Suomen kartoitus
Suomen kartoitus kattaa sekä Suomesta nykyaikana julkaistut kartat että Suomen kartoituksen historian.
Suomen kartat nykyaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Painetut kartat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Painettuja karttoja Suomesta julkaisevat 2000-luvulla mm. Maanmittauslaitos, Merenkulkulaitos, Geologian tutkimuskeskus, kunnat ja kaupungit sekä yksityiset kartantuottajat, joista suurin on nykyään Affectoon kuuluva Karttakeskus.
Maanmittauslaitoksen painettuja karttoja ovat peruskartta, maastokartta ja yleiskartta. Näistä tarkin on Suomen koko alueesta laadittu peruskartta. Aiemmin sitä julkaistiin mittakaavassa 1:20 000 lehtinä, joiden koko oli 10 × 10 km, mutta nykyään uudet lehdet ovat mittakaavassa 1:25 000 ja kattavat 12 × 24 km suuruisen alueen. Peruskarttoja on julkaistu Suomessa 1940-luvulta alkaen ja uusia painoksia kustakin lehdestä julkaistaan enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin. Muualla paitsi kaavoitetuilla alueilla peruskarttaan on yleensä merkitty myös kiinteistöjen rajat.[1] Astetta yleistetympiä maastokarttoja julkaistaan koko Suomesta mittakaavassa 1:50000. Aiemmin niiden lehtikoko oli 30 × 40 km, mutta nykyinen lehtikoko on 24 × 48 km.[2] Yleiskartan mittakaava on 1:500 000 ja siinä Suomi jakautuu kuuteen karttalehteen.[3]
Muita Suomen karttoja ovat esimerkiksi tiekartat. Niitä on saatavilla sekä taitettuina tiekarttoina että karttakirjoina. GT-karttoja mittakaavassa 1:250 000 julkaistaan säännöllisin välein 18 lehtenä eri osista maata sekä koko maan kattavana karttakirjana. Lisäksi on erimittakaavaisia koko Suomen tai kaupunkiseutujen karttoja.[4]
Suomen Maantieteellisen Seuran julkaisema Suomen kartasto ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1899. Myöhemmin siitä on toimitettu viisi uutta laitosta, viimeksi kuudes laitos 1999.
Kaupungeista ja monien maalaiskuntienkin suurimmista taajamista julkaistaan kaupunkikarttoja, joihin on merkitty katujen nimet. Niitä on monilta paikkakunnilta myös puhelinluetteloissa. Lisäksi kunnat julkaisevat nykyään osoitekarttoja myös haja-asutusalueilta.
Suomen rannikkoalueiden ja sisävesien merikarttoja julkaisee Merenkulkulaitos.
Paikkatieto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1900-luvun loppupuolelle asti kartat valmistettiin käsin piirtämällä, mutta nykyään käytännössä kaikki painettavat kartat tuotetaan digitaalisena paikkatietona. Tällöin painetut kartat muodostavat enää osan kaikesta paikkatiedosta, josta suuri osa on käytössä suoraan digitaalisessa muodossa. Maanmittauslaitoksen tärkeimpiä paikkatietotuotteita ovat muun muassa Peruskarttarasteri 1:20 000 ja vektorimuotoinen Maastotietokanta 1:5 000. Muuta paikkatietoaineistoa tuotetaan eri teemoista, kuten merikartat (Merenkulkulaitos), geologia (Geologian tutkimuskeskus), ympäristö (Valtion ympäristöhallinto), tiestö (Tiehallinto) jne. Eri tuottajien paikkatietoaineistoihin voi tutustua esimerkiksi Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna-palvelussa.
Karttaprojektiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosina 1841–1873 julkaistu Suomen yleiskartta 1:400 000 laadittiin Murdochin ensimmäiseen projektioon, joka on kartioprojektio. Venäläiset topografikarttat mittakaavassa 1:42 000 laadittiin polyedriprojektion kaltaiseen projektioon, jonka tarkkaa matemaattista perustaa ei tunneta. Itsenäistymisen jälkeiset suomalaiset maastokartat laadittiin aluksi polyedriprojektioon. [5]
Vuonna 1927 ryhdyttiin polyedriprojektion sijaan käyttämään Gauss-Krüger-projektiota. Vuodesta 1970 tuli käyttöön Kartastokoordinaattijärjestelmä KKJ, jonka senkin projektio oli Gauss-Krüger. Perus- ja maastokartat laadittiin tähän projektioon vuoteen 2005 asti. Perus- ja maastokartat laadittiin kolmen asteen levyisissä projektiokaistoissa. Pienimittakaavaisempien karttojen osalta ratkaisut vaihtelivat. Esimerkiksi Suomen Tiekartta laadittiin aluksi siten, että itäisten lehtien keskimeridiaani oli 27 astetta itäistä pituutta ja läntisten lehtien 24 astetta. Vuonna 1980 siirryttiin kaikilla lehdillä käyttämään keskimeridiaanina 27 astetta[6].
GPS-paikannuksen yleistyessä on ollut tarve laatia kartat WGS84-järjestelmän kanssa yhteensopivaksi. Vuodesta 2005 alkaen on maastokartat julkaistu EUREF-FIN-koordinaattijärjestelmässä[1] ja ETRS-TM35FIN-projektiossa, joka on UTM-projektion muunnos.
Merikarttojen karttaprojektiona käytetään Mercatorin projektiota.
Karttoja verkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Karttapalvelu
Internetissä olevia karttapalveluita ovat muun muassa Maanmittauslaitoksen karttapaikka, vanhoja painettuja perus- ja topografikarttalehtiä sisältävä Vanhat painetut kartat -portaali, kansallinen paikkatietoportaali Paikkatietoikkuna ja Geologian tutkimuskeskuksen Geokartta.
Myös kunnilla ja kaupungeilla on karttapalveluita joko kunnittain tai kaupunkiseuduittain ja näihin sisältyy sekä taajamien opaskarttoja että haja-asutusalueiden osoitekarttoja. Etenkin suurimmilla kaupungeilla karttapalvelut ovat monipuolisia.
Kaupallisilta palveluntarjoajilta löytyy lisäksi monia koko Suomen kattavia osoite-, reitti- ja opaskarttapalveluita. Kansainvälisiä vastineita, jotka kattavat myös Suomen, näille ovat muun muassa HERE, Bing Maps, Google Maps ja Google Earth. Wikipedian kaltaista avointa sisältöä edustaa OpenStreetMap, jossa niin ikään on aineistoja myös Suomesta.
Eräs vapaasti verkosta saatavilla oleva kartta on sisäasiainministeriön hätäkeskuslaitoksen koordinaattipalvelun kartta, jonka avulla pitäisi pystyä laatimaan hälytysohjeeseen koordinaatit avun osoittamiseksi oikeaan kohteeseensa.[7]
Suomen kartoituksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karttojen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhimmat kartat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhimpia tunnettuja karttoja, jossa Suomi esiintyy, ovat Claudius Clavuksen Pohjois-Euroopan kartta vuodelta 1427[8] ja Olaus Magnuksen 1500-luvulla laatima Carta marina. Siinä esiintyy jo monia nykyisinkin tunnettuja paikannimiä, mutta Suomi oli huomattavasti vääristyneen muotoinen, ikään kuin pitkä ja kapea niemimaa, jota eri puolilta rajoittivat lähes yhdensuuntaisiksi merkityt Suomen- ja Pohjanlahti. Seuraavalla vuosisadalla Suomen rannikot saivat kartoissa jo lähes oikean muotonsa, mutta sisämaa oli pitkään vielä puutteellisesti kartoitettu.
Tätä uudempia karttoja ovat penimittakaavaista kartoista eri aikoina tehdyt koko Ruotsin valtakunnan kartat ja sen läänien tai maakuntien tai kihlakuntien ja pitäjien kartat sekä eri aikaiset sotilaskartat ja merikartat. Vanhimpia suurimittakaavaisia karttoja ovat maanmittareiden maanmittaustoimituksissa tai muuten tuottamat kartat kaupungeista ja maaseudulta 1600-luvulta nykypäivään. Yksi merkittävä esimerkki on maantieteilijä Georges-Louis Le Rougen Näyttämö Suomessa kartta, missä hän esitti yksityiskohtaisen kartan Suomesta, joka kuvasti sekä maantieteellisiä piirteitä että Ruotsin ja Venäjän joukkojen liikkeitä.[9]
Maanmittaustoimitusten kartat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maanmittaustoimitusten kartoista vanhimpia ovat 1640–1690-luvuilla kylittäin tehdyt maakirjakartat ja verollepanokartat, joita on osana Jyväskylän yliopiston historian oppiaineen hankkeita julkaistu Virtuaaliyliopiston 1600-luvun maakirjakarttojen verkkopalvelussa, Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistossa sekä viimeksi Heikki Rantatupa Historialliset kartat -verkkopalvelussa. Maakirjakarttoja on kuitenkin tehty vain osasta kyliä ja pitäjiä.
1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa, osassa Suomea myöhemmin, tehtiin kylittäin ja jakokunnittain isonjaon karttoja, jotka yleensä antavat erittäin tarkan ja monipuolisen kuvan kartoitusajankohtansa maisemasta ja maankäytöstä ja sisältävät runsaasti myös muun muassa paikannimiä. Karttojen suuren määrän takia isonjaon karttoja ei vielä vuonna 2010 ollut runsaasti internetissä, mutta Maanmittauslaitoksen arkistossa Jyväskylässä niiden digitointi on käynnissä ja osa kartoista on jo selattavissa Maanmittauslaitoksen viranomaisjärjestelmässä. Samoin isonjaon karttojen Kansallisarkistossa säilytettävien uudistusten digitointi on alkanut, ja karttojen julkaisu Kansallisarkiston digitaaliarkistossa internetissä on jo alkanut. Niinpä lähivuosina karttoja saataneenkin internetiin merkittäviä määriä.
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tehtiin vielä isonjaon järjestelyjen ja uusjakojen karttojen, joita kuitenkaan ei valmistunut yhtä kattavasti kuin isonjaon karttoja. Siellä, mistä karttoja on tehty, myös ne tarjoavat monipuolista ja tarkkaa tietoa kartoitusajankohtansa maankäytöstä ja maisemasta. Johtuen karttojen suuresta määrästä, myös näitä on toistaiseksi ollut internetissä vähän, mutta lähivuosina tilanne muuttunee nopeasti.
Kaikista maanmittaustoimitusten kartoista on kaksi sarjaa. Niin sanottujen konseptien säilytyspaikkana on pääsääntöisesti Maanmittauslaitoksen arkisto Jyväskylässä, ja osan, lähinnä vanhimpien karttojen Maakunta-arkistot. Karttojen puhtaaksi piirretyt kopiot eli uudistukset ovat kansallisarkistossa Helsingissä, ja niitä koskeva uudistushakemisto sisältyy Kansallisarkiston digitaaliarkistoon, jonne myös itse karttojen tallentaminen aloitettiin vuoden 2010 aikana. Kunnoltaan konseptit ovat vaihtelevia, joskus erittäin huonoja, mutta voivat olla tietosisällöltään uudistuksia täydellisempiä. Uudistukset ovat yleensä hyväkuntoisia, mutta niiden tietosisältö voi joskus olla pelkistetympi kuin konsepteissa.
Lehtijakoiset kartat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jo osa sotilaskartoista 1700- ja 1800-luvuilla tehtiin lehtijakoisina. Tällaisia olivat muun muassa ruotsalaisen upseerin Carl Nathanael af Klerckerin johdolla tehdyt Ruotsin armeijan rekognosointikartat 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta, joita on julkaistu Suomessa kirjana nimellä Kuninkaan kartaston Suomesta 1776-1805 vuonna 1989, Venäjän armeijan valmistamat Suomen sotilastopografiset kartat eli ns. Kalmbergin kartat 1:100 000 1850-luvulta, joita on 2000-luvulla julkaistu Internetissä Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistossa ja Heikki Rantatupa Historialliset kartat -verkkopalvelussa, sekä Venäjän armeijan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Suomesta eversti Alexander Järnefeltin johdolla tekemät niin sanotut venäläiset topografikartat 1:21 000 ja 1:42 000, joita on 2000-luvulla julkaistu Internetissä Kansallisarkiston digitaaliarkistossa.
1900-luvulla sekä sotilas- että siviilikäyttöön tuotettuja lehtijakoisia karttoja Suomessa olivat 1910–50-luvuilla tehdyt Suomen taloudellinen kartta 1:100 000, pitäjänkartta 1:20 000 sekä topografiset kartat 1:20 000 ja 1:100 000. 1940-luvulta alkaen pitäjänkartat ja topografikartat korvattiin Peruskartalla 1:20 000 Maanmittauslaitoksen topografisen toimiston johtajan Mauno Kajamaan johdolla. 2000-luvulla peruskartan lehtijako muuttui koordinaattijärjestelmän ja karttaprojektion muutoksen myötä ja mittakaavaksi tuli 1:25 000. 1900-luvun vanhemmista lehtijakoisista kartoista karttoja luovutetun karjalan alueelta 1930-luvulta on 2000-luvulla julkaistu Internetissä maanmittauslaitoksen Karjalan kartat -verkkopalvelussa.
Historiallisia karttoja verkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Karttapalvelu
2000-luvulla historiallisia karttoja on myös saatettu digitaaliseen muotoon ja julkaistu internetissä. Internetissä niitä on joko digitaalisia kuvatiedostoja sisältävinä verkkopalveluina, joissa voi olla hakumahdollisuus esimerkiksi tekijän, valmistumisvuoden tai paikkakunnan mukaan, tai jonkin verran myös varsinaisina karttapalveluina, joissa historiallisia karttoja on viety paikkatietomuotoon. Historiallisia karttoja kuvatiedostoina sisältävät muun muassa Kansallisarkiston digitaaliarkisto ja Jyväskylän yliopiston ylläpitämät Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto ja Heikki Rantatupa Historialliset kartat -palvelu. Paikkatietomuodossa historiallisia karttoja on jonkin verran muun muassa Lounais-Suomen alueellisen paikkatietokeskuksen Lounaispaikan karttapalvelussa sekä Maanmittauslaitoksen Karjalan kartat -karttapalvelussa.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Peruskartta Maanmittauslaitos. Arkistoitu 23.10.2007. Viitattu 8.12.2008.
- ↑ Maastokartta Maanmittauslaitos. Arkistoitu 23.10.2007. Viitattu 8.12.2008.
- ↑ Yleiskartta Maanmittauslaitos. Arkistoitu 23.10.2007. Viitattu 8.12.2008.
- ↑ Tiekartat ja kartastot Karttakeskus. Arkistoitu 10.11.2007. Viitattu 8.12.2008.
- ↑ Niemelä Osmo: Suomen karttojen tarina 1633–1997, s. 29–30. Helsinki: Maanmittauslaitos, Karttakeskus, Suomen Kartografinen seura, 1998. ISBN 951-593-650-0.
- ↑ Niemelä Osmo: Suomen karttojen tarina 1633–1997, s. 123. Helsinki: Maanmittauslaitos, Karttakeskus, Suomen Kartografinen seura, 1998. ISBN 951-593-650-0.
- ↑ Koordinaattipalvelu (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 8 p. 742 artikkeli: Svart, Klaus Klaussen
- ↑ Suomen kartat Sinivalko.fi. suomi
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Strang, Jan: Suomen kartan historia 1532–2005. Antiikki-Kirja, 2020. ISBN 978-951-98135-4-7.