Merirosvous

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yksi monista kauhua herättäneistä merirosvolipuista (Kalikoo-Jack Rackham).

Merirosvous tarkoittaa kauppalaivojen ryöstämistä merellä. Myös sisävesillä tapahtuva rikollinen toiminta katsotaan usein merirosvoudeksi, kuten myös mereltä maalle tapahtuvat ryöstöretket. Merirosvouksella on hyvin pitkä historia, ja sitä esiintyy yhä siellä missä poliisi tai laivastot eivät kykene takaamaan merenkulun rauhaa. Sota-aluksilla on oikeus hidastaa ja pidättää merirosvoukseen syyllistynyt tai epäilty alus. Kansainvälisen merenkulkujärjestön raportin mukaan merirosvous on tänä päivänä suuri ongelma maailman rannikkomerillä.

Merirosvoutta on esiintynyt miltei kaikilla merillä. Populaarikulttuurissa käsitellyin merirosvouteen liittyvä aihepiiri lienee lähinnä englantilaisten ja ranskalaisten harjoittama Karibianmeren rosvous 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa.

Kaappaaminen oli merirosvousta muistuttava, mutta aikoinaan laillinen sota-ajan toimintamuoto.

Merirosvouksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikansat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen vuosituhannen eaa. lopulla Välimeren merikansat tekivät ryöstöretkiä useita valtakuntia vastaan, ja ainoastaan egyptiläiset kykenivät vastaamaan heidän hyökkäyksiinsä. Merikansojen taktiikka perustui kevyesti aseistettujen joukkojen nopeisiin hyökkäyksiin. Viimein Ramses III pysäytti heidät taistelussa 1186 eaa. Niilin suiston edustalla.[1]

Antiikin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kreikassa jotkin kaupunkivaltiot rohkaisivat merirosvoutta omana tulonlähteenään. Toiset, kuten Ateena, taistelivat merirosvoja vastaan erityisillä siihen tarkoitukseen varustetuilla laivastoilla suojatakseen omia kauppalaivojaan. Kreeta tunnettiin yhtenä ensimmäisistä merirosvojen tukikohdista 900-luvulta eaa. alkaen, ja Homeros mainitsee Kreetan merirosvot Odysseiassaan. Lopulta rodoslaiset puhdistivat Kreetan merirosvoista 100-luvun loppuun mennessä. Myös Aigeianmeren samialaiset ja aetolialaiset tunnettiin merirosvokansoina, ja monia itäisen ja keskisen Välimeren saaria käytettiin merirosvojen tukikohtina ensimmäisen vuosituhannen eaa. aikana. Kaikkein merkittävin merirosvotukikohta oli Sisilian saari, jonka lukemattomiin kallioisiin poukamiin merirosvojen oli helppo piiloutua. Sisilialaiset merirosvot jopa kaappasivat nuoren Julius Caesarin vuonna 75 eaa. 38 päiväksi. Vapauduttuaan lunnaita vastaan Caesar palasi ja vangitsi kaappaajansa.[2]

Vuonna 101 eaa. Rooman senaatti hyväksyi ensimmäisen merirosvojen vastaisen lain. Roomalaiset kukistivat valtaosan alueen merirosvokansoista tehokkaasti ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Ratkaisevassa osassa oli Pompeiuksen voitto 67 eaa., jonka jälkeen Välimeri oli vapaa merirosvoista 400 vuodeksi.[3]

Bysantti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantti onnistui pitämään itäisen Välimeren vielä vapaana merirosvoista Länsi-Rooman luhistuttua 400-luvulla, ja merikauppa kukoisti. Bysantin laivasto heikkeni 1100-luvun lopulla, ja vuonna 1204 italialaiset löivät sen lopullisesti. Tämän seurauksena Välimeren vartiointi heikkeni ja italialaiset merimiehet eivät enää saaneet työtä Bysantin kauppalaivastosta – näin merirosvouksesta tuli Välimerellä uudelleen vitsaus. Tunnetuimpia tuon ajan merirosvoja oli Brindisin Margaritone. Ilman laivastoa jäänyt Bysantti palkkasi 1200-luvulla alueen vesiä hallitsevia merirosvoja käymään venetsialais- ja genovalaislaivojen kimppuun. 1300-luvulla ottomaanien ja venetsialaisten laivastot olivat jo tarpeeksi vahvoja pystyäkseen pitämään merirosvouksen aisoissa, ja merirosvotoiminnan keskus siirtyi 1300-luvun lopulla itäiseltä Välimereltä Pohjois-Afrikan rannikolle.[4]

Viikingit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikingit tekivät 700-luvun lopulta lähtien ryöstö- ja hävitysretkiä etenkin Britteinsaarille, ja myöhempien aikojen merirosvot hyödynsivät heidän hyökkäystaktiikoitaan.[5]

Keskiajan Itämeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itämerellä esiintyi merirosvoutta varsinkin keskiajalla. Kuuluisia Itämeren rosvoja olivat 1390-luvulla vaikuttaneet vitaaliveljet, joilla oli vaikutusta Itämeren maiden politiikkaankin. Varsinkin Suomenlahden ja Ruotsin rannikoiden rikkonaisuus ja runsaat saaret tarjosivat rosvoille suojapaikkoja. Vuonna 1401 vitaaliveljien kuuluisin johtaja Klaus Störtebecker vangittiin ja tuomittiin kuolemaan 71 miehensä kanssa.[6]

Britteinsaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Feodaaliruhtinailla ei ollut riittävästi mahdollisuuksia jahdata merirosvoja Britteinsaarten vesillä. 1200-lukuun mennessä merirosvoista olikin tullut jo sietämätön vitsaus Englannin kanaalissa. Tunnetuimpia heistä oli Eustace the Monk, joka keräsi suojelurahaa kanaalia liikennöiviltä laivoilta. Aluksi hänen kanssaan liittoutuneet mutta petetyiksi joutuneet englantilaiset kuitenkin surmasivat hänet lopulta. Niin Englanti kuin Ranskakin sietivät vuosisatojen ajan sellaisia merirosvoja, joita he pystyivät käyttämään kaappareina toisiaan vastaan.[7]

Välimeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Afrikan merirosvous alkoi 1400-luvulla ja päättyi Ranskan vallattua Algerian 1830-luvulla. Turkkilainen merirosvo Dragut valloitti nykyisen Libyan alueen vuonna 1551 ja perusti sinne turkkilaisen provinssin. Erityisesti merirosvouksessa kunnostautuivat Pohjois-Afrikan ns. barbareskivaltiot, jotka keräsivät jopa suojelurahaa Euroopan valtioilta ja Yhdysvalloilta. Yhdysvaltain laivastoministeriö perustettiin 1798 osaksi kaupankäynnin suojelemiseksi näiltä merirosvoilta, ja sen merijalkaväen ensimmäinen maihinnousu tapahtui Tripoliin 1805. Tätä tapahtumaa muistetaan Yhdysvaltain merijalkaväen marssilaulun From the Halls of Montezuma sanoissa. Barbareskirosvot kiertelivät myös Euroopan rannikoita Islantia myöten ja kaappasivat kristittyjä orjiksi. On arvioitu, että 1500–1700-luvuilla runsas miljoona eurooppalaista joutui orjiksi arabimaihin[8]. Osa näistä tosin palautettiin lunnaita vastaan, osa taas kääntyi muslimeiksi ja ryhtyi itsekin merirosvoiksi[9]. Maltassa toiminut Johanniittojen ritarikunta taisteli Välimerellä merirosvoja vastaan.

Kaukoitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajan kauppalaivastoja verottivat kaukoidässä japanilaiset ja kiinalaiset merirosvot. Wakot olivat Japanista lähtöisin olleita merirosvoja, jotka ryöväsivät 1200-luvulta alkaen 1550-luvun lopulle Kiinan ja Korean rannikoita. Huippukaudellaan näiden merirosvolalusten miehistö kiinalaisesta nostoväestä, kauppiaista ja salakuljettajista sekä japanilaisista sotilaista, rōnineista ja jopa portugalilaisista merimiehistä. 1400-luvulla Sumatralla sijaitsevasta Malajusta tuli kiinalaisten merirosvojen tukikohta. Kiinalaislaivasto hyökkäsi Palembangiin, vangitsi merirosvohallitsijan ja vei tämän Pekingiin julkisesti teloitettavaksi.

Karibianmeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karibianmeren merirosvokapteeni Bartholomew Roberts. Keikarimainen Roberts edusti viimeistä Karibianmeren rosvojen sukupolvea 1700-luvun alussa.
Pääartikkeli: Karibianmeren merirosvous

Englannin ja Espanjan välille puhkesi vuonna 1585 sota suureksi osaksi englantilaisten yllyttämien kaappareiden, kuten Francis Draken, Euroopassa ja Espanjan Amerikan-siirtokunnissa tekemien hyökkäilyjen seurauksena . Espanjalaiset kieltäytyivät kohtelemasta Drakea kaapparina, jolla on kiinni jäädessään oikeus lievään tuomioon, vaan pitivät häntä vain viheliäisenä merirosvona, joka tulisi teloittaa.[10]

Espanjalaisten suojattomat kultakuljetukset Amerikasta Eurooppaan joutuivat 1500-luvulla usein ranskalaisten ja hollantilaisten merirosvojen saaliiksi. Suojatakseen kuljetuksensa espanjalaiset ryhtyivät kuljettamaan aarteitaan kahdesti tai kerran vuodessa kulkevilla suurilla laivasaattueilla, jotka kuitenkin joutuivat silloin tällöin hyvin varustettujen merirosvojen ryöstämiksi. Drake ja muut kaapparit onnistuivat usein iskemään etenkin kuljetusten alkureiteillä Panamassa.[11] Ranskalaisista kaappareista tunnetuin oli Francois le Clerc, joka tunnettiin nimellä Puujalka.[12]

Karibianmeren rosvouksen kulta-aika vallitsi määritelmästä riippuen noin vuosina 16401680 tai 16981730, jonka loppuun mennessä kaikki alueen pelätyimmät merirosvot oli saatu kiinni ja otettu hengiltä[13]. Englannin ja Ranskan viranomaiset eivät ensin olleet kovin kiinnostuneita tai kykeneviäkään estämään maanmiestensä harjoittamaa merirosvoutta, ja Jamaikan Port Royalista tuli 1660-luvulla merirosvojen turvasatama. Vähitellen Englannin ja Ranskan suhtautuminen merirosvoileviin maanmiehiinsä muuttui, ja 1700-luvun alussa laivastot käytännössä puhdistivat Karibianmeren merirosvoista.

Kuuluisia englantilaisia merirosvokapteeneja olivat Sir Henry Morgan 1600-luvun kultakaudella ja Edward "Mustaparta" Teach Karibianmeren rosvouksen viimeisellä kaudella 1700-luvun alussa. Myös ranskalaiset merirosvot herättivät kauhua, tunnetuimpana ehkä sadistista mainetta kantanut kapteeni François l'Olonnais.

Merirosvolaivat olivat tasa-arvoisia ja demokraattisia yhteisöjä. Kapteeni ja muut laivan esimiehet valittiin äänestyksellä, ja saalis jaettiin lähes tasan. Monella merirosvolaivalla oli erityinen merirosvosäännöstö, joka määritteli jokaisen miehistön jäsenen tasa-arvoiset oikeudet ja velvollisuudet. Näistä yksityiskohtaisin ja yksi tunnetuimmista oli Bartholomew Robertsin 11-kohtainen säännöstö vuodelta 1721. Rangaistukset sääntöjen rikkomisesta olivat yleensä hyvin ankaria.[14]

Karibianmeren merirosvous ja toisaalta myös merirosvojen kätkemien aarteiden etsintä on kauan ollut seikkailuromaanien suosituimipia aiheita. Tämän kirjallisuudenlajin ehkä tunnetuin teos on Robert Louis Stevensonin vuonna 1881 kirjoittama Aarresaari. Aihepiiriä on käsitelty myös useissa elokuvissa.

Intian valtameri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intian valtamerellä liikkuneista 1600- ja 1700-lukujen eurooppalaisista merirosvoista kuuluisimpia ovat Henry Avery ja William Kidd (”kapteeni Kidd”). Seychellit oli merirosvojen tukikohtana, kunnes britit ja ranskalaiset karkottivat heidät pois 1700-luvulla. Kuuluisa merirosvopäällikkö Oliver de Vasseur teki vastarintaa aina vuoteen 1810. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa Madagaskar oli merirosvojen pesäpaikka. Entinen merirosvo James Plaintain asettui sinne eläkkeelle 1715 ja julisti itsensä kuninkaaksi valloittaen verisissä sodissa koko saaren. Hän oli myös orjakauppias. Vuonna 1728 merirosvokuningas pakeni kapinan vuoksi.[15]

Suomen viimeisin merirosvoustapaus vuonna 1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on viimeksi annettu tuomioita merirosvouksesta sota-aikana vuonna 1943. Tällöin joukko luvialaisia kalastajia tuomittiin Eurajoen käräjillä 4 kuukauden – 1,5 vuoden vankeusrangaistuksiin heidän vietyään naftatynnyreitä ja muuta irtaimistoa Luvian saaristossa 31. lokakuuta 1943 karille ajaneen saksalaisen moottorialus Paulin hylystä. Varastetun omaisuuden arvo oli noin 50 000 sen ajan markkaa.[16]

Merirosvous nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanlaajuisen merirosvouksen uhkaamat alueet ja satamat nykyaikana
Nykyaikaisia singoilla ja rynnäkkökivääreillä aseistautuneita merirosvoja ukrainalaisella MV Fainalla. Kuvakooste.

Merirosvous yhä yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2007 merirosvojen hyökkäyksestä ilmoitettiin IMO:lle (International Maritime Organization, Kansainvälinen merenkulkujärjestö) 263 kertaa. Laivojen kaappaukset, ryöstöt ja miehistön jäsenten sieppaukset lisääntyivät 10 % vuonna 2007. Merirosvot kaappasivat 292 merimiestä vuonna 2007, kun edellisenä vuonna luku oli vain 188. Viisi henkilöä kuoli ja kolme on yhä kadoksissa. Tilastoja vinouttaa se, että kaikkia hyökkäyksiä ei ilmoiteta.

Osa aiemmin aktiivisista merirosvousalueista on rauhoittunut, mutta Somalian ja Nigerian rannikot ovat entistäkin vaarallisempia. Kesäkuussa 2008 YK:n päätöksellä pyydettiin jäsenmaiden laivastoja turvaamaan merirosvojen uhkaamat kuljetukset alueella.[17].

Nykyajan merirosvouksen taustaa ja vaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merirosvoilun taustalla on usein köyhyyttä ja alueen epävakaa tilanne. Nykyään merirosvousta esiintyy pääasiassa Kaakkois-Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa, joissa merirosvot käyttävät nopeita kumiveneitä, tuliaseita ja veitsiä. Suurin osa merirosvouksesta tapahtuu nykyisin Indonesian, Somalian, Bangladeshin, Nigerian ja Intian rannikoilla. Merirosvoutta on vaikea torjua, koska hyökkäykset tehdään pienillä kalastusaluksilla öisin, jolloin kiinnijäämisen riski on pieni. Nykyiset, suuretkin alukset toimivat hyvin pienellä miehistöllä, joten valtaukseen ei tarvita kuin muutama hyvin aseistetun miehen joukko. Päivisin nämä merirosvot ovat tavallisia kalastajia, jotka ovat kaikkien epäilysten ulkopuolella. Joillain alueilla lainsuojaton elämäntapa on periytynyt isältä pojalle sukupolvien ajan. Merirosvous on myös vakava ympäristöuhka. Useissa tapauksissa merirosvot ovat vallanneet suuriakin öljytankkereita ja ottaneet miehistön vangiksi. Laiva on voinut ajelehtia kymmeniäkin minuutteja vailla ohjausta, kun rosvot ovat keränneet saalistaan.[18][19] Ryöstön kohteeksi joutuvat niin risteily- kuin rahtialuksetkin.[20]

Käytössä uusinta tekniikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykypiraateilla on käytössään uusinta tekniikkaa ja tehokkaita aseita, ja laivanvaltaus onnistuu myös maalta. Merirosvot pystyvät jäljittämään aluksia ja salakuuntelemaan niiden viestejä. Usein rosvot tietävät täsmälleen, millaista lastia laiva on kuljettamassa ja minne. Saaliina ovat miehistö ja lasti, joista rosvot vaativat lunnaita. Kaappauksen jälkeen lunnaiden maksaminen jää usein ainoaksi vaihtoehdoksi saada alus takaisin.[21]

Afrikan sarven alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merirosvous Afrikan sarven alueella on tehnyt sen rannikkovesistä yhden maailman vaarallisimmista laivaväylistä. Vuonna 2006 merirosvot iskivät vain kymmenen kertaa mutta 2007 31:een alukseen. Vuoden 2008 kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana hyökkäykset ovat edelleen lisääntyneet jo yli 30 laivaan. Merirosvoille on maksettu miljoonia dollareita lunnaita. Tämä on tehnyt merirosvouksesta tuottoisan liiketoimen joka uhkaa alueen tasapainoa estäen muun muassa avustuskuljetukset nälänhädän uhkaamalle alueelle pahentaen Afrikan sarven ruokakriisejä. Somaliassa valtiovallan heikkous antaa merirosvoille vapaat kädet. Somalian tilanteen johdosta kesäkuussa 2008 YK:n päätöksellä tuomittiin merirosvous ja pyydettiin laivastoja turvaamaan merirosvojen uhkaamat kuljetukset alueella. Pelkona on, että merirosvous leviää naapurimaihin.[17] Somalialaiset merirosvot ovat puolustaneet toimintaansa kalastusvesien suojaamisena ryöstökalastajia ja ongelmajätteitä dumppaavia aluksia vastaan [22].

Nigerian vedet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nigeriassa kapinalliset harjoittavat merirosvoutta rahoittaakseen toimintansa. Hyökkäysten määrä oli vuonna 2006 12 ja kasvoi 42:een vuonna 2007. Se on yleistä etenkin Niger-joen suistossa.[23]

Kaakkois-Aasian merialueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahinta merirosvoaluetta oli ennen 2000-lukua Kaakkois-Aasian merialueet, etenkin Etelä-Kiinan meri, Malakan salmi ja Indonesian merialueet. Vuodesta 1980 lähtien Kaakkois-Aasian vesillä on hyökätty yli 2000 alukseen. Yhteenotoissa on saanut surmansa satoja ihmisiä. Ongelma on todellisuudessa suurempi, sillä varustamot eivät ilmoita kaikkia laivoihinsa kohdistuneita hyökkäyksiä. Asiakkaiden menettämisen pelosta varustamot eivät tunnusta merirosvousta ongelmaksi, vaan se kuitataan meriromantiikan tarinoina. Kansainvälisen merenkulkujärjestön mukaan Indonesian viranomaiset ovat tehneet hyvää työtä merirosvouksen vähentämiseksi. Vuonna 2006 hyökkäyksiä oli 50, mutta vuonna 2007 vain 43 kappaletta.

Alueella tiedetään olevan ainakin 20 haamulaivaa, jotka purjehtivat väärennetyillä papereilla, varastavat lastin satamista ja myyvät sen harmaan tavaran välittäjille, jotka eivät halua tietää lastin alkuperää. Ne kuljettavat myös laittomia siirtolaisia. Nämä alukset purjehtivat useimmiten mukavuuslippurekisterissä. Haamulaivat eivät voisi toimia ilman tulli- ja satamavirkailijoiden lahjontaa.[24]

Luettelo tunnetuista merirosvoista ja kaappareista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Konstam, Agnus: Piracy: The Complete History. New York: Osprey Publishing, 2008. ISBN 978-1-84603-240-0.
  • Gosse Philip: The History of Piracy. Mineola, New York: Dover publications, inc, 2007 (org. 1932). ISBN 978-0-486-46183-0.
  • Ruusuvuori Juha: Itämeren merirosvot - piraattitarinoita pohjoisesta. Helsinki: Teos, 2004 2.p. ISBN 951-851-005-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Konstam 2008, s. 10–12
  2. Konstam 2008, s. 13–17
  3. Konstam 2008, s. 19–22
  4. Konstam 2008, s. 30–33
  5. Konstam 2008, s. 23
  6. Konstam 2008, s. 26–29
  7. Konstam 2008, s. 33–35
  8. When Europeans were Slaves
  9. Konstam 2008, s. 78
  10. Konstam 2008, s. 37–39
  11. Konstam 2008, s. 42–43
  12. Konstam 2008, s. 47
  13. Konstam 2008, s. 150–153
  14. Konstam 2008, s. 226–227
  15. Kookas-blogi: Madagaskar
  16. Seppo Salonen: Merirosvoja Luvian saaristossa
  17. a b China View: UN Somalia envoy "alarmed" by piracy hike in Somali waters, 5.9.2008, Xinhua News Agency
  18. BBC News: Piracy 'on the rise' off Somalia
  19. BBC News: Somalia's dangerous waters
  20. HS.fi Ulkomaat: Merirosvot vaativat miljoonaa tankkerista
  21. Merirosvot terrorisoivat Afrikan ja Aasian vesillä
  22. najad abdullahi (2008) 'Toxic waste' behind Somali piracy. Aljazeera
  23. Merirosvous yleistyi ja väkivaltaistui viime vuonna
  24. Merirosvot elävät ja voivat hyvin

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta merirosvous.