Henry Morgan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Henry Morgan
Sir Henry Morgan, litografia 1700-luvulta.
Sir Henry Morgan, litografia 1700-luvulta.
Henkilötiedot
Syntynytn. 1635
Kuollut25. elokuuta 1688

Henry Morgan (kymriksi Harri Morgan) (1635, Llanrhymney, Glamorgan, Wales25. elokuuta 1688, Jamaika), oli walesiläinen bukanieeri ja kaapparikapteeni, joka saavutti kuuluisuutta ryöstämällä Espanjan Karibian siirtokuntia 1600-luvulla. Morgan toimi Englannin epävirallisella tuella ja heikensi huomattavasti Espanjan valta-asemaa Länsi-Intiassa.[1]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morganin syntyperä ja nuoruusvuodet ovat hämärän peitossa. Hän toimi nuorena palvelijana Bristolissa, josta hänet vietiin Barbadokselle. Siellä hän osallistui mahdollisesti Pennin ja Veneblesin johtamaan retkikuntaan, joka vuonna 1655 valtasi Jamaikan espanjalaisilta ja muutti sen Englannin siirtokunnaksi. Jokainen armeijaan liittynyt palvelija nimittäin vapautui. Morgan saattoi myös osallistua Kuubaan suuntautuneelle sotaretkelle vuonna 1662. Hän toimi luultavasti sen jälkeisinä vuosina kaapparina ja mahdollisesti myös merirosvona. Toisen Englannin–Hollannin sodan aikana Morgan toimi Karibian bukanieerien apukomentajana.[1][2]

Bukanieerien komentaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1668 Jamaikan kuvernööri Sir Thomas Modyford nimitti Morganin Jamaikan bukanieerien komentajaksi. Morgan valloitti nopeasti Kuuban Puerto Príncipen (nykyinen Camagüey) sekä sen jälkeen uskaliaalla hyökkäyksellä linnoitetun Portobelon kaupungin Panaman kannaksella. Kaupunkia suojasi kolme vahvaa linnaketta, mutta Morgan onnistui miehineen kukistamaan ne. Morganin miesten kerrotaan olleen julmia ja käyttäneen vangittuja pappeja ja nunnia ihmiskilpinään hyökätessään kaupunkiin ja sen linnakkeisiin. Vuonna 1669 Morgan ryösti Venezuelan rannikolla Maracaibo-järven espanjalaisia siirtokuntia.[1][2]

Panaman valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopulta vuonna 1670 Morgan ryhtyi uskaliaimpaan yritykseensä. Hän hyökkäsi 36 laivan ja 2  000 bukanieerin armeijallaan Panaman kaupunkiin, joka oli Espanjan päätukikohtia Amerikassa. Morganin suunnitelmana oli marssia kaupunkiin maitse ja iskeä siten sen heikoimmin puolustetulle puolelle. Morgan ylitti vaivalloisesti Panaman kannaksen työntyen läpi viidakon ja saapui Panaman edustalle 18. tammikuuta 1671. Heitä vastassa oli kaksi espanjalaista ratsuväkieskadroonaa, neljä pataljoonaa jalkaväkeä sekä tykistöpattereita. Bukanieerit etenivät siitä huolimatta vakaasti eteenpäin ja ampuivat espanjalaisia musketeillaan. Espanjalaiset yrittivät vielä hajottaa Morganin joukot ajamalla lauman villihärkiä heitä kohti, mutta härät säikähtivät tuliaseiden pauketta ja säntäilivät joka suuntaan. Bukanieerien olikin helppo ampua vauhkoontuneet härät. Sen jälkeen Morgan hyökkäsi joukkoineen Panaman kaupunkiin ja ryösti ja poltti sen. Paluumatkalla Morgan jätti joukkonsa ja pakeni mukanaan suurin osa saalista.[1][3]

Koska Morganin hyökkäys Panamaan oli tapahtunut sen jälkeen, kun Englanti ja Espanja olivat tehneet rauhan, esitti Espanja Englannille jyrkän vastalauseen. Morgan pidätettiin ja vietiin huhtikuussa 1672 Lontooseen. Suhteet Espanjaan viilenivät kuitenkin nopeasti, ja Englannin kuningas Kaarle II löi Morganin ritariksi ja nimitti hänet Jamaikan varakuvernööriksi vuonna 1674. Morgan vietti Jamaikalla loppuelämänsä varakkaana ja kunnioitettuna maanomistajana.[1][4]

Kuolema ja jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morgan kuoli Jamaikalla 1688 rikkaana ja lapsettomana, jättäen koko omaisuutensa leskelleen Marylle.

Useille Morganin retkille osallistunut Alexandre Exquemelin kirjoitti sittemmin liioittelevan tarinan hänen edesottamuksistaan, joka synnytti kuvan Morganista verenhimoisena ja julmiin kidutuksiin syyllistyneenä merirosvona.[1][5] Morgan kiisti nämä väitteet ja haastoi Exquemelinin kirjan englantilaisen kustantajan oikeuteen ja voitti jutun.[5]

Henry Morganin nimeä kantaa rommituotteiden perhe, johon kuuluu mm. Captain Morgan Dark Rum ja Captain Morgan Spiced Gold. Rommeja tuotetaan Jamaikan sijaan Puerto Ricossa.

Henry Morganista tehtiin vuonna 1960 italialais-ranskalainen elokuva Merirosvo Morgan. Henry Morganin aarre esiintyy Carl Barksin tarinassa Aku Ankka ja merirosvon kulta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cochran, Hamilton: Karibian kaapparit ja merirosvot. Uusi kirjakerho, 1973. ISBN 951-638-022-0

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f The Editors of Encyclopaedia Britannica: Sir Henry Morgan Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  2. a b Cochran 1973, s. 58–59
  3. Cochran 1973, s. 61–63
  4. Cochran 1973, s. 66
  5. a b Cochran 1973, s. 59