Hautajaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Avoin hauta odottamassa arkunlaskua.(Yhdysvaltalainen betonikaukalo, ei käytössä Euroopassa.)
Kuva Hugh Trenchardin hautajaisista.
Hautajaisseremonia Perussa.
Siunaustilaisuus haudalla.

Hautajaiset ovat ihmisen tai ihmisten kuoleman vuoksi vietettävä juhlameno. Hautajaisissa vainajan ruumis valmistetaan lopullista sijoitusta varten. Erityisissä tilanteissa hautajaisia muistuttavaa rituaalia on käytetty epävirallisesti myös eläinten kuoleman muistoksi, Suomessa tunnetuimmat esimerkit ovat karhun- ja hirvipeijaiset jäänteenä kristinuskoa edeltäneestä uskonnostamme.

Eri kulttuureja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoriallisia kulttuureita tutkittaessa hautajaisten viettäminen on eräs kulttuurin kehityksestä kertova merkkipaalu: kansa tai heimo joka välittää kuolleistaan, on kehittänyt uskomuksia siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Erilaisia uskomuksia

  • Kuolleella ei ole mitään olotilaa kuoleman jälkeen
  • Kuolleen sielu elää kuoleman jälkeen
  • Kuolleen sielu palaa elämään uudessa muodossa (syklisesti). Tähän voi liittyä karman käsite.

Egyptiläisessä kulttuurissa merkittävien henkilöitten ruumiit palsamoitiin, jotta ne kestäisivät ajan hammasta. Faaraoille kerättiin omaisuutta pyramideihin iäisyyttä varten. Hänelle annettiin rahaa käteen, jotta hän voisi maksaa iäisyysmatkansa matkan kuljettajalle.

Hautajaiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytäntönä on Suomessa ollut uskonpuhdistuksen jälkeisestä ajasta 1700-luvulle asti, että erityisesti pitäjien arvohenkilöt haudattiin kirkon lattian alle. Tästä tavasta alkoi tulla ongelmia voimakkaan hajun ja lattian alustan nopean täyttymisen takia, ja se kiellettiin 1700-luvun lopussa, joskin tapaa alettiin tehokkaasti valvoa vasta Suomen sodan jälkeen 1800-luvulla. [1] Suomessa kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin kokonaan keisarillisella asetuksella v. 1822. 1800-luvulla ja sitä aiemmin taloissa tuli olla kuoleman varalta arkuksi sopivia lankkuja ruumislaudoiksi. Vainaja siirrettiin aittaan odottamaan hautajaisia. Aitassaolo kesti tavallisesti noin viikon.

Nykyisin vainajan ruumis viedään ruumisautolla sairaalan tms. ruumishuoneelle, jossa vainajalle voidaan tehdä oikeuslääketieteellinen tai lääketieteellinen ruumiinavaus noin kahden viikon kuluessa henkilön kuolemasta. Pyynnön oikeuslääketieteellisestä kuolemansyyn selvityksestä tekee poliisi, mikäli vainaja on kuollut kotonaan tai jossakin kodin ulkopuolella.[2] Mikäli vainaja on kuollut laitoksessa, kuten vanhainkodissa, sen vastaava lääkäri kirjoittaa suoraan kuolintodistuksen vainajan ikään ja sairaskertomukseen perustuen. Lääketieteellinen avaus voidaan tehdä omaisten pyynnöstä tai hoitavan sairaalan pyynnöstä lääketieteellisin perustein. Vainaja voidaan haudata sen jälkeen kun omaiset ovat saaneet kuolintodistuksen eli luvan hautaamiseen.[3]

Vainajan palattua obduktiosta kotikunnan ruumishuoneelle, omaiset usein haluavat nähdä vainajan ja todeta arkussa olevan vainajan henkilöllisyyden oikeaksi, jolloin arkun kansi avataan ja omaiset voivat jättää viimeisen jäähyväisensä hänelle. Samassa yhteydessä voidaan veisata tilanteeseen sopiva virsi.

Kustannukset ruumiinavauksesta ja siihen liittyvistä kuljetuksista takaisin vainajan kotikuntaan maksaa pyynnön tekijä eli tavallisesti poliisilaitos.lähde?

Hautajaistilaisuutta ennen ruumis tuodaan arkussa siunauskappeliin. Sairaaloissa on omat ruumishuoneet ja kappelit. Suomessa seurakuntien omistamille hautausmaalle haudataan myös ne vainajat, jotka eivät ole kuuluneet kirkkoon. Kirkossa soitetaan yleensä vainajalle kuolinsoitto kirkonkelloilla. Hautajaisten käytännön järjestelyistä huolehtivat yleensä hautaustoimistot. Vuodenajasta, saattoväen määrästä ja paikallisista tiloista riippuen hautajaiset voivat edetä erilaisilla tavoilla. Yleensä kuitenkin:

  • vainaja asetetaan arkkuun, jonka kansi on luterilaisilla kiinni, ortodokseilla auki
  • pappi siunaa vainajan ja pitää lyhyen vapaamuotoisen muistopuheen
  • saattoväki rukoilee yhdessä vainajan puolesta
  • saattoväki vie tervehdyksensä arkulle joko siunauskappelissa tai vasta haudalla
  • arkku suljetaan ja kannetaan haudalle, paitsi polttohautauksessa se siirretään krematorion säilytystiloihin odottamaan tuhkausta.
  • hauta peitetään tilapäisellä kannella jonka päälle kukat asetellaan, haudalla voidaan veisata virsiä (paitsi ortodoksisissa hautajaisissa)
  • muistotilaisuus pidetään ravintolassa, seurakunnan järjestämissä tiloissa tai vainajan kotona, ja siellä on tavallisimmin kahvitarjoilu. Jos on pitkämatkaisia vieraita niin tarjotaan ruokaakin. Maaseudulla järjestetään usein ruokahautajaiset. Ruoka- tai kahvitarjoilu tapahtuu tavallisesti ns. seisovasta pöydästä
  • adressit luetaan ääneen muistotilaisuudessa

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vainajan siunaamisessa pappi ottaa hiekka-astiasta pitkävartisella kauhalla yhteensä kolme kertaa hiekkaa ja kaataa jokaisen kauhallisen arkun päälle.

Pukeutuminen hautajaisiin

Yleensä pukeudutaan etiketin mukaan. Lähiomaiset ovat tavallisesti mustissa. Muut saattavat käyttää tummia vaatteita, myös harmaata ja tummansinistä asua. Lapsia ei pueta mustiin, mutta ei myöskään räikeän värisiin vaatteisiin. Naisten ei sovi mennä hautajaisiin paljain säärin tai olkapäin eikä sandaaleissa.[4]

Tuhkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tuhkaus
Arkku matkalla tuhkattavaksi.

Tuhkaus on yleistynyt etenkin kaupungeissa. Vuonna 2012 kaikista vainajista 44% tuhkattiin.[5]

Tuhkauksessa arkku hautaan laskemisen sijaan poltetaan eli tuhkataan krematoriossa. Läheiset saavat yleensä uurnaan laitetun tuhkan itselleen. Polttohautauksessa tuhka voidaan sijoittaa uurnassa joko tavalliseen sukuhautaan, erityiseen uurnahautaan, uurnalehtoon tai -holviin eli kolumbaarioon.

Paitsi sijoittaa uurnaan, vainajan tuhkan saa sirotella erityiseen muistolehtoon tai luontoon. Lehdossa vainajan tuhka voidaan sijoittaa nurmen alle ilman uurnaa.

Tuhkan saa sirotella myös luontoon mutta siihen on hankittava alueen omistajan tai haltijan lupa ja tuhkan lopullinen sijoituspaikka on ilmoitettava krematorioon. Luontoon siroteltaessa on olennaista, että paikasta ei saa muodostua hautaluonteista tilaa eikä paikalle saa pystyttää esimerkiksi muistomerkkiä.

Uusi hautaustoimilaki edellyttää myös, että tuhka on sijoitettava lopullisesti yhden vuoden kuluessa tuhkauksesta, eikä sitä saa jakaa useampaan hautapaikkaan. Tuhkauurnaa ei voi sijoittaa yksityisasuntoon. Uurnan voi myös haudata yksityiselle maalle maanomistajan luvalla, eikä siihen tarvita muita lupia, mikäli hautapaikalle ei pysytetä muistomerkkiä. Muistomerkin pystyttämisen jälkeen paikasta muodostuu lain silmissä hautapaikka, joka taasen vaatii aluehallintokeskuksen luvan.

Merelle sirottelukin on mahdollista, joko hakemalla luvan vesialueen omistajalta tai esimerkiksi Helsingissä on tätä varten kaupungin omistama merialue, Harmajan majakan länsipuolella.

Muita hautaustapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivoissa on ollut tapana haudata kuolleet mereen ilman polttohautausta. Tämä oli yleistä aikaisemmin, jolloin merimatkat olivat varsin pitkäkestoisia, ja saattoi kestää pitkiäkin aikoja ennen kuin laiva pääsi lähelle maata. Tätä harjoitetaan vielä nykypäivänäkin, esimerkiksi joidenkin merimiesten ja merisotilaiden tapauksessa.

Tiibetissä on käytössä myös ilmahautaus eli taivashautaus, koska maassa ei ole paljoa poltettavaa puutavaraa, ja kivinen vuoristomaasto ei sovellu ruumiiden hautaamiseen maahan. Ilmahautaamisessa ruumis hajotetaan ja annetaan petolintujen syötäväksi. Myös zarathustralaiset harjoittavat tätä tapaa: ruumis sijoitetaan ns. "hiljaisuuden torniin" ja petolintujen annetaan syödä se.

Avaruushautajaiset ovat nykyaikana myös mahdollisia – osa vainajan tuhkasta laitetaan esimerkiksi varta vasten suunniteltuun satelliittiin. Menetelmä on tosin kallis, ja nykyteknologialla kaiken vainajan tuhkan, saati kokonaisten vainajien, lähettäminen avaruuteen ei ole käytännöllistä - usein avaruuteen lähetetään vain muutamia grammoja tuhkaa. Kuuluisia ihmisiä, joiden tuhkaa on haudattu avaruuteen, ovat mm. Gene Roddenberry ja Timothy Leary. Eugene Shoemakerin tuhkaa vietiin Kuuhun Lunar Prospector -luotaimen mukana.

Ruotsalaisen Susanne Wiigh-Mäsakin kehittämässä ekologisessa hautaustavassa, promessoinnissa, ruumis pakastetaan ja upotetaan nestemäiseen typpeen. Hauraaksi muuttunut ruumis hajotetaan värähtelyllä tomuksi. Tomu siirretään tyhjiökammioon, jossa sen sisältämä neste haihdutetaan pois. Kuivasta, hajuttomasta tomusta erotellaan elohopea ja lääketieteelliset laitteet. Tomu voidaan myös desinfioida. Lopulta vainajan maalliset jäännökset siirretään maissitärkkelyksestä valmistettuun arkkuun. Arkku lasketaan matalaan hautaan, jossa se muuttuu maaksi yhden vuoden aikana. Haudan merkiksi paikalle istutetaan puu, joka kasvaa rikkaan mullan ravitsemana.[6]

Uskonnottomat hautajaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonnoton tapakulttuuri

Saattohetkeen kuuluu perinteisesti musiikkia, saattopuhe ja kukkatervehdykset.[7] Uskonnollisesta hautauksesta uskonnoton tilaisuus eroaa siinä, että uskonnolliset piirteet kuten ristit, virret ja uskonnollinen puhe ovat poissa.[8]

Suomessa Vapaa-ajattelijain liiton mielestä hautaustoimi tulee siirtää luterilaiselta kirkolta kunnille.[9]

Ekshumaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekshumaatio tarkoittaa haudasta kaivamista. Haudattu ruumis kaivetaan ylös esimerkiksi kuolemansyyn tutkimisen takia. Ekshumaatio on Suomessa hyvin harvinaista. Laki kuolemansyyn selvittämisestä ylittää hautarauhan koskemattomuuden. Omaisten lupaa haudan avaamiseen ei tarvita.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ulla-Maija Vilmi: Hautausmaalla eletty asettuu mittoihinsa Vantaan Lauri. 16.07.2002. Vantaan Seurakuntayhtymä. Viitattu 22.11.2010.
  2. ”Oikeuslääketiede”, Otavan Iso Tietosanakirja 6, s. 615. Väkivaltaisesti tai tuntemattomalla tavalla henkensä menettäneiden kuolemansyyn selvittäminen.. Helsinki: Otava, 1967.
  3. Laki kuoleman syyn selvittämisestä Finlex. Oikeusministeriö. Viitattu 30.11.2013.
  4. Kouvolan Sanomat
  5. Hiltunen, Elina: Hautausala avautuu hitaasti kilpailulle yle.fi. 23.11.2013. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 25.11.2013.
  6. http://promessa.se/sagardettill_en.asp
  7. Saari, Susanna: Saattohetki on kaunis ilman siunaustakin Kaleva. 24.2.2008. Viitattu 30.4.2010.
  8. Saarinen, Taina: Muistojuhla ilman uskonrituaaleja Kansan uutiset. 26.3.2009. Viitattu 16.12.2009.
  9. Vapaa-ajattelijain liitto ry:n säännöt 11.12.2008. Viitattu 7.12.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hautajaiset.