Kylä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee asutuskeskittymää. Samannimisestä elokuvasta on oma artikkeli.
Heudorfin kylä vuonna 1575 Saksassa

Kylä on pysyvän alueellisen kokonaisuuden muodostava pienehkö asutusyhteisö, joka koostuu toistensa läheisyydessä sijaitsevista maalaistaloista. Yhteisössä on asukkaita muutamasta kymmenestä muutamaan tuhanteen. Tavallisesti kylän taloudet tuottavat järjestelmällisesti ravintoa harjoittamalla karjanhoitoa, maanviljelyä tai kalastusta, aiemmin myös metsästystä ja keräilyä.[1] Nykyisin kylä on usein myös muista elinkeinoista elantonsa saavien talouksien muodostama maaseututaajama.[2] Kyläasutuksen vastakohta on yksinäistaloasutus.[3] Kylä voi olla myös hallinnollisen jaottelun yksikkö, mutta kylän hallinnollinen merkitys vaihtelee maittain.[2]

Kyläelämää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

afrikkalainen heinästä tehty kylä
Bangladeshilainen riisinviljelijä.

Monet kylät ovat kaupunkeja vanhempia, mutta niiden rakennukset ovat nuoria. Rakennuksia on jouduttu uusimaan muun muassa aikaa kestämättömien rakennusaineiden, kuten saven ja puun, vuoksi. Kylät eroavat selvästi kaupungeista. Kylissä on vähemmän asukkaita, niitä ei yleensä ole ympäröity kaupunginmuurilla eikä niissä ole korkeita rakennuksia. Monen kylän vanhin rakennus on kirkko, joka sijaitsee maisemaa hallitsevalla paikalla. Moni kylä sijaitsee syrjäisellä seudulla kaupunkeihin verrattuna. Siksi perinteisen kyläyhteisön vallitsevana elinkeinona on maanviljely tai kalastus. Myöhäiskeskiajalta lähtien hallinnon laitokset ovat keskittyneet kaupunkeihin.Aiemmin käytössä olleet ammattikuntasäännökset mahdollistivat teollisuuden kehittymisen vain kaupunkeihin. Kyläläisten päätehtäväksi jäi ravinnon tuotanto. Palveluammattia harjoitti vain muutama henkilö, kuten seppä, leipuri, pappi ja opettaja.[1]

Kyläläiset joutuvat hankkimaan monia tavaroita ja palveluja lähimmästä kaupungista. Kaupungit tarjoavat myös koulutusta ja terveydenhoitoa. Ulkoisista yhteyksistä huolimatta perinteinen kyläyhteisö pystyy säilyttämään oman luonteensa. Yhteisön jäsenten väliset suhteet ovat melko voimakkaat, joten ihmiset tietävät ainakin jossain määrin toistensa asioita tai ovat kiinnostuneita tietämään. Omien salaisuuksien varjelu tällaisessa yhteisössä voi olla vaikeaa ja yhteisössä pidetään hyveenä yleisesti hyväksyttyä moraalikäsitystä vastaavaa toimintaa. Ihannoitaessa vanhaa perinteistä kyläelämää ei useinkaan kiinnitetä huomiota siinä vallitsevaan sosiaaliseen pakkoon ja sen merkitykseen.[1]

Kylätyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri maiden kylien maanomistusolot, väestötiheys sekä kaupunki- ja maaseutuasutuksen suhde ovat hyvin erilaisia. Euroopassa kylien luokittelu eri tyyppeihin perustuu tavallisesti kylän rakenteeseen ja sijaintiin. Perustyyppejä ovat

  • Keskitetyn rakenteen kylät, jotka sijaitsevat kylän viljelysten keskellä. Tällainen on esimerkiksi länsisuomalainen ryhmäkylä.[1]
    • Kasautumakylä (saks. Haufendorf) on keskitetyn rakenteen kylän alatyyppi. Sen muodostaa lähekkäisten talojen ryhmä, joka on näennäisesti rakennettu vailla järjestystä. Taloja erottaa toisistaan muutama erisuuntainen katu tai tie ja kylän keskuksen ulkopuolella ei ole juuri lainkaan rakennuksia.[1]
  • Hajarakenteiset kylät sijaitsevat teiden, kanavien, patojen tai jokien varsilla. Suomessa tällaisia ovat Pohjanmaan jokia vierustavat rivikylät.[1]
    • Lineaariset kylät ovat pohjakaavaltaan pitkänomaisia hajarakenteisia kyliä. Monet niistä syntyivät myöhäiskeskiajalla matalien rannikkoseutujen teiden ja patojen varsille.[1]
    • Metsäkylä (saks. Waldhufendorf) on tyypillinen metsäisen Keski-Euroopan kylätyyppi.[1]
    • Tiekylä muodostuu tien vierelle rakennetusta suhteellisen taajasta taloryhmästä.[1]
    • Maaseutukaupungit ovat toisesta näkökulmasta tarkasteltuna erityisen suuria kyliä. Niitä esiintyy Espanjan ja Italian eteläosissa, Balkanin niemimaan keskiosissa ja Kaukasuksen pohjoisosissa. Niissä on tyypillisesti monta tuhatta asukasta.[1]

Kylätyypit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava kylien tyypittely soveltuu suomalaiskyliin ja tarvitsee uusia kylätyyppejä, jos sitä sovelletaan muihin maihin. Esimerkiksi torin ympärille muodostuneita pyöreähköjä pyörökyliä (saks. Rundlingsdorf) ei Suomessa ole. Aiemman omavaraistalouden aikana kylätyyppi kuvasi melko hyvin kylän olemusta. Nykyisin kun työ- ja asuinpaikka ovat eriytyneet, kylän rakenteen kuvaamisessa tarvitaan muutakin kuin kylätyyppeihin jakoa, erityisesti alueen toiminnallisuuden kuvausta.

Asumakylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talouskylä voi koostua yhdestä tai useammasta asumakylästä.[4] Asumakylän yhtenäinen asuntoalue muodostuu yhtenäisen viljelysalueen tai yhteisen tien lähiympäristöön. Asumakylän alueella voi olla vähäisiä metsä- ja hakamaita, siten etteivät ne pirsto alueen yhtenäisyyttä.[5] Yleiskielen kylä-sanalla tarkoitetaan yleensä juuri asumakylää.[4]

Rekisterikylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luettelo Suomen kylistä

Rekisterikylä on kameraalinen käsite, joka tarkoittaa kylää hallinnollisena yksikkönä, sellaisena kuin kylän alue on merkitty maarekisteriin. Rekisterikylään kuuluvat ne talot, jotka ennen isojakoa muodostivat oman sarkajakopiirinsä. Alueilla, joilla ei käytetty sarkajakoa, samaan rekisterikylään merkittiin talot, joilla oli yhteinen metsämaa.[5] Rekisterikylän rinnallaselvennä tilastoinnissa käytetään kunnan osa-alueita.

Suomen tilastollisen vuosikirjan mukaan vuonna 1924 Suomessa oli 9 985 kylää ja yksinäistaloa. Määrä säilyi muuttumattomana vuoteen 1940, jolloin kylistä ja yksinäistaloista 1 298 sijaitsi Uudenmaan läänissä, 3 386 Turun ja Porin läänissä ja Ahvenanmaalla, 1 258 Hämeen läänissä, 1 828 Viipurin läänissä, 676 Mikkelin läänissä, 673 Kuopion läänissä, 512 Vaasan läänissä ja 354 Oulun läänissä.[6]

Talouskylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talouskylä kuvaa kylää toiminnallisena yksikkönä.[5] Talouskylä muodostaa oman toiminnallisen kokonaisuuden, joka koostuu välttämättömät palvelut tarjoavasta kyläkeskuksesta ja sen vaikutuspiiristä. Alueen rajoja määriteltäessä voidaan käyttää apuna asukkaiden keskuudessa syntyneiden maamies-, nuoriso- ja urheiluseurojen muodostamia alueita.[4]

Kylätoiminnallinen kylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylätoiminnassa kylä määräytyy sen mukaan, minkä alueen asukkaat alkavat tai ovat alkaneet toimia yhdessä. Kylätoiminnallinen kylä on monesti rajoiltaan suunnilleen sama kuin talouskylä tai esimerkiksi entinen koulupiiri.

Kylätoiminta on vapaaehtoista kansalaistoimintaa, jossa keskeisessä asemassa ovat joko vapaamuotoiset kylätoimikunnat tai rekisteröidyt kyläyhdistykset. Tällaisten kansalaisjärjestöjen päämäärät ja toiminnan muodot perustuvat erilaisiin tarpeisiin. Järjestöt ovat tehneet esimerkiksi esityksiä eri viranomaisille kylänsä palvelujen säilyttämiseksi tai parantamiseksi. Ne ovat myös järjestäneet palveluja kyläläisten yhteisin ponnistuksin muun muassa talkooperinnettä elvyttämällä.[7]

Suomessa on kylätoimintaa noin 3 500 kylässä, ja kylien kokonaismäärän on sanottu olevan noin 4 200 kappaletta.[8]

Asumusryhmiin perustuvat kylätyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dongin kylä sijaitsee Guangxin autonomisella alueella Kiinassa.

Hajakylän talot ovat selvästi toisistaan erillään. Hajakylät voidaan jaotella kolmeen alatyyppiin:[4]

  • Asumusrykelmän asumukset ovat haarautuvien teiden tai vesistöjen varsilla tai rautatieaseman lähistöllä. Asumukset ovat melko harvassa ja alueen muoto on pyöreähkö, mutta kuitenkin aika epämääräinen.[4]
  • Asumusjonon asumukset ovat joen tai maantien varrella harvakseltaan pitkässä rivissä. Tyyppi on yleinen Pohjanmaan jokien varsilla.[4]
  • Asumussarjan asumukset tai pienet asumusryhmät ovat maantiestä haarautuvien teiden varsilla.[4]

Kehäkylän asumukset sijaitsevat aukeaa ympäröivänä kehänä lähellä toisiaan.[4]

Ryhmäkylä on rakennettu tiheästi yhtenäiselle tonttialueelle. Lounais-Suomessa tällaisia kyliä syntyi sarkajaossa olleiden kylän yhteisten peltojen keskelle.[1]

Moniryhmäinen kylä koostuu useasta eri kokoisesta asumusryhmästä. Jos talojen tai talouskeskusten välimatka on 100–300 metriä, käytetään kylätyypistä nimitystä tiivis. Esimerkiksi tiivis ryhmäkylä tai tiivis rivikylä. Jos tonttiyhteyttä ei ole on kylätyypin lisämääreenä harva. Jos asumusten välimatka on yli 300 metriä käytetään nimitystä harva-asutus. Asumusten ollessa vielä paljon harvemmassa käytetään nimitystä yksinäistalo.[4]

Raittikylän eli rivikylän muoto on pitkä ja kapea. Asumukset ovat riveissä yhden tai useamman pääraitin varrella. Raittikylän erityismuoto on nykyisen tieverkon mukainen risteyskylä, joka on alkanut eriytyä omaksi tyypikseen.[4]

Rykelmäkylän, josta jotkut käyttävät nimitystä ryhmäkylä tai kasakylä, muoto on pyöreähkö. Sen asumukset ovat lähekkäin yhdessä ryhmässä, mutta ilman järjestystä mutkittelevien ja haarautuvien teiden varsilla. Se on tyypillinen kylämuoto Lounais-Suomen entisillä sarkajakoalueilla.

Nimitysten rajat ovat hyvin epämääräisiä ja nimitykset ovat eri henkilöiden tekemissä kyläryhmityksissä usein erilaisia. Koska kylien jaotteluun liittyvä termistö ei ole vakiintunutta, kylien tyypittelyssä on käytetty myös esimerkiksi nimitystä kimppukylä, jossa tontit rajoittuvat toisiinsa. Kimppukylä saattaa koostua myös kahdesta talokimpusta, jotka yhdessä muodostavat kyläyhteisön.[3]

Peltomuotoon perustuvat kylätyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asumakylien jaottelu kylätyyppeihin perustuu ensisijaisesti kylän peltoalueiden laajuuteen ja muotoon. Peltoalueet ovat olleet ainakin kylätyypin alkuperäisinä määrääjinä. Toissijainen määritysperuste on kylän asutusmuoto eli maatilojen talouskeskusten keskinäinen sijainti. Todelliset kylät sisältävät yleensä useamman kylätyypin piirteitä. Siksi kylätyyppi voidaan valita joko voimakkaimman tunnuspiirteen perusteella tai käyttää useamman kylätyypin yhdistelmää.[5]

Harjukylän hallitseva piirre on pitkä ja kapea viljelysalue, joka seuraa harjua. Talouskeskukset ovat tiiviissä haja-asutusmuodossa harjun rinteellä tai alatasanteella. Tyyppiä tavataan pieninä asumakylinä Suomen eri osissa.[5]

Jokikylän viljelysalue on pitkä ja kapea joko joen tai suuren puron varrella. Pohjanmaan ja Etelä-Suomen jokilaaksoissa sijaitsevien jokikylien asutus on yleensä hajallaan tai hajaryhmissä. Maatilojen talouskeskukset ovat jokea seuraavan tien tai tiestä haarautuvien teiden varsilla.[5]

Järvikylää hallitsee järvi ja järveen päin viettävät pellot. Talouskeskukset ovat peltoaukean halki tai sivuitse kulkevan tien varrella hajallaan tai ryhmissä. Tällaisia kyliä tapaa Sisä-Suomen järvialueilta.[5]

Kumpukylän viljelysaluetta hallitsee maaston kumpuilu. Hämeelle ja Varsinais-Suomelle tyypillisen kylämuodon talouskeskukset ovat hajallaan tai ryhmissä kylää halkovan tien varrella. Talouskeskukset on rakennettu joko kummulle tai kummun etelä- tai länsirinteelle.[5]

Metsäkyliä on Itä- ja Pohjois-Suomen metsäseuduilla. Asutus on hajallaan ja talouskeskus on rakennettu pellon sille reunalle, joka on lähinnä tietä. Viljelysalueita erottavat toisistaan metsävyöhykkeet.[5]

Tasankokylän hallitseva piirre on yli kilometrin levyinen ja yli kaksi kilometriä pitkä peltotasanko. Maatilojen talouskeskukset sijaitsevat tasangon halki kulkevan tien varrella tai tästä tiestä haarautuvien teiden varsilla. Asutus on yleensä hajaryhmissä. Tyypin runsaimmat esiintymät ovat Lounais-Suomen ja Pohjanmaan tasankoalueilla, mutta sitä löytyy myös Itä- ja Pohjois-Suomesta.[5]

Vaarakylä on Savossa ja Pohjois-Karjalassa tavattava kylätyyppi. Sen talouskeskukset ovat yksikseen tai ryhmissä pienten peltoalueiden yhteydessä yleensä vaarojen päällä.[5]

Muita kyläkäsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen mukaan mikä on kylän asema kunnassa käytetään nimityksiä keskuskylä ja sivukylä, myös syrjäkylä. Keskuskylä on kuntakeskusta ympäröivä alue, usein sama kuin kirkonkylä. Kirkonkylä on maalaiskunnan pääkirkkoa ympäröivä kylä. Se on maaseudun uskonnollisen elämän keskus ja usein myös maallisen hallinnon johtopaikka.[1] Sivukylien keskukset ovat yleensä kuntakeskuksesta lähtevien pääteiden varsilla.

Yökylä on käsite, joka tarkoittaa kylää jolla on ollut velvollisuus kestitä päätietä kulkevia kuninkaan miehiä sekä kuningasta. Kyseistä kunniaa jaettiin kylille jotka olivat valtateiden läheisyydessä sopivan välimatkan etäisyydellä toisista yökylistä. Toisin sanoen yökylä toimitti samaa virkaa kuin nykyajan huoltoasemat autoilijoille.

Suomessa ryhdyttiin laatimaan kyläjärjestyksiä vuoden 1742 paikkeilla. Kyläjärjestykset olivat kihlakunnanoikeuden, lääninhallituksen tai senaatin vahvistamia säädöksiä, jotka koskivat kylän asukkaiden keskinäistä yhteistoimintaa. Kyläjärjestyksiä ei ole ollut käytössä enää moneen kymmeneen vuoteen.

Talvikylä on vanhan ajan käsite kylästä, jossa asuttiin vain osan aikaa vuodesta. Toinen nimitys sille on sesonkikylä. Kylän asukkaat harjoittivat vuodenaikojen rytmin mukaisia erä- ja pyyntielinkeinoja.[9]

Kelluva kylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kambodžalainen kelluva kylä.

Kelluva kylä on veden varaan rakennetuista rakennuksista tai pienistä aluksista koostuva asuin- tai työskentelytilojen ryhmä. Esimerkiksi Kompong Luongin kelluva kylä Kambodžassa sijaitsee Tonle Sap -järvellä, joka on Kaakkois-Aasian suurin järvi. Kylän talot on rakennettu bambusta, puusta, ruohosta ja lehdistä. Niiden perustan muodostavat bambukellukkeet ja muoviset kanisterit. Talojen alla on kala-allas, josta saadaan ravintoa kalojen kutuaikana, jolloin verkolla kalastaminen on kielletty. Järven laineilla kelluu katolinen kirkko, sairaala, poliisiasema, koulu, sekatavarakauppa ja baari. Järven vesi mahdollistaa sekä työn että virkistyksen. Siitä kalastetaan ateriatarpeet, siinä peseydytään, pyykätään ja sitä käytetään ruoanlaittoon. Taloja siirretään rannan siirtymisen tahdissa. Suuren osan vuotta järvellä on syvyyttä metri ja pinta-alaa 2 700 neliökilometriä. Sadekaudella järvellä on syvyyttä enimmillään 9 metriä ja pinta-alaa 16 000 neliökilometriä.[10]

Suomen ensimmäinen kelluva kylä on Porin Reposaaressa sijaitseva Marina Village. Se on rakennettu Tukkiviikkiin 500 metrin päähän Reposaaren keskustasta. Talot on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön joko vakituiseen tai vapaa-ajan asumiseen. Jokaisen asunnon terassin kyljessä on venepaikka, johon pääsee myös purjeveneellä. Vierasvenesatama palveluineen sijaitsee 300 metrin päässä kylästä.[11]

Historiallinen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ensimmäiset maatalouskylät syntyivät noin 6 000 vuotta sitten. Niiden historia tunnetaan kuitenkin paljon huonommin kuin kaupunkien kehitys. Vaikka vanhimmat kylät muodostuivat paljon ennen kaupunkeja, on niitä koskevia asiakirjoja ja karttoja säilynyt vähemmän kuin kaupungeista. Lähes kaikki säilyneet tietolähteet ovat melko nuoria, mutta esimerkiksi Englannin vuoden 1086 maakirja on iäkkäämpi. Tämä Vilhelm Valloittajan ajan Domesday Book sisältää muun muassa luettelon kaikista kylistä ja paljon tietoa maaseutualueista.[1]

Kylien historiaa tutkittaessa käytetään aputieteenä arkeologiaa. Kaivaustöiden suunnittelussa käytetään apuna ilmavalokuvausta. Auringon nousun tai laskun aikoihin otetuissa kuvissa näkyy usein vanhojen asumusten perustat, joita on vaikea havaita maastossa kulkiessa. Joskus kylän ikä voidaan päätellä sen nimen perusteella, joten nimistöntutkimuskin voi hyödyttää kylätutkijoita.[1]

Keski-Euroopassa sepitettiin 1800-luvulla teorioita, joiden mukaan kylä oli alkuperäisin asutusmuoto. Teoriat levisivät myös Pohjoismaihin, vaikka niiden tueksi ei juuri löytynyt todistusaineistoa. Myöhemmin on vakiintunut käsitys yksinäisasutuksen ja yksityisomistuksen ensisijaisuudesta. Sitä ovat tukeneet arkeologia, filologia ja historialliset lähteet. Skandinaavisten asutusnimien alkuosa on usein miehennimi ja jälkiosana jokin raiviota,[12] peltoa tai maata tarkoittava sana. Asutusnimet merkitsevät sen vuoksi yleisesti ensimmäisen maanvaltaajan maatilaa.[3]

Ruotsin myöhäisrautakautiset kalmistot vastaavat yhtä myöhemmältä ajalta tiedossa olevaa taloa. Siihen viittaa niiden sijainti ja hautausten lukumäärä. Islannin asuttaminen vuosina 870–930 tapahtui yksittäisten ihmisten toiminnan tuloksena, jonka todistavat säilyneet kirjalliset lähteet. Norjan asutuksen perustan muodostavat kantatalot (norj. navnegard) eikä vanha norjan kieli tunne lainkaan kylää vastaavaa sanaa. Myös yksinäistalojen suuri määrä viittaa siihen, että kylät eivät ole olleet varhaisempien aikojen ensisijaisia asutusmuotoja.[3]

Norjan läntisten laaksojen kantatalojen jakautuessa useammaksi tilaksi on syntynyt tiheitä ryhmäasutuksia (norj. tun).[13] Yleisesti otaksutaan kylien muodostuneen yksinäistaloista, joita on lohkottu veljesten kesken sukupolvesta toiseen. Ruotsalainen David Hannerberg (1900–1981) on oppilaineen osoittanut vanhojen maanmittauskarttojen avulla, että ryhmäasutuksia kehittyi myös, kun hajallaan sijainneita taloja siirrettiin toistensa läheisyyteen. Siirtoja tapahtui kaksivuoroviljelyn ja peltojen yhteisaitaamisen käyttöönoton yhteydessä. Itä- ja Keski-Euroopassa asutuksen tiivistymistä edisti turvallisuushakuisuus ja feodalismi, jossa mahtimiehet halusivat talonpoikien muuttavan toistensa lähelle voidakseen paremmin valvoa heitä.[3]

Useat eurooppalaiset kasautumakylät syntyivät jo vanhalla germaanisella ajalla ja keskiajalla ne kasvoivat ilman suunnittelua, siksi ne myöhemminkin näyttävät olevan ilman järjestystä.Tiivis kylämuoto turvasi yhteisöä vaaroja vastaan. Kylän muotoutumiseen vaikutti myös se, että roomalaiseen oikeuteen perustuvien perimyslakien mukaan maa jaettiin tasan perijöiden kesken, jolloin tarvittiin uusia taloja ihmisten ja eläinten asuinsijoiksi.[1]

Tuhansien asukkaiden maaseutukaupunkeja syntyi Etelä-Eurooppaan väestön hakiessa suojaa ulkoisia uhkia vastaan. Keskiajalla Espanjassa tapahtui yhteenottoja kristittyjen ja maurien välillä, merirosvot vainosivat Italiassa, turkkilaiset hyökkäilivät Balkanilla ja tataarit tekivät hävitysretkiä Etelä-Venäjällä.[1]

Kylät Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valentin Serov: Maalaistalon piha Suomessa 1902, Tretjakovin galleria.

Suomessa kylät on perinteisesti muodostaneet toistensa läheisyydessä sijainneet maatilat. Maatilojen joukko muodostaa alueellisen kokonaisuuden, ja yleensä niillä on aikaisemmin ollut yhteisiä maa- ja vesialueita, joita saattaa vähäisessä määrin olla vielä nykyäänkin. Perinteiselle kyläyhteisölle oli tyypillistä vahva ryhmähenki ja monenlainen keskinäinen yhteistoiminta, kuten esimerkiksi talkoot ja työliitot.[2]

Kylille määriteltiin viralliset rajat 1700-luvun jälkipuoliskolta alkaen toimeenpannussa isojaossa. Tuolloin talot merkittiin maakirjaan kylittäin.[2] Myöhemmin maarekisterissä kunnan alue jakautui kyliin, kylät taloihin ja talot tiloihin. Tämä kiinteistörekisterissä edelleen käytetty kyläjako ei monessa tapauksessa enää lainkaan vastaa asutuksen nykyistä rakennetta, vaan uusia asutuskeskittymiä on voinut syntyä myös vanhojen maarekisterikylien raja-alueille ilman, että virallista kyläjakoa on kuitenkaan muutettu.

Perinteinen tiivis ja yhtenäinen kyläkanta alkoi hajota isojaon seurauksena. Myöhemmät uusjaot hajauttivat maatiloja entisestään. Sotien jälkeen vahva teollistuminen ja siitä seuranneet kuntien ja valtion suuret rakennushankkeet ja kaavoitukset kasvattivat useita kyläalueita kiinni toisiinsa samalla kun jotkut kylät jäivät harvaan rakennetuiksi muutaman talon kyläalueiksi.[9]

Kyliä on saatettu hallinnollisia tarkoituksia varten liittää toisiinsa tai osia kylistä kameraaliseksi kyläksi.

Entisajan suomalaiskylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiskylien piirteet vaihtelivat maan eri osissa. Lounais-Suomen laajat savimaat mahdollistivat kylien kasvamisen suuriksi. Sen sijaan pohjalaisissa jokilaaksoissa asutuksesta muodostui nauhamainen ja Itä-Suomen viljelysmaa oli pieninä palasina, jolloin talot sijoittuivat hajalleen. Kirkko alkoi verottaa talonpoikia 1200-luvulla ja myöhemmin mukaan liittyi vielä valtio. Kylän viljelysmaan käyttö perustui sarkajakoon, jossa kukin talo sai verolukunsa levyisen saran. Kun jokainen talo oli saanut ensimmäisen sarkansa, jako aloitettiin alusta ja sitä jatkettiin kunnes kaikki maa oli jaettu.[14]

Kylän maat olivat yhteisessä aitauksessa. Siksi jokaisen talonpojan oli tehtävä viljelytyöt samanaikaisesti ja käytettävä peltojaan samalla tavalla. Tällainen vainiopakko vallitsi kaikissa sarkajakoisissa kylissä. Aita suojeli viljelyksiä eläinten tuhoilta. Nautakarjasta huolehti paimen, joka otti eläimet aamulla hoitoonsa, vei ne päiväksi kylän yhteiseen metsään ja toi ne illalla takaisin talojen suojaan. Siellä aidat ja tukevat lautaportit suojelivat nautoja yöllä liikkuvilta pedoilta. Vasta 1700-luvulla valtio alkoi käyttää valtaansa laajemmin kyläläisten elämään. Maanviljelyä haluttiin tehostaa ja yhtenä keinona käytettiin isojakoa. Aiempien yhteisten metsien jakaminen isossajaossa lisäsi uudisraivausta ja uudisasutusta. Isonjaon myötä myös rajariidat päättyivät, kun kylien ja pitäjien rajat käytiin läpi ja rajalinjat merkittiin maastoon.[14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p Spectrum, WSOY 1976–1983, ISBN 951-0-07239-7, osa 6, sivut 257–259.
  2. a b c d Factum, Weilin+Göös 2003–2005, ISBN 951-35-6646-3, osa 4, sivu 108.
  3. a b c d e Otavan suuri ensyklopedia, Otava 1978–1983, ISBN 951-1-05063-X, osa 9, sivu 3431.
  4. a b c d e f g h i j Pekka V. Virtanen & Jorma Rautiainen & Arja Salmi: Maaseutuasutuksen rakenteesta Suomessa, TKK:n kiinteistö- ja yhdyskuntatekniikan laitoksen julkaisu B 18, Otaniemi 1978, ISBN 951-751-500-6, sivut 35–42.
  5. a b c d e f g h i j k Arvid Wiiala: Maankäyttö ja yhteiskunta, Vammala 1969, sivut 29–36.
  6. Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) (sivu 4, taulukko 4. Valtakunnan oikeudellinen, hallinnollinen ja kirkollinen jaotus vuosien 1885–1940 alussa) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 14.8.2013.
  7. Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1989–1993, ISBN 951-35-4644-6, osa 4 sivu 536–537.
  8. Oittinen, Katja ja Heikkinen, Markku: Professori: Suomen maaseutu on jätetty heitteille Yle Uutiset. 13.8.2013. Yle Kainuu. Viitattu 14.8.2013.
  9. a b Anna Kirveennummi, Riitta Räsänen: Suomalainen kylä, s. 8-9. Gummerus, 2000. ISBN 951-746-159-3.
  10. Helsingin Sanomat 11.2.2006 s. D3.
  11. http://www.marinahousing.fi/reposaari/
  12. Raivio tarkoittaa viljelmäksi raivattua metsämaata.
  13. Tun-sanalla on yhteinen juuri englannin kielen town-sanan kanssa.
  14. a b Eino Jutikkala: Entisajan talonpoikaiskylä. Teoksessa Eino Jutikkala: Suomen talous- ja sosiaalihistorian kehityslinjoja, WSOY 1968, sivut 39–55.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]