Kartta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen fyysinen kartta, jossa näkyvät muun muassa korkeuserot, vesistöt, suurimmat kaupungit sekä tie- ja rautatieverkosto.

Kartta on mittakaavan mukaisesti pienennetty ja merkeiltään selitetty piirroskuva tietystä alueesta. Sen avulla voidaan havainnollistaa paikkojen sijaintia toisiinsa nähden, reittejä, tai joitain paikallisesti sijoitettavia ominaisuuksia kuten väestöntiheyksiä tai kasvillisuusvyöhykkeitä.

Merkistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karttamerkit ovat pisteitä, viivoja ja erilaisia kuvioita, joiden koko, väritys ja muoto vaihtelevat. Merkit selitetään yleensä kartan reunassa selitteessä. Mustat pisteet kuvaavat usein kaupunkeja ja ympyröidyt tähdet pääkaupunkeja. Viivoilla kuvataan rajoja, teitä ja jokia. Vihreä väri kuvaa usen metsää, ruskea aavikkoa ja sininen vesistöä. Joissain kartoissa on korkeuskäyriä, jotka kuvaavat korkeuseroja ja pinnanmuotoja.[1] Korkeuseroja voidaan kuvata myös väreillä niin että vihreä edustaa matalaa ja ruskea korkeaa kohtaa.[2]

Pituus- ja leveyspiirit näkyvät kartalla pysty- ja vaakaviivoina sekä kartan reunaan merkittyinä astelukuina. Kartoissa on usein pohjoisnuoli, joka osoittaa, missä suunnassa pohjoinen on.[1]

Varsinkin suurimittakaavaisissa kartoissa voi olla sijaintia osoittamassa koordinaattiruudukko, jossa pohjois- ja eteläkoordinaatit ilmaistaan muulla tavoin kuin suoraan pituus- ja leveysasteina. Kartan jakavat ruudut nimetään usein koordinaattikirjaimen ja numeron yhdistelminä, kuten B4. Tämä helpottaa paikkojen löytämistä kartan hakemiston avulla, johon koordinaatit on merkitty paikannimien yhteyteen.[1]

Muita yleisiä merkkejä kartoissa ovat mittakaavajana, otsikko, tekijä, päiväys ja lähdetiedot.[1]

Mittakaava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mittakaava on kartan pienennyssuhde, kartalta mitatun ja maastossa todellisen matkan välinen suhde. Jos kartan mittakaava on esimerkiksi 1:10 000, yksi senttimetri kartalla on maastossa 100 metriä. Karttoihin on usen piirretty mittakaavajana osoittamaan suoraan minkä pituiseksi matka on kuvattu kartalla.[3]

Karttaprojektio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Winkel tripel -projektio on nykyisin paljon käytetty maailmankartan projektio.
Pääartikkeli: Karttaprojektio

Maailmankartta on yleensä kaksiulotteinen esitys maapallon pinnasta, mutta koska maa on likimain pallon muotoinen, vaatii maapallon pinnan esittäminen kaksiulotteisella tasolla jonkin karttaprojektion käyttöä niin, että pallon muotoisen maapallon pinta saadaan kulloinkin käytettyjen sääntöjen mukaisesti projisoitua kaksiulotteiselle tasolle. Karttaprojektioita on eri tarkoituksiin lukuisia erilaisia. Esimerkiksi merenkulussa on käytetty paljon Mercatorin projektiota, jossa pituuspiirit ovat aina pystysuoria ja leveyspiirit aina vaakasuoria.

Karttatyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittinen kartta esittää valtioiden ja osavaltioiden rajat sekä suurimmat kaupungit. Siinä ei näy maanmuotoja.[2]

Fyysinen kartta esittää maaston piirteet kuten vuoret, joet ja järvet. Korkeuseroja kuvataan usein väreillä niin että vihreä edustaa matalaa ja ruskea korkeaa kohtaa. Vesistöt kuvataan sinisellä.[2]

Topografinen kartta esittää korkeusvaihtelut korkeuskäyrillä, ei väreillä. Tiheässä olevat korkeuskäyrät kuvaavat jyrkkää maastoa ja harvassa olevat tasaista.[2]

Pohjois-Amerikan kasvillisuuden menestymisvyöhykkeet kuvaava kartta.

Ilmastokartta kuvaa eri värein erilaisia ilmaston piirteitä kuten ilmastovyöhykkeitä tai vuotuisia sademääriä.[2]

Talouskartta esittää symbolien tai värien avulla eri alueiden luonnonvaroja tai taloudellista toimintaa kuten maataloustuotantoa.[2]

Geologiset kartat sisältävät tietoa maaperästä ja kallioperästä. Geologisia karttoja on myös paikkatietomuodossa ja karttapalveluina.

Merikartta on erityisesti merenkulkua ja vesiliikennettä kuvaava kartta.

New Yorkin metron linjakartta.

Tiekartta kuvaa fyysistä ympäristöä erityisesti tieliikenteen näkökulmasta ja näyttää tärkeimmät tiet, lentokentät ja kaupungit sekä joitain muita kohteita kuten puistoja, leirintäalueita ja monumentteja. Suuret ja pienet tiet erotellaan usein eri värein.[2]

Linjakartta esittää joukkoliikenteen reitit ja asemat yleensä erivärisinä ja topologisesti.

Pyöräilykartat on tehty palvelemaan toisaalta pyöräretkeilyä haja-asutusalueilla ja toisaalta pyörällä liikkumista taajaan rakennetulla alueella. Haja-asutusalueiden pyöräilykartat ovat yleensä tiekarttoja, joihin on päällepainatuksena lisätty ehdotuksia pyöräretkeilyyn hyvin sopiviksi reiteiksi. Kaupungeista on opaskartan tai muun kaupunkikartan pohjalle tehtyjä pyöräilykarttoja, joissa kuvataan kaupunkien pyörätieverkko kaupungissa tapahtuvaa pyörällä liikkumista silmälläpitäen.

Opaskartta sisältä osoitenimistön ja osoitenumerot sekä paikallisen tieverkon. Opaskarttoja valmistetaan sekä haja-asutusalueilta että taajamista. Opaskarttoja on myös internetissä karttapalveluina sekä valtakunnallisina että kunnilla ja kaupungeilla.

Retkeilykartat sisältävät erityisesti retkeilyn kannalta tärkeää tietoa, ja niitä julkaistaan retkeilyalueilta tai muuten retkeilyn kannalta merkittäviltä paikoilta. Retkeilykartassa voidaan käyttää pohjakarttana esimerkiksi maastokarttaa tai peruskarttaa, jonka päälle on lisätty tietoja retkeilyreiteistä ja muusta retkeilyä palvelevasta infrastruktuurista.

Teemakartassa keskitytään kuvaamaan aluetta tietyn teeman suhteen. Maaston fyysiset piirteet näkyvät kartassa taustalla, jonka päälle teematieto sijoitetaan.[2] Nykyään teemakartat kuten useimmat muutkin kartat valmistetaan visualisoimalla paikkatietoa paikkatietojärjestelmissä.

Kohokartta on käsin tunnusteltava, lähinnä näkövammaisten käyttämä kartta.

Digitaalinen kartta ja paikkatieto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Paikkatieto, Karttapalvelu

Karttojen tuotanto ja jakelu on muuttunut tietotekniikan ja tietoliikenteen kehittyessä paikkatiedon käsittelyksi ja digitaaliseksi tiedonsiirroksi. Digitaalisessa paikkatietomuodossa oleva kartta voi pelkän karttakuvan ohella sisältää myös tietoa karttakohteiden ominaisuuksista ja niiden välisistä suhteista. Digitaalista paikkatietoa on mahdollista tarkastella joustavasti esimerkiksi tietokoneessa tai matkapuhelimessa tai satelliittipaikantimessa tai internetissä toimivissa karttapalveluissa. Maailmanlaajuisia karttapalveluita ovat esimerkiksi Google Maps ja Google Earth. Esimerkkejä paikallisemmista karttapalveluista ovat eri maiden viranomaisten kansalliset karttapalvelut, alueelliset karttapalvelut eri aluetasoilla, kaupalliset maanlaajuiset opaskarttapalvelut ja eri maiden viranomaisten karttapalvelut omilta toimialoiltaan.

Pelkän karttakuvan katselun lisäksi paikkatiedon avulla voi paikkatiedosta, ohjelmista ja laitteista koostuvissa paikkatietojärjestelmissä tai rajatummin yksittäisissä laitteissa ja sovelluksissa myös suorittaa monimutkaisia tehtäviä, kuten esimerkiksi navigaattoreissa tai internetin reittikarttapalveluissa tai tietokoneisiin tai muihin laitteisiin saatavilla olevissa reittikarttasovelluksissa mahdollinen lyhimmän reitin määritys kahden pisteen välille. Monipuolisempaa paikkatiedon käsittelyä ja esittämistä varten ovat erityiset paikkatieto-ohjelmat, joita on saatavilla sekä kaupallisina sovelluksina että avoimen lähdekoodin ohjelmina. Avointa lähdekoodia käyttäviin, maksutta saatavissa oleviin paikkatieto-ohjelmiin kuuluu muun muassa Quantum GIS.

Digitaalisia karttoja voi tuottaa itsekin muun muassa OpenStreetMap-hankkeessa matkapuhelimissa ja satelliittipaikantimissa käytettäviksi paikantimien tallentamien jälkien (engl. track) ja reittipisteitten (engl. Waypoint) avulla. Jälkien ja reittipisteiden avulla laaditaan tiedosto, joka on haluttaessa mahdollista lähettää tietokonepalvelimille kaikkien käyttöön. Suosittuja ohjelmia kartoittamista vasten ovat Merkaartor ja java-pohjainen JOSM.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kartografian historia

Varhaisimpia maantieteellisiä karttoja laativat muinaiset egyptiläiset, babylonialaiset ja foinikialaiset. Vanhin tunnettu kartta on babylonialainen savitaulukartta noin vuodelta 2500 eaa.

Pohjan tieteelliselle kartografialle loi kreikkalainen Eratosthenes (n. 276–194 eaa.) ottamalla käyttöön pituus- ja leveyspiirit sekä arvioimalla maapallon ympärysmitan.

Suomen kartat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen kartoitus

Suomen nykyistä aluetta on kuvattu pohjoista Eurooppaa esittävissä kartoissa jo kauan ennen kuin alue vakiintui poliittisesti ja kulttuurillisesti. Tunnetuimpia varhaisia karttoja ovat Jacob Zieglerin 1532, Olaus Magnuksen (Carta marina) 1539 ja Gerhardus Mercatorin 1595 kartat sekä Andreas Bureuksen kartta 1626. Suomen Maantieteellisen Seuran julkaisema Suomen kartasto ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1899. Myöhemmin siitä on toimitettu viisi uutta laitosta, viimeksi kuudes laitos 1999.

Painettuja karttoja Suomesta julkaisevat 2000-luvulla mm. Maanmittauslaitos, Merenkulkulaitos, Geologian tutkimuskeskus, kunnat ja kaupungit sekä yksityiset kartantuottajat, joista suurin on nykyään Affectoon kuuluva Karttakeskus. Maanmittauslaitoksen painettuja karttoja ovat peruskartta, maastokartta ja yleiskartta. Yleiskartoissa on suuri mittakaava ja niistä näkee pääasiassa alueita ja ainakin keskeisiä teitä. Niitä on julkaistu mittakaavoissa 1:500 000 ja 1:400 000. Maastokartta on yleiskarttaa tarkempi. Peruskarttoja painetaan 1:25 000 mittakaavassa.

Internetissä olevia karttapalveluita ovat muun muassa Maanmittauslaitoksen karttapaikka, kansallinen paikkatietoportaali Paikkatietoikkuna ja Geologian tutkimuskeskuksen Geokartta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Map : Symbols, Grids, Other Map Features: DOGSTAILS National Geographic. Viitattu 23.4.2014.
  2. a b c d e f g h Amanda Briney: Types of Maps About.com Geography. Viitattu 23.4.2014.
  3. Mikä on kartta? Mittakaava, mittakaavajana ja koordinaatisto Maanmittauslaitos. Viitattu 18.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]