Suomen Palloliitto

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Palloliitto (SPL) on suomalaisen jalkapallon korkein järjestö. Se on perustettu vuonna 1907 ja se on ollut FIFA:n jäsen vuodesta 1908 ja UEFA:n vuodesta 1954.

Suomen Palloliiton 1 000 jäsenseurassa on noin 113 000 rekisteröityä pelaajaa.[1] Jalkapalloa harrastaa Suomen Gallupin tutkimusten mukaan noin 500 000 suomalaista, mikä tekee Palloliitosta harrastajamäärillä mitattuna Suomen suurimman lajiliiton.

Sääntöjen mukaan Palloliiton jäseniksi voivat kuulua rekisteröitynä yhdistyksenä toimivat piirit, seurat ja yhteisöt[2].

Palloliiton puheenjohtajana toimii Pekka Hämäläinen ja pääsihteerinä Teuvo Holopainen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Toiminta

Palloliitto organisoi jalkapallon sarja- ja cup-muotoisen kilpailutoiminnan Suomessa Veikkausliigaa lukuun ottamatta. Jalkapalloon sisältyy myös futsal[2]. Liitto on vastuussa myös maajoukkuetoiminnasta ja jalkapallon kehittämisestä muun muassa valmentajakoulutuksen sekä seura- ja olosuhdekehitystoiminnan avulla[2].


Liiton toiminta-ajatuksena on olla jalkapallon erikoisliitto ja kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n jäsenenä vastata Suomen kaikesta jalkapallotoiminnasta ja sen kehittämisestä sekä kasvatus- ja harrastustoiminnan että kilpa- ja huippu-urheilun alueilla ihmis- ja asiakaskeskeisestä lähtökohdasta.[1]

Toiminnan päämäärinä ovat Suomen jalkapalloilun nostaminen pysyvästi kansainväliselle huipputasolle, lajin kehittäminen kokonaisuudessaan suosituimmaksi suomalaiseksi urheilulajiksi - myös katsojamäärillä mitattuna, Fair Play –hengen ulottaminen toiminnan kaikille tasoille sekä liiton aseman vahvistaminen.[1]


[muokkaa] Piirit

Suomen Palloliiton jäseninä on 12 piiriä, jotka vastaavat jalkapallotoiminnasta omilla alueillaan.[3]

  • Helsingin piiri
  • Itä-Suomen piiri
  • Kaakkois-Suomen piiri
  • Keski-Pohjanmaan piiri
  • Keski-Suomen piiri
  • Pohjois-Suomen piiri
  • Satakunnan piiri
  • Tampereen piiri
  • Turun piiri
  • Uudenmaan piiri
  • Vaasan piiri
  • Ålands fotbollförbund


[muokkaa] Kaikki Pelaa-ohjelma

[muokkaa] Kilpailutoiminta

Jokaisella viralliseen kilpailuun osallistuvalla pelaajalla tulee olla voimassa kyseessä olevaan kilpailuun oikeuttava pelaajalisenssi ja vakuutusturva. Lisenssien yhteydessä on saatavilla myös vakuutusturva, mutta vähintään vastaavan tasoisen vakuutuksen voi halutessaan hankkia myös itse.[4]

Lasten, nuorten, aikuisten sarjoissa pelaavien alle 21-vuotiaiden, JKKI- ja erotuomarien pelitoiminnassa käytössä on pelipassi. Lapsille ja nuorille vakuutusturva on pakollinen, aikuisten pelipassilla, joka on tarkoitettu korkeintaan 20-vuotiaille aikuisten kilpailusarjoissa pelaaville, se on pakollinen Veikkausliigasta Kakkoseen. Muissa aikuisten sarjoissa sekä JKKI- ja erotuomareiden pelitoiminnassa vakuutusturvan hankintaa suositellaan.[5]

[muokkaa] Koulutustoiminta

[muokkaa] Maajoukkuetoiminta

[muokkaa] Seuratoiminta


[muokkaa] Päätösvalta ja hallinto

Maaottelut ovat jalkapallon huipentuma. Ne ovat myös Palloliiton talouden kannalta tärkeitä.

Liiton ylintä päätösvaltaa käyttävät liittokokous ja liittokokousten välisenä aikana liittovaltuusto. Hallinnosta vastaa liittohallitus sekä sen alaisuudessa pääsihteeri ja muu toimiston henkilökunta. Liiton tai piirin palveluksessa oleva toimihenkilö ei voi kuulua liittohallitukseen tai liittovaltuustoon.[2]

[muokkaa] Liittokokous

Varsinainen liittokokous pidetään joka kolmas vuosi syys-joulukuussa liittohallituksen kutsusta[2]. Liittokokouksessa valitaan kolmen vuoden kausille liittohallituksen puheenjohtaja, josta käytetään nimitystä Palloliiton puheenjohtaja sekä liittohallituksen 1. varapuheenjohtaja ja 2. varapuheenjohtaja, joista käytetään nimitystä Palloliiton varapuheenjohtaja. Liittovaltuuston varsinaisten jäsenien ja näiden henkilökohtaisten varajäsenien kausi on myös kolmivuotinen.[2]

Liittokokouksessa käsitelläään liittohallituksen kertomus liiton toiminnasta ja taloudesta sekä liittohallituksen esittämä seuraavan kolmivuotiskauden toiminta- ja taloussuunnitelma. Liittokokouksen esityslistalla voi olla näiden lisäksi myös muita asioita, mitä ei ole valmiiksi säännöissä määritelty liittokokouksen tehtäväksi.[2]

[muokkaa] Liittovaltuusto

Liittovaltuuston muodostaa liittokokouksen valitsemat kolmekymmentä varsinaista jäsentä ja heidän varajäsenensä. Liittovaltuusto pitää liittohallituksen kutsusta vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten keskuudessa tulee olla kummankin sukupuolen edustus, ja valtuuston jäseniksi voi valita vain alle 70-vuotiaita henkilöitä[2].

  • Heikki Grönlund, puheenjohtaja
  • Markku Pyykkölä, varapuheenjohtaja
  • Tarmo Aaltonen
  • Riitta Hanganpää
  • Arto Havo
  • Juha Hjelt
  • Oskari Jänkälä
  • Mauri Keinänen
  • Seppo Koivuporras
  • Kari Koskela
  • Arto Lahtonen
  • Johanna Leppänen
  • Kari Luokkala
  • Esko Malm
  • Anders Mattsson
  • Stefan Nåhls
  • Tapani Paasu
  • Esko Parikka
  • Markku Peltoniemi
  • Timo Qvist
  • Arto Rosenholm
  • Tiina Sarisalmi
  • Kaija Savunen
  • Kari Taira
  • Harri Talonen
  • Jarkko Tenkula
  • Heikki-Lauri Tuominen
  • Jukka Vilkki
  • Kaj Wiander
  • Tuomo Yläkorhola[6]

[muokkaa] Liittohallitus

Palloliiton toimisto sijaitsee etualan Finnair Stadiumilla ja maaottelut pelataan taustalla olevalla Helsingin Olympiastadionilla.

Liiton asioita hoitaa liittohallitus, jonka muodostavat varsinaisen liittokokouksen valitsemat liiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä liittovaltuuston syyskokouksen valitsemat kahdeksan jäsentä. Liittohallituksen jäsenten keskuudessa tulee olla kummankin sukupuolen edustus, ja hallituksen jäseniksi voi valita vain alle 70-vuotiaita henkilöitä[2].

  • Pekka Hahl
  • Jarmo Kivikunnas
  • Stig Nygård
  • Pauli Ruoholahti
  • Kari Salonen
  • Leena Ståhl
  • Jan-Erik Sundell
  • Markku Tuominen[7]

[muokkaa] Puheenjohtajat 1907–

Puheenjohtaja Kausi
Walter Flander 1907–1908
John Catani 1909
Uno Westerholm 1910–1911
Carolus Lindberg 1912
Walter Qvist 1913–1917
Erik von Frenckell 1918–1952
Juuso W. Walden 1953–1963
Osmo P. Karttunen 1963–1974
Ove H. Rehn 1974–1975
Jouko Loikkanen 1975–1983
Lauri Pöyhönen 1983–1987
Pentti Seppälä 1987–1997
Pekka Hämäläinen 1997–[8]

[muokkaa] Valiokunnat

Liittohallituksen tehtäviin kuuluu asettaa Palloliiton toiminnan järjestämiseksi tarvittavat valiokunnat ja lautakunnat sekä hyväksyä niiden johtosäännöt[2].

  • Ansiomerkkivaliokunta
  • Erotuomarivaliokunta
  • Futsal-valiokunta
  • Huippujalkapallo -valiokunta
  • Kilpailuvaliokunta
  • Kurinpitovaliokunta
  • Nuorisovaliokunta
  • Olosuhdevaliokunta
  • Seuravaliokunta
  • Sääntö- ja lakivaliokunta
  • Valitusvaliokunta
  • Vastalauselautakunta[9]


[muokkaa] Lähteet

  1. 1,0 1,1 1,2 Suomen Palloliitto. Suomen Palloliitto.. Viitattu 16.12.2007.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 2,7 2,8 2,9 Suomen Palloliitto ry:n säännöt 2004. Suomen Palloliitto. Viitattu 16.12.2007.
  3. Piirit. Suomen Palloliitto. Viitattu 16.12.2007.
  4. Lisenssiehdot. Suomen Palloliitto. Viitattu 16.12.2007.
  5. Pelipassien hinnat ja käyttö 1.4.2008–31.3.2009. Suomen Palloliitto.. Viitattu 16.12.2007.
  6. Liittovaltuusto. Suomen Palloliitto. Viitattu 16.12.2007.
  7. Liittohallitus. Suomen Palloliitto. Viitattu 16.12.2007.
  8. 13 puheenjohtajaa. Suomen Palloliitto. Viitattu 16.12.2007.
  9. Valiokunnat. Suomen Palloliitto. Viitattu 16.12.2007.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut