Ramses III

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ramses kaiverruksessa

Ramses III oli Egyptin faarao 1186 eaa.1154 eaa. Hän oli viimeinen egyptiläissyntyinen faarao, jolla oli todellista valtaa, ja hänen pitkä valtakautensa on Egyptin 20. dynastian aikaa.

Ramses III:n kaudella Egyptiin hyökkäilivät ulkomaalaiset, ja se joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja sisäisiin ristiriitoihin jotka lopulta johtivat kahdennenkymmenennen dynastian romahdukseen. Olojen vaikeudesta kertoo että tällä ajalla nähtiin ensimmäinen aikakirjoihin merkitty lakko, kun kuninkaallisen hautakammion rakentajille ei voitu maksaa heidän ruoka-annoksiaan.

Vaikeudet eivät näy lainkaan virallisten monumenttien hohdokkuudessa, joilla Ramses III tavoitteli Ramses II:n ajan suuruutta. Hän laajennutti Luxorin ja Karnakin temppelialueita, ja hänen hautakammionsa on suurimpia jälkipolville säilyneitä. Aikojen epävarmuus näkyy siitä että hautakammio on vahvasti linnoitettu. Ensimmäistä kertaa jumalainen faarao joutui puolustautumaan mahdollisten hyökkääjien uhkaa vastaan.

Ramses III oli huono hallitsija, mutta edeltäjäänsä parempi sotapäällikkö. Hän joutui käymään jatkuvasti puolustussotaa ulkomaisia valloittajia vastaan, ja on hänen ansiotaan, että Egyptin valtakunta selviytyi.

Ramses III:n muumio on löydetty ja hänen hautansa on Kuninkaiden laakson suurimpia.

Ramseksen muumio
Edeltäjä:
Setnakht
Egyptin faarao
20. dynastia
Seuraaja:
Ramses IV
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä