Jurmo
Wikipedia
Jurmo (myös Jurino, Iurima, alkujaan Juurimaa[1]), on saari ja kylä Saaristomerellä Korppoossa Länsi-Turunmaan kaupungissa 13 kilometriä Utöstä koilliseen. Pitkulaisen saaren kokonaispituus on viisi kilometriä ja leveys keskimäärin yksi kilometri. Saarella on oma kirkko vuodelta 1846. Vakituisia asukkaita on kymmenkunta, mutta kesällä asukkaita on reippaasti enemmän.
Pitkulainen Jurmo syntyi jääkaudella ja on oikeastaan III Salpausselän kaukainen jatke. Jurmon maaperä onkin hyvin kivistä ja kivisyys jatkuu myös merenpinnan alle. Tälle sora- ja kivisaarelle onkin kehittynyt niin erikoisen rikas kasvi- ja eläinlajisto, että sitä pidetään Saaristomeren kansallispuiston arvokkaimpana kohteena. Osa Jurmosta kuuluu kansallispuistoon, mutta suurin osa maa- ja vesialueista on saaren neljän kantatilan omistuksessa.[2] Saaristomeren kansallispuiston Jurmon luontotuvassa Iurimassa voi tutustua saaren luonnosta ja historiasta kertovaan näyttelyyn.
Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen lintuasema Korppoon Jurmossa on toiminut vuodesta 1962 lähtien. Lintuaseman päätavoitteina on rengastus, muutonseuranta ja lepäilijöiden laskenta.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Nykyisin enimmäkseen puuton Jurmo lienee aikoinaan ollut metsän peitossa. Kylän läheisyydessä on 1930-luvulla istutettu mäntymetsä ja etelärannalla merellinen tervaleppälehto, jossa kataja muodostaa läpipääsemättömiä tiheikköjä. Tarinan mukaan Jurmon metsä poltettiin asuimistoineen Kustaa Vaasan käskystä, koska lukuisat haaksirikot saaren läheisyydessä aiheuttivat huolta. Perimätiedon mukaan Staffasgåbbenin ja Lillstugåbbenin luona oli luola tai kivistä tehty koju, jossa muutaman saarelaisen onnistui säilyä tuholta. Tämä polttotarina selittäisi myös Jurmon karuuden ja mullan puutteen.[4]
Venäjän Itämerenlaivastolla oli Jurmon lentotukikohta, mitä käytettiin lentoveneiden toimintaan tukemaan.
Saaren itäpäässä kasvaa kuuluisa Jurmon mänty, joka vuosikymmeniä toimi merimerkkinä. 1990-luvulla myrsky kuitenkin katkaisi männyn päähaaran.
Jurmossa on asuttu jo keskiajalta lähtien. Korppoon seurakunnan kirkonkirjoissa jurmolaisia esiintyy vuodesta 1693 lähtien eli vanhimmissa säilyneissä kirjoissa. Kalastaja Per Matssonin puoliso Pirjo Matsson on kuvittanut lastenkirjan Iurima kivipeikon tarina, jonka on kirjoittanut Riitta Karamäki.
Jurmossa on oma merimieskirkko eli kappeli. Tiedetään, että kappelissa riippuvan votiivilaivan on veistänyt 1700-luvulla saarelle jäänyt merimies. Nykyisessä muodossaan kappeli on ollut vuodesta 1846 lähtien, mutta osa kappelin kalustoa kuten saarnatuoli on myöhempää perua. Vanhoja esineitä ovat myös Pyhää Annaa esittävä puuveistos sekä postilla, jonka kirjanpainaja Peter Hansson on painanut Turussa vuonna 1661.[5]
Jurmolaiset saivat elantonsa kalastuksesta 1970-luvulle asti, mutta nykyisin pääosa tuloista saadaan matkailusta. Saarella onkin kuuluisa noin 80 venepaikan vierasvenesatama ja kesäkahvila/kioski. Yhteysalus M/S Eivor liikennöi saareen säännöllisesti Nauvon Pärnäisistä.
Koordinaatit:
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jurmo Wikimedia Commonsissa.- Jurmon veneilysivu sivustolla www.venesatama.com
