Isojako
Sivulta puuttuu 
Isojako oli Ruotsi-Suomessa käynnistetty maanjakotoimitus, joka alkoi 1700-luvun puolivälin jälkeen.
Vuoden 1757 valtiopäivillä hyväksyttiin maanmittari Jakob Faggotin ajama isojako ainoaksi maanjakomenetelmäksi. Isojako oli toteutettava, jos yksikin kylän osakas vaati sitä.[1]
Isojaon tehtävänä oli poistaa sarkajaon aiheuttamiksi koetut seikat, kuten vainiopakko ja yhdistää talojen sarkajaon mukaiset kapeat hajallaan sijaitsevat peltosarat harvemmiksi ja isommiksi lohkoiksi.
Aluksi isojaon toimeenpanoon vaadittiin kaikkien kylän jakokunnan osakkaiden suostumus, mutta vuodesta 1757 lähtien riitti, että yksikin osakas vaatii isojaon toimeenpanoa. Peltojen jaon ohella myös aiemmin kylän yhteiset metsä- ja laidunmaat jaettiin isojaossa talojen kesken niiden veroluvun mukaan. Kustaa III:n aikana säädettiin, että se osa yhteismaista, joka jäi jäljelle, kun tiloille oli lohkottu niiden tarvitsemat metsäalueet, oli joutuva kruunulle. Näin sai alkunsa valtion metsäomistus, joka on merkittävää varsinkin Pohjois-Suomessa.[2]
Isojaossa käytiin ensin läpi kylien väliset rajat muodostaen jakokunnat, ja sen jälkeen talojen rajat. Vesialueita ei jaettu. Maan jaon perusteena oli manttaali, talojen verojenmaksukykyä osoittava mitta. Oikeudenmukaisuuden vuoksi maa jyvitettiin, eli parempaa maata sai vähemmän ja huonompaa enemmän.[3] Isojakotoimitukset saatiin Pohjanmaalla sekä Lounais- ja Etelä-Suomessa suoritettua yleensä 1800-luvun alkupuolella, mutta esimerkiksi Kuusamossa isojako saatiin tehtyä loppuun vasta 1960-luvulla.
Isojaon yhteydessä vanha ryhmäkyläasutus hävisi, kun tilojen rakennukset siirrettiin yhteiseltä kylätontilta hajalleen kunkin tilan isojaossa saamille tiluksille. Kyläyhteisöjen hajottaminen toi mukanaan suuren joukon kielteisiä sosiaalisia ilmiöitä. Isojako vaikutti myös torpparilaitoksen kasvuun, kun talot saattoivat nyt perustaa torppia saamilleen metsälohkoille. Torppien perustamista suosittiin, koska siten saatiin taloille ilmaista työvoimaa; torpan vuokra maksettiin näet useimmiten päivätöinä. Torppien määrä kasvoi 1700-luvulla niin, että kun niitä 1730 oli vielä vain noin 1000 oli torppia Ruotsin vallan loppuvuosina 1800-luvun alussa jo noin 25 000.
Isojakoa on täydennetty uusjaolla vuoden 1848 maanmittausohjesääntöön perustuen.[4]
[muokkaa] Lähteet
- Anttila, Veikko: ”Isojako uhkaa ryhmäkyliä”, Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 365-366. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
- Junnila, Olavi: ”Isojako ja uusjako”, Suomen historia 5: Kansallisen heräämisen aika, s. 63-65. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2494-9.
- Paloposki, Toivo J.: ”Isojako”, Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 143-145. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
