Kartta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johannes Keplerin maailmankartta

Kartta on mittakaavan mukaisesti pienennetty ja merkeiltään selitetty piirroskuva tietystä alueesta. Kartan tärkein tehtävä on kertoa, miten paikat sijaitsevat toisiinsa nähden.

Merkistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karttamerkit ovat pisteitä, viivoja ja erilaisia kuvioita, joiden koko, väritys ja muoto vaihtelevat. Merkit selitetään yleensä kartan reunassa. Karttamerkkeihin kuuluvat myös pituus- ja leveyspiirit, jotka näkyvät kartalla pysty- ja vaakaviivoina, ja kartan reunaan merkittyinä astelukuina. Monissa kartoissa on lisäksi korkeuskäyriä, jotka kertovat kuinka korkealla jokin paikka tai alue on merenpinnasta ja kuvaavat samalla maanpinnan muotoja. Vesialueilla kartoissa voi olla myös syvyyskäyriä, jotka näyttävät syvyyden meren tai järven pinnasta laskettuna ja kuvaavat pohjan muotoja.

Lähes aina kartoissa on pohjoisnuoli, joka osoittaa, missä suunnassa pohjoinen on. Varsinkin suurimittakaavaisissa kartoissa voi olla sijaintia osoittamassa koordinaattiruudukko, jossa pohjois- ja eteläkoordinaatit ilmaistaan muulla tavoin kuin suoraan pituus- ja leveysasteina. Yleensä koordinaatit ovat tavalla tai toisella pituus- ja leveysasteista johdettuja karttaprojektion avulla.

Karttaprojektio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: karttaprojektio

Kun kaksiulotteinen kartta on esitys maapallon pinnasta, ja maa on likimain pallon muotoinen, vaatii maapallon pinnan esittäminen kaksiulotteisella tasolla jonkin karttaprojektion käyttöä niin, että pallon muotoisen maapallon pinta saadaan kulloinkin käytettyjen sääntöjen mukaisesti projisoitua kaksiulotteiselle tasolle. Karttaprojektioita on eri tarkoituksiin lukuisia erilaisia. Esimerkiksi merenkulussa on käytetty paljon Mercatorin projektiota, jossa pituuspiirit ovat aina pystysuoria ja leveyspiirit aina vaakasuoria.

Mittakaava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mittakaava on kartan pienennyssuhde, kartalta mitatun ja maastossa todellisen matkan välinen suhde. Jos kartan mittakaava on esimerkiksi 1:10 000, yksi senttimetri kartalla on maastossa 100 metriä. Karttoihin on usen piirretty mittakaavajana osoittamaan suoraan minkä pituiseksi matka on kuvattu kartalla.[1]

Yleiskartoissa on suuri mittakaava ja niistä näkee pääasiassa alueita ja ainakin keskeisiä teitä. Niitä on julkaistu mittakaavoissa 1:500 000 ja 1:400 000. Nykyisin Maanmittauslaitos ei julkaise painettuja karttoja yleiskartta-nimellä. Sen sijaan saatavana on digitaalisia yleiskarttatietoja mittakaavoissa 1:4 500 000 ja 1:1 000 000.

Maastokartta on yleiskarttaa tarkempi. Suomessa julkaistavia painettuja maastokarttoja ovat peruskartta 1:25 000 ja maastokartta 1:50 000. Maanmittauslaitoksen digitaalisia maastokartta-aineistoja on saatavissa lisäksi mittakaavoissa 1:100 000 ja 1:250 000.

Peruskarttoja painetaan 1:25 000 mittakaavassa. Ilmakuviin perustuvat peruskartat Suomessa ovat 1:16 000, 1:8 000, 1:4 000 ja 1:2 000. Uudenmallisessa jaossa mittakaavoja ovat 1:25 000:n lisäksi myös 1:5 000, jonka pohjalle usein laaditaan suunnistuskarttoja suunnistusta harjoittavien urheiluseurojen toimesta peruskarttaa tarkemmin korkeuskäyrin ja myös maaston tunnusmerkein, esimerkiksi pienin supin ja suurin kivin.

Karttatyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiekartta kuvaa fyysistä ympäristöä erityisesti tieliikenteen näkökulmasta. Tarkin tiekartta on Suomessa GT-kartta. Navigointilaitteissa tiekarttoja vastaava sisältö on sähköisenä.

Opaskartta sisältä osoitenimistön ja osoitenumerot sekä paikallisen tieverkon. Opaskarttoja valmistetaan sekä haja-asutusalueilta että taajamista. Opaskarttoja on myös internetissä karttapalveluina sekä valtakunnallisina että kunnilla ja kaupungeilla. Navigaattoreissa opaskarttaa vastaava sisältö on sähköisenä.

Merikartta on erityisesti merenkulkua ja vesiliikennettä kuvaava kartta. Suomessa merikarttoja julkaisee Merenkulkulaitos. Merikarttoja on sekä merialueilta että suurimmilta sisävesiltä ja myös Saimaan kanavalta.

Retkeilykartat sisältävät erityisesti retkeilyn kannalta tärkeää tietoa, ja niitä julkaistaan retkeilyalueilta tai muuten retkeilyn kannalta merkittäviltä paikoilta. Retkeilykartassa voidaan käyttää pohjakarttana esimerkiksi maastokarttaa tai peruskarttaa, jonka päälle on lisätty tietoja retkeilyreiteistä ja muusta retkeilyä palvelevasta infrastruktuurista.

Pyöräilykartat on tehty palvelemaan toisaalta pyöräretkeilyä haja-asutusalueilla ja toisaalta pyörällä liikkumista taajaan rakennetulla alueella. Haja-asutusalueiden pyöräilykartat ovat Suomessa yleensä tiekarttoja, joihin on päällepainatuksena lisätty ehdotuksia pyöräretkeilyyn hyvin sopiviksi reiteiksi. Kaupungeista on opaskartan tai muun kaupunkikartan pohjalle tehtyjä pyöräilykarttoja, joissa kuvataan kaupunkien pyörätieverkko kaupungissa tapahtuvaa pyörällä liikkumista silmälläpitäen.

Geologiset kartat sisältävät tietoa maaperästä ja kallioperästä. Niitä julkaisee Suomessa koko maasta Geologian tutkimuskeskus. Geologisia karttoja on myös paikkatietomuodossa ja karttapalveluina.

Pohjois-Amerikan ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitä kuvaava teemakartta

Teemakartoissa keskitytään kuvaamaan aluetta tietyn teeman suhteen. Esimerkiksi sääkartta on teemakartta, jossa kuvataan alueen sääennustetta. Teemakarttoja voidaan tehdä esimerkiksi alueen kasvillisuudesta, alueen maiden väkiluvuista tai alueen lukutaidottomuusprosenteista. Nykyään teemakartat kuten useimmat muutkin kartat valmistetaan visualisoimalla paikkatietoa paikkatietojärjestelmissä.

Kohokartta on käsin tunnusteltava, lähinnä näkövammaisten käyttämä kartta.

Digitaalinen kartta ja paikkatieto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karttojen tuotanto ja jakelu on muuttunut tietotekniikan ja tietoliikenteen kehittyessä paikkatiedon käsittelyksi ja digitaaliseksi tiedonsiirroksi. Digitaalisessa paikkatietomuodossa oleva kartta voi pelkän karttakuvan ohella sisältää myös tietoa karttakohteiden ominaisuuksista ja niiden välisistä suhteista. Tällöin kartan sijaintitietoa on mahdollista tarkastella joustavasti esimerkiksi tietokoneessa tai matkapuhelimessa tai satelliittipaikantimessa tai internetissä toimivissa karttapalveluissa, joita on runsaasti sekä maailmanlaajuisesti (esimerkiksi Google Maps, Google Earth) että eri maista (Suomessa esimerkiksi Kansalaisen karttapaikka, kuntien ja kaupunkien karttapalvelut, kaupalliset maanlaajuiset opaskarttapalvelut, eri viranomaisten maanlaajuiset karttapalvelut).

Pelkän karttakuvan katselun lisäksi paikkatiedon avulla voi paikkatiedosta, ohjelmista ja laitteista koostuvissa paikkatietojärjestelmissä tai rajatummin yksittäisissä laitteissa ja sovelluksissa myös suorittaa monimutkaisia tehtäviä, kuten esimerkiksi navigaattoreissa tai internetin reittikarttapalveluissa tai tietokoneisiin tai muihin laitteisiin saatavilla olevissa reittikarttasovelluksissa mahdollinen lyhimmän reitin määritys kahden pisteen välille. Monipuolisempaa paikkatiedon käsittelyä ja esittämistä varten ovat erityiset paikkatieto-ohjelmat, joita on saatavilla sekä kaupallisina sovelluksina että avoimen lähdekoodin ohjelmina. Avointa lähdekoodia käyttäviin, maksutta saatavissa oleviin paikkatieto-ohjelmiin kuuluu muun muassa Quantum GIS.

Suomessa maanmittauslaitoksen digitaalinen karttapalvelu on nimeltään Kansalaisen karttapaikka, jossa on perus-, maasto- ja yleiskarttoja, taustakarttoja ja ilmakuvia. Toukokuussa 2012 maanmittauslaitos vapautti avoimen datan hengessä maa- ja metsätalousministerin tekemällä päätöksellä kartta-aineistoja korkeuskäyrineen vapaaseen käyttöön, mihin sisältyy myös kaksiulotteisten karttojen lisäksi laserkeilattuja korkeustietoja. Näitä aineistoja jokaisen on rekisteröitymällä mahdollisuus ladata maksutta Maanmittauslaitoksen latauspalvelusta omaan käyttöönsä tietyin ehdoin. Maksuttomissa avoimen lähdekoodin paikkatieto-ohjelmissa niitä pystyy myös monipuolisesti katselemaan ja esittämään kuka tahansa ilman tarvetta hankkia maksullisia paikkatieto-ohjelmia.

Digitaalisia karttoja voi tuottaa itsekin muun muassa OpenStreetMap-hankkeessa matkapuhelimissa ja satelliittipaikantimissa käytettäviksi paikantimien tallentamien jälkien (engl. track) ja reittipisteitten (engl. Waypoint) avulla. Jälkien ja reittipisteiden avulla laaditaan tiedosto, joka on haluttaessa mahdollista lähettää tietokonepalvelimille kaikkien käyttöön. Suosittuja ohjelmia kartoittamista vasten ovat Merkaartor ja java-pohjainen JOSM.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kartografian historia

Varhaisimpia maantieteellisiä karttoja laativat muinaiset egyptiläiset, babylonialaiset ja foinikialaiset. Vanhin tunnettu kartta on babylonialainen savitaulukartta noin vuodelta 2500 eaa.

Pohjan tieteelliselle kartografialle loi kreikkalainen Eratosthenes (n. 276–194 eaa.) ottamalla käyttöön pituus- ja leveyspiirit sekä arvioimalla maapallon ympärysmitan.

Suomen nykyistä aluetta on kuvattu pohjoista Eurooppaa esittävissä kartoissa jo kauan ennen kuin alue vakiintui poliittisesti ja kulttuurillisesti. Tunnetuimpia varhaisia karttoja ovat Jacob Zieglerin 1532, Olaus Magnuksen (Carta marina) 1539 ja Gerhardus Mercatorin 1595 kartat sekä Andreas Bureuksen kartta 1626.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]