, jotka on kuitenkin säännöissä tarkoin määritelty. Maalivahdin jalkasuojukset saavat olla enintään 80 senttimetriä korkeat ja 30,5 senttimetriä leveät.

Peliaika ja -katkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallo-ottelu koostuu kahdesta 45 minuutin mittaisesta puoliajasta ja lisäajasta, ja kilpailusääntöjen niin määrätessä pelin ollessa tasan jatkoajasta. Ottelu voidaan kuitenkin pelata kolmessa osassa esimerkiksi voimakkaan pakkasen tai lumisateen takia. Puoliaikojen välissä tulee yleensä jään putsaus. Muuten puoliaikojen välinen aika on noin 5–10 minuuttia. Peliaika juoksee koko ajan. Tuomari ottaa viivytykset huomioon antaessaan lisäaikaa.

Kulmalyöntitilanne. Kulmalyönnissä pallo syötetään tavallisesti hyökkäävän joukkueen pelaajalle, joka pyrkii vetämään suoraan maaliin. Samanaikaisesti puolustavan joukkueen pelaajat ryntäävät pallon eteen tiiviinä rintamana.

Ottelun alussa tuomari suorittaa joukkueiden kapteenien kanssa kolikonheiton, jonka voittanut joukkue saa valita joko kenttäpuoliskon tai aloituslyönnin. Alkulyönti suoritetaan keskipisteestä ja pelaajien on sen aikana oltava omalla kenttäpuoliskollaan, vastustajajoukkueen pelaajien vähintään viiden metrin päässä pallosta. Toisella puoliajalla alkulyönnin suorittaa vastustajajoukkue.

Jatkoaika pelataan, jos peli on tasan ja kilpailusäännöt niin vaativat. Jatkoajan pituus on 2 × 15 minuuttia, ja se säännöistä riippuen pelataan loppuun saakka tai ns. äkkikuolema eli kultainen maali -menetelmällä. Kilpailusääntöjen niin vaatiessa ratkaistaan voittaja pelin ollessa tasan jatkoajan jälkeen rangaistuslyöntikilpailulla.

Mikäli pallo menee hyökkäyspelaajasta päätyrajan yli, suorittaa maalivahti maaliheiton rangaistusalueen ulkopuolelle. Jos pallo menee päädystä yli puolustavasta pelaajasta, suoritetaan kulmalyönti lähimmältä kulma-alueelta. Kulmalyöntiä suoritettaessa on kaikkien hyökkäävän joukkueen pelaajien oltava vähintään viiden metrin etäisyydeltä päätyrajasta ja rangaistusalueen ulkopuolella. Pallon mennessä yli sivurajan suoritettaa vastapuolen joukkueen pelaaja vapaalyönnin kohdasta josta pallo meni yli.

Pallon ja vastapelaajan pelaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpalloilija Magnus "Kuben" Olsson kuljettaa palloa sääntöjen mukaisesti sääntöjen mukaisissa varusteissa

Pelaaja saa pelata palloa mailalla ainoastaan oman olkapään alapuolella. Kenttäpelaaja voi ohjata palloa luistimella tai muilla kehonosilla lukuun ottamatta käsiä ja päätä. Palloa saa kuitenkin potkaista vain yhden kerran, minkä jälkeen pelaamista on jatkettava mailalla. Pallon saa potkaista myös kanssapelaajalle.

Vastustajajoukkueen pelaajaa ei saa potkia, kampittaa tai työntää, lyödä tai estää kädellä tai mailalla. Myös kiinnipitäminen ja mailan heittäminen on kielletty. Myöskään mailaa ei saa painaa, nostaa tai muutoin estää sen käyttämistä. Väkivaltainen ja vaarallinen peli on kiellettyä. Pallotonta pelaajaa ei saa estää. Kun pelataan palloa, on olkapää olkapäätä vasten työntäminen sallittua.

Paitsio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaaja on paitsiossa, kun pelaaja on vastustajan kenttäpuoliskolla lähempänä päätyrajaa kuin pallo ja pelaajan sekä päätyrajan välissä on alle kaksi vastustajajoukkueen pelaajaa hetkellä, jolloin kanssapelaaja pelaa pallon hänelle. Paitsioasemassa saa olla, mutta sieltä ei saa osallistua peliin, tai tuomari katkaisee ottelun ja tuomitsee vapaalyönnin vastustajajoukkueelle. Paitsiosääntö on voimassa myös erikoistilanteissa.

Vapaa- ja rangaistuslyönti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vapaalyönti tuomitaan tilanteissa, jossa pallo osuu valaisinlaitteisiin tai katoaa näkyvistä tai menee yli sivurajan / osuu yli metrin verran kentän ulkopuolelle siirtyneeseen sivulaudoitukseen. Vapaalyönti tuomitaan myös mikäli pelaaja pelaa ilman kypärää, mailaa tai muutoin sääntöjen vastaisessa varustuksessa. Lisäksi vapaalyönti seuraa väärästä vaihdosta (liikaa pelaajia kentällä), rikkomuksesta alkulyönnissä tai erotuomaripallossa, maalivahtiin kohdistuneista rikkeistä, maalivahdin rikkeistä avaus- ja maaliheitossa, kulmalyönnissä, vapaalyönnissä tai rangaistuslyönnissä sekä tuomitusta paitsiosta. Mikäli vapaalyönti on tuomittu hyökkäävälle joukkueelle puolustavan joukkueen rangaistusalueella, suoritetaan se vapaalyöntipisteeltä.
  • Rangaistuslyönti seuraa hyökkäävälle joukkueelle puolustavan joukkueen omalla rangaistusalueella tekemistä virheistä: törkeä, väkivaltainen tai vaarallinen peli, kiinnipitäminen, koukkaaminen, vastustajan mailan lyöminen, sitominen, painaminen tai potkaiseminen, mailan tai muun varusteen heittäminen siten että se estää selvän maalintekotilanteen, polvistuminen ja heittäytyminen pallon tai vastapelaajan eteen, pallon pelaaminen yli olkapään olevalla mailalla, kädellä, käsivarrella tai päällä sekä rikkoutuneella mailalla pelaaminen. Rangaistuslyönti suoritetaan rangaistuslyöntipisteeltä. Ainoastaan maalivahti ja lyöjä saavat olla rangaistusalueen sisäpuolella.

Jääpallo maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisen jääpalloliiton jäsenmaat.

Tällä hetkellä jääpalloa harrastetaan virallisesti ainakin Ruotsissa, Venäjällä, Suomessa, Norjassa, Valko-Venäjällä, Alankomaissa, Virossa, Unkarissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Kazakstanissa. Kansainvälisen jääpalloliiton FIB:n jäsenmaita ovat lisäksi Kirgisia ja Mongolia, Intia ja Italia. Samoin Argentiina, Armenia, Liettua ja Ukraina. 3. helmikuuta 2012 jäseniksi hyväksyttiin Almatyssa Kazakstanissa järjestetyssä kansainvälisen jääpalloliiton kongressissa myös Japani ja Afganistan.

Erityisen suosittua jääpallo on Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki jääpallon maailmanmestaruudet ovatkin menneet Ruotsiin, Venäjälle tai aikaisemmin Neuvostoliittoon. Suomi voitti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan mestaruutensa vuonna 2004. Miesten maailmanmestaruuskilpailut järjestetään nykyään joka vuosi, ja vuoden 2005 kisoihin oli määrä osallistua myös Mongolian joukkueen, joka kuitenkin vetäytyi ennen pelien alkua. Mongolia oli mukana kuitenkin seuraavana vuonna Ruotsin kisoissa.

Nykyisin suomalaista jääpallotoimintaa valvoo ja ohjaa Suomen Jääpalloliitto. Liiton ja sen jäsenseurojen tarjoamiin liikuntapalveluihin osallistuu vuosittain lähes 10 000 suomalaista.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpallon kaltaisia pelejä on pelattu tuhansien vuosien ajan. Ensimmäiset merkit muinaisesta ”jääpallosta” ovat egyptiläisissä hautapiirroksissa Beni Hasanissa, Minian lähistöllä. On epäselvää onko peliväline ollut pallo vai ympyrän muotoinen, mutta esimerkiksi mailojen muoto on samanlainen kuin nykyäänkin jääpallossa. Muita eri puolilla maailmaa pelattuja samankaltaisia pelejä ovat eteläisessä Keski-Aasiassa pelattu ”poolo”, jota tiettävästi pelattiin ilman hevosia, Japanissa ”kachi” tai ”dakyu” ja asteekkien ”cheuca”, jossa puista palloa lyötiin hirven luilla.[2]

Myös Kreikassa tiedetään harrastetun Maratonin taistelun aikoihin samanlaista peliä, jossa nahkaista höyhenillä täytettyä palloa pelattiin käyrillä mailoilla. Myöhemmin pelin uskotaan levinneen Roomaan nimellä paganica, ja Rooman laajenemisen myötä eri puolille Eurooppaa ja Välimeren ympäristöä.[2]

Keskiajalla Euroopan pohjoisissa osissa pelattiin lukuisia pallopelejä. Islantilaisissa legendoissa ja kansantaruissa esiintyy knattleikr-niminen peli, jonka uskotaan levinneen islantilaisten uudisasukkaiden mukana Britteinsaarille. Knattleikrillä on monia yhtäläisyyksiä perinteisiin myöhemmin saarilla pelattaviin peleihin kuten irlantilaisten hurlingiin, skottien shintyyn ja walesiläisten bandyyn eli jääpalloon, joiden uskotaan polveutuneen samasta esi-isästä, luultavasti paganicasta. Irlantilaisissa taruissa esiintyy useita sankareita, jotka esittelevät taitojaan hurlingissa. Skotlannissa kuningas Aleksanteri I:n (10781124) kerrotaan pelanneen shintyä.[2]

Vanhimmat todisteet jääpallosta jääpallona ovat 1200-luvulta peräisin olevissa Canterburyn katedraalin ikkunamaalauksissa, joissa kuvataan toisessa kädessään käyrää mailaa ja toisessa palloa pitelevä poika.[2]

Myös kymrien tiedetään pelanneen lajia nimellä bando, joka tulee germaanisesta käyrää mailaa tai keppiä merkitsevästä sanasta bandja. Walesissa on museossa näytteillä joitakin muinaisia bando-mailoja, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin nykyiset jääpallomailat. Sekä hurlingia, shintyä ja bandya pelattiin sekä ruoholla että jäällä, mutta ilmastollisten seikkojen vuoksi nurmikolla pelattu versio oli suositumpi.[2]

Muita Euroopan historiallisia mailoilla pelattuja jääpallon kaltaisia pallopelejä olivat Alankomaitten jäällä pelattava kolv 1500- ja 1600-luvuilla. Kolv ei kuitenkaan ollut joukkuepeli, vaan muistutti enemmänkin golfia. Venäjällä pelattuja pelejä olivat muun muassa julas, kotol ja kubar.[2]

Aiemmin termit ”bandy” ja ”hockey” merkitsivät samaa asiaa, mutta nykypäivään tultaessa jää- ja ruohoversiot ovat eriytyneet toisistaan. Bandya eli jääpalloa pelataan jäällä ja hockeya eli maahockeya ruohokentällä. Myöhemmin pohjoisamerikkalaiset kehittivät lajin pohjalta oman versionsa, jossa pelaajien määrä puolitettiin ja kenttää sekä maaleja pienennettiin. Tämän pohjalta syntyi jääkiekko.[2]

Nykymuotoisen jääpallon synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiseen muotoonsa jääpallo kehittyi 1700-luvun puolella Fenin alueella Englannissa. Englannissa oli pelattu mailalla ja pallolla pelattavaa hockey -nimistä peliä jo satojen vuosien ajan. Siitä kehitettiin myös jäällä ja luistimilla pelattava versio, jota saatettiin pelata talvisin. Tämä tapahtui The Fens -nimisellä alueella Englannin itäosassa, missä alava soinen maa sai talvisin jääpeitteen. Pelin keskuksena toimi Bury-on-Fenin kylä, jossa jäällä pelattavaa hockeyta harrastettiin ainakin jo talvella 1813-1814, mutta todennäköisesti peli oli kehittynyt jo aiemmin.[3]

1800-luvun puolivälissä lajin harrastus levisi myös kaupunkeihin. Yksi ensimmäisistä seuroista oli vuonna 1865 perustettu Nottingham Forest Football anf Bandy Club, joka myöhemmin keskittyi vain jalkapalloon. Fens-seudulla laadittiin pelille yhteiset säännöt vuonna 1882 ja lajiliitto perustettiin vuonna 1891. Brittiläisten mukana laji levisi Euroopan mannermaalle 1890-luvulta lähtien. Parhaimman jalansijan laji sai Ruotsista, jonne kreivi Clarence von Rosen toi lajin talvella 1895-1896. Tukholmassa pelattiin seurajoukkueiden kesken ensimmäistä kertaa vuoden 1901 pohjoismaisissa kisoissa. Ruotsin mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1907.[3]

Jääpalloa vuonna 1901.

Laji levisi myös Venäjän keisarikuntaan ja Pietarista tuli toinen tärkeä lajin tukikohta.[3] Venäjällä ylhäisö oli jo pelannut vastaavaa peliä 1700-luvulla Neva-joen jäällä.[2] Nykymuotoisen jääpallon pelaamisen on katsottu alkaneen Pietarissa vuonna 1898.[3] 1890-luvulla lajin harrastus levisi myös Keski-Eurooppaan.[2]

1900-luvun alussa Eurooppaan levisi myös kanadalainen jääkiekko, joka tukahdutti jääpallon orastavan kehityksen Keski-Euroopassa, mutta Pohjoismaissa ja Venäjällä säilyi jääpallon suosio. Muualla peliä alettiin pelata kanadalaisin säännöin. Ratkaisevaa kehitykselle oli jääkiekon pääsy olympialaisten ohjelmaan vuonna 1920, mikä tukahdutti bandy-pelin Keski-Euroopasta 1920-luvun loppuun mennessä.[3][4]

Jääpallo Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen jääpallo tuli Pietarista 1890-luvun lopussa ja vankimmin se juurtui Viipuriin. Lajin toi Suomeen viipurilainen kauppias ja Viborgs Skridskoklubbin puheenjohtaja Otto Wächter, joka oli tutustunut peliin liikematkoillaan Pietarissa.[4]

Helsingissä järjestettiin vuonna 1907 monen lajin yhteiset talvikisat, jonka yhteydessä pelattiin bandyturnaus, jossa oli myös ruotsalaisia ja pietarilaisia joukkueita. Kisojen jälkeen lajin parissa toimineet vakuuttuivat kansallisen lajiliiton perustamisen tarpeesta ja toukokuussa 1907 perustettiin Suomen Palloliitto, jonka piiriin kuului bandyn lisäksi kesälajina jalkapallo. Palloliitto järjesti ensimmäisen Suomen mestaruusturnauksen vuonna 1908. Myöhemmin samana kesänä Suomen mestaruudesta pelattiin myös jalkapallossa ja vesipallossa, joten jääpallolle kuuluu kunnia Suomen vanhimmasta palloilulajien SM-kilpailusta. Historiallisen mestaruuden voitti helsinkiläinen Polyteknikkojen urheiluseura.[4][5]

Suomessa ei 1910-luvulla vielä kanadalaista jäähockeyta harrastettu, mutta terminologinen ristiriita oli olemassa, sillä sanojen bandy ja jäähockey välillä ei vielä ollut juurikaan eroa. Suomalaiskansallisessa hengessä ulkomailta peräisin olevat termit bandy ja hockey eivät enää kelvanneet. 1910-luvulla Suomen Urheilulehti alkoi käyttää bandystä nimitystä jääpallo, ja jäähockeyn nimeksi kehitettiin jääkiekko. 1920-luvulle tultaessa suomen kieliset nimitykset olivat jo vakiintuneet käyttöön.[6][4][7]

Lajin kadotessa Keski-Euroopasta pidettiin 1909 kansainvälinen kongressi lajin harrastajamaiden kesken, jossa päätettiin perustaa pohjoismainen liitto. Jäseniksi ilmoittautuivat Ruotsi, Suomi, Norja, Tanska ja Venäjä. Liiton toiminta kuitenkin hiipui pian, sillä ensimmäisen maailmansodan takia Venäjä eristäytyi muusta maailmasta ja Suomi ja Ruotsi olivat ainoat jotka jäivät pelaamaan lajia huipputasolla. Ensimmäisen maaottelunsa maat pelasivat helmikuussa 1919 Helsingin talvikisojen yhteydessä. Historiallisen ottelun voitti Suomi maalein 4-1. Ottelua seurasi 6000 katsojaa, heidän joukossaan valtionhoitaja Mannerheim.[4]

Viipuri oli suomalaisen jääpalloilun merkittävin kaupunki 1910-1920 luvuilla. Ajan kuuluisin seura oli Viipurin Sudet, joka voitti 14 kertaa Suomen mestaruuden. Jääpallon suosio on Suomessa ollut huipussaan 1950-luvulla, jolloin muun muassa tehtiin sen aikainen yleisöennätys suomalaisissa palloilusarjoissa, kun vuoden 1957 SM-sarjassa Oulun Palloseuran ja Lappeenrannan Veiterän välistä ottelua seurasi 6 444 katsojaa.[4][8]

1970-luvulla jääpalloväki tunsi olonsa syrjityksi Suomen Palloliiton alaisuudessa ja vuonna 1972 jaosto erosi itsenäiseksi järjestöksi, Suomen Jääpalloliitoksi. 1970-luvulla Suomessa kasvoi myös jääkiekon suosio halleihin siirtymisen myötä. Suomessa jääpallo on kuitenkin säilynyt sitkeästi elinvoimaisena. Jääpalloilijoiden olosuhteita ovat kohentaneet vain tekojääradat, joista Suomeen valmistui ensimmäisenä Oulunkylän tekojäärata vuonna 1977.[4]

Kansainvälinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen jääpallotoiminta lähti uuteen eloon 1950-luvulla, kun venäläiset palasivat kansainvälisille kentille Neuvostoliittoa edustaen. Kansainvälinen jääpalloliitto perustettiin vuonna 1955, ja sen ensimmäiset ja pitkään ainoat jäsenmaat olivat Suomi, Ruotsi, Norja ja Neuvostoliitto. Näiden maiden kesken myös pelattiin jääpallon maailmanmestaruuskilpailut 1950-luvulta 1980-luvulle asti, jolloin myös Yhdysvallat liittyi viidentenä maana mukaan.[9]

Vuoden 1952 Oslon talviolympialaisissa pelattiin näytöslajina myös jääpallon olympiaturnaus. Kansainvälinen olympiakomitea hyväksyi Kansainväisen jääpalloliiton jäsenekseen vuonna 2004, mutta viralliseksi olympialajiksi lajilla on vielä pitkä matka. MM-turnauksiin on osallistunut viime vuosina jo toistakymmentä maata, mutta perinteiset maat ovat tasossa muita maita paljon edellä.[9][10]


Jääpallokilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisiä jääpallokilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maajoukkuekilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurajoukkuekilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisia jääpallokilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Pääsarja Toissijainen sarja Cup Naisten pääsarja
Norjan lippu Norja Eliteserien 1. divisjon Kosa Open Dameserien
Ruotsin lippu Ruotsi Elitserien Allsvenskan Svenska Cupen Damallsvenskan
Suomen lippu Suomi Bandyliiga Suomi-sarja Suomen Cup Naisten SM-sarja
Venäjän lippu Venäjä Superliiga Vysšaja liga Venäjän cup Naisten mestaruussarja
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat USA Bandy League Division 1 USA Bandy League Division 2 North American Cup

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta jääpallo.
  • Kanerva, Juha; Tikander, Vesa: Urheililajien synty. Helsinki: , 2012. ISBN 978-951-851-345-5.
  • Anttinen, Pekka & Hoppu, Tuomas: Vuosisata jääpalloa. Multiprint, 2011.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jääpallon säännöt (Microsoft Word -asiakirja)
  2. a b c d e f g h i Bandyhistory geocities.com. Viitattu 10.5.2006. (englanniksi)
  3. a b c d e Urheilulajien synty, s.142-143
  4. a b c d e f g Urheilulajien synty, s.144-145
  5. Vuosisata jääpalloa, s.6-7
  6. Urheilulajien synty, s.139
  7. Vuosisata jääpalloa, s.9
  8. Vuosisata jääpalloa, s.101-104
  9. a b Urheilulajien synty, s.146
  10. Historia Suomen Jääpalloliitto. Viitattu 24.5.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääpalloliittoja: