Vitaaliveljet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vitaaliveljiksi (vitaliaaneiksi) kutsutaan 1300-luvun lopun ja 1400-luvun alun Itämerellä ja Pohjanmerellä vaikuttanutta merirosvojen ja kaappareiden löyhää kokonaisuutta. Kyse oli enemmän tai vähemmän löyhästi toistensa kanssa tekemisissä olleista saksalaisista aatelismiehistä tai porvareista, jotka olivat hankkineet laivoja itselleen ja rosvosivat miehineen laivoja kuninkaiden nimissä. Vitaaliveljet sanoivat olevansa ”Jumalan ystäviä ja kaikkien vihollisia”. Heitä oli enimmillään yhteensä parisen tuhatta, ja he pystyivät varustamaan noin sata laivaa. Tärkeä keskuspaikka oli Gotlanti, mutta 1300-luvun lopulla vitaaliveljiä majaili myös Suomen rannikon linnoissa ja saaristossa.

Vitaaliveljet ryöstelivät laivoja pääasiassa Tanskan salmien ja Ahvenanmeren välisellä alueella. Tiedossa on useita dokumentoituja tapauksia kaappauksista ja ryöstöistä, jopa kaupunkien ryöstelystä[1]. Vitaaliveljien toiminta loppui Itämeren kaupankäynnin kasvaessa, kun kauppalaivat aseistettiin vahvemmin ja alukset alkoivat liikkua suuremmissa saattueissa.

Vitaaliveljeskunnan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vitaaliveljien toiminta alkoi 1300-luvun lopulla Gotlannista käsin Ruotsin kuninkaan Albrekt Mecklenburgilaisen antamien kaapparikirjeiden valtuuttamana. Kun kuningatar Margareetan joukot saartoivat Tukholman, kaapparijoukkiot yhdistyivät murtamaan saartoa ja toimittamaan elintarvikkeita saarrettuihin kaupunkeihin. Tästä tuleekin vitaaliveljien nimitys (latinaa: victualia ’elintarvikkeet’), elintarvikkeiden kuljettamisesta piiritettyyn Tukholmaan Mecklenburgilaisen tukijoiden taistellessa Margareetaa vastaan[1].

Kaappaustoiminnan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vitaaliveljet mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1392, kun he kaappasivat kaksi elbingiläistä laivaa. Eritoten vitaaliveljet vainosivat Margareetaa tukeneiden lyypekkiläisten laivoja. Vitaliaanit kaappasivat vuonna 1392 piispa Tordin ja hänet vietiin vangiksi Tukholmaan. Sen seurauksena Albrekt Mecklenburgilainen ja Tukholma julistettiin pannaan. Kaapparikapteeni Hanneksen johdolla vitaliaanit hyökkäsivät Norjan Bergeniin vuoden 1393 kiirastorstaina. Mukana olivat muun muassa vitaliaanikaappareista Klaus Störtebecker, Maister Wigbold ja Godeke Michels koostuva laivasto, jota oli vahvennettu 900 asemiehellä. Norjalaisten alun kiivaasta vastarinnasta huolimatta kaupunki ryöstettiin perin pohjin[1].

Gotlannista vitaaliveljien tukikohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gotlannin Visby oli Vitaaliveljesten tukikohta ja suojasatama

Vuonna 1394 vitaaliveljet ottivat haltuunsa Gotlannin Visbyn, josta tuli heidän tukikohtansa ja pakopaikkansa aina vuoteen 1398 asti, jolloin Saksalaisen ritarikunnan suurmestari Konrad V von Juningen nousi maihin Gotlannissa noin neljän tuhannen asemiehen ja 84 aluksen kanssa. Tämän seurauksena vitaaliveljet pakenivat ja Visby antautui heti. Saksalainen ritarikunta piti Gotlantia hallussaan vuoteen 1408 asti[1]. Margareetan päästyä voitolle valtataistelussa osa vitaliaaneista siirtyi hänen palvelukseensa, mutta enemmistö jatkoi kaapparitoimintaansa. Koska Albrekt Mecklenburgilaisen myöntämät kaapparikirjat eivät olleet enää minkään arvoisia, kaappareista tuli virallisesti merirosvoja[1].

Vitaaliveljien loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1400-luvulle tultaessa vitaaliveljien toiminta oli tyrehtynyt tukijoiden ja tukikohtien puutteeseen. Käännekohtana voidaan pitää vuotta 1398, jolloin vitaaliveljet karkoitettiin Gotlannista. Tämän jälkeen vitaaliveljien johtajista vain Klaus Störtebecker, Maister Wigbold ja Godeke Michels jatkoivat toimintaansa Pohjanmerellä Friisein saarilta käsin 1 500 miehen kanssa[1]. Johtajat saatiin vangittua ja teloitettua parissa vuodessa, joten vitaliaanien olemassaolo lähestyi loppuaan[2]. Vitaliaanit mainitaan viimeisen kerran 1429, jolloin tällä nimellä kutsuttu ryhmä ryösti ja poltti Bergenin[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruusuvuori, Juha: Itämeren merirosvot – piraattitarinoita pohjoisesta. Helsinki: Teos, 2004 (2. p.). ISBN 951-851-005-9.
  • Gosse Philip: The History of Piracy. Mineola, New York: Dover publications, inc, 2007 (org. 1932). ISBN 978-0-486-46183-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Ruusuvuori 2004, s. 40–61
  2. The History of Piracy, Philip Gosse, 2007 (1932) sivut 90-92