Bartholomew Roberts

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bartholomew Roberts

Bartholomew Roberts (17. toukokuuta 168210. helmikuuta 1722) eli Musta Bart oli walesiläissyntyinen merirosvo, joka ryösteli laivoja Brasilian, Newfoundlandin ja Afrikan rannikoilla. Hän joutui alalle, kun merirosvot hyökkäsivät vuonna 1719 afrikkalaiselle kauppa-asemalle, jossa hän toimi orjien laivaajana. He ottivat hänet mukaansa ja pian hänestä tuli heidän johtajansa. Hän valtasi urallaan kaikkiaan 400 laivaa. Hän oli siinä mielessä poikkeuksellinen piraatti, että hän joi ennemmin teetä kuin alkoholijuomia, sillä hänen mielestään juopumus heikensi miehistön suorituskykyä. Roberts sai surmansa tykillä laukaistun kartessiammuksen osuessa häntä kaulaan 10. helmikuuta 1722, kun hänen laivansa vallattiin Gabonin rannikolla.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roberts syntyi Newydd Bachin kylässä Walesissa 1680-luvun alussa. Hänen syntymänimensä oli John Robert, jonka hän vaihtoi viimeistään aloitettuaan merimiesuransa. Robertsin lempinimi "Musta Bart" tuli hänen ihonsa tummasta sävystä.[1]

Uran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merirosvo Howell Davis kaappasi vuonna 1719 orjalaivan, jonka perämiehenä Roberts oli. Roberts jatkoi Davisin merirosvolaivan miehistössä, ja hänet äänestettiin Davisin kuoltua laivansa kapteeniksi, 25 vuoden merimiesuran jälkeen. Roberts purjehti aluksi Länsi-Afrikan Cape Lopezin vesillä ja ryösti ensimmäisenä hollantilaisen orjalaivan 26. heinäkuuta. Seuraavana päivänä hän ryösti englantilaisen orjalaivan, jonka miehistön hän pakotti työskentelmään itselleen kuudeksi kuukaudeksi. Näiden jälkeen Roberts ryösti vielä kaksi laivaa ennen kuin lähti Länsi-Afrikan vesiltä Brasilian rannikolle.[2]

Brasilia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brasiliassa Robertsilla kesti yhdeksän viikkoa löytää saalista. Saavuttuaan vihdoin Bahian satamaan Roberts löysi sinne ankkuroituneen hyvin vartioidun portugalilaisen aarrelaivaston, jonka kimppuun hän lipui yön pimeydessä. Seuraanneessa taistelussa Robertsin onnistui kaapata rikkain laivoista, Sagrada Familia, mutta hän sai samalla portugalilaiset sotalaivat peräänsä. Robertsin onnistui karistaa laivat kannoiltaan ja paeta saaliineen pohjoiseen Pirunsaarelle asti. Robertsin ajauduttua liian kauas rannikolta eräässä saaliinjahdissaan hänen liittolaisensa William Kennedy käytti tilaisuuden hyväkseen ja pakeni saarelta saalis mukanaan.[3]

Länsi-Intia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robertsille oli jäänyt sluuppi Fortune ja 40 miestä. Varmistaakseen selustansa uuden petoksen varalta hän loi piraattisäännöstön, jonka hänen miehistönsä allekirjoitti lukuunottamatta irlantilaisia, joihin hän ei enää luottanut. Näin Roberts pyrki luomaan yhteenkuuluvuutta miehistössä ja loi samalla sitovan sopimuksen, johon hän saattoi vedota kurinpitovaikeuksissa. Helmikuussa 1720 Roberts purjehti Tobagoon ja ryösti siellä barbadoslaisen sluupin. Hän sai samalla kuvernöörin lähettämät kaksi sotalaivaa ja 120 miestä peräänsä. Myös Roberts oli saanut lisävoimia tapaamansa merirosvo Montigny de Palissen miehistöstä. Seuranneessa meritaistelussa de Palisse pakeni välittömästi, ja Roberts huomasi joutuneensa alakynteen ja pakeni itsekin kevennettyään laivaansa ensin heittämällä pois ylimääräiset kanuunansa. Roberts purjehti Dominicaan ja suunnitteli siellä itselleen merirosvolipun.[4]

Robertsin merirosvolippu, jossa hän itse seisoo kahden pääkallon päällä. Toisessa kallossa luki ABH ("A Barbadian's Head", barbadoslaisen pää) ja toisessa AMH ("A Martiniquan's Head", martiniquelaisen pää), millä hän viittasi uhmakkaasti vainoojiinsa.[4]

Newfoundland[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roberts päätti lähteä Länsi-Intian vaarallisilta vesiltä Newfoundlandille, minne hän saapui vuoden 1720 kesäkuussa. Siellä hän tuhosi Trepasseyn kalasataman ja vei 22 laivaa. Samalla hän vaihtoi entisen lippulaivansa kaljuunaan, jossa oli 16 kanuunaa. Roberts lyöttäytyi uudelleen yhteen de Palissen kanssa ja kaappasi vielä 10 ranskalaislaivaa. Näistä yhden, 26-kanuunaisen kauppalaivan, Roberts otti omaan käyttöönsä ja antoi sille nimeksi Good Fortune. Roberts jatkoi kaappauksia heinäkuun ajan menestyksekkäästi ja oli elokuun loppuun mennessä saanut saaliikseen yhteensä 40 laivaa.[5]

Takaisin Karibialle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roberts palasi syksyksi de Palissen kanssa takaisin Karibialle ja ankkuroitui siellä Carriacoun saarelle Grenadiineilla. Ranskalainen kuvernööri joutui ylivoiman edessä varustamaan ja ruokkimaan merirosvot. Roberts antoi samalla lippulaivansa uudeksi nimeksi Royal Fortune ja itselleen arvonimen Leeward-saarten Amiraali. Hän purjehti Neitsytsaarille ja ryösteli lisää laivoja, joista yhdestä hän teki itselleen uuden Royal Fortunen entisen tilalle. Dominicalla hän kaappasi hollantilaisen kauppalaivan, josta tuli jälleen uusi Royal Fortune, nyt jo 42-kanuunainen.[5]

Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhlittuaan aikansa Roberts päätti paeta hyvän sään aikana takaisin Länsi-Afrikan rannikolle. Laivasto ajautui kuitenkin Tobagoon yritettyään kaapata matkalla portugalilaisen laivasaattueen. Robertsin miehistön mieliala oli matala ja kapinahenkinen koko seuraavan talven, ja myös de Palisse jätti hänet oman onnensa nojaan. Lopulta Robertsin laivasto kutistui enää yhteen alukseen, jolla hän lopulta pääsi Afrikkaan Cape Verdelle toukokuussa. Sieltä hän jatkoi Senegaliin, missä hän kaappasi kaksi ranskalaissluuppia, joilla hän vahvisti laivastoaan. Roberts vietti kuusi viikkoa Sierra Leonessa kunnostaen laivojaan ja antaen miehistönsä juhlia maissa. Hän jatkoi sen jälkeen ryöstelyä ja kasvatti laivastonsa ja miehistönsä kokoa. Erään yhteistyöstä kieltäytyneen orjalaivan hän poltti ihmislasteineen.[6]

Viimeinen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5. helmikuuta 1722 brittiläinen sotalaiva HMS Swallow yllätti merirosvot teeskennellen olevansa kauppalaiva, ja yksi Robertsin aluksista upposi. 10. päivänä Swallow palasi hakemaan Robertsia. Parhaimpiinsa pukeutunut Roberts sai kanuunatulessa välittömästi surmansa ammuksen osuttua häntä kaulaan. Robertsin ruumis heitettiin toivomuksensa mukaisesti yli laidan, minkä jälkeen hänen miehistönsäkin pian lopetti vastarinnan. Robertsin kuoleman myötä loppui myös niin sanottu "merirosvouksen kultakausi".[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Konstam 2008, s. 234
  2. Konstam 2008, s. 233–235
  3. Konstam 2008, s. 235–236
  4. a b Konstam 2008, s. 237–238
  5. a b Konstam 2008, s. 238–240
  6. Konstam 2008, s. 240–242
  7. Konstam 2008, s. 242–244