Elinkeino
Wikipedia
Elinkeino tarkoittaa ammattia, jossa ihmiset ovat työssä ja josta he saavat rahaa tai muutoin toimeentulonsa. Esimerkiksi palveluala, teollisuus, maatalous ovat elinkeinoja. Historiallisesti ihmislajin ensimmäinen elinkeino on ollut metsästys ja keräily.
Useilla mailla on pääelinkeino jolla kansantalous pysyy kunnossa. Suomen pääelinkeino on suurimmaksi osaksi palveluala, mutta myös teollisuus ja maatalous ovat tärkeitä elinkeinoja Suomessa.
Matkailu on usean hieman köyhemmän mutta eksoottisen maan elinkeino. Köyhien maiden muita tyypillisiä elinkeinoja ovat muun muassa kalastus, maatalous sekä halvan työvoiman elektroniikka- ja muu teollisuus.
Sivulta puuttuu