Tennis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo mailapelistä. Egyptissä on sijainnut Tennis-niminen satamakaupunki.
Tennisottelu meneillään maailman tunnetuimmassa turnauksessa Wimbledonissa.

Tennis on kahden pelaajan (kaksinpeli) tai kahden kaksihenkisen joukkueen (nelinpeli) pelaama mailapeli, jossa verkon erottamat pelaajat (tai joukkueet) lyövät onttoa huopapäällysteistä palloa verkon puolelta toiselle mailaa käyttäen.

Nykyinen tennispeli kehitettiin Englannissa 1800-luvun puolivälissä.[1] Laji levisi ensin englanninkielisissä maissa erityisesti yläluokan keskuudessa. Nykyisin tennis on olympialaji, jolla arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti noin 50 miljoonaa harrastajaa. Tennis on myös suosittu penkkiurheilulaji: erityisesti ammattilaistason Grand Slam -turnaukset keräävät suuret katsojaluvut. Näitä turnauksia on neljä eri puolilla maailmaa, ja vuosittain niihin kerääntyvät parhaat tennispelaajat. Kaksin- ja nelinpelejä pelataan samoissa turnauksissa, joten pelaaja voi halutessaan osallistua saman turnauksen kaksinpeleihin ja nelinpeleihin. Tennikseen liittyy myös useita sääntöjä, jotka ovat muuttuneet vuosien aikana.

Parhaina tennispelaajina kautta aikojen tunnetaan miesten puolella mm. Roger Federer, Pete Sampras, John McEnroe, Rod Laver, Ivan Lendl, Jimmy Connors, Björn Borg ja Rafael Nadal sekä naisten puolella mm. Chris Evert, Martina Navrátilová, Margaret Smith Court, Serena Williams ja Steffi Graf.

Pelin taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenniskenttä
Tennismaila ja -palloja

Tennistä pelataan 23,77 metriä (78 jalkaa) pitkällä ja kaksinpelissä 8,23 metriä (27 jalkaa) leveällä kentällä. Neljän pelaajan peliä pelatessa sen leveys on 10,97 metriä (36 jalkaa). Kentän pidemmän sivun jakaa kahteen yhtä suureen osaan verkko, joka on 1,07 metriä (kolme jalkaa ja kuusi tuumaa) korkea verkkotolppien kohdalla ja 91,4 senttimetriä (kolme jalkaa) korkea keskeltä.

Tenniskenttiä on kolme eri perustyyppiä: kovapohjainen kenttä, nurmikenttä ja massakenttä. Kovapohjainen pohjamateriaali voi vaihdella runsaasti. Tällaisia kenttiä ovat esimerkiksi betonipohjaiset, asfalttipohjaiset, tekonurmipohjaiset ja liikuntasalien puupohjaiset kentät. Nurmikentät ovat toinen yleinen kenttälaji ja kolmas on massakenttä, joiden pohjamateriaali koostuu murskatusta savikivestä, kivestä tai tiilestä.

Kenttätyypit eroavat suuresti toisistaan. Massakenttä on hidas alusta, jolla menestymiseen vaaditaan erinomainen osaaminen kaikissa tenniksen osa-alueissa. Nurmikentällä pallon pomppu on erittäin matala, joten alakierteiset lyönnit ovat vaikeita palauttaa. Kovat alustat ovat nopeampia, jolloin pallon pomppu on korkeampi ja syötön merkitys suurempi. Nurmikenttä on nopein alusta, jossa syöttö on tärkein osa-alue ja verkolle nousu suoraan syötöstä yleisempää kuin muilla kenttätyypeillä. Massalla pallorallit ovat huomattavasti pidempiä kuin muilla alustoilla. Grand Slam -turnauksista Ranskan avoimissa pelataan massalla, Wimbledon nurmella ja Yhdysvaltain avoimet sekä Australian avoimet kovilla alustoilla. Myös muut turnaukset pelataan lähes poikkeuksetta jollain näistä kentistä, kuten Rooman tennisturnaus massalla ja Cincinnatin tennisturnaus kovalla alustalla. Myös matolla pelataan joitakin turnauksia.[2]

Tenniksen tärkeimmät pelivälineet ovat pallo ja maila. Tennispallo on huopapäällysteinen kumipallo, jonka halkaisija on noin 7 senttimetriä ja massa noin 60 grammaa. Pallo oli alun perin valkoinen, mutta koska se ei erottunut mustavalkotelevisiossa kovinkaan hyvin, vaihdettiin väri keltaiseksi. Tennismailassa on soikion muotoinen verkko-osa, jossa on ristikkäin kulkevat jänteet. Vaaka- ja pystyjänteiden kireys on merkittävä asia lyönnin kannalta.

Ottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelun koostumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelu on tenniksessä peli, joka kestää ensimmäisestä pallosta ottelupallon voittoon, luovutukseen tai toisen pelaajan hylkäämiseen. Ottelun voittaa pelaaja, joka ensimmäisenä on voittanut etukäteen sovitun määrän, kaksi tai kolme erää. Edellisessä tapauksessa käytetään ottelun voittotavasta usein käytännöllistä ilmaisua "paras kolmesta"- ja jälkimmäisessä "paras viidestä" -termejä, jotka kertovat ottelun voittoon tarvittavien erien maksimimäärän.

Erät koostuvat peleistä. Pelin pisteet lasketaan siten, että yhden pallon voittaneella on 15 pistettä, kaksi palloa voittaneella 30 ja kolme palloa voittaneella 40 pistettä. Jos peli etenee kuitenkin tilanteeseen 40–40, sanotaan pelin olevan tasan. Tällöin seuraavan pallon voittava pelaaja saa itselleen edun, jonka jälkeen on voitettava seuraava pallo voittaakseen pelin. Jos pelaaja häviää pallon, menettää hän edun, ja tilanne on jälleen tasan 40–40. Mikäli syöttövuorossa oleva pelaaja menettää edun syötön vastaanottajalle tilanteessa 40–40, on kyseessä murtopallo.

Erän voittaa pelaaja, joka ensimmäiseksi voittaa kuusi peliä vähintään kahden pelin erolla. Jos kuitenkin kummatkin pelaajat ovat voittaneet erässä viisi peliä, tarvitaan erävoittoon kuudennen lisäksi myös seitsemäs voitettu peli. Jos molemmat pelaajat ehtivät voittaa kuusi peliä, ratkeaa erä tie-break-menetelmällä. Tie-breakissä lasketaan voitettuja palloja. Se kumpi voittaa ensin seitsemän palloa vähintään kahden pallon erolla, voittaa tie-breakin ja samalla erän. Mikäli toisen saadessa seitsemännen pallon eli pisteen ja toisella on kuusi pistettä, tie-breakia jatketaan aina niin kauan, kunnes tarvittava kahden voitetun pallon, eli kahden pisteen ero on syntynyt. Tie-breakissa molemmat syöttävät vuorotellen kaksi kertaa ensimmäistä syöttövuoroa lukuun ottamatta, jolloin tie-breakin aloittava syöttää vain kerran. Tie-break-menetelmän kehitti Jim Van Allens. Hän loi sen lyhentämään ottelua.

Grand Slam -turnauksissa, pelataan ottelun ratkaisevaa, viimeistä erää kuitenkin ilman tie-break -sääntöä niin kauan, kunnes toinen on voittanut kaksi peliä enemmän, eli kyseessä on ns. pitkä erä. Poikkeuksena tästä ratkaistaan Yhdysvaltojen avoimissa tennismestaruuskilpailuissa (New York) viimeinenkin erä tie-break -säännöllä, koska Yhdysvaltain televisio on näin vaatinut. Muut kolme suurturnausta ovat Wimbledonin tennisturnaus (Wimbledon), Ranskan avoimet (Pariisi) ja Australian avoimet (Melbourne) tennismestaruuskilpailut.

Lyönnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennispelaaja Tommy Haas syöttämässä.

Lyönti on tenniksessä mailan kosketus palloon. Lyöntejä on monia eri lailla ja eri kierteillä lyötäviä. Syöttö on tenniksessä lyönti, joka aloittaa pelattavan pallon. Syötössä pallo heitetään ilmaan ja lyödään ristiin vastustajan syöttöruutuun. On sallittua syöttää kaksi syöttöä, mikä mahdollistaa kovemman yrityksen ensimmäisellä kerralla. Kahden syötön epäonnistuessa kysymyksessä on kaksoisvirhe, jolloin vastustaja saa pisteen. Syöttöjä on monenlaisia. Oman syöttövuoron häviäminen tuo vastustajalle murron ja syötön pitäminen on yleisesti helpompaa kuin murtaminen. Tämän vuoksi yhdenkin syötön menettäminen voi ratkaista koko erän. Ässä tarkoittaa syöttöä, joka on syötetty siten, että vastustaja ei onnistu lainkaan osumaan palloon, vaan se menee suoraan läpisyöttönä. Hyvä syöttö on tärkeä alustalla kuin alustalla, tosin nurmella tärkein, sillä kova syöttö on vaikeampi palauttaa kuin hidas syöttö. Yleisimmin pelaajan ykkössyöttö on kova ja kakkossyöttö hiljaisempi, mutta erittäin kierteinen, sillä kierteistäkään palloa ei ole kovin helppo palauttaa.
Syöttöön liittyy useita termejä, joita ovat:
Ässä, jolla tarkoitetaan onnistunutta syöttöä, joka menee kulmaan tai keskustaan yleensä ja sieltä läpi vastustajan koskematta palloon.
Iso syöttö on voimakas syöttö, joka on vaikea palauttaa.
Murto taas on peli, jossa syöttäjä häviää pelin.
Murtopallo tarkoittaa sitä, kun syöttöä vastaanottava voittaa pelin, jos hän voittaa viimeisen, ratkaisevan pallon.
Virhe tarkoittaa, että lyö pallon verkkoon tai syöttöruudun ulkopuolelle tai lyö ohi.
Kaksoisvirheessä syöttäjä syöttää kaksi kertaa verkkoon tai syöttöruudun ulkopuolelle tai lyö ohi kaksi kertaa ja vastaanottaja voittaa pisteen.
Jalkavirhe tarkoittaa astumista rajaviivalle tai pelialueelle ennen palloon osumista syötössä.
Syötön pito on syöttäjän voittama peli.
Uusi syöttö tulee, jos syötössä pallo osuu verkkonauhaan, mutta menee vastaanottajan syöttöruutuun. Tällöin syöttäjä saa uuden syötön, oli kyseessä ensimmäinen tai toinen syöttö.

Kämmenlyönti on oikeakätisillä pelaajilla lyönti, jonka he lyövät vartalonsa oikealta puoleltaan ja vasenkätiset vasemmaltaan. Kämmenlyönnin voi lyödä suorana, alakierteisenä, yläkierteisenä tai sivukierteisenä paikasta riippuen. Myöhemmin 1940-luvulla pelannut Pancho Segura on luultavasti vieläkin tunnetumpi legendaarisesta kahden käden kämmenlyönnistään. Nykypelaajista kahden käden kämmenen lyö esimerkiksi Fabrice Santoro. Entisiä huippukämmenlyöjiä olivat esimerkiksi ruotsalainen Björn Borg ja yhdysvaltalainen Jim Courier. Nykyään parhaita kämmenlyöjiä ovat esimerkiksi sveitsiläinen Roger Federer ja espanjalainen Rafael Nadal, sekä tämän hetken kovin kämmenen lyöjä Fernando Gonzalez.lähde?

Andy Roddick lyömässä kämmenlyöntiä SAP Openissa vuonna 2005.

Rystylyönti on kämmenlyönnin vastakohta. Se on lyönti, jonka oikeakätinen lyö vasemmalta puoleltaan ja vasenkätinen oikealta puoleltaan. Rystyn voi lyödä joko yhdellä tai kahdella kädellä, mutta kahden käden rysty on etenkin miehillä hieman yleisempi. Naisilla taas on yleisimmin yhden käden rystylyönti. Rystynkin voi lyödä useilla kierteillä, jotka ovat sivukierre, alakierre, yläkierre tai kierteetön, suora lyönti. Kahdella kädellä rystynsä lyövät esimerkiksi Rafael Nadal ja Andy Roddick ja yhdellä kädellä esimerkiksi Roger Federer ja Fernando Gonzalez. Entisistä pelaajista esimerkiksi Michael Chang löi rystylyöntinsä kahdella kädellä.

Lentopeli on peliä, johon kuuluvat lentolyönnit, iskulyönti, pysäytyslyönti ja syöttö-lentolyöntipeli. Kyseiset lyönnit lyödään yleisimmin verkolta, vaikkakin esimerkiksi pomppuiskulyönti ja pysäytyslyönti (stoppari) lyödään usein myös muualta päin kenttää. Lentolyönnit lyödään alakierteellä pysäytyslyönnin omaisesti. Lentolyönnit lyödään kämmeneltä tai rystyltä. Ohitus tarkoittaa tapahtumaa, jolloin pelaaja nousee verkolle ja vastustaja onnistuu lyömään verkolla olevan pelaajan vasemmalta tai oikealta puolelta tämän ohi siten, että verkolla oleva pelaaja ei saa mailaansa väliin. Iskulyönti on vastustajan korkean, mutta liian lyhyen lyönnin jälkeen pään yläpuolelta lyötävä lyönti, joka voi tapahtua suoraan tai pompun kautta. Iskulyönti lyödään hieman samantyylisesti kuin syöttö. Syöttö-lentolyöntipeli on peliä, jossa pelaaja syöttää ja juoksee syöttönsä perään verkolle pelaamaan lentopeliä.

Hot shot-nimeä käytetään lyönneistä, joita ei tavallisesti käytetä pelissä. Tällaisia ovat tilanteet, jolloin pelaaja on verkolla ja joutuu ylitetyksi. Hän juoksee pallon perään ja lyö sen taaksepäin jalkojensa välistä. Saman voi tehdä myös eteenpäin. Myös tapahtuma, jolloin esimerkiksi oikeakätinen pelaaja laittaa mailansa selkänsä taakse ja laittaa sen siellä vasemmalle puolelle ja lyö. Myös olkapäiden yli lyötävä lyönti taaksepäin on eräänlainen hot shot.

Tenniksen säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennikseen liittyy useita erilaisia sääntöjä, jotka koskevat esimerkiksi kenttää, pisteiden laskua, vakiovarusteita ja erilaisia virheitä, kuten jalkavirhe ja väärä syöttö.

Kentän täytyy olla suorakulmion muotoinen ja keskeltä verkolla jaettu kahtia. Verkko täytyy pinnoittaa siten, että se täyttää verkkotolppien välisen tilan kokonaan. Pallo ei saa myöskään mahtua menemään verkon läpi. Verkon yläreunassa täytyy olla metallivaijerin peittävä verkkonauha. Verkon kiristimen sekä verkkonauhan on oltava täysin valkoisia. Köyden tai vaijerin läpimitan on oltava enimmäkseen 0,8 cm ja kiristäjän leveyden on oltava enimmäkseen 5,0 cm. Verkkonauhan on ulotuttava 5–6,35 senttimetriä verkon molemmille puolille.

Kahden pelaajan pelissä tulee käyttää kaksinpeliverkkoa, jolloin verkkotolppien keskikohtien täytyy olla 0,914 metriä kaksinpelirajojen ulkopuolella. Vastaavasti nelinpeliverkossa verkkoa täytyy tukea kahdella kaksinpelikepillä, joiden korkeus on 1,07 metriä ja keskikohdan täytyy olla molemmilla puolilla 0,914 metriä kaksinpelirajojen ulkopuolella. Kentän päissä olevien rajojen nimet ovat takarajat ja sivuilla sivurajat. Maksimileveys kaksinpelikepin sivulla on 7,5 senttimetriä. Verkkotolpan sivun leveys tai läpimitta saa olla maksimissaan 15-senttimetrinen ja kyseiset verkkotolpat ja kaksinpelikepit saavat maksimissaan 2,5 senttimetriä verkon yläreunan yli.

Syötön tulee tapahtua ristiin eikä jalka saa mennä keskimerkin väärälle puolelle syötettäessä. Syötettäessä keskimerkki ja keskiraja saavat olla korkeintaan viisi senttimetriä leveitä. Syöttöraja on raja, joka on 6,4 metriä verkosta, joita on yksi molemmilla puolilla. Syötön tulee tapahtua siten, että ennen syöttöä syöttävän pelaajan on sijoituttava siten, että molemmat hänen jalkansa ovat takarajan takana sivurajan ja keskimerkin jatkeiden välissä. Kun syöttäjä heittää pallon ilmaan, on hänen lyötävä palloa ennen kuin se koskettaa maahan, jotta syöttö hyväksytään. Jos hän lyö pallon ohi, lasketaan piste silti. Pallon saa heittää mihin vain suuntaan. Jos pelaaja pystyy käyttämään vain yhtä kättä, saa hän syöttää pallon ilmaan mailalla. Jos syöttäjä heittää huonon heiton on hänellä oikeus ottaa pallo käteensä ja heittää uudelleen ilman, että hän menettää kyseisen syötön.

Tennikseen liittyy myös useat vakiovarusteet, joita ovat sivu- ja takaseinät tai -aidat, sekä esimerkiksi katsomot, yleisö ja heidän istuimensa sekä erilaiset tuomarit, joita ovat päätuomari, verkkotuomari ja linjatuomarit sekä pallopojat, jotka antavat palloja pelaajille. Muita vakiovarusteita ovat verkkotolpat, kaksinpelikepit sekä kaksinpelikeppien ulkopuolinen verkon osa.

Pallot ovat merkittävä osa tennistä ja niiden tuleekin täyttää Tennisliiton vaatimukset. Tennisliitto joko hyväksyy tai hylkää pallot. Kilpaottelussa käytetään useimmiten kuutta palloa, mutta myös kahta, kolmea tai neljää palloa voidaan käyttää. Useimmiten on myös pallojen vaihtokäytäntö, joka toteutuu ensin seitsemän pelatun pelin jälkeen ja siitä eteenpäin aina yhdeksän pelatun pelin jälkeen. ITF hyväksyy tai hylkää pallot, joita käytetään STLn luomissa kilpailuissa.

Kansainvälinen Tennisliitto myös päättää, ovatko mailat hyväksyttäviä vai hylättäviä. Muuten arvioinnissa pätevät samat säännöt kuin pallojen valitsemisessa. Mailan lyöntipinnassa saa olla ainoastaan yhdet jänteet. Mailaan voi laittaa tärinänvaimentajia, jotka kuuluu laittaa risteävien jänteiden ulkopuolelle. Jos mailasta katkeaa esimerkiksi jänne, pelataan piste silti loppuun, ellei sitä ole turnauksessa erikseen kielletty. Pelatun pisteen jälkeen pelaajalla on oikeus käydä vaihtamassa uusi maila.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennistä voidaan verrata antiikin Kreikassa pelattuun "sphairistike" -nimiseen peliin. Majuri Walter Wingfield lainasi tämän kreikkalaisen nimen luotuaan modernin vastineen kreikkalaispelille, jonka hän patentoi vuonna 1874. Peliä alettiin lopulta kutsua nimellä "lawn tennis" eli "nurmitennis", joka oli toinen Wingfieldin patentoima nimi.

Nykyisen urheilumuodon synty voidaan jäljittää kahteen lähteeseen. Vuonna 1856 asianajaja Alex Ryden ja hänen ystävänsä, portugalilainen Batista Pereira pelasivat Birminghamissa Englannissa peliä, jonka he nimesivät espanjalaisen pelin pelota mukaan. Vuonna 1872 miehet muuttivat Leamington Span kaupunkiin ja pelasivat peliä erään sairaalan lääkäreiden kanssa. Pereira ja lääkärit Frederick Haynes ja A. Wellesley Tomkins perustivat ensimmäisen nurmitenniskerhon. Vuonna 1874 he perustivat Leamingtonin tenniskerhon, joka määritteli pelin ensimmäiset säännöt. Eräs lehti kertoi 23. heinäkuuta 1884 yhdestä ensimmäisistä tennisturnauksista Shrubland Hallin kentällä.

Tennisasu vuodelta 1881

Joulukuussa 1873 majuri Walter Clopton Wingfield loi Nantclwydissä Walesissa samankaltaisen pelin vieraidensa iloksi ja puutarhajuhlien ratoksi.[1] Hänen pelinsä perustui vanhempaan sisätennispeliin, jeu de paumeen, joka oli keksitty 1100-luvulla Ranskassa ja jota ranskalaiset aristokraatit olivat pelanneet. Useimpien tennishistorioitsijoiden mukaan suuri osa modernista tennisterminologiasta periytyy tältä ajalta, koska Wingfield lainasi pelin lisäksi myös suuren osan ranskalaispelin sanastosta. Esimerkiksi sana "tennis" juontuu ranskan sanasta tenez, imperatiivimuoto verbistä tenir, pitää.

Pelin kaupallinen potentiaali oli ilmeinen, joten Wingfield patentoi sen vuonna 1874. Patentista ei kuitenkaan ollut liiemmälti hyötyä Wingfieldille. Tennis levisi nopeasti ylemmän luokan keskuudessa Britanniassa ja USA:ssa. Tiettävästi ensimmäinen ottelu Yhdysvalloissa pelattiin Staten Islandilla 1874.

Vuonna 1881 oli virinnyt halu kilpailuhenkisempään tenniksenpeluuseen, joten perustettiin tennisseuroja. Ensimmäiset mestaruuskilpailut pidettiin Lontoon Wimbledonissa 9.–19. heinäkuuta 1877. Kyseisen Wimbledonin loppuottelun voitti Spencer William Gore, joka voitti loppuottelussa Marshallin pistein 6–1, 6–2 ja 6–4. Tuolloin katsojia oli noin 800. Nykyään katsojia mahtuu keskuskentälle noin 15 000. Naisten ensimmäiset kaksinpelit Wimbledonissa pelattiin vuonna 1884, jolloin pelattiin myös ensimmäiset miesten nelinpelit. Ensimmäiset naisten nelinpelit ja sekanelinpelit pelattiin vuonna 1913. Samana vuonna perustettiin myös kansainvälinen Tennisliitto. Vuonna 1881 Yhdysvaltain tennisliitto luotiin standardisoimaan pelin säännöt ja järjestämään kilpailuita. Ensimmäinen US Open pidettiin samana vuonna Newportissa Rhode Islandilla. Vuonna 1887 järjestettiin ensimmäiset Yhdysvaltain naisten mestaruuskilpailut. Davis Cup sai alkunsa vuonna 1900. Vuonna 1924 julkaistut yksityiskohtaiset ns. ILTF-säännöt osoittautuivat pitkäikäisiksi. Merkittävin muutos niihin seuraavien 80 vuoden aikana oli James Van Alenin tie-breaker-järjestelmä. [3]

Ranskalainen Suzanne Lenglen oli ensimmäinen suurta mediajulkisuutta saanut naistennispelaaja. Hän voitti 25 tenniksen Grand Slam -turnausta vuosina 1919–1926.

Tennis oli alkujaan angloamerikkalainen peli ja sitä hallitsivat Yhdysvaltain ja Britannian lisäksi Australia. Myös Ranskassa se oli suosittua. Ranskan avoimet järjestettiin ensi kertaa 1891. Australian avoimet saivat alkunsa vuonna 1905. Nämä kaksi turnausta Wimbledonin ja US Openin kanssa nousivat tenniksen arvokkaimmiksi turnauksiksi, jotka muodostavat niin sanotun Grand Slamin. Näiden neljän turnauksen voittamista arvostetaan korkealle tennispelaajien keskuudessa. [1]Ensimmäinen tennispelaaja, joka on voittanut kaikki neljä Grand Slamia samana vuonna, oli Donald Budge vuonna 1938. Miehistä hänen jälkeensä samaan on pystynyt ainoastaan Rod Laver, joka saavutti kyseisen voittosarjan vuosina 1962 ja 1969. Kaikkina aikoina ainoastaan yksi tennispelaaja on saavuttanut ns. kultaisen Grand Slamin, eli voittanut kaikki neljä Grand Slamia ja olympiavoiton samana vuonna. Kyseinen pelaaja oli Steffi Graf. Tämä tapahtui vuonna 1988.

Tenniksessä, etenkin naispelaajien keskuudessa, on kunakin ajanjaksona ollut pelaajia, jotka ovat dominoineet kilpailuja. 1900-luvun alussa miehissä hallitsi esimerkiksi ranskalainen Max Décugis, jonka saavutuksiin kuuluivat vuosina 1903–1914 kaikkiaan kahdeksan voittoa Ranskan avoimissa sekä olympiavoitto Antwerpenissä vuonna 1920. Tämän jälkeen 1920-lukua hallitsivat muutenkin ranskalaiset, kuten "pomppiva baskeri" Jean Borotra, joka on olympiapronssimitalisti ja Grand Slam -turnausten moninkertainen voittaja. Muita olivat maailmanlistan ykkönen Henri Cochet ja "the crocodile" René Lacoste, myös maailmanlistan ykkönen. Tämän jälkeen Ranska ei ole ollut enää ylivoimainen. Seuraavan vuosikymmenen suurin nimi oli amerikkalainen Don Budge ja 40-luvun Jack Kramer. 1960-luvulla hallitsivat 12-kertainen Grand Slam -voittaja Roy Emerson ja Rod Laver. Viisinkertainen Wimbledon-voittaja Björn Borg, John McEnroe sekä Jimmy Connors hallitsivat puolestaan 1970-luvun jälkipuoliskolla sekä 1980-luvun alkuvuosia, minkä jälkeen ykköspelaajan paikkaa piti vuosikymmenen loppuun enimmäkseen Tšekin Ivan Lendl. 1990-luvulla Pete Sampras ja Andre Agassi dominoivat ollen useasti loppuotteluissa eri turnauksissa. Sampras voitti ennätykselliset 14 Grand Slam -kilpailua; GS-voittojen määrässä hänen edellään on vain Roger Federer. 2000-luvulla hallitsi Federer, ja 2010-lukua vuorovedoin Rafael Nadal sekä Novak Đoković.

Naisten tennistä ovat 2000-luvulla hallinneet Williamsin sisarukset Venus ja Serena, Justine Henin sekä Marija Šarapova. Henin lopetti uransa toukokuussa 2008, jolloin hänestä tuli ensimmäinen tennispelaaja, joka jätti pelikentät maailmanlistan ykkösenä. Aiemmin 1970– ja 80-luvuilla kenttiä hallitsivat Martina Navrátilová ja Chris Evert, jotka voittivat molemmat peräti 18 Grand Slam -turnausta. Evertillä on kaikkien aikojen paras voitto-tappio-tilasto, 1309 voittoa ja 146 tappiota. Navrátilová puolestaan voitti vielä vuonna 2006 sekanelinpelin Wimbledonissa, 49-vuotiaana. Hän on voittanut Wimbledonin kaksinpelin yhdeksän kertaa. Heitä ennen naistennistä dominoivat australialainen Margaret Smith Court – nelinpelit mukaan lukien 24-kertainen Grand Slam voittaja – sekä USA:n Billie Jean King. King tuli kuuluisaksi myös naistenniksen promoottorina ja tasa-arvoisen palkintorahaperiaatteen vaatijana. 1990-lukua hallitsi Steffi Graf, 22-kertainen Grand Slam -voittaja. Kuitenkin ehkä aikansa ylivoimaisin naistennispelaaja oli Dorothea Lambert Chambers, joka voitti olympiakultaa vuoden 1908 olympialaisissa Lontoossa ja seitsemän Grand Slam -turnausta, kaikki Wimbledonissa. Vuonna 1911 finaalissa hän voitti Dora Boothbyn peräti 6–0, 6–0. Chambers löysi vihdoin voittajansa, kun 1920-luvulla estraadille nousi ranskatar Suzanne Lenglen, joka voitti urallaan 12 Grand Slam -turnausta. 1930-luvulla, tennistä puolestaan hallitsi Helen Wills Moody, joka voitti peräti 19 Grand Slam -turnausta.

Kilpailutoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammattilaistennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten ammattilaistennistä koordinoi ATP (Association of Tennis Professionals), naisten vastaavaa WTA (Women's Tennis Association).

Grand Slam -turnaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtava Arthur Ashe -stadion, US Openin päänäyttämö.

Maajoukkuekilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosittain järjestetään miehille Davis Cup ja naisille Fed Cup. Molemmat ovat hyvin suosittuja. Tenniksessä kilpaillaan myös olympialaisissa, joissa tuoreimmat kaksinpelin olympiavoittajat ovat Andy Murray ja Serena Williams Lontoon olympialaisissa.

Muita turnauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennistä pelataan myös pyörätuolitasolla. Siellä kuuluisin kilpailu on World Team Cup, jossa on pelattu aina vuodesta 1985 alkaen joka vuosi. Eniten voittoja on Yhdysvalloilla, joka on voittanut kyseisen tennisturnauksen yhdeksän kertaa vuosina 1985–1991, 1995 ja 1997. Yhdysvaltoja pidetäänkin pyörätuolitenniksen kotimaana; Suomeen laji saapui vasta 1990-luvulla.[4]

Ennätyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eniten kaksinpeliturnauksia on voittanut Martina Navrátilová, joka on voittanut 167 WTA:n turnausta. Nelinpeliturnausvoittoja hänellä on 178 kappaletta.[7]
  • Roger Federer on ollut Grand Slam -turnauksen välierissä 23 kertaa peräkkäin vuoden 2004 Wimbledonista vuoden 2010 Australian avoimiin.
  • Grand Slam -voittoja yhteensä on eniten (59) Martina Navrátiloválla (18 naisten kaksinpeli, 31 naisten nelinpeli, 10 sekanelinpeli).
  • Rod Laver on ainut tennispelaaja, joka on voittanut kokonaisen Grand Slamin (kaikki Grand Slam -turnaukset saman kalenterivuoden aikana) kahdesti.
  • Steffi Graf on ainut "Kultaisen Grand Slamin" voittanut tennispelaaja (Kultainen Grand Slam = saman kalenterivuoden aikana kaikkien Grand Slam -turnausten ja olympialaisten voitto).
  • Rafael Nadal on voittanut eniten massalla pelattuja otteluja peräkkäin (81, vuosina 2005–2007).
  • Pisimpään miesten maailmanlistan kärkipaikalla on yhtäjaksoisesti viihtynyt Roger Federer (237 viikkoa) ja yhteensä Roger Federer (300 viikkoa).
  • Kovimman syötön ammattilaistenniksessä koskaan on syöttänyt kroatialainen Ivo Karlović (251 km/h).[8]
  • Eniten Davis Cupin voittoja on Yhdysvalloilla, joka on voittanut Davis Cupin miesten maajoukkuemestaruuden 31 kertaa vuosina 1900–1995. Eniten peräkkäisiä Davis Cupin voittoja on myös Yhdysvalloilla, niitä on seitsemän, vuosina 1920–1926. Vuonna 1927 voittaja oli kuusi vuotta tästä eteenpäin peräkkäin voittanut Ranska. Tämä on toiseksi pisin sarja. Tämän sarjan taas katkaisi Iso-Britannia vuonna 1933.
  • Ammattilaiskiertueen pisin tennisottelu on kestänyt 11 tuntia ja viisi minuuttia. Se pelattiin Wimbledonissa vuonna 2010. Ottelussa kohtasivat John Isner ja Nicolas Mahut. Ottelu päättyi Isnerin eduksi erin 6–4, 3–6, 6–7, 7–6 ja 70–68. Viimeinen ja ratkaiseva erä kesti yksinään yli kahdeksan tuntia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tennis.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]